Vuoden 2013 viimeinen

Vuosi lopussa ja noin vuosi takana tätä blogia. Vaikka tänään sainkin myönteisen päätöksen palkkatukihakemukseen ajalle 1.1.2013 - 31.12.2015, niin ajattelin silti jatkaa tätä samaa tällä samalla nimellä; joidenkin mielestä en varmaan vieläkään ole "kunnon veronmaksaja", koska saan siis sitä palkkatukea...

Näin vuoden viimeisen päivän kunniaksi listaan Pinterestiin pinnaamani ja eniten edelleenpinnauksia saaneet kuvat.

Whoville-talo, 43 pinnausta

Joulun tuoksut, 28 pinnausta

Muovihevonen 70-luvulta, 19 pinnausta

Yhä lisää keinukenkiä!

Kirpparilöytöjä 17

No, on edellisten ostamisesta sentään melkein puoli vuotta. Ja nyt näiden tilalta lähtee kiertoon yhdet, jotka hankaavat kantapäitä. Eli joulukuun kirpparilöytöjä:

• Skechers-keinukengät, lenkkitossumalliset, uudet
• Nightmare Before Christmas -laukku
• Possupehmo
• Lehmäpehmo
• Aivan mahdottoman upeat maapallokirjatuet
• Peilikuusi-joulukoriste
• Musta-harmaat karvasäärystimet
• Vadelmanpunainen lakeeerilompakko

Ja viime kuun viimeisenä päivänä Turusta:

• Merrell Gore-Tex -kengät, 4 euroa
• Pinkki hapsullinen trikootuubihuivi
• Torstain lila/pinkki fleecetakki

Kaikkea kummallista kirpparilla -sarjaan voisi varmaan jonkinlaisen aasinsillan kautta liittää seuraavan omituisuuden: 

Olen Vammalassa vienyt lehdet ym. erään K-Supermarketin pihassa olevaan paperinkeräyslaatikkoon. Niin olin taas viemässä lauantaina; laatikkoon oli useaan kertaan kirjoitettu paksulla mustalla tussilla: "täältä lehret tähtikirppikselle". Sille vielä voi naureskella, mutta kun avasin yhden luukuista, totesin että aukkoihin oli kiinnitetty jonkinlaiset ylimääräiset levyt estämään sen, ettei laatikosta voi ottaa lehtiä, ainoastaan laittaa sisään. Eli tuo lehtien rohmuaminen paperinkeräyslaatikosta ja vieminen myyntiin läheiselle kirppikselle on siis ollut aivan todellinen ongelma, eikä vaan jonkun satunnaista ahneutta!

Kääk! Voi joulukuusen talikynttilät!

Sain syksyllä synttärilahjaksi pääsyn Aku Ankan Lataamo -palveluun, eli sivustoon jonka kautta pääsee kuukausimaksua vastaan lukemaan kaikki ilmestyneet Aku Ankka -lehdet alusta eli vuodesta 1951 saakka. Sarjakuvia on mahdollista lukea myös teemoittain, ja nyt joulun aikaan luin tietty jouluaiheisia sarjiksia. Mutta mihin törmäsinkään: Vanha klassikkosarjis Aku Ankka joulupukkina oli käännetty uudelleen! Miksi ihmeessä!

Olen ensimmäisen kerran lukenut tuon Carl Barksin tarinan Minä Aku Ankka -jättikirjasta (4. painos vuodelta 1980), ja siinä Akun veljenpojat toivovat lahjaksi unohtumattomasti höyrykaivinkonetta. Uusversiossa (ilmeisesti vuodelta 1985) toive on kauhakaivinkone. Mikä edes on kauhakaivinkone? Kaikissa kaivinkoneissahan kai on kauha...

Tekstiä on muutenkin laimennettu ja muutettu. Ihan kuin nykylasten (no, 80-luvun lasten) lukutaitoa ja luetun ymmärrystä aliarvioitaisiin. Vaikka modernimmalle kielelle on käännetty virsikirja, Raamattu ja Shakespearen kootut teokset, Aku Ankkaa ei olisi tarvinnut, se ei ollut NIIN vanhahtavaa kieltä...

Joulun loppuja

Joulun odotus meni stressatessa jostain turhasta, en tiedä edes mistä, mutta kaikesta muustakin kuin joulusta...joulu meni sitten vatsakivuista kärsien, Googlen avulla diagnosoin itselläni mahahaavan joka johtui siitä stressistä...vasta tänään tapaninpäivänä on jaksanut jotain tehdä, ottaa kuvia ja päivittää blogin.

Lahjaksi tuli toivottua, useampikin juttu Pinterestin lahjatoivelistalta ja lisäksi kivoja yllätyksiä. Kuvasta puuttuu mm. Tamronin 18-270 mm kameran putki ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että otin kuvan sillä putkella!

Joulutortut

Voiko mikään olla niin hyvää kuin vastapaistetut lämpimät joulutortut perinteisestä taikinasta? Ei tule äkkiä mieleen, mikä voisi sen maun voittaa. Harmi vain, että tortut ovat niin äärimmäisen herkullisia vain pienen hetken.

500 g margariinia
2 rkl etikkaa
1 dl vettä
1 tl suolaa
9 dl vehnäjauhoja

Sulata margariini kattilassa. Kaada kulhoon ja lisää muut aineet. Sekoita hetki, kunnes taikina on tasaista ja kiinteää. Anna jähmettyä seuraavaan päivään. Leivo tortuiksi luumumarmeladin kera ja paista 250 asteessa.

Valmiista pakastetaikinoista tehdyt tortut eivät ole mitään näihin verrattuna. Eikä näitä tehdessä todellakaan tarvitse kaulita ja kääntää lukemattomia kertoja (niinkuin jotkut luulevat), vaan yksi kaulinta riittää. Näistä ei ole tarkoituskaan tulla LEHTITAIKINAtorttuja, vaan JOULUtorttuja!

Kahvi-taatelikakku

Enpä ole ikinä ennen (ammattiin valmistuneena leipuri-kondiittorinakaan) tehnyt taatelikakkua. Mutta nyt oli Pirkka-lehdessä tarpeeksi houkutteleva ohje, että päätin yrittää. Ja onnistuinkin:

3 dl vahvaa kahvijuomaa (1½ kahvimitallista / kkp)
200 g kivettömiä taateleita

2 dl sokeria
200 g margariinia
2 kananmunaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
1 tl vanilliinisokeria
1 tl kanelia

Hienonna taatelit, laita teräskattilaan, lisää kahvi ja sokeri ja kiehauta. Kaada lämmmönkestävään kulhoon, vatkaa taateleiden rakenne rikki. Lisää margariini paloina ja sekoita, kunnes se sulaa.
Lisää munat vatkaten ja sen jälkeen muut aineet. Kaada voideltuun rengasvuokaan ja paista 175 asteessa noin 50 - 55 minuuttia.

Onnistuneet piparit

Tai jotain sen kaltaista...ei mitään piparkakkuja, mutta vaaleita pikkuleipiä.

Ohje on ikivanha, en muista mistä, ehkä jostain lehdestä:

250 g margariinia
1½ dl sokeria
1 muna
4 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
2-3 tl vanilliinisokeria

Pehmeä margariini ja sokeri vaahdotetaan, lisätään ensin muna ja sitten muut aineet. Annetaan jähmettyä jääkaapissa vähintään tunti. Leivotaan ja paistetaan 200 asteessa n. 10 min.
Annetaan jäähtyä ja laitetaan luumumarmeladia kahden piparin väliin.

Työttömyyspäivitys

Vähään aikaan ei ole ollutkaan työttömiä koskevia uutisia, mutta näin noin viikon takaisen Itsenäisyyspäivän (muista Perustuslain 18 §) kunniaksi pari:

Työvoimatoimisto sekoitti taas työttömät ohjeillaan
"Uusi työnhakusi viimeistään 30.12.2030" -viesti masensi 17 vuoden takarajalla (Aamulehti 7.12.2013)

Pirkanmaan TE-toimisto ohjeistaa työttömiä uusimaan työnhakunsa vasta 17 vuoden kuluttua. Miten tähän pitäisi reagoida? Aah, 17 vuotta ihan rauhassa kaikilta aktivointitoimenpiteiltä? TE-toimisto selittelee, että kyse on vain teknisestä päivämäärästä, että työttömään otetaan yhteyttä "aikaisemmin" ja sittemmin yhteydenpitoväli on korkeintaan kuusi kuukautta. Mutta mitenkähän mahtaa käydä?

Oikeasti hyvä uudistus on se, että työttömyys on voimassa yhden ilmoituksen jälkeen toistaiseksi, eikä tyhjän vuoksi juoksuteta työkkärissä "uusimassa työttömyyttä" parin kuukauden välein.

Tutkimus: Työttömyys kiihdyttää miesten vanhenemista (Aamulehti 21.11.2013)

"Pitkäaikainen työttömyys kiihdyttää miesten solujen vanhenemista, paljastaa Oulun yliopiston ja Imperial College Londonin yhteistutkimus. Tutkimus osoittaa vaikutuksen ensimmäistä kertaa solutasolla. Tutkijat mittasivat yli kaksi vuotta työttömänä olleiden miesten verisoluista telomeereiksi kutsuttavien rakenteiden pituuksia. Telomeerit sijaitsevat kromosomien päissä ja suojaavat geneettistä koodia kulumiselta. Telomeerit lyhenevät, kun ihminen vanhenee. Telomeerien pituutta pidetäänkin ihmisen biologisen vanhenemisen merkkinä."

Tutkimuksessa ei saatu samanlaista tulosta naisilla, mitä selitetään sillä, ettei naisilla muka ole yhtä pitkiä työttömyysjaksoja kuin miehillä. Todennäköisesti ei vain viitsitty etsiä sopivia tutkimuskohteita.

Kaikkea kummallista kirpparilla -sarjassa "jälleenmyyjät" eli henkilöt, jotka ostavat halpaa tavaraa ja laittavat sen joko ihan heti tai hyvin pian uudelleen myyntiin omaan pöytäänsä, korkeammalla hinnalla tietty. Havaintoja omien tavaroideni jälleenmyynnistä:

• Pinkki Nanson samettihaalari; myin kolmella eurolla, parin viikon päästä viereisessä pöydässä 3,50 €
• Punaiset pienet sydänmukit; itse löysin "ota ilmaiseksi" -korista, myin 50 sentillä ja kohta myynnissä eurolla
• Keraaminen hedelmäkori-koriste; myin jo aikaisemmin, nyt jälleenmyynnissä
• Jo Vammalassa vuosia sitten joku osti monta tavaraa pöydästäni ja vei ne heti omaansa; hassuin esimerkki metallista ja kuvioidusta laatasta tehty pannunalunen, jota hän myi sitten "tauluna"

Pieleen menneet piparit

Miksi ihmeessä sitkeästi leivon joka vuosi ison satsin pipareita, kun suurin osa niistä menee pieleen? Tuntuu jopa siltä, että vuosi vuodelta suurempi osa. Ja aina samalla tavalla pieleen: venyvät uunissa muodottomiksi. Mitä järkeä ostaa hienon mallisia piparimuotteja (palapelipala, orava, Suomen kartta), kun kaikki ovat lopulta vain muodottomia möykkyjä?

En tiedä, mitä teen väärin. Taikina on tehty ihan ohjeen mukaan, se näyttää (ja maistuu) ihan hyvältä ja sellaiselta kuin kuuluu, mutta silti. Pari viimeistä pellillistä onnistuu; siitä voisi tulkita, että venyminen johtuu liian kylmästä uunista, ja vasta noin tunnin paistamisen jälkeen uuni on tarpeeksi kuuma. Mutta miten jaksaa pitää uunia päällä tunnin ennenkuin paistaa mitään? Joku kakunpaistaminen siihen koloon tietenkin mahtuisi...

Paraisten piparkakut -hakusanalla tulee Googlesta noin 7 740 tulosta. Alusta muutaman katsoin, ja kaikki ovat vähän erilaisia. Siirapin, mausteiden ja munien määrä suhteessa rasvaan ja jauhoihin vaihtelee, mutta ei niistäkään löydy selitystä siihen, miksi minun piparini venyvät. Pitäisi vain päättää olla tekemättä yhtään mitään.

Ohje oli kuitenkin seuraava, vanha yläasteen kotitaloustunneilta peräisin oleva:

3 dl siirappia

2 dl sokeria
4 tl kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa
2 tl pomeranssinkuorta
500 g margariinia
4 munaa
2 tl suolaa
13 dl vehnäjauhoja
6 tl soodaa

Siirappi, sokeri ja mausteet kiehautetaan, kaadetaan kulhoon margariinin päälle ja kun margariini on sulanut, lisätään munat ja muut aineet. Annetaan jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Ideoita!?

Työkuusi

Postin kantamat mainokset ja muut lehdet ovat tähän aikaan vuodesta täynnä tavaroita, joita esitellään "lahjaideoina". Tavaroiden joukossa on myös kirjoja, joissa on vielä lisää ideioita joko lahjoiksi tai omaan käyttöön. Vähänkin enemmän ajattelemalla suurin osa ideoista on täysin älyttömiä:

• Tee vanhojen villapaitojen hihoista pipoja! Juu, mutta jos on vaikka kuusi vanhaa villapaitaa, niin sitten on 12 pipoa...mitäs niillä sitten tekee?
• Supersöpöt neulatyynyt -kirja. Mihin kukaan tarvitsee 35 neulatyynyä? Kenellä on edes 35 lahjansaajaa, joilla oikeasti on jotain käyttöä neulatyynylle?
• Sisusta neuleilla -kirja. Neulo koko koti ovistoppareista maljakonsuojuksiin! Pitikö pölytkin pyyhkiä joskus?
• Vanhat farkut uusiksi -kirja. Osta kirpparilta kasa vanhoja farkkuja, jos omista kaapeista ei löydy tarpeeksi, ja tee niistä kaikki käyttöesineet! 
• Villin vallattomat -kirja.Tee 21 erilaista pannumyssyä! Ja jouluna 21 ystävääsi löytää paketistaan täysin tarpeettoman tavaran.
• Paperienkeleitä -kirja. Maksaako joku oikeasti yli 16 € kirjasta, jossa on ohjeet 15:n paperienkelin tekoon?
• Huopahemmot -kirja.Huovuta 20 hauskaa hahmoa! Jos annat tämän kirjan lahjaksi, muista antaa myös villaa ja huovutusneula, muuten se jää pölyttymään (tosin silloin koti säästyy niiltä 20:ltä pölyä keräävältä huopahahmolta).
• Joulupallot -kirja. 55 neulottua joulupalloa! Taatusti särkymättömiä kuusenkoristeita, mutta sanoisinko että melko tylsä kuusi on tulossa.
• Sisusta risusta -kirja. Ehditkö jo tehdä kaikki kodinesineet farkuista? Heitä heti pois ja tee uudet esineet koivurisuista!
• Patalappuja á la Carte -kirja. 26 erilaista patalappua! Ja jokainenhan tarvitsee 26 erilaista patalappua...eipäs, kun samanlaisia ne olla pitää, että sopivat sisustukseen...eipäs, kun...
• Jouluiloa kierrätysmateriaaleista -kirja. Sille, joka tarvitsee kirjan tukea kehdatakseen antaa joululahjaksi vanhasta T-paidasta tehdyn tonttulakin.

No, tämä lista nyt painottui enimmäkseen kirjoihin (ja varmaan niistä villapaitapipoista on myös kirja), mutta niitä nyt on tullut vastaan huomiotaherättävän paljon. Sen ymmärrän, että näitä kirjoja on kirjastossa, ja sellaisen voi lainata innostuessaan tekemään amigurumeita tai ehdottomasti haluaa tehdä laukkunsa itse, mutta omaksi ostaminen tuntuu aika turhalta.

En vain voi millään samaistua ihmiseen, joka ostaa alkusyksystä kirjan Sydämellisiä lahjoja neuloen, ja tekee ne kirjan jutut ja antaa lahjaksi. Kirja sitten vaikka kirpparille ja seuraavana syksynä joku uusi vastaava. Lahjan valintahan ei lähde silloin ollenkaan saajan tarpeesta, vaan antajan.

Kaikkea kummallista kirpparilla -sarjaa pääsee maanantaina näkemäni Afrikan tähti -pelin pahvisista ympyröistä tehdyt korvakorut. Siis ne olivat ihan oikeita pelin osia, ja todellakin pahvisia; mitenkäs ne kestävät sateessa, ja muutenkin käytössä? Hups, korvikseni muuttuivat selluloosaksi sateessa...

Vähän jotain pientä

Kirpparilöytöjä 16

Ehkä vähän liikaakin tuli ostettua, kun kahden viikon ajan täytyi käydä joka päivä. No, sen takin (josta kirjoitin jo viime viikolla) lisäksi marraskuussa löytyi ainakin:

• USA-lippu-paita
• Kirkkaan oranssi iso kylpypyyhe
• 3 kpl tähtikoristeita joulukuuseen
• Pinkki-valkoraitainen trikootunika/mekko
• Oranssi McKinley-reppu
• Musta High Sierra -läppärireppu
• Hehkulampun malliset, lasiset sokerikko ja kermakko
• Luonnonvalkoinen neuletuubihuivi
• Mansikkakakku-jääkaappimagneetti

Niin, sen oma kirpparipöydän tyhjensin maanantaina; tuotto vähän enemmän kuin viimeksi, mutta vähemmän kuin sitä aiemmilla parilla kerralla. Tavaraa kuitenkin meni, koska pakkaaminen sujui yllättävän helposti, ja kaikki mahtui melko kevyesti autoon. Lopulta taisi olla ihan hyvä, että pöytävuokraan kuului vain 240 hintalappua; en ostanut niitä enempää, eikä siten tullut rahdattua myyntiin liikaa tavaraa. Ei enää semmoisia "Tästä kaikki 0,10 €" -laatikoita.

Juustosarvia

Jääkaapista löytyi juustoraastetta, joka olisi varmasti kohta pilaantunut, joten säästäväisenä siitä täytyi tehdä jotain eli juustosarvia. Googlesta ensimmäinen löytynyt juustosarviohje oli seuraava:

7½ dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa
200 g voita tai margariinia
50 g hiivaa
2½ dl maitoa
200 g juustoraastetta

Jauhot ja suola nypitään hieman pehmeän rasvan kanssa murumaiseksi seokseksi. Hiiva liotetaan kädenlämpöiseen maitoon, ja seos kaadetaan jauhojen joukkoon. Sekoitetaan tasaiseksi. Kaulitaan n. sentin vahvuiseksi levyksi, leikataan taikinapyörällä kolmioiksi jotka täytetään juustoraastella ja rullataan sarviksi. Paistetaan 225 asteessa noin 10 minuuttia.

P.S. Kirpparilla surkein päivä mitä olla voi: vain kaksi tuotetta meni kaupaksi! Yksi vanha villapaita ja lumiukkojoulukoriste. Kolme päivää vielä olisi jäljellä, mutta myynti näyttää hyytyneen.

Rahan menoa ei voi estää

Pakko käydä kirpparilla joka päivä oman pöydän vuoksi, ja liian helposti tulee myös ostettua jotain...No, toivottavasti ei silti mitään turhaa ja tarpeetonta, vaan löytöjä kuten tämä takki: North Facen Gore-Tex -takki, aivan uudenveroinen, hinta 4 euroa. Alkuperäinen hinta 198 dollaria eli noin 147 euroa! Aika hyvin...

Kirpparilla pyöriessä mielessä käy kaikenlaista, kuten lista omituisimmista tavaroista, jotka olen saanut kaupaksi, nyt tai joskus:

• Pussillinen riisimuropakkauksesta kertyneitä lusikoita, semmoisia koottavia, joiden lusikkaosa muuttaa väriä kylmässä maidossa.
• Pussillinen (n. 40) toimimatonta kuulakärkikynää. Menivät lopulta kaupaksi, jokuhan niitäkin keräilee.
• 6 kpl vanhoja, pieniä, käyttämättömiä joulukortteja; sellaisia ostettiin 25 kpl:n nipuissa ja "lähetettiin" luokassa toisille oppilaille joskus ala-asteella. Tod. näk. ruotsalaisen Curt Nyströmin kuvituksella.
• Nippu lyijykyniä, vanhoja mutta käyttämättömiä; peruskoulussa oli minun aikanani varaa jakaa useampi kynä lukuvuodessa; jäivät käyttämättä, kun käytin lyijytäytekynää neljänneltä luokalta asti.
• Nippu C5-kirjekuoria. Joskus oli Tiimarissa ollut tarjous: 7 pakettia kuoria johonkin yhteishintaan.

Nämä ainakin, ja varmaan kaikenlaista muutakin, jonka ei olisi odottanut menevän kaupaksi.

Tänään, kun taas kerran jouduin useammankin ostoskärryn tönimäksi, aloin miettiä, miksi ihmiset tönivät ja runnovat toisiaan kirppareilla selvästi enemmän kuin kaupoissa (en ole käynyt Stockan Hulluilla päivillä, niistä en tiedä)? Päädyin siihen, että nämä tönijät kuvittelevat ITSE olevansa parempia kuin muut asiakkaat (jotka ovat aivan varmasti köyhiä ja työttömiä), niin heillä ITSE on oikeus päästä ensin ja nopeimmin ja ostaa parhaimmat päältä. Tähän ilmiöön olen törmännyt Vammalan Vanhan Kirjallisuuden Päivillä, jossa itseään asiantuntijoina ja oikeina kirjankeräilijöinä pitävät käyttäytyvät samalla tavalla.

Yhden sortin huippu oli tänään naishenkilö, joka sauvakäveli kirpparilla. Siis todella piteli ja liikutti niitä sauvoja niin kuin sauvakävellessä kuuluu, vähät välittämättä viemästään tilasta ja muista asiakkaista. Ymmärrän kyllä, että ne sauvat pitää ottaa sisälle mukaan, mutta siististi nippuun yhteen käteen ilman huitomista. Parasta olisi tehdä sauvakävelylenkit ja kirpparikierrokset ihan erikseen!

Jim Benton: Rakas nuija päiväkirjani, vaatimattomuus ei kaunista

Kirja viikossa, osa 21

Kyllä, kyllä: kyseessä on nuortenkirja, mutta hauska sellainen. Suositellaan yli 10-vuotiaille, mutta yläikärajaa ei ole. Kirjalle jaksaa nauraa aikuinenkin.

Lainaus kohtauksesta, jossa kirjan kertojaminä Jamie Kelly kirjoittaa päiväkirjaansa syntymäpäiväsuunnitelmiaan: "Mutta nyt juhlasuunnittelun kimppuun, minulla on paljon mietittävää. Alun perin halusin tosi hienon kakun, mutta olen nähnyt televisiossa, miten hienoja kakkuja tehdään. Mitä hienompi kakku, sitä enemmän sitä keittiössä käsitellään, enkä halua syödä jotain, millä on käytännössä ollut suhde kakun kanssa."

Tämä oli toinen lukemani sarjan kirja, ensimmäinen oli Rakas nuija päiväkirjani, syytän kaikesta housujani. Yhteensä Jim Benton on kirjoittanut sarjaan 16 kirjaa:

• Tästä ei sitten puhuta
  
• Syytän kaikesta housujani
• Sammakoillakin on tunteet
• Varo lieroja hyväntekijöitä!
• Ovatko aikuiset ihmisiä?
• Miksen ole muualta
• Nerous on yliarvostettua
• Minä nyt vain tiedän kaiken
• Onko ystävistä mihinkään?
• Aurinko ei paista risukasaan
• Minullako supervoimia?
• Vaatimattomuus ei kaunista
• Koulu, eikö se ikinä lopu?
• Hyvät tavat ärsyttävät

Suomentamattomia ovat vielä Nobody's Perfect. I'm as Close as it Gets. ja What I Don't Know Might Hurt Me.

P.S. Kirpparilla oli ruuhkaksi asti asiakkaita tänään sunnuntaina, mutta myynnillisesti varmaan surkein päivä ikinä: vain kolme tuotetta meni kaupaksi! Muuten on mennyt kohtalaisesti, mutta nyt taisi myynti pysähtyä. Lisää tavaraa en juurikaan enää vie, hintalaputkin lähes lopussa ja muutama pitää jättää alennushintoihin.

Varkaat ovat tietenkin taas ehtineet iskeä: tiukkaan teipattu korurasia oli väännetty auki niin, että muovinen pohjalevy oli vääntynyt, ja strassinappikorvikset viety. Euron tappio siitä. Ja lisäksi heti ekana päivänä katosi purkillinen joulukoristeita; ne eivät kovin paljon harmita, olisin laittanut poistoon joka tapauksessa tämän jälkeen, kaikki oli jostain ota ilmaiseksi -korista kerätty. Mutta en silti jaksa moista varastamista ymmärtää.

P.S. 2 Meinasin ihan unohtaa: Jim Benton (siis nuijapäiväkirjojen kirjoittaja) on myös piirtäjä ja kuvittaja, ja tunnettu Happy Bunny -kuvistaan ja kirjoistaan. En tiennyt tätä ennen, vaikka minullakin on jääkaapin ovessa pari Happy Bunny -magneettia (elokuu 2013).

Alussa taas...

...siis kirpparipöydän kanssa.

Taas osui aloitus sateiseen päivään. Tavarat kastuvat sisälle kannettaessa, mutta vaatteet sentään kuivuvat nopeasti. Liimattuja hintalappuja pitää varoa, ne lähtevät helposti irti kosteina. Ja vähän ihmettelin piianpeilin laatikon etusivun halkeilutta maalia: oliko se halkeillut jo aiemmin, vai aiheuttiko sen kahden ja puolen viikon säilytys auton takaluukussa? Ainakaan suoraa kosteutta siihen ei päässyt, mutta vaikuttiko pakkanen?

Nyt muistin ottaa kuvankin; tämä olisi pitänyt tehdä joka kerta!

Tällä kertaa pöydälle laitettava tavara mahtui ihan kohtalaisesti, mutta rekki tuli umpitäyteen. Tuskin kukaan jaksaa edes selata ne tiukkaan ahdetut vaatteet läpi. Ei siitä ainakaan tänään mennyt mitään kaupaksi.

Niin, mistäkö sen tiedän? Aivan liian helpoksi on tämäkin touhu mennyt: netissä Kirpparikalle-sivustolla voi seurata myyntiä lähes reaaliajassa. Enää ei tarvitse tuijottaa pöytää ja miettiä, mitä siitä on poissa ja vielä muistaa se kotona; nyt sen näkee tietokoneelta melkein heti kun tavara on mennyt kassan kautta.

Jos olisin tiennyt aloittavani työkokeilun pari viikkoa sitten, olisin varannut kirpparipöydän aloituksen sunnuntaiksi; tyhjennyt olisi silloin ollut lauantaina. Nyt joutuu purkamisen ja pakkaamisen tekemään työpäivän jälkeen, vaikka ei oikein millään jaksaisi. Ja menihän tänään reilu neljä tuntia myyntiaikaa hukkaan.

Muutenkin varasin pöydän jotenkin liian kiireellä ja harkitsematta. Olin nimittäin aiemmin päättänyt, että pöytä pitää varata kirpparin pääkulkusuunnan oikealta puolelta, sillä sinne ihmiset katsovat (tämä on ihan tutkittu juttu). Ja sitten kuitenkin varasin väärältä puolelta; ajattelin vain, että pöytä on leveällä käytävällä, mistä ehkä on hieman etua. Ei synny ruuhkaa eikä tavaroita tönitä ainakaan sen vuoksi pöydältä alas eikä kenkiä potkita lattialla ohi kuljettaessa.

Aamulla epäonnea: normaalin 1,6 kilometrin työmatkan sijaan jouduin ajamaan 4,1 km jonkun työmaan vuoksi. Ja iltapäivälläkin monta ylimääräistä kilometriä. Onneksi pyörällä pääsee normaalin reitin.

Antonia Fraser: Marie Antoinette, The Journey

Hups, on kyllä mennyt muutama tai aivan liian monta viikkoa ilman kirjaa. Kesällä oli muita kiireitä, ei ehtinyt juuri muuta lukea kuin Aamulehteä ja silloin tällöin Vogueta, ja nyt työtilanteen vuoksi aika on taas rajallinen. Tämänkertaisen kirjankin lukemiseen meni noin neljä viikkoa, mutta oli siinä sivujakin 544! Eli:

Kirja viikossa, osa 20

Kirja on hyvin perusteellinen Marie Antoinetten elämänkerta aina lapsuuden wieniläisestä Habsburgin hovista Ranskan Versaillesiin ja lopulta giljotiiniin. Varsinkin kirjan loppupuolen selvitykset Ranskan vallankumouksen vaiheista on selostettu puuduttavan tarkasti, samoin kuin erilaiset sukuselvitykset. Sukulaisissa ja muissa aatelisissa lukija menee helposti sekaisin, kun välillä heistä käytetään nimitykiä kuten veli tai sisko, välillä heidän etunimiään ja välillä arvonimiä kuten Kreivi Sejase, ja nämä arvonimetkin muuttuvat syntymien ja kuolemien mukaan.

Kirjasta kannattaisi tehdä helppolukuinen lastenversio kaikille prinsessahaaveisille pikkutytöille: todellisuus ei ollut mitään prinsessasatua. Elämä hovissa oli enimmäkseen tylsää ja samat äärimmäisen tiukan hovietiketin säätelemät rutiinit toistuivat päivästä toiseen. Minkäänlaista yksityisyyttä ei ollut; runsaslukuinen hovinaisten joukko oli läsnä koko ajan aamun pukeutumisesta illan riisuuntumiseen.

Nykynäkökulmasta katsoen löytyy useita älyttömältä vaikuttavia yksityiskohtia: Kukaan, paitsi kuningatar, ei saanut istua kuninkaan läsnäollessa. Tämän säännön laiminlyöminen aiheutti kuninkaalle suurta stressiä vallankumouksen vankeusaikana; niinkuin ei olisi ollut suurempia ongelmia stressattavaksi!

Elämä hovissa oli myös maantieteellisesti hyvin rajoittunutta: Marie Antoinette ei nähnyt kertaakaan elämässää merta, vaikka Ranskalla on tunnetusti pitkälti rantaviivaa. Pisin matka, jonka hän koskaan teki, oli matka Wienistä Pariisiin. Sen jälkeen yksi matka Reimsiin kruunajaisiin, ja pakomatkayritys, joka päättyi Varennesiin. Avioliiton alkuaikoina Marie Antoinette kävi ilmeisesti Pariisissa useamminkin teatterissa, oopperassa ja muuten vain juhlimassa, mutta myöhemmin vain muutaman kilometrin päässä Saint Cloudin palatsissa, jossa kuningasperhe vietti kesiä.

1700-luvulla matkustaminen oli tietenkin hidasta ja vaikeaa, mutta Marie Antoinetten vanhin veli sentään kävi Pariisissa ja Versaillesissa useammankin kerran. Samoin hänen rakastajakseen väitetty ruotsalainen kreivi Fersen matkusteli yhtenään Ruotsin, Ranskan, Englannin ja Belgian (silloinen Itävallan Alankomaat) välillä, kävipä jopa Amerikassa. Tässä mielessä on omituista, että lapsuudessa tärkeitä siskojaan Marie Antoinette ei koskaan tavannut Wienistä lähdettyään, ja äitinsäkin kanssa hän kävi vain kirjeenvaihtoa.

Kirja päättyy Marie Antoinetten teloitukseen lokakuussa 1973 ja sivuaa vain lyhyesti mahdollisia vaihtoehtoja. Kuningatar olisi voinut paeta Ranskasta vallankumouksen alkuaikoina (1789) helpostikin, mutta hän ei suostunut jättämään kuningasta. Yhteinen pakomatka 1791 epäonnistui huonon suunnittelun ja etiketin noudattamisen aihettaman viivästyksen vuoksi, eikä uutta pakoa koskaan suunniteltu loppuun asti. Muissa maissa jopa valmistauduttiin vastaanottamaan Ranskan kuningasperhe: Englannin kuningatar sisusti heitä varten huoneiston Buckinghamin palatsiin, ja Yhdysvaltojen itärannikon kartanoissakin oltiin vastaanottovalmiudessa.

Ennen teloitusta järjestetty oikeudenkäynti oli sen sijaan pelkkä näytös, jonka tuomio oli päätetty etukäteen. Marie Antoinette (ja kuningas saman vuoden tammikuussa) tuomittiin kuolemaan sen vuoksi, kuka hän oli, ei sen vuoksi, mitä hän oli tehnyt.

Todellisia asioita

No nyt olisi haettavana kaikkien jouluhullujen unelmaduuni: Joulupukin sihteeri!
Vaaditaanko hakijalta uskoa Joulupukkiin?

Kymmenettuhannet työttömät ovat turhautuneena luopuneet työnhausta

"Joka kuukausi 30 000 työtöntä jättää hakematta työtä, koska ei usko pääsevänsä töihin. Asia liittyy niin sanottuun piilotyöttömien määrään. Piilotyöttömiksi lasketaan kaikki työttömät, jotka haluaisivat työtä, mutta eivät ole viimeiseen neljään viikkoon hakeneet aktiivisesti töitä. "
(Yle 6.11.2013)

Onko uutisaiheista pulaa, kun itsestäänselvyyksistä pitää tehdä uutinen? Mitä tarkemmin ottaen tarkoittaa "luopuminen työnhausta"? Sitäkö, ettei hae päättömästi kaikkiin mahdollisiin työpaikkoihin, vaan vain niihin, joihin edes kuvittelee olevansa riittävä ja sopiva, ja joita kertakaikkiaan ei ole joka kuukausi tarjolla vuosikausien työttömyyden aikana?

Tunnustan, että kun ensin työttömäksi jäätyäni olen parin kuukauden ajan hakenut noin kolmeen paikkaan viikossa ilman yhtäkään vastausta olen niin väsynyt koko hommaan, että varmasti on joskus jäänyt neljä viikkoa väliin ilman yhtään työhakemusta. Ei tosin tänä vuonna.

Ja toisin kuin luulisi, kaikenlainen uhkailu erilaisilla aktivointitoimenpiteillä vain lamauttaa; Työteekkiin joutumisen pelossa järkevä ajattelu hyytyy, työhakemusten teosta ei paniikissa tule mitään eikä tilanne muutu yhtään paremmaksi.

Tulee mieleen erään taannoisen työnhakukurssin kellopiirrokset ajankäytöstä: jokainen kurssilainen piirsi kaksi kellotaulua (koska vuorokaudessa kello kiertää kahdesti), ja näihin kellotauluihin oman normaalipäivän ajankäyttönsä. Piirsin oikealla olevat kellot. Seurasi hirveä huuto kurssinvetäjän taholta: En saisi olla työnhakukurssilla enkä työnhakijana, koska selvästi en halua töitä!!!

Olisi pitänyt piirtää kello, jossa joka päivä työnhakua klo 8-16, ja muut hommat sitten tuon ajan ulkopuolella. Siis viikkoja, kuukausia ja vuosia. Haluaisin tietää, kuka siihen pystyy, haettavat työpaikatkin kun loppuvat sitä vauhtia muutamassa viikossa.

Salakuunneltua kirppareilla...

...tai ei kai se ole salakuuntelua, jos keskustelun osapuolet puhuvat niin kovalla äänellä, että ulkopuolinen sen väkisin kuulee?

Tapaus 1:

Sattui muutama viikko sitten eräällä hyvinkääläisellä kirpparilla: Asiakas selitti muuttavansa ja halusi kirpparipöydän kahdeksi viikoksi. Normaali hinta olisi ollut 100 €, mutta (ilmeisesti) kirpparin omistaja lupasi pöydän 80 €:lla. No, eihän se sinänsä mitään, mutta jotenkin epäreilua niitä kohtaan, jotka eivät huomaa tinkiä pöytää varatessaan.

Tapaus 2:

Riihimäkeläisellä kirpparilla kassahenkilö soitti selvästikin jollekin ns vakipöydän pitäjälle. Ehdotti, että josko ko. pöydänpitäjä viitsisi / haluaisi vaihtaa tavaransa johonkin toiseen pöytään ihan vaihtelun / paremman menekin vuoksi ja kenties samalla tuoda uutta myytävää. Puhelun toista päätä en tietenkään kuullut, mutta tuntui siltä, ettei pöydänpitäjä kovin paljon välittänyt, missä pöydässä tavarat ovat ja meneekö mikään kaupaksi. Pistää miettimään, saako tämä pöydänpitäjä pöydän ilmaiseksi, jos yhtään ei ole tuotolla väliä?

Nopea kirpparikierros Tampereella perjantaina; ainoa löytö yksi vyö.

P.S. Pari päivää työkokeilua takana; tosin ei juurikaan työtä eli mitään tekemistä. Saa nyt nähdä, miten se tästä lähtee etenemään. Työkokeilusopimus vuoden loppuun.

P.S. 2 Olin myös ns. työttömien terveystarkastuksessa. Oli suunnilleen yhtä tyhjän kanssa. Ja terveyskeskusmaksunkin joutui maksamaan, koska kuulemma "lähes kaikki työttömät saavat kuitenkin toimeentulotukea, niin sossu kyllä maksaa senkin". Vaikka "lähes kaikki" työttömät ehkä saavat toimeentulotukea, niin se ei tarkoita, että "aivan kaikki".

Viime tipan kengät mutta ei yhtään laukkua (muistaakseni)

Kirpparilöytöjä 15

Toissapäivänä vielä ajattelin, että onpa mennyt hyvin tämä lokakuu: ei ole tullut ostetuksi yhtään paria kenkiä eikä yhtään laukkua. Mutta eilen sitten löytyi kengät, jotka täytyi ostaa: mustat H & M:n kiilapohja-avokkaat, lähes samaa mallia kuin  viime kuussa fuksianpunaiset, joilla on tosi hyvä kävellä.

Muita lokakuun löytöjä:

• Musta-valkoraitainen neulemekko/tunika
• Vihreä tuubihuivi
• Kulta-musta-tähtikaulakoru
• Oranssit farkkulegginsit
• Harmaat farkkulegginsit, napit lahkeiden sivussa (0,50 €)
• Valkoinen pitkähkö neuletakki (1 €), ehkä halpa koska nappi puuttui; varanappi oli tosin tallella!
• Kirja Porton Haamu (kirj. Norman Mailer, 2 €); tämän 1073-sivuisen CIA:sta kertovan kirjan olen aina halunnut lukea, mutta kirjastosta lainatessa lainan saisi uusia aika monta kertaa

Ja tässä kirjoittaessa muistin, että ostin laukunkin: läpinäkyvän kassin mustalla irrallisella sisäosalla; päällimmäisessä muovissa on taskuja, jonne voi laittaa haluamiaan kuvia ja näin vaihdella kassin ulkonäköä!

Pahimmat muoti-ilmiöt ikinä, osa 3

Marimekko

Miksikö Marimekko?

• Printtikuosit ovat kammottavan rumia.
• Vaatteet ovat malliltaan enimmäkseen muodottomia säkkejä vuosikymmenestä toiseen.
• Kankaat eivät ole edes mukavia vaatteina, mutta niiden on oltava ikuisesti samoja kuten printit.
• Vaatteet ovat täysin ylihintaisia.

Marimekko on jostain aivan käsittämättömästä syystä nostettu kaiken arvostelun yläpuolelle, sen on aina oltava huippumuotia, koska se on joskus ollut(?). Lainaus "Thift Fabulous" -blogista: "Koska muoti-ikoni Jackie Kennedy puketui Marimekkoon, se on synonyymi kaikelle mikä on modernia, tyylikästä ja hienostunutta." Jackie Kennedy osti pari Marimekkoa joskus 60-luvulla, 50 vuotta sitten. Miten se tekee jostain ikuisesti tyylikästä? EI MITENKÄÄN!!!

En ymmärrä sitä, että Marimekkoa viedään ulkomaille suomalaisena huippumuotina. Siitähän saa vain käsityksen, että Suomessa muoti on juuttunut tiukasti 60-luvulle, vieläpä sen epäesteettisimpiin ilmiöihin eli jättikuvioihin ja säkkimekkoihin. Samoin uusia suomalaisia suunnittelijoita verrataan jatkuvasti Marimekkoon; mitä lähempänä sitä heidän tuotantonsa on, sitä parempaa kriitikoiden mielestä. Tämä on tulkittavissa myös niin, että mitä kauempana suomalainen suunnittelija on kansainvälisestä huippumuodista, sitä arvostetumpi hän on Suomessa (siis muotikriitikoiden, ei kylläkään kuluttajien) silmissä.

Myönnän tuntevani reilua vahingoniloa viimeaikaisista plagiointisyytteistä. Viimeinkin ylibrändätty Marimekko on saanut tahroja kilpeensä. Olen ollut 30 vuotta oikeassa; jo 15-vuotiaana päätin ikinä olla käyttämättä Marimekkoa missään muodossa!

Perintöprinssijä ja -prinsessana ovat tällä kertaa Muumit. Esiintyvät vähemmän vaatteissa (paitsi lasten). mutta ovat kestomuoti-ilmiö mukeissa ja monissa muissa tavaroissa.

Muumeista on tehty herttaisia ja söpöjä olentoja, joiden helposti kuvitellaan edustavan kaikkea hyvää ja oikeita arvoja. Muumien keksijä Tove Jansson ei kuitenkaan luonut niistä sellaisia, vaan hän kuvasi ne pelottaviksi hahmoiksi, joita saattoi ilmaantua sairastuneen ihmisen sängynpäätyyn. Ne oliva outoja, kummitusten kaltaisia olentoja, jotka yön pimeys oli vapauttanut alitajunnasta. Tutkija Tuula Karjalainen luonnehtii olioita "ihmisen henkilökohtaiseksi demoneiksi". Janssonin maalausten esimuumit ovat mustia, punasimäisiä, laihoja, sarvipäisiä ja pitkänenäisiä. "Juuri sellaisia olentoja, joihin ei yöllä haluaisi törmätä, tutkija Karjalainen tiivistää. (Lähteenä käytetty juttua "Seitsemän askelta Muumilaaksoon", Aamulehti 15.10.2013)

Ei ollenkaan söpöä. Kaiken lisäksi muumitarinat edustavat hyvin sovinistista maailmankuvaa: Niiskuneiti on hyvin avuton ja tyhjäpäinen, satumaailman "pissis, kun taas poika eli muumipeikko on rohkea ja toimelias. Minkäänlaista tasa-arvoa on tuosta maailmasta turha etsiä.

Itse kutsun muumeja ynnä muita Muumilaakson(?!) asukkaita myymeiksi. Samalla nimellä menevät muumit, mymmelit, hemulit sun muut haisulit.

Osallistua, osallistua, osallistaa...

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kokkila hoki tänään Ylen Ykkösaamussa, kuinka kaikkien pitää osallistua, niin, johonkin säästämiseen tai sellaiseen. Tai kaikkien ja kaikkien. Isojen pomojen ei tietenkään tarvitse osallistua, muutenhan he lähtevät Suomesta ja vievät aivopääoman mukanaan. Keskituloisten ei tarvitse osallistua, ettei ostosvoima pienene. Sen sijaan työttömät eivät muutenkaan kasvata kansantuloa, heidän työmarkkinatuistaan voidaan aivan hyvin osallistaa parikymmentä prosenttia, ei tunnu yhtään Stockan omistajien osaketuloissa, ei sitten yhtään!

Kaikkea kummallista kirpparilla:

Järvenpään Helmi-kirppiksen tuulikaapissa oli iso lappu: Rusinoiden syöminen kirppiksellä ehdottomasti kielletty! Hmm, miksi juuri ja vain rusinoiden? Saako syödä purkkaa, jätskiä, toffeeta, sipsejä? Eiväthän rusinat ole sen sotkevampia kuin moni muu makea ja tahmea.

Etusivun uutinen

Eläkeiän nosto voi lisätä työttömiä

Työttömyys ei välttämättä parane, vaikka vanhuuseläkkeen alarajaa hilattaisiin ylöspäin. Jos työtä ja terveyttä ei ole, eläkeiän nosto saattaa lisätä työttömien ja työkyvyttömien määrää.

Isoimman laskun maksavat ne, jotka eivät enää jaksa tai saa tehdä töitä. (Aamulehti 22.10.2013)

Lopultakin tunnustetaan asia, joka on ollut alusta asti päivänselvää: eläkeiän nosto ei todellakaan tuota yhtä ainoaa työpaikkaa lisää. Työttömät vain joutuvat roikkumaan työttöminä pidempään.

Tärkeä uutinen on päässyt sentään etusivulle, mutta varsinainen juttu on haudattu sisäsivulle 9.

P.S. Tässä on viikon verran selvitelty työmahdolissuutta yrityksessä nimeltä Biomass Refine Technologies. Itse asiassa allekirjoitin siellä tänään työkokeilusopimuksen loppuvuodeksi, mutta lopullinen päätös ja mahdollinen aloitus jäänee ensi viikkoon. Siitä tarkemmin sitten.

2. P.S. Myös kirpputoripöytä on taas varattu, aloitus tasan kolmen viikon kuluttua. Viime torstaina jo sain hintalaput, mutta alkuinnostus katosi saman tien, ja vasta eilen eli maanantaina hinnoittelin ensimmäiset tavarat. Nyt pitää olla vähän varovaisempi tavaroiden valinnassa, hintalappuja on vähemmän kuin ennen, kuusi arkkia / kaksi viikkoa. Lisää saisi maksamalla. Eikä pöytävuokraan enää sisälly yhtään pahvilappua eikä nippusidettä. Nuukaa! Ainoa parannus on se, että myyntiä voi nyt seurata lähes reaaliaikaisesti netissä.

Rusinakakku

Piiiitkästä aikaa tein rusinakakun; alunperin nimeltään piimäkakku, mutta tähän käytin piimän puuttuessa appelsiinimehua. Eli muutoin ikivanha ohje:

1½ dl appelsiinimehua (tai piimää tai vastaavaa)
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
½ tl inkivääriä
1 dl siirappia
1 dl sulaa margariinia
1½ dl rusinoita

Aineet sekoitetaan ja kakku paistetaan noin 200 asteessa kypsäksi.

P.S. Kävin eilen työhaastattelussa yhdessä paikassa. Nyt vain edes TE-toimisto ei tiedä, voiko sinne palkata työllistämistuella toisen, jos jo yksi työntekijä on sillä tavalla palkattu. Kuka sitten tietää?

Simon Tofield: Simonin kissa

Kirja viikossa, osa 19

Syksy tietää taas palaamista kirjojen lukemiseen, kesällä ei tule juuri luettua muuta kuin lehtiä. Ja syksyn ensimmäinen kirja oli kevyt luettava: ei tekstiä lainkaan! Pelkkiä kuvia, extrahauskoja sellaisia.

Simonin kissan (ja pennun) seikkailuja voi katsoa myös YouTubessa tai kissan "omilla" sivuilla http://www.simonscat.com/.

Ja sitten uutiskatsaus:

Suomi jäi kansainvälisessä vanhusvertailussa sijalle 15, koska Suomi häviää etenkin koulutustasossa ja työllistymisessä (www.uusisuomi.fi, 1.10.2013).

No, en puutu tuohon vertailuun sen enempää, mutta hei haloo! Työllistymisessä! Oletettavaa on, että vertailussa on tutkittu yli 65-vuotiaita. Ainakaan Suomessa sitä nuorempia ei kutsuta vanhuksiksi. Mutta mitä tekemistä työllistymisellä on heidän ikäisilleen, hehän ovat eläkeiässä ja saavat eläkkeen? Eläkeikäisten työllistymisasteen pitäisi kyllä ollakin pyöreä nolla, jättäkööt työt nuoremmille, esimerkiksi työttömille!

Kuka keksi korsettilaukun?

Huomasin joku aika sitten, että minulle on kertynyt jo kahdeksan korsettilaukkua. Olen ostanut kaikki kirpputoreilta ympäri Etelä-Suomea. Yhden sain joululahjaksi, mutta tiedän senkin löytyneen kirppikseltä. Ja sieltähän niiden löytyminen on aivan sattumanvaraista. Yritin siis selvittää, mistä niitä löytäisi ja samalla niiden historiaakin, mikä osoittautuikin aika mahdottomaksi.

Lainasin kirjastosta kaikki löytämäni laukkujen historiaa koskevat kirjat, joita tosin oli vain kaksi (Sigrid Ivo: Bags ja Kate Dooner: A Century of Handbags, joista olen kirjoittanutkin. Ei minkäänlaista tietoa korsettilaukuista, eikä kuvissa mitään lähellekään niiden kaltaista. Sinänsä kyllä ymmärrettävää: 1800-luvulla naisen alusvaatteet olivat tabu, jota kukaan ei saanut nähdä; ei olisi tullut kuulonkaan kuljeskella alusvaatetta eli korsettia jäljittelevä laukku kädessä!

Kuvassa pari korsettilaukun edeltäjää. Vasemmalla Sears-
katalogin babydoll-laukku ja oikealla
tuntematon laukku kirjasta Oi, mikä ihana laukku
(kirj. Robyn Johnson)

50-luvun Searsin (amerikkalainen tavaratalo/postimyyntifirma) katalogista löysin laukun, jota hyvällä tahdolla voisi kuvailla ”alushamelaukuksi”, tai ”babydoll-laukuksi”. Loogisesti ajatellen korsettilaukku on siitä vain riisutumpi versio.

En siis pystynyt selvittämään korsettilaukun historiaa tai ensiesiintymistä. Laukuistakin löytyi informaatiota todella heikosti, vain kahdessa laukussa oli jotain tekstiä: Isoimmassa mustassa laukussa on logo ”MISS Made for Sweden”, mutta Google ei löydä tuolla hakusanalla mitään, ja keltainen bikinilaukku on merkiltään O.I.S Scandinavian Easywear eli sehän on laukkumerkki, jota myydään esim. Aleksi 13:ssa. Tosin ei mitään tietoa, minkä vuoden mallistosta ko. laukku on.

Googlettamalla sanalla ”corset bag” löytyy kyllä kuvia laukuista, mutta linkit johtavat valitettavan usein sivuille, joilla tuotteen kerrotaan olevan loppuunmyyty. Ebaysta löytyy muutamia, myös himoitsemani Demonian goottipunkkikorsettilaukku, joka toistaiseksi ylittää lähetyskuluineen budjettini reilusti.

Saksa tuntuu olevan myyntimaana hyvin edustettu, haussa voi käyttää sanoja ” Dirndl Handtasche”. Siten löytää myös tuunausvinkkejä, jos haluaa peruslaukkuun piristystä. Itse olen laittanut parittoman helmikorviksen napakoruksi bikinilaukulle ja käyttänyt hiussolkia koristeina.

Kaikkien alojen asiantuntija?

Selailin viime viikolla Meidän perhe -lehteä (ei tietoa, minkä vuoden mikä numero), ja aloin hämmästellä, kuinka taas eräässä jutussa käytettiin termiä "bloggari" tarkoittaen sillä jotain muodin tai muun villityksen edelläkävijää ja kyseenalaistamatonta asiantuntijaa. Jutun mukaan "bloggarit" ovat nyt innostuneet Disney Animators -nukeista ja niiden keräilystä, ja koska he ovat, kohta kaikkien muidenkin kuuluu olla?!

Myös Aamulehden Moro-liitteen jutussa (26.9.2013) tietylle kadulle muodostuneesta sisustusliikkeiden keskittymästä käytettiin "asiantuntijoina" paria bloggaria. Nämä olivat erityisen innostuneita retrokuvioisista tiskiräteistä ja sisustusvalokirjaimista. Voin melkein kuvitella sen näihin liikkeisiin kohdistuvan asiakasryntäyksen, kun kaikki, jotka haluavat nyt olla muodikkaita säntäävät ostamaan noita tiskirättejä ja valokirjaimia miettimättä, tarvitaanko niitä ja onko niille paikkaa....mutta kun kerran bloggaritkin ostavat!

Itselläni ei ole tämän blogin kirjoittamisessa kyllä ollenkaan taka-ajatuksena synnyttää minkäänlaisia muoti-ilmiöitä, ainoastaan kirjoittaa omista kokemuksista ja ehkä edistää tietoutta työttömien tilanteesta ja kirpputorien mahdollisuuksista.

Kaikkea kummallista kirpparilla -sarjaan päätyvät tällä kertaa kengät viime viikolta: valkoiset korolliset niitein koristellut sandaalit; pohjan alkuperäisestä hintalapusta näki, että olivat lähes käyttämättömät. Kolmen euron hinta ihmetytti ja tarkemmin tutkittaessa totesin, ettei toisen kengän vetoketju aukea ollenkaan (ja olivat sen malliset, että täysin mahdoton saada jalkaan sitä avaamatta). Vetoketjun yläpäässä oli jotain ruskehtavaa tahmeaa ainetta, joka ilmeisesti oli liimaa. Siis kiinni liimattu vetoketju. Mutta miten ja miksi? Ostamatta jäivät, vaikka olisivat olleet kivat kesällä.

P.S. Tuossa yllämainitussa Moro-lehdessä oli myös katugallup, jossa kysyttiin: Oletko jo ottanut käyttöön pitkät kalsarit? Tähän eräs nainen vastasi: "En. En tarvitse sukkahousujakaan ennen kuin pakkasta on lähemmäs 30 astetta."

Kirjoitin joskus elokuussa, miten en ymmärrä sukkahousujen käyttöä lämmittävänä alusvaatteena, ja siinä valossa tuo kommentti on hämmentävä. Käyttääkä ko. henkilö ensin pitkiä kalsareita ja lisää sitten sukkahousut tosi kovalla pakkasella; vai eikö hän tarvitse mitään lämmittävää? Asiahan ei  minulle kuulu, mutta voihan sitä ihmetellä.

Juustokakku

Syntymäpäiväni kunniaksi tein juustokakun jonkin ikivanhan ohjeen mukaan:

Pohja:

1½ dl kaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
150 g margariinia

Margariini sulatetaan ja lisätään muut aineet. Painellaan irtopohjavuokaan ja laitetaan hetkeksi (n. 15 min.) jääkaappiin, sen jälkeen paistetaan 10 min. 200 asteessa.

Sillä välin tehdään täyte:

3 munaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl sokeria
1½ dl jogurttia (maustamatonta ohjeen mukaan, itse käytin Ingman Mango-appelsiinia)
1 dl hilloa (käytin appelsiinimarmeladia)

Täyte kaadetaan pohjan päälle ja paistetaan vielä 25 minuuttia. Parasta seuraavana päivänä.

Punainen syyskuu ja musta maapallo

Kirpparilöytöjä 14

Syyskuussa löytynyttä:

• Punainen pyöreä kylppärinmatto (ennestään on jo 5 eri väristä)
• H & M:n pinkihköt kiilakorkoavokkaat
• "    "        neonkeltaiset korokepohjakengät
• Musta "Rubikin kuutio" -tyylinen maapallo
• Punainen laukku
• Pinkki hiuskoriste
• Punatähtinen musta huivi
• Musta-valkoraitainen tuubihuivi (0,50 €)
• Hopeanvärinen peilikuvioitu iltalaukku
• Vihreä-oranssi canvastaulu (kuva 17.9.)

Juhannusmekko

Tämä päivitys olisi kuulunut juhannusviikolle, mutta tulkoon nyt vähän myöhässä:

Näin joskus keväällä Pinterestissä kuvan upeasta pallomekosta. Sitten satuin saamaan punamustaa pallokuvioista kangasta. Ja ajatuksen tehdä siitä kankaasta kuvan kaltainen mekko. 

Ei kyllä onnistunut, mutta jotain päällepantavaa sain aikaiseksi; juhannusaattoilta meni siinä mekossa ihan hyvin, vaikka helmakin jäi kiireen / langan loppumisen / pyöreän reunan ompelun vaikeuden vuoksi viimeistelemättä!

Mustavalkoinen on siis se mekko, josta sain idean, ja punamusta se itse tekemäni. Yläosana on erillinen musta toppi, ja "olkaimet" on tehty vanhasta huivista. Kuvassa vyötärönauha on painunut kasaan, sen olisi tarkoitus olla leveämpi.

P.S. Edellisessä blogipäivityksessa mainitsin kaksi asiaa, joita pelkään osallistavan sosiaaliturvan tullessa. Tässä kolmas: Pelkään TE-toimistojen virkailijoiden totaalista mielivaltaa heidän määrätessään työttömiä osallistumaan, erityisesti kun heille ehdotetaan bonusta eli kannustuspalkkiota jokaisesta työttömästä, jonka he saavat pois kortistosta. Heillehän ei sillä ole väliä, siirtyykö työtön työhön vai heitetäänkö tämä susille (tai sossulle), kun ensin on määrätty osallistumaan johonkin täysin mahdottomaan paikkaan.

Työttömien ja suomen kielen kidutusta

"Harva asia tässä maassa herättää yhtä paljon poliittisia intohimoja kuin sosiaaliturvaan liittyvät ennakkoluulottomat muutosideat.

Yleensä on tarvittu vain yksi sana, ”vastikkeellisuus”, ja heti on alettu puhua ”köyhien kyykyttämisestä”. Meillä kun on totuttu ajattelemaan, että vastikkeellisuus kuuluu palkkatyöhön, ei syyperusteiseen sosiaaliturvaan.

Jotain näyttää nyt tapahtuneen asenteissa, sillä sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon kaavailema työttömien velvoitetyö on otettu vastaan varovaisen myönteisesti." (Aamulehti 23.9.2013)

Niin, työttömien osaksi ensi vuonna lankeava velvoitetyö eli kammottavan uudissanan mukainen "osallistava sosiaaliturva" on tietenkin otettu kaikkien työssäkäyvien kunnon kansalaisten taholta vastaan myönteisesti. Työttömiltä ei ole kysytty, ei tietenkään.

Ideahan on, että työtön voidaan pakottaa tekemään ilmaiseksi mitä tahansa "työtä", mitä kukaan muu ei ehdi/halua/viitsi tehdä edes rahalla. Jos ei tee, otetaan rahat pois. Ja näistä osallistavista töistähän ei tiettävästi tule saamaan edes sitä yhdeksän euron ylläpitokorvausta, jonka nykyisin on saanut osallistuessaan "aktivointitoimenpiteisiin" (sääliksi käy suomen kieltä!).

Aamulehden pääkirjoituksessa myös muistutetaan, että "tarkkana tosin pitäisi olla, ettei velvoitetyö vääristä työmarkkinoita ja yritysten välistä kilpailua."  Noin ensilukemalta ajattelee, että tottakai se vääristää, kun työnantajille riittää ilmaista työvoimaa, niin miksi palkata ketään. Enemmän kun ajattelee, niin sama oikeus ilmaistyövoimaanhan tulee kaikille työnantajille, niin ei kai se sitten mitään vääristä. Työttömiä tietenkin tulee reilusti lisää; irtisanotun tilallehan voi aina ottaa vaikka kaksi "osallistujaa"!

Viime torstai A-Talk -ohjelmassa Risikko myös sanoi, että osallistaminen ei tietenkään koske niitä, jotka eivät kykene työhön, mutta on myös muita vaihtoehtoja, kuten mielenterveys- ja päihdekuntoutus. Siis jos et kykene töihin, olet automaattisesti joko hullu tai alkoholisti! Mitään fyysisiä työkykyesteitä siis ei tulla tunnustamaan.

Eniten tämän uuden lain myötä pelkään, että minutkin sitten määrätään vaikka jonnekin vanhainkotiin kokopäiväiseksi vanhusten nostelijaksi hoitajien avuksi. Jos sanon, että selkä ei kestä, niin ei sen todistamiseen riitä tiedot kahdesta selkäleikkauksesta, kun ei satu olemaan todistusta juuri siitä, että selkä ei kestä nostamista!

Nykyisin on voimassa velvoite ottaa vastaan töitä 80 km:n etäisyydeltä. Tulevan lain mukaan olisi velvoite ottaa vastaan töitä 1,5 tunnin joukkoliikennematkan päästä. Mitenkähän tuo sitten lopulta laskettaisiin? Kävelymatkat bussipysäkille, odotusajat...

Toiseksi eniten pelkään, että myös noihin "osallistaviin" töihin voidaan määrätä tuon 1,5 tunnin matkan päähän. Matkaakaan en jaksa, mutta entäs hinta? Bussilla asemalle, junalla Helsinkiin ja siellä bussilla tai metrolla jonnekin Vuosaareen maksaa yhteen suuntaan vähintään 15 euroa eli päivässä kolmekymppiä. Tekee viikossa 150 euroa ja kuukaudessa kivat 600! Ja työmarkkinatukihan oli vähän alle 520 euroa...

Kinuskikakku ja kamalin koulukiusaamisvähättely

Eilen oli tarkoitus tämä päivitys kirjoittaa, mutta väsymys iski...

Jääkaapissa sattui olemaan lähes täysi kinuskikastikepurkki, jota ei kuitenkaan tulisi käytettyä mihinkään, joten etsin jonkinlaisen peruskakkuohjeen (http://www.myllynparas.fi/portal/suomi/reseptit/makeat_leivonnaiset/
kahvikakut/helppoja_kahvikakkuja_moneen_makuun/) ja tein tämän:

5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2½ tl leivinjauhetta
2½ tl vanilliinisokeria
1 dl kinuskikastiketta
1dl maitoa
½ dl vettä
2 munaa
½ dl juoksevaa margariinia

Kaikki aineet vain sekaisin, kakkuvuokaan ja uuniin 175 asteeseen noin tunniksi.

Alkuperäisessä ohjeessa oli 2½ dl kermaa, joten siitä tuo maidon ja veden määrä. Vesi ei ollut ehkä oikea ratkaisu, koska taikinasta tuli hyvin vetelää, vaikka jätin lisäksi pois yhden munan ja 1 dl:n appelsiinimehua. Lisäksi voitelin vuoan huonosti, ja kakku tarttui yläosasta osittain kiinni ja hajosi irrotettaessa. Maku oli silti erittäin hyvä.

Eilen aamulla sattui korvaani radiossa uutinen Turun yliopistossa tehdystä väitöskirjatutkimuksesta. Sen mukaan tyttöjen ja poikien välistä koulukiusaamista vähätellään sanoen sen olevan "tykkäämistä". Järkyttävää, mutta ei mikään uutinen. Näinhän on tehty iät ajat.

Voisin toivottaa alimpaan h...tiin sen henkilön, joka ensimmäisen vähätteli kiusaamista käyttäen sanontaa: "Rakkaudesta se hevonenkin potkiin". Ei muuten potki. Hevonen potkii joko pelosta tai puolustaakseen itseään, laumaansa tai paikkaansa laumassa; huonosti kohdeltu ja vihainen hevonen myös vihasta.

"Kiusaamisen ja tykkäämisen välille ei pidä vetää yhteyttä. Kiusaaminen tulisi aina nähdä vakavana lasten- tai nuorten välisenä suhteena, jossa kiusattua pyritään alistamaan tavalla tai toisella, (väitöskirjan tekijä Miia) Sainio painottaa." (Turun Sanomat 13.9.2013)

10 syytä inhota Työteekkiä

Valmistautuessani huomiseen työvalmennukseen, joka todennäköisesti on sitä samaa "saat - työtä - jos - vain - muutut - tarpeeksi - positiiviseksi (mutta - et - koskaan - omana - itsenäsi)" -paasausta kuin eräs aiempikin valmennus, muistutan itselleni miksi sekin on parempi kuin olla Työteekissä, jossa Sastamalan TE-toimiston mielestä minun olisi jo pari viikkoa kuulunut olla.

1. Kiristys ja uhkailu

Työteekkiin houkutellaan lupauksilla, että siellä selvitetään työllistymis- tai opiskelumahdollisuuksia ja tarkoitus on siirtyä lopulta oikeaan työhön. Nämä ovat täysin tyhjiä lupauksia, mitään ei selvitetä, uusi kolmen kuukauden kuntouttavan työtoiminnan sopimus vain vaaditaan allekirjoittamaan yksi toisensa perään uhkaamalla työmarkkinatuen lopettamisella. "Ei täällä ole pakko olla, voithan aina katsoa mitä sossusta saa", naureskellaan.

2. Elämän tarkoitus on Työteekki

Ollessani Työteekissä olin todella uupunut (vielä silloin minulla ei ollut MTCD-diagnoosia). Minulle sanottiin, että jos en muuten jaksa, minun pitää lopettaa aivan kaikki, siis todella aivan koko muu elämä, ja vain käydä Työteekissä ja nukkua kaikki vapaa-aika. Siis ei liikuntaa, ei mitään sosiaalista elämää, ei kotitöitä...eikä minkäänlaista palautumista Työteekin raskaasta ilmapiiristä. Siellä on löydetty se, mitä niin moni on etsinyt: elämän tarkoitus. Eikä se ole 42 vaan 7-tuntinen päivä Työteekissä.

3. Kritiikin esittäminen ehdottomasti kielletty

Tapahtui vuonna 2007: Eräs Työteekissä ollut työtön kirjoitti paikkaa kritisoivan mielipidekirjoituksen. Hän tarjosi sitä ensin paikalliselle ilmaisjakelulehdelle, joka ei sitä julkaissut. Sen sijaan tilattava paikallislehti julkaisi kirjoituksen. Työteekin silloinen johtaja teki rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta, ja ilmaisjakelulehti vastoin hyvää tapaa (lähdesuoja) antoi kirjoittajan nimen poliisille. Tampereen käräjäoikeus kutenkin onneksi totesi, ettei lehti eikä kirjoittaja ole syyllistynyt kunnianloukkaukseen, koska julkisessa virassa pitää alistua kohtuulliselle arvostelulle.

Itse olin kirjoittanut Työteekkiä ja erityisesti siellä järjestettyä Poveri-valmennusta kritisoivan kirjoituksen(* Aamulehden mielipidepalstalle jo vuonna 2005. En ehkä päätynyt leivättömän pöydän ääreen, koska kirjoituksessa ei suoraan mainittu nimeltä Työteekkiä eikä edes Vammalaa. Ja luotan Aamulehden lähdesuojaan, se ei olisi antanut nimeäni julki. Sen sijaan sain kovan kaksi tuntia kestäneen läksytyksen ja sanallisen sakinhivutuksen ryhmältä, johon kuului Työteekin johtaja, valmennuksen vetäjä ja kaikki ne (palkalliset) ohjaajat, jotka olivat kanssani tekemisissä.

Se oli täysin asiatonta kohtelua, ja näin jälkeenpäin ajatellen minun olisi pitänyt ryhtyä joihinkin toimiin se vuoksi, mutta mihin? Ei työttömällä ole turvana luottamusmiestä, ammattiliiton lakimiestä eikä voi vedota edes työturvallisuuslain tarkoittamaan häirintään, koska työtön ei ole työsuhteessa Työteekkiin, ja on täysin lainsuojaton.

4 Sairauden kieltäminen

Niinkuin jo mainitsin, olin Työteekkiaikoinani niin väsynyt ja uupunut, etten yksinkertaisesti jaksanut, ja jouduin jopa hakemaan sairauslomaa. Minulla oli aivan laillinen sairauslomatodistus, mutta minulle sanottiin, että Työteekki voisi aivan hyvin jättää sen hyväksymättä, koska "kyllä aina sairaslomaa saa, kun tarpeeksi monella lääkärillä käy". No, hyväksyivät sillä kertaa, mutta mitä olisi tapahtunut, jos eivät?

5. Sairaiden juoksuttaminen ympäri kaupunkia eli epäluottamus

Tapahtuipa eräänä päivänä niin, että eräs Työteekin työtön sai yhtäkkiä hyvin pahannäköisen ihottuman käsivarsiinsa. Todennäköisesti allerginen reaktio, mutta olisi saattanut olla myös jokin rokko. Henkilö passitettiin heti päivystykseen terveyskeskukseen, ja ehdottomasti vaadittiin, että hän tulee vielä samana päivänä esittämään sairauslomatodistuksen.

Työteekistä on terveyskeskukseen kaksi kilometriä, eli edestakaisin neljä. No, ei ehkä kovin paljon, mutta jos henkilö on liikkeellä kävellen, sekin on matka. Ja varsinkin, jos hän kotiin lähtiessä joutuu taas palaamaan samaan suuntaan. Miksi sitä todistusta ei voinut toimittaa seuraavana päivänä, kun kaikki aivan selvästi näkivät ihottuman, eli ei voinut olla edes epäilyä mistään teeskennellystä sairaudesta?

6. Kielletyt sanat

Kuntouttavaa työtoimintaa sai (ainakin silloisen) lain mukaan teettää 11 kuukautta 12:n kuukauden aikana, ja näin ollen siihen tuli välillä taukoja. Näitä taukoja ei kuitenkaan saanut sanoa lomaksi, koska "työttömällä ei ole lomaa työnhausta koskaan". Missään tapauksessa ei myöskään saanut käyttää sanontaa, että on Työteekissä "töissä". Ettei vaan työtön pääse unohtamaan, että ei ole töissä, vaan työtön. Ja pitää erottautua niistä, jotka ovat siellä oikeasti töissä, eli saavat palkkaa työttömien nöyryyttämisestä.

Tulee ihan mieleen George Orwellin kirjan Vuonna 1984 uuskieli, jota käyttäen pitäisi olla mahdotonta ajatella väärin, koska kielestä puuttuvat Työteekille vahingollisten ajatusten ilmaisuun tarvittavat sanat.

Ja aivan omin korvin sain myös kuulla, että työtä (anteeksi, kuntouttavaa työtoimintaa) tehdessä ei saisi jutella muiden kanssa, koska se hidastaa työntekoa (anteeksi taas, hidastaa kuntouttavaa työtoimintaa).

7. Laittomat sopimukset

Edelliseen kohtaan liittyen: En voi todistaa, mutta minulla oli todella vahva tunne siitä, että sopimuskäytännössä toimittiin väärin. Kolmen kuukauden sopimus, viikon tauko, kolmen kuukauden sopimus, viikon tauko, kolmen kuukauden sopimus, viikon tauko...ja hups, neljännen sopimusjakson aikana tuleekin 12 kuukautta täyteen, mutta taukoa oli vain kolme viikkoa lain määräämän neljän sijaan. Kuinka moni tuntee lain, ja kuinka moni uskaltaa vaatia lain oikeaa tulkintaa?

8. Kulunvalvonta ja työaikaseuranta

Mitään varsinaista elektronista kulunvalvontaa ei ollut, mutta sitäkin tiukempi manuaalinen. Merkittävin ero oikeisiin työpaikkoihin oli seuraava: Työpaikoissa työntekijä kirjautuu sisään (ja työajan alkavaksi) heti ulko-ovella heilauttaessaan kulunvalvontaläpyskää. Sen jälkeen hän saa rauhassa vaihtaa työvaatteet ja siirtyä työpisteeseen. Sama toisin päin työpäivän päättyessä. Mutta Työteekissä kuntouttavan toiminnan pisteessä oli oltava tasan kello kahdeksan, mahdolliset vaatteidenvaihdot ym. oli tehtävä ennen sitä. Ja iltapäivällä tietenkin vastaava tilanne toisin päin.

9. Työttömän arvottomat vaatteet ja muu omaisuus

Koska Työteekki toimii entisessä leipomossa, siellä oli pukuhuoneet ja näissä lukittavia kaappeja. Kaappeja ei tietenkään riittänyt kaikille, ja niille muille oli vain pieni muutaman koukun naulakko ahtaassa nurkassa. Erityisesti talvella tila eri riittänyt, ja takit putoilivat lattialle kuraisten tai lumisten kenkien päälle. Ehdotus lisänaulakon saamiselle (tilaa oli ja tekijätkin) kuitattiin sanomalla "ei pidä tulla tänne niin hienoissa vaatteissa, etteivät ne kestä putoamista". Työttömälllä voi olla vain yksi talvitakki, oli se sitten hienompi tai huonompi, mutta miksi pitäisi kestää sen tallomista? Vai oliko taustalla ajatus, että Työteekin työtön erottuu epäedukseen myös matkalla sinne ja takaisin, usein kaupungin keskustan halki pukeutuessaan lattiankestäviin vaatteisiin?

Useimmilla oli myös mukana jonkinlainen laukku, sisällä ehkä laiha lompakko, kännykkä ja jotain muuta. Jos ei kaappia ollut, minne voi laittaa laukun, kun sen säilyttäminen ei työpisteissäkään ollut sallittua?

10. Omat sokerit ja litistetyt voileivät

Olen lukenut, että joidenkin kaupunkien työpajoilla on jopa maksuton ruokailu taukokahveista puhumattakaan. Ei Työteekissä. Ruoka maksoi, kahvi maksoi, kahvi maidolla maksoi reilusti enemmän, ja jos kahviin halusi sokeria, se piti tuoda itse (kaapittomilla oli tässä taas säilyttämisongelma; sokeripalat taskuun vai minne?). Eväitä sai tuoda, mutta jääkaappiin niitä ei olisi haluttu. Ei suoraan kielletty, mutta siirreltiin siellä minne sattui, ja laskettiin tylysti viiden kilon perunasäkki eväsvoileipien päälle...

Tässä nämä nyt tällä kertaa. En  maininnut mitään nimiä tälläkään kertaa, paikkakunnan kyllä enkä voi tietää, minkälaisiin vaikeuksiin tämänkin kirjoituksen vuoksi joudun. Mutta sananvapaus ennen kaikkea.

Täytyy kyllä sanoa, että jotain mätää Työteekissä oikeastikin on. Mainitseepa sen nimen kenelle tahansa vammalalaiselle, saa kuulla kauhistelua ja osanottoa sinne joutuvien puolesta. Ei sellainen maine tyhjästä tule, kyllä sen eteen on tehtävä kovasti työtä.

*)TYÖTTÖMÄT VAVISKAA!

Ensi vuoden alusta astuu voimaan uusia lakeja työttömien aktivoimiseksi, mikä tarkoittaa, että kunnat joutuvat epätoivoisesti keksimään erilaisia aktivointitoimia. Eräässä lounaisen Pirkanmaan kunnassa on jo saatu esimakua näistä toimista: alkoi Poveri-valmennus, jonka joutuvat läpikäymään kaikki kunnan pitkäaikaistyöttömät seuraavien vuosien aikana. 

Ensimmäisten joukossa ko. valmennuksen kokeneena en voi muuta kuin sääliä niitä, jotka sinne tulevat joutumaan. Varoittamisesta ei ole hyötyä, tätä vaaraa kun ei voi välttää. Mutta kehotan etukäteen keräämään henkisiä ja fyysisiä voimia, että siitä selviäisi terveen kirjoissa.

Valmennuksessa ei ollut mitään järkeä. Noin kymmenen täysin erilaisen ihmisen ryhmä istui 7-tuntisia päiviä puhumatta paikoillaan valmennuksen vetäjän tuijottaessa. Ehkä vetäjä teki mielessään kaikista jonkinlaista psykologista arviointia, joka sitten menee tiedoksi viranomaisille tai jonnekin. Ehkä kokeiltiin ihmisten sietokykyä: kuka saa hermoromahduksen ensimmäisenä?

Valmennuksesta olisi pitänyt kuulemma saada irti vaikka mitä. Mutta mitä saa istumisesta mitään tekemättä? Ei yhtään mitään muuta kuin turhautumista ja patoutunutta kiukkua kaikkia mahdollisia aktivointitoimia kohtaan. Kyllä pitkäaikaistyöttömilläkin pitää olla oikeus inhimilliseen kohteluun: jos määrätään karenssin uhalla ”valmennukseen”, on sen järjestäjien velvollisuus huolehtia, että siinä on jotain sisältöä eikä pelkkää nöyryyttämistä ja työttömyydestä syyllistämistä.

Toivon todella, että muut kunnat eivät seuraisi kotikuntani esimerkkiä eivätkä lähtisi tälle työttömien lopullisen nöyryyttämisen tielle. 

Nimimerkki ”Lyttyyn lyöty työtön”

Huono-osaisuutta ei hyväksytä!

"Me tarvitaan moraalinen ryhtiliike ja iloinen ilme. Sellainen Suomi, jossa kova työ ja koulutus kannattaa eikä huono-osaisuutta hyväksytä!" (Silloinen valtionvarain-, nykyinen pääministeri Jyrki Katainen Susanna Kosken eduskuntakampanjavideolla vuonna 2011)

Tuon voisi tietenkin tulkita eri tavoin, mutta kyllä se näin huono-osaisen kannalta kuulostaa siltä, että huono-osaisia EI hyväksytä. Elii työttömät ja muut köyhät lähtekööt vaikka Siperiaan, jos eivät omin voimin pääse sieltä huono-osaisuudestaan ylös.

Huomisessa Ylen Ykkösaamussa saamme taas kuulla, miten työn vastaanottamista aiotaan helpottaa. Miksi vain ei voida ymmärtää, että työttömät ovat työttömiä siksi, ettei työtä yksinkertaisesti ole, eikä siksi että runsaasti tarjolla olevaa työtä olisi vain jotenkin vaikea vastaanottaa!!!

Työn vastaanottamisen helpottamiseksi vuoden alussa tulee mm. pari tulorajaa: työtön saa ansaita 400 euroa kuussa ilman että se vaikuttaa asumistukeen, ja 300 euroa kuussa ilman sen vaikutusta työmarkkinatukeen tai työttömyyspäivärahaan (tämä jälkimmäinen aiottiin ensin sallia vain ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen saajilla, mutta ilmeisesti tulee koskemaan kaikkia).

Miksi rajoja pitää olla kaksi erilaista? Mikä hirveä laskeminen ja byrokratia taas seuraa? Jos ansaitsee 400, 100 euroa siitä vähentää työmarkkinatukea tietyllä summalla. Lasketaanko asumistuen tarve tästä alentuneesta summasta, vai siitä mitä saisi jos ei tienaisi mitään? No, en saa asumistukea, joten ei koske minua; tosin en saisi niitä töitäkään, joten se siitä...

P.S. Olin muuten viikko sitten työhaastattelussa, Hyvinkään opistolla. Sinne valittiin sitten joku media-assistentti; siitä jo selviää, että valittu oli nuorempi, ja kuulostaahan se paremmalta kuin merkonomi.

Vuotava raketti

Kaikkea kummallista kirpparilla

Olipas helpottava tunne, kun sain lopultakin raahattua noin 10 kiloa aikansa kirpparilla kiertäneitä vaatteita SPR:n Kontti-kierrätystavaratalon keräyslavalle. Eli menevät joko sinne myyntiin tai varastoon jotain katastrofitarvetta varten (luulisin). Vähän pitkän matkan niitä täytyi kuljettaa, mutta UFFin laatikoihin en ihan periaatteesta vie mitään. Jos periaatteen syy jotain kiinnostaa, kannattaa lukea Voima-lehden arkistoartikkeli http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2009/numero-4/ilmaistyota-pisteiden-keruuta aiheesta.

Ja se otsikon vuotava raketti: löysin ko. kirpputorilta tuntemattoman esineen (kuva vasemmalla). Läpinäkyvä raketti, jonka sisällä jotain kirkasta ja sinistä nestettä ja keltaisia minikumiankkoja, korkeus noin 15 senttiä. Ajattelin, että se olisi ihan hauska koristeena ja maksoikin vain 1,50, joten otin sen käteeni viedäkseni kassalle...mutta, mutta...äkkiä käteni oli jossain kummallisessa töhnässä. Raketista aivan selvästi vuoti jotain nestettä, jotain öljymäistä ja tahmeaa! Jätin sen tietenkin ostamatta, mutta en voinut sen jälkeen koskea mihinkään muuhunkaan; paikassa ei tietenkään ollut mitään yleisövessaa, jossa olisi voinut pestä kätensä.

Etsiessäni Googlesta kuvaa esineestä hakusanalla "ducks in rocket" löysinkin oikean, ja selvisi, että kyseessä on paperipaino! No todella järkevä paperipaino, sotkee paperit öljyyn!

Juustopekonimuffinit

Jääkaapista löytyi pekonia, joka oli tulossa vanhaksi, ja liian paljon juustoraastetta; näistä siis jotain nopeaa ja hyvää. Google-haulla löytyi Myllyn parhaiden sivulta suolaisten muffinien perusohje (http://www.myllynparas.fi/portal/suomi/reseptit/suolaiset_leivonnaiset/muffinit/suolaisten_muffinien_perusohje)/, ja sitä muuntelemalla tuli seuraava:

4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
140 g pekonia pieninä paloina
160 g juustoraastetta
2 munaa
2 dl kermamaitoa*
½ dl juoksevaa margariinia

Aineet vain sekaisin ja muffinivuokiin, uunissa noin 15 - 20 minuuttia 225 asteessa.

*Kermamaito on jotenkin häilyvä käsite, jolle ei ole virallista määritelmää. Yleensä sillä kai tarkoitetaan seosta, jossa on puolet maitoa ja puolet kermaa. Mutta kun noita maitoja ja kermoja on nykyisin niin monenlaisia: jos sekoittaa rasvatonta maitoa ja kahvikermaa, saa varmasti erilaisen seoksen kuin sekoittamalla täysmaitoa ja kuohukermaa!

Itse käytän mitä sattuu jääkaapista löytymään, eli rasvatonta maitoa ja ehkä tilkka (noin neljäsosa kevytkermaa), ja ihan hyvä lopputulos on aina ollut.

Viikonvaihteen lehtikatsaus

Ei enää pikatyötöntä sijaiseksi vuorotteluun (Aamulehti 8.9.2013)

Nythän on niin, että kun joku ilmoittautuu halukkuutensa vuorotteluvapaaseen tilalle on tiedossa sijainen, joka irtisanoutuu, ilmoittautuu työttömäksi työnhakijaksi ja seuraavana päivänä palkataan vapaalle jäävän tilalle. Hänen työnsä tekijäksi on tietysti siirretty jo joku, jonka työt sitten hoidetaankin ilmaisharjoittelijatyövoimalla. Näin ollen yksikään oikea työtön ei työllisty, vaikka sitä vuorotteluvapaalailla alun perin tavoiteltiin.

Nyt tähän lakiin suunnitellaan muutosta, mutta tuskin sellaista jota ei pystyisi kiertämään.

Tanskan malli saa nuoret paiskimaan töitä (Aamulehti 8.9.2013)

Lähes sivun juttu paljon puhutusta Tanskan mallista, pari lainausta:

"Työtön on arvoton 

Jakob Tonndorf on ollut myös aikanaan kaksi kuukautta työttömänä. Nytkin, kun hän muistelee sitä aikaa, hänen liikkeensä muuttuvat hermostuneiksi. Hän etsii sanoja ja löytää lopulta adjektiivin, joka kuvaa sitä, millainen hän oli tuolloin. 
– Arvoton. Työttömyys turhautti, suututti ja masensi. Kävin monta kertaa viikossa työvoimatoimistossa täyttelemässä lappuja. Jouduin tekemään paljon töitä sen eteen, etten tehnyt töitä. 
Tanskan valtio maksaa kuukausittain työttömyyskorvausta, mutta rahan vastapainoksi työtön joutuu hakemaan viittä työtä viikossa. Työ määrittää Jakobin mielestä hyvin paljon tanskalaisten identiteettiä. Tavatessaan uuden ihmisen, tanskalaisen kysyy ensimmäisenä tämän työpaikkaa."

Kyllä Suomessakin kysytään lähes ensimmäisenä työpaikkaa, ja työtön on täälläkin täysin arvoton, laiska ja tyhmä. 

Tanskan mallissa työtön joutuu hakemaan viittä työpaikkaa viikossa. Sitäkö täälläkin haluttaisiin? Ongelma tulee siinä, että haettavia työpaikkoja ei ole kovin paljon. Pitääkö hakea viikosta toiseen samoihin paikkoihin? Entä jos soittaa joka viikko samoihin yrityksiin ja kyselee töitä; kuinka pian saa lähestymiskiellon?

"Suomessakin on ollut puhetta Tanskan mallin soveltamisesta, mutta kritiikkinä on esitetty, että työttömien työllistämistoimet maksaisivat maassamme satoja miljoonia euroja."

Ai niin, Tanskan mallia ei voida senkään vuoksi soveltaa täällä, että se vähentäisi työttömiä. Ketä sitten vihata ja kadehtia. Ja lisäksi työttömien työllistämistoimet maksaisivat. Hui kauheaa! (Työttömyyshän ei maksa mitään, eihän?)

Ja sitten tämän päivän Aamulehdestä löytyi virhe: Pääkirjoitussivun jutussa kuntaliitosten irtisanomissuojasta mainitaan, että Sastamalan syntyessä alkanut kuntien työntekijöiden irtisanomissuoja päättyisi vuodenvaihteessa. Eipäs pääty, vuoden 2007 alussa (Suodenniemen liittäminen) alkanut irtisanomissuoja jatkui tämän vuoden alusta (Kiikoisten liittäminen) jälleen viisi vuotta eli vuoteen 2018! Ja toki se jatkuu, onhan ympärillä vielä kuntia liitettaväksi. Tässähän on lähes keksitty ikiliikkuja, ikuinen irtisanomissuoja.