perjantai 30. syyskuuta 2016

Talvi tulee joka tapauksessa

Siispä ostin toppatakin ja kunnon loskankestävät toppasaappaa, eli syyskuun kirpparilöytöjä, osa 52:

  • Peperonin kevyttoppatakki
  • Mustat toppasaappaat
  • Valkopunaraitainen froteemekko
  • Oranssi-valkoinen tuubihuivi
  • Ruskea puujoutsen
  • Valkoinen kivijoutsen



maanantai 26. syyskuuta 2016

Kukaan ei tiedä, missä he ovat ja mitä he tekevät!

Sinä Kunnon Kansalainen, Rehti ja Rehellinen Veronmaksaja, Yhteiskunnan Suoraselkäinen Ranka…Elätkö vieläkin täydellisen tietämättömänä Sinua uhkaavasta vaarasta, Sinun kovalla työllä ansaitsemiasi rahoja alati havittelevasta yhteiskunnan mätäpaiseesta? Tiedätkö, että se voi olla takanasi hienon hypermarketin kassajonossa, uida kanssasi samassa vedessä Sinun maksamassasi uimahallissa, jopa kävellä ohitsesi Sinun maksamallasi jalkakäytävällä tai koskettaa kaupassa samaa omenaa, jonka Sinä ostat? Mikä vielä pahempaa, se voi vaania Sinua kirjastossa, kahvilassa tai melkein missä tahansa näyttäen täsmälleen samalta ja tehden samaa työtä Sinun kaltaistesi Kunnon Veronmaksajien rinnalla olemalla silti jotain muuta? Tämä iljettävä yhteiskunnan syöpäkasvain, tämä likainen loiseläjä, koko Suomen taloudelliseen tuhoon viejä…se on TYÖTÖN!!!

Jos vaihtaisin tuon ensimmäisen kappaleen viimeiseksi sanaksi sanan pakolainen, maahanmuuttaja, somali, muslimi, ryssä tai lähes mitä muuta tahansa, olisin jo huomenna syytteessä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan:

Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammautumisen perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. (Rikoslaki 13.5.2011/511)

Mutta kun se sana on työtön, kukaan ei välitä, ehkä naurahtaa vaivautuneesti (paitsi se työtön, joka miettii ajatellaanko hänestä noin ellei hän jo sitä tiedä). Työttömiä saa julkisuudessa haukkua, loukata ja verrata vaikka mihin ilman minkäänlaisia seurauksia. Eikä vain saa, vaan monien mielestä pitää, se on sitä kannustamista: jos haluat haukkumisen loppuvan, mene töihin!

Suomi on kärsinyt osittain samasta (pitkäaikais)työttömyydestä jo 1990-luvun alusta, mutta nyt parin viime vuoden aikana työttömien demonisointi on pahentunut huomattavasti. Työttömät on niin moneen kertaan haukuttu vallassa olevien poliitikkojenkin taholta laiskoiksi loisiksi, jotka eivät halua mennä töihin, ja jos menevätkin eivät osaa tehdä muuta kuin hakea toistuvasti sairaslomaa. Mahdolliset työnantajat on tehokkaasti saatu uskomaan, ettei missään nimessä kannata palkata henkilöä, joka on hetkenkin ollut työttömänä.

Lehdet julkaisevat työttömiä negatiivisesti leimaavia juttuja ilman taustatutkimusta: joku yrittäjä saa tuosta vain julkisuutta kertomalla, kuinka haki työntekijöitä eikä halukkaita ilmaantunut, koska "päivärahalla on niin paljon mukavampi loisia kotisohvalla". Eikä toimittaja viitsi tutkia yrityksen taustoja eikä sitä, millaisilla ehdoilla työtä olisi ollut tehtävä. Kaikki työttömät ovat automaattisesti laiskoja, jos joku työtön ei halua töihin nollatuntisopimuksella?

Osittain kai tästä leimaamisesta johtuu myös se, etteivät työttömät saa aikaiseksi mitään toimivaa ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa yhteistyötä; he jakavat toisiaan kasteihin. On "me paremmat työttömät" jotka lähetämme 500 hakemusta kuukaudessa emmekä silti saa töitä, ja sitten ne "sohvalla sossurahalla loisijat", täytyyhän niitä olla tosi paljon kun niistä kaikki puhuvat, vaikka itse ei tuntisi ainuttakaan. Ja sitten monenlaista siltä väliltä; ei 20 vuotta töissä ollut nykyinen akateeeminen työtön tunne välttämättä mitään yhteenkuuluvuutta viime keväänä ammattikoulusta valmistuneen nuorisotyöttömän kanssa. Vaikka ehdottomasti pitäisi, vaikka väkisin pitäisi työttömien järjestäytyä vastustamaan hallituksen hankkeita työttömien pään menoksi.

Kirjoituksen otsikko on Voima-lehden artikkelista Osallistu...tai kuole nälkään (27.1.2014). Artikkelin on jo yli kaksi vuotta vanha, mutta aiheeltaan ei vanhentunut. Se käsittelee osallistavaa eli vastikkeellista sosiaaliturvaa, joka tarkoittaa sitä, että saadakseen työttömyyskorvausta työttömän pitää tehdä töitä (olen kirjottanut tästä pätkän Lehdistä leikattua -postaukseen). Alkuperäinen Voiman artikkeli on niin hyvä, että se kannattaa jokaisen lukea, ja minun on siksi turha sieltä kovin paljon lainailla. Mieleenjäävintä on kuitenkin Antti Parpon ja ehkä monen Kunnon Veronmaksajan pelko:

"Kukaan ei tiedä, missä he ovat ja mitä he tekevät."

Miksi pitäisi tietää?

P.S. Korjaus postaukseen Työttömyyskatsaus 8/2016: lopun lainaus ei ole Päivi Tynin blogista, vaan Vasen kaista -verkkolehden kolumnista.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Heavy Metallia Hämeen linnassa

Tänään Hämeenlinnassa ja Hämeen linnassa. Toinen kertani linnassa, edellinen vuonna 2009. Nyt käynnin syynä oli Heavy Metal -haarniskanäyttely.

Näyttelyssä on Itävallan Grazista lainattuja aseita ja haarniskoja, kuulemma yksi maailman harvoista kokonaisena säilyneistä hevosen haarniskoista (olihan noita useampia New Yorkin Metropolitan Museumissa) ja Suomen historiaa liittyen samanlaisia haarniskoja kuin hakkapeliitat käyttivät.

Olivathan ne kiinnostavia ja hienosti esillä, enemmän olisi vain saanut olla. Mielenkiintoinen oli myös ratkaisu asetella 12 haarniskaa tikku-ukoille, jotka seisoivat taistelumuodostelmassa, joka tietyin väliajoin valaistiin heavymusiikin tahtiin vaihtuvilla valoilla!

Ja se linna; en kyllä muistanut viime käynnistä kovin paljon, tuntui että nyt oli suljettu ainakin joitain silloin avomia portaikkoja. Noin yleensähän se on aika tylsä, huoneet ovat tyhjiä, eikä niiden aikaisemastakaan käyttötarkoituksesta aina ole tietoa. Ja vaikka on huone nimeltä Kuninkaansali, ei linnassa koskaan ole yksikään kuningas asunut. Eikä edes linnan lämpimimmässä (kaksi takkaa) huoneessa rouvainkammarissa kovin montaa tai korkea-arvoista rouvaa koskaan asunut.

Harmillisinta näin nykyajasta katsottuna on se, että muutettaessa linnaa vankilaksi 1830-luvulta alkaen sieltä purettiin upeita holvikattoja, ja muutenkin annettiin rappeutua. Erityisesti alin kerros on edelleen rauniotilassa. Tykkitorni oli sentään entisöity hienosti, upea pyörä puukatto!

perjantai 23. syyskuuta 2016

Sari Katajala-Peltomaa & Ville Vuolanto: Lapsuus ja arki antiikissa ja keskiajalla

Kirja viikossa, osa 84:

Edelleen keskiajan innostamana lainasin tämänkin kirjan. Kirja perustuu kokonaan akateemiseen tutkimukseen, mutta on silti ymmärrettävästi kirjoitettu ja sujuva luettava. Tekijät ovat selvästi ajatelleet lukijaa, toisin kuin joskus, kun saa luettavakseen lähes suoraan gradusta tai vastaavasta kokoonpannun kirjan.

Lapsiin liittyvää aineistoa toki on vähän, lasten itsensä kirjoittamaa ei lainkaan. Joidenkin merkkihenkilöiden muistelmia, mutta ne taas ovat värittyneet henkilön myöhemmän elämän mukaan.

Keskiaikaiset lapsuuden kuvaukset perustuvat suurelta osin kanonisointiprosesseihin(* liittyviin kertomuksiin. Näitäkään ei ole kovi monta, ja samoja toistetaan eri kanteilta aika usein. Kirja olisi kaivannut jonkinlaista kustannustoimittajaa karsimaan toistoa. Vai onko tekstiä tarkoituksellisesti venytetty, että saatiin edes 250 tekstisivua?

Kirjassa kyllä vakuutellaan, ettei antiikin ja keskiajan lapsuus ollut pelkkää kurjuutta ja julmaa kohtelua, vaan erilaista verrattuna nykyaikaan. Ihmiskauppaa, orjakauppaakin oli, mutta ne jätettiin kirjassa lähes mainitsematta lukuunottamatta ns. Jumalalle luvattuja lapsia. Vanhemmat saattoivat jostain kuvittelemastaan ihmeteosta palkkioksi luvata jopa syntymättömän lapsensa Jumalalle, mikä tarkoitti sitä, että lapsi laitettiin jo hyvin nuorena luostariin tietenkin hänen omaa tahtoaan kysymättä.

Kirjoittajat eivät näe tätä ihmiskauppana vaikka sitähän se oli: lapsi oli joko maksu tapahtuneesta ja / tai myös maksu tulevasta armosta.

*)Kanonisointiprosessi = prosessi henkilön julistamiseksi pyhimykseksi; käytössä katolisessa kirkossa.

torstai 15. syyskuuta 2016

Mauri Kunnas: The best & the wörst of Nyrok City

Kirja viikossa, osa 83:

Kirjastosta tarttui tämmöinenkin kirja käteen: kokoelma Nyrok City -sarjakuvia, aikanaan ilmestyneet Suosikissa vuosina 77- 85. Itse luin Suosikkia vuodesta 1983, joten osan niistä olen nähnyt.

Suurin osa on todella sekavia, ei mitään juonta ja henkilöiden omituiset nimet muuttuvat koko ajan. Pitäisi ehkä tuntea enemmän (tai edes vähän) Suomirokkia että tajuaisi jotain. Nauratti aika harvassa kohdassa, jotain Vammala-viitteitä löysin muutaman. Kunnaksen piirrokset ovat tietysti täynnä yksityiskohtia, mutta Nyrok Cityn kuvat ovat enimmäkseen liian sekavia niiden löytämiseen. Myöhemmät jouluaiheiset kirjat ovat paljon parempia tässä suhteessa.

tiistai 13. syyskuuta 2016

Muistoja Anttilasta

Hyvinkään Anttila suljettiin pari viikkoa sitten. Seuraavana aamuna seinustalla oli hautakynttilöitä; ehkä joillekin kyse oli suurestakin menetyksestä, ainakin työntekijöille. Itseäni ei hetkauta yhtään, Anttilan verkkokaupan eli entisen NetAnttilan loppuminen vähän. Vaikka ostinkin sieltä ehkä yhden tuotteen per vuosi, sieltä oli kiva käydä katsomassa hintoja.

Muistoissa on tietenkin Anttilan postimyyntikuvastot, joita en valitettavasti älynnyt aikanaan säästää. Koska meille kotiin ei tilattu oikeastaan mitään (paitsi Aamulehti ja Tyrvään Sanomat), niitä en kyllä lapsuudessani nähnyt montaakaan, mitä nyt jossain sukulaisilla käydessä sain selailla ja pari päätyi kotiinkin. Niitä selaillessa jotenkin kuvitteli näkevänsä, miten ns. "normaalit" perheet elävät.

Yksi ihan erityinen muisto on tuolta aivan 70- ja 80- lukujen vaihteesta jäänyt mieleeni:

Tapahtui varmaan kolmannella luokalla, kun englannintunnille sai viedä jonkin lelun (ehkä erityisesti eläinlelun, en muista) sanaston vuoksi, ja yhdellä luokkakaverilla oli mukana pehmoleijona, oliko sitten Elsa tai Elsan pentu (silloin jonkinlainen TV-julkkis), mutta jotenkin vain niin ihana, että halusin samanalaisen, vaikka en silloin niin pehmoleluista perustanutkaan.

No, sitten Anttilan joulukuvastossa se oli! Taisin ehdottaa tilaamistakin, mutta ei sentään, ei yhden tavaran vuoksi, postimaksukin on niin kamalan iso! Siispä toivoin sitä joululahjaksi äidiltäni, joka asui jo tuolloin Turussa, ja tiesin Turussa olevan Anttilankin,

Joulu tuli, mutta ei leijonaa. Selitykseksi sain, ettei niitä ollut, kaikki oli loppuunmyyty, mutta Anttilassa oli kuulemma luvattu hankkia niitä lisää, ja sitten saisin. En olisi malttanut odottaa, kiersin kaikki mahdolliset Vammalassa leluja myyvät liikkeet josko olisi jossain muualla; kävin jopa Esson huoltoasemalla jossa oli myynnissä pehmotiikereitä (Pistä tiikeri tankkiin!), mutta ei tietenkään leijonia.

Kiirastorstaina oli jokin syy mennä Turkuun, ja kävimme myös Anttilassa - siinä vanhassa, jossa ei ollut erikoisia "liukuratoja" ja monen kerroksen korkuista lasiseinää, kuten sitä seuraavassa. Mutta sen Anttilan leluosastolla oli Se Leijona! Yksi kappale yksinäisenä hyllyllä! Tietenkin halusin sen, muistutin että äitini oli luvannut ostaa minulle sellaisen kunhan niitä vain tulisi lisää joulun jälkeen. Ja niitähän oli tullut, ja mennytkin, koska vain se yksi oli jäljellä. Ja sehän saattaisi mennä kaupaksi vaikka vielä sinä päivänä jollekin muulle, jos sitä ei ihan heti ja välittömästi ostettaisi minulle!

Aika paljon siitä vääntöä käytiin; äitini ei olisi halunnut ostaa sitä, lupasi tulla hakemaan "myöhemmin", mutta kun se oli se ainoa, eihän sitä olisi ollut enää myöhemmin, toistelin monta kertaa. Ja muistutin siitä lupauksesta. Ihme kyllä, lopulta sain sen leijonanpennun. Ja se on minulla vieläkin.

Joskus yläasteaikana kuvastoja pääsi näkemään enemmänkin. Ja sitten tuli tilattuakin jotain, ensimmäisenä muistan kuvassakin olevan keltaisen hupparin, ehkä kevätkuvastosta -86, ja seuraavana syksynä samankaltaisen mustan. Ja sitten aina vähän jotain, yksikin vaate riitti siihen että sai seuraavan kuvaston. Ja lisäksi joulukuvastot, joita 90-luvulla todella odotin: aivan upeita joulukoristeita! Niitä en tilannut, mutta katselin.

Se kun oli jo sitä aikaa, että itsekin pääsi näppärästi Tampereelle. Siellä sekä keskustan Anttilassa että Turtulan Kodin Ykkösessä kävin ennen joulua katsomassa erityisesti kuusenkoristeet, ja sitten heti joulun jälkeen ekana arkipäivänä ostamassa puolella hinnalla ne parhaat (jos oli jäljellä, usein oli).

Joskus kymmenisen vuotta sitten tein periaatepäätöksen(* olla ostamatta postimyynnistä mitään, ja erityisesti vaatteita. Aika hyvin se on pitänytkin, Anttilasta tilasin sen jälkeen jotain isompia tavaroita; maton, tulostimen, polkupyörän...enkä edes tilauksen mukana niitä vaatteita!

*) eBayn ja PayPalin keksimisen jälkeen olen hieman lipsunut päätöksestä, mutta vaatteita olen tilannut sitäkin kautta vain muutaman. Tilaamispäätöksiä helpottaa huomattavasti ilmainen toimitus.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Banaanijogurttikakku

Sattuipa olemaan jääkaapissa banaanijogurttia, joka oli liian laihaa syötäväksi, semmoista piimämäistä, muuten ihan hyvänmakuista. Ei muuta kuin kakuksi:

Jogurttikakku

2 munaa
3 dl sokeria
100 g sulaa margariinia
2 dl jogurttia
5 dl jauhoja
1 tl kanelia
1 tl soodaa
½ tl suolaa
1 tl vanilliinisokeria

Munat ja sokeri vaahdotetaan, ja muut aineet lisätään joukkoon. Paistetaan n. 180 asteessa n. 50-60 minuuttia.

Jauhot sattuivat olemaan vähän vähissä, joten käytin lisäksi kaurahiutaleita. Ainakin lämmin kakku maistui siitä huolimatta tai sen vuoksi todella hyvältä!

tiistai 6. syyskuuta 2016

Tajuntaa räjäyttäviä toimenpiteitä, osa 2

Karlsson 2.9.2016 (HS)
Heinäkuussa kirjoitin silloin uutisoiduista työttömille suunnitelluista järjettömistä toimenpiteistä: kuntotuttavan työtoiminnan palveluseteleistä ja oppisopimuskoulutuksen kevytversiosta. Nämä taisivat unohtua jonnekin, kun hallituksen budjettiriihessä keksittiin monin verroin älyttömämpi suunnitelma: työttömien pakollinen haastattelu kolmen kuukauden välein!

Alkuperäisissä suunnitelmissa tuohon oli liitetty myös automaattileikkuri: jos työtön ei kyseisen kolmen kuukauden jakson aikana olisi ollut vähintään viittä päivää töissä, hänen työttömyysturvaansa leikattaisin kolmella prosentilla. Siis joka haastattelussa, 4 kertaa vuodessa.

Mistä ihmeestä nuo viisi päivää työtä pitäisi löytää? Jos töitä ja / tai palkanmaksuhaluja ei yrityksillä ole, ei sinne oteta ketään viideksi päiväksikään hortoilemaan. Harva työ on nykyään sellainen, jota pystyy tekemään tuosta noin vain täydellä teholla ilman perehtymistä työhön ja työpaikkaan. Hoitoalalla on sijaisrekistereitä, joista voisi sen viisi päivää saadakin, mutta toisaalta hoitoalalla on työvoimapula, joten siellä ei muutenkaan tarvitse olla työttömänä. Mutta millä muulla alalla on vastaavia; ei tietääkseni millään. "Tarvittaessa töihin kutsuttaviin" taas on yhtä vaikea eli mahdoton päästä kuin vakituisiinkin.

Pahimmillaan tämä tarkoittaisi sitä, että jo vuodessa työtön menettäisi tulojaan niin, ettei niillä selviäisi edes nuukasti eläen. Osa pystyisi korvaamaan menetystä toimeentulotuella, mutta se edellyttää ensin kaiken omaisuuden realisoimista. Elämän vähäinenkin tarkoitus katoaa, kun joudut myymään kaiken, minkä olet joskus parempina aikoina pystynyt hankkimaan.

Paha vaihtoehto olisi myös se, että työttömien työpajat alkaisivat ihan rutiininomaisesti tarjota viiden päivän kuntouttavan työtoiminnan jaksoja, mikäli kuty tulkittaisiin työksi. Ja niinhän se jo nytkin välillä tulkitaan. Tai no, ei mitään viiden päivän jaksoja; vähintään kolmen kk:n sopimushan siinä pakotettaisiin allekirjoittamaan...

Viime viikolla julkaistussa hallituksen esityksessä ei ole mainintaa kolmen prosentin leikkurista, mutta ei se tarkoita, etteikö sitä jossain vaiheessa tulisi. Sen sijaan haastattelut on päätetty toteuttaa poikkeuksetta, työttömien ON käytävä kolmen kuukauden välein kuulemassa, kuinka ei taaskaan ole ollut riittävän hyvä ihminen. Erityisesti korostetaan, että "velvoittavan työllistymissuunnitelman toteutumista seurataan tehostetusti ja rikkomuksista säädetyt sanktiot toimeenpannaan täysimääräisesti."

Koska haastattelut tietävät jättimäistä urakkaa - jopa 1,5 miljoonaa tapaamista vuodessa - ne on jo osittain päätetty ulkoistaa. Innokkaita ehdokkaita ovat tietenkin henkilöstövuokrausfirmat. Ja kun suunnitteilla on maksaa yrityksille tulosperusteisesti, ne tietenkin kirjaavat parhaat työttömät listoilleen ja - voilà - saavat palkkion "työllistämisestä". Kukaan ei tietenkää seuraa, tarjotaanko näille henkilöille sitten oikeasti muitakin kuin nollatuntisopimuksia.

Yksityisillä yrityksillä ei toistaiseksi ole oikeutta määrätä karensseja, mutta mahdollista on haastattelussa listata kaikki työttömän tekemiset ja tekemättä jättämiset, jotka voi jotenkin tulkita rikkomuksiksi, ja lähettää sitten lista TE-toimistoon karenssin määräämistä varten. Em. tulosperusteeksi lisätään todennäköisesti myös ehdotettujen (ja sittenmin määrättyjen) karenssien määrä.

Tärkein asia vain unohtuu koko ajan: työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole! 300 000 työtöntä ja noin 20 000 - 30 000 työpaikkaa. Mikään hieno matemaattinen kaava ei ratkaise tuota, eikä varsinkaan työttömien rankaiseminen.

P.S. Lisää järjettömyyttä: Aamulehti uutisessa "Ansiosidonnaisen porrastus myrkkyä SAK:lle" on SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kommentti: "Ei pelkästään työntarjontapuolelle voida käydä käsiksi, vaan pitäisi myös miettiä, millä työn kysyntää saadaan lisää"!? Siis työn kysyntää on jo 300 000:n työttömän edestä, eikä se riitä?

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen

Kirja viikossa, osa 82:

Ylen Keskiajan heinäkuun ja Aboa Vetus -museovierailun innoittamana lainasin tämän kirjan. En lukenut arvosteluja enkä edes takakansitekstiä.

Kirja oli sisällöltään vähän hatara. Se sijoittui juuri tarkalleen vuoteen 1400, vaikka keskiaika oli paljon pidempi. Mahdotonta tietenkin sanoa, kuinka tarkan kuvan keskiaikaisesta elämästä kirja antaa, aika pinnallisen kuitenkin.

Kirja oli aika nopeasti luettu, eikä siitä jäänyt mitään erityistä mieleen. Karttoja olisin kaivannut enemmän ja tarkempia, sekä rinnastusta siihen, mitä muualla maailmassa tapahtui samaan aikaan.