sunnuntai 30. elokuuta 2015

Työttömyyskatsaus 8/2015

Aamulehti 26.8.2015
Työttömyysaste vuoden 1997 tasolla? Onko se hyvä vai paha? Silloin se ainakin oli tulossa ylöspäin, nyt menossa alaspäin. Muistan vuonna 1997 ensimmäisen kerran kuulleeni, kuinka Suomeen pitäisi tuoda ulkomaista työvoimaa työvoimapulaa hellittämään, ja siitä saakka toistuvasti. Nytkin jotkut poliitikot ovat sitä mieltä.

16.8. oli Aamupostissa sivullinen asiaa työttömyydestä. Kauhukseni sain lukea,, ettei parin vuoden takainen suunnitelma "osallistavasta sosiaaliturvasta"(* olekaan kadonnut minnekään, vaikka siitä ei juurikaan ole enää kirjoiteltu.

Samassa jutussa mainitaan myös, että kritiikin kohteena on nyt eniten kuntouttava työtoiminta, niinkuin oikein onkin.

"Pitkäaikaistyöttömät kysyvät, mihin kuntoutusta tarvitaan, kun heidän ongelmansa ei ole työkyvyssä eikä -halussa, vaan työpaikkojen puutteessa. Samalla on alettu kyseenalaistaa erilaisia työtoiminnan muotoja, joissa teetetään yhdeksän euron päiväpalkalla käytännössä normaaliin palkkatyöhön tai vähintäänkin tukityöllistettyyn työhön kuuluvia tehtäviä." (Heikki Hiilamo, Aamuposti 16.8.2015)

No, minähän olen kyseenalaistanut sitä viimeiset kymmenen vuotta!

*)Aamuposti 16.8.2015. Laitoin tähän kuvankaappauksen, koska muuten olisin kuitenkin lainannut koko tekstin!
P.S. Eka päivä ikinä, kun kirpparilla ei mennyt kaupaksi yhtään ainutta tavaraa! Ja juuri kun eilen alkoi tuntua siltä, että saattaa mennä paremmin kuin toivoin.

torstai 27. elokuuta 2015

Mustikkamuffinit

Elokuussa jokaisella maastopyörälenkillä on ollut ihan pakko tyhjentää juomapullo ja noukkia se ainakin puolilleen mustikoita; niitä kun on ollut niin paljon ihan siinä polun reunassa.

Aiemmat olen syönyt jogurtin kanssa, mutta nyt tein (ehkä) syksyn viimeisistä muffineita tällä KakkuKatrin sivuilta löydetyllä ohjeella:

3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
1 dl maitoa
1 dl juoksevaa margariinia
2 munaa
3 dl mustikoita

Kaikki ainekset vain sekoitetaan, viimeiseksi mustikat. Paistetaan 200 asteessa noin 16-18 min.

Kokeilin samalla ensimmäistä kertaa aikoja sitten ostettua silikonista muffini"peltiä". Hyvin tuntui toimivan. Viikko sitten kirpparille myytäväksi viemäni tefloninen vastaava sitä vastoin katosi pari päivää sitten pöydästä. Jotenkin outoa sellaisen varastaminenkin, hankala piilottaa...

perjantai 21. elokuuta 2015

Erittäin hiljaista

...kirpputorilla, jossa aloitin eilen taas parin viikon pöytävuokrauksen. Niin hiljaista ja tyhjää, että päätin vaihtaa kirppistä seuraavalla kerralla, eli ennen joulua kun on joulukamaa kuitenkin menossa myyntiin.

Vähätkin kävijät kuitenkin saavat pöydän päivässä totaalisesti sekaisin, ja olikohan joku tarkoituksella piilottanut Niken harmaat lenkkarit pöydän alle? Ja miksi?

No, pääasia, että saisi pöytävuokran verran tuottoa, ja muutaman isoimman tavaran myytyä.

P.S. Viikon järkevin mielipide kaatuneesta Yhteiskuntasopimuksesta:

"Työssäkäyviä syyllistetään nyt täysin tarpeettomasti Suomen huonosta kilpailukyvystä. Media on ostanut työnantajajärjestöjen taitavan lobbauksen ja ilmapiiri on negatiivinen.

 En tunne yhtään toimivalla liikeidealla ja hyvällä johtamisella varustettua yritystä, jonka menestys olisi kaatunut viisi prosenttia liian suuriin työntekijöiden palkkoihin. Markkinataloudessa yritystoiminta on riski ja asiakkaat päättävät yrityksen menestyksestä. Huono tuote ei myy maailmalla, vaikka se olisi kuinka edullisesti tehty. Hyväkään tuote ei myy, ellei sitä osata markkinoida."Kalle Kiili, Aamulehti 19.8.

tiistai 18. elokuuta 2015

Jäätelötaivas

Tänään sen löysin, Tampereelta. Minetti Jäätelön jäätelökahvila Kalevan Prismassa, tarjolla noin 44 makua, joka sekin on vain murto-osa mauista, joita yritys tuo Italiasta. Isoin ongelma on, mitkä maut valitsisi. Nyt otin toisen pallon donitsia ja toisen smurffia, samaan tötteröön. Hinta tietysti oli maun mukainen eli ei halpa.

Juu, pitkästä aikaa pyörällä Tampereella, neljä vuotta taitaa olla edellisestä kerrasta. Sattui vain niin hieno ilma kun muutenkin sinnepäin oli pakko mennä.

Onkohan se nyt sitten merkki lamasta vai nousukaudesta, kun joka toinen katu oli kaivettu auki ja joka toisella oli poikittain puominosturi? Eli ainakin joka paikkaan rakennettiin jotain. Pyörällä liikkuminen oli selvästi helpompaa kuin autolla.

Tietysti piti käydä munkkikahvilla Pyynikin näkötornilla, ja muutamalla kirpparilla. Niistä tosin ei löytynyt juuri mitään. Tai en ainakaan ostanut. Jossain mielessä hyvä ja taloudellinen ajankohta käydä kirppareilla juuri silloin, kun on penkonut vaatevarastonsa läpi kirpputorille lähtevää tavaraa etsiessä. Siis ei tee mieli ostaa, kun tietää kuinka paljosta pitäisi päästä eroon.

Ja edelleen kummastuttaa TAYSin vointikysely, joka on pakko täyttää joka käyntikerralla. Osa kysymyksistä on aika hölmöjä, kuten "Pystytkö avaamaan kierrettävän vesihanan?" Vastausvaihtoehdot ovat "Kyllä", "Pienin vaikeuksin", "Suurin vaikeuksin" ja "En pysty". Ei ole mahdollisuutta vastata, että en tiedä, kun en ole moneen vuoteen nähnytkään kierrettävää vesihanaa. Tai kysymys "Pystytkö käyttämään kylpyammetta?" ja samat vastausvaihtoehdot. No, en tiedä sitäkään, koska olen viimeksi käyttänyt kylpyammetta vuonna 2007.


sunnuntai 16. elokuuta 2015

Kesän sarjat

Tämä kesä oli ehkä surkea sään puolesta, mutta harvinaisen hyvä TV-sarjakesä. Ja nyt kun lähes kaikki sarjat ovat viime tai tällä viikolla loppuneet, sää puolestaan parani huomattavasti.

Happy Valley: varjojen laakso

Yksi kausi oli vain kahdeksan jakson mittainen mutta toinenkin kausi on tehty, eli jonkinlainen sarjan ja minisarjan välimuoto. Ikävästä aiheestaan huolimatta aivan loistava, jokaista jaksoa odotti innolla. Hyvin selvästi englantilaista tuotantoa.

Ensimmäisen asteen murha

Poliisisarja, jonka alussa vaikutti hyvältä, mutta hyytyi loppua kohti; sarjan pääpoliisipari selvitteli koko ajan vain yhtä rikosta, mikä ei taida olla kovin realistista. Uudet rikokset olisivat tuoneet sarjaa uutta mielenkiintoa. Toinen kausi menossa USAssa, siinä ilmeisesti se uusi rikos.

Emily Owens, M.D.

Vähän erilainen sairaalasarja, vähän komediallinen mutta toisaalta paljon realistisempi kuin joku Greyn anatomian kaltainen suhdesiirappi. Ei silti tehonnut katsojiin,, jäi harmillisesti vain yhden kauden sarjaksi.

Fortitude: Ikiroudan kirous

Vähän outo Huippuvuorille sijoittuva mutta Islannissa kuvattu sarja, johon oli väkisin ympätty viitteitä yliluonnollista asioista, vaikka lopulta syy tapahtuneisiin murhiin oli joku ikiroudassa muhinut virus. IMDBn mukaan tehty kaksi kautta, muiden lähteiden mukaan vain yksi.

Outlander: matkantekijä

Diana Gabaldonin ilmeisesti kuuluisaan ja myytyyn kirjaan (en ollut ikinä kuullutkaan) perustuva sarja naisesta, joka Toisen maailmansodan jälkeen lähtee häämatkalle Skotlantiin ja siirtyy yhtäkkiä 1700-luvulle. Lähtökohta on siis lupaava, mutta sarja (ja varmaan se kirjakin) aika lattea. Nykyajan mukavuuksien ja kehityksen taakse joutuminen tai oman suhteellisen vapaan 40-lukulaisen elämän katoaminen ei näytä päähenkilöön kovinkaan paljon vaikuttavan, mikä ei tunnu kovin realistiselta.

Bates Motel

Käsikirjoittajalta ideat lopussa, kun täytyy kaivella vanhoja filmiarkistoja: tämä sarjahan on siis eräänlainen "prequel" elokuvaan Psyko. Eli mitä tapahtui, että Norman Batesista tuli se, mikä tuli.
Elokuva sijoittuu jonnekin 50-60-lukujen vaihteeseen, tämä sarja taas nykyaikaan kännyköiden ja muun tekniikan muodossa, mutta vaatteet ja osittain autot ovat hyvin 70-lukulaisia. Silti odotettua parempi sarja, toinenkin kausi alkoi juuri.

Kadonnut

Englantilainen pikkupoika katoaa Ranskassa, ja tapausta selvitellään vuoroin katoamishetkessä, nykyajassa vuosia myöhemmin ja siinä välissäkin. Hyvä sarja, vaikka päättyikin oudosti.

The Affair

Newyorkilainen perhe matkustaa lomalle Long Islandille ja mies aloittaa suhteen paikallisen tarjoilijan kanssa. Joka jaksosta puolet ajasta katsotaan tapahtumia miehen kannalta, puolet naisen. Mielenkiintoinen ratkaisu. Välissä on kohtauksia jostain "tulevasta" ajasta, jossa selvitellään murhaa, jota ei ainakaan ensimmäisellä kaudella edes ehdi tapahtua.

lauantai 8. elokuuta 2015

Joanna Rubin Dranger: Neiti Tärkeä ja uraputki

Kirja viikossa, osa 60

Sarjakuvaromaani, joka oli pakko ostaa kirppikseltä pienen silmäilyn jälkeen; niin monta osuvaa kuvaa teksteineen siinä oli. Tämä takakansiteksti kattaa lähes kaiken:

"Varoitus! Tämä kirja sisältää kuvia, jotka saattavat pelottaa herkkätunteisia henkilöitä. Kuvissa esiintyy muun muassa epävarma päähenkilö (jolla on suorituspaineita), joukko itsetietoisia kuusikymmentälukulaisia, it-miljönäärejä, taiteilijasieuluja, kompatuskiviä, avaruusraketteja, henkilökohtaisia epäonnistumisia sekä täysin päättömiä pohdiskeluja."

Kirjasta on tehty myös animaatio, joka on esitetty Yle Teemalla viime vuonna, eikä valitettavasti ole enää nähtävissä. Harmi.

Ja sitten muutama linkki, jos ei muuten niin itselle muistettavaksi ja luettavaksi:

http://toivotontyoton.blogspot.fi/

http://kiitoshakemuksestasi.blogspot.fi/

Ja lopuksi vielä Huonojen uutisten (autossa luultua isompi vika, pyöränrengas puhkesi, uimahalli suljetaan koko talveksi...) viikon Uusi Vanha Huono Uutinen:

"Hämeen vielä jäljellä olevat rovot (palkkatukirahat) on korvamerkitty yli 300 päivää työmarkkinatukea saaneille." (Aamuposti 8.8.2015)

Mitenkäs tuon voi selvemmin sanoa? Ei toivoa työstä tänä vuonna. Mahdollisen lisäbudjetin työllisyysmäärärahathan käytetään Microsoftilta irtisanottujen "ykkösluokan työttömien" tukemiseen.


keskiviikko 5. elokuuta 2015

Legokaappi ja jotain kummallista kirpparilla

Satuin maanantaina Riihimäen Femmatorille kun joku halusi pöytänsä tyhjäksi ja oli laittanut kaikki 90:n prosentin alennukseen! Enpä ole ennen noin suurta alennusprosenttia kirpparilla nähnyt. No, muuta minulle sopivaa ei ollut, mutta sain kuudella eurolla hienon Lego-merkkisen neliosaisen kaapin. Etsimisestä huolimatta en löytänyt netistä vastaavaa, enkä siis sen alkuperäistä hintaa. Jotain samantyyppisiä olen kyllä aikaisemminkin kirppareilla nähnyt.

Vammalasta käymässä olleella vieraallani sen sijaan kävi loistava tuuri hyvinkääläisellä kirpparilla: kahden euron sekalaisten korujen pussissa oli 109 euron arvoinen koru, Kalevala Korun hopeinen Lähde-riipus! Samanlainen löytäjällä oli jo kaulassaan, ja saman sarjan rannekoru ja korvikset.


lauantai 1. elokuuta 2015

Kesäteatterissa: Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen

Toinen kerta kesäteatterissa tänä kesänä, Ridasjärvellä  Teatteri Päivölän esitys Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen.

En tuntenut tarinaa ennestään, vaikka siitä on tehty kansainvälisesti kuuluisa neuvostoliittolainen elokuva vuonna 1975 ja lukemattomia teatteriesityksiä (tälläkin suunnalla tänäkin kesänä; aiheesta syntyneen pienen kiistelyn jälkeen se toinen esitys muutti esityspaikan mukaan nimekseen "Mustalaisleiri muuttaa Miinan monttuun"). Tarina perustuu Maksim Gorkin novelliin vuodelta 1892 ja kertoo Itä-Euroopan mustalaisista.

Näytelmä ei ollut huono, mutta juoni tuntui aluksi aika hataralta. Loppua kohti jonkin verran selventyi. Välissä oli lauluja, mutta akustiikka ulkona aika kehno eikä sanoista läheskään aina saanut selvää. Vuorosanat sen sijaan kuuluivat hyvin, ja muutenkin kaikki näyttelivät sujuvasti; viiden esityskerta, mutta selvästi kunnolla harjoiteltu. Myös hevosten osalta!