tiistai 31. tammikuuta 2017

Jotain pientä

Pehmoleluja tuli ostettua, vaatteitakin pari kappaletta vaikka sitä pitäisi vähentää. Siis tammikuun kirpparilöytöjä, osa 56:
  • Nici-pehmonalle
  • 2 pehmopingviiniä
  • Diddlina-avaimenperä
  • Keltainen lasijoutsen
  • Koziol-kenkälusikka
  • Musta-pinkki ruutuhuivi
  • Neonvärinen tunika
  • Stretch-(teko)nahkaleggarit
Joustava aidon näköinen tekonahka ja vielä extralämpimällä fleecevuorilla on kyllä ihmeellinen keksintö! Voi että kun olisin ollut onnellinen, jos moista olisi ollut saatavilla nuoruudessani epämukavan joustamattoman ja kylmän sekä kalliin aidon nahan sijasta!

P.S. Kirpparipöytä taas varattu kahden viikon päähän. En kyllä millään jaksaisi, mutta tavaraa on taas kertynyt.

maanantai 30. tammikuuta 2017

Työttömyyskatsaus 1/2017

Vuosi ei alkanut työttömile hyvin. Tulojen väheneminen ja muut tiukennukset olivat tiedossa jo viime vuonna. Mutta uutisiin:

Viime vuoden tammikuussa oli juttua Hamk:in järjestämästä Ura Ovi -projektista. Siihen osallistui v. 2015 247 työtöntä, joista 30 sai vakituisen ja 63 määräaikaisen työpaikan, opiskelun aloitti 42 (yhteensä 135. jutussa mainittiin 153:lle löytyneen pitkäkestoisen ratkaisun, luku taisi olla väärinpäin). Yli sata jäi edelleen (pitkäaikais)työttömäksi.

Vuonna 2016 Ura Oven ”työttömistä asiakkaista 25 sai vakituisen työpaikan ja määräaikaiseen työsuhteeseen palkattiin 98 henkilöä. Lisäksi asiakkaita ohjattiin kursseille, opiskelemaan, työkokeiluun sekä oppisopimuskoulutukseen. Asiakkaita oli kaikkiaan 163.

Ura Ovi onnistui asiakkaidensa aktivoinnissa viime vuonna paremmin kuin koskaan. 86 prosenttia asiakkaista osallistui aktiivitoimenpiteisiin, esimerkiksi työkokeilujaksoihin, koulutuksiin, kursseihin tai lyhyempiin työsuhteisiin.

– Eniten aktiviteettejä oli yli 24–36 kuukautta työttömänä olleiden ryhmässä, jossa aktiivisuusprosentti oli 90. Pienin prosentti (81) oli yli 300 päivää työmarkkinatukea saaneiden ryhmässä, Minna Kotilainen kertoo.” (Aamulehti 13.1.2017)

Tekisi mieli puuttua viimeisen lauseen epäjohdonmukaisuuteen: 24 – 36 kk ON yli 300 päivää, eli mitä järkeä tuossa lauseessa on? Haluaisin myös todella tietää, kuinka moni osallistui erilaisiin aktiviteetteihin pakosta eli karenssilla uhattuna. Ja miksi moinen Ura Ovi saa koko ajan julkisuutta?

Kuntouttavan työtoiminnan pahin epäkohta eli sen teettäminen yrityksissä voiton tuottamiseksi on viimeistään tässä kuussa tullut julkiseksi useammallakin taholla. Tosin se on ollut niin selvää kaikille aiemminkin, ettei siihen nytkään ole kiinnitetty erityistä huomiota eikä nostettu minkäänlaista meteliä.

"Lahden Paikan elin entisen Tuoterenkaan tiloissa Kiveriössä käy pauke, kun työkokeilussa olevat työntekijät kasaavat Mölkky-pelin laatikoita. Yksi työporukkaan kuuluvista on lahtelainen Markku Honkalammi, joka sai paikan kuntouttavan työtoiminnan kautta. Honkalammin pesti Lahden Paikassa on järjestetty mutkan kautta, sillä lain mukaan osakeyhtiö ei voi tehdä kuntouttavaa työtoimintaa.

– Lahden kaupunki ostaa palvelua Lahden Työhönvalmennus -yhdistykseltä, joka hoitaa valmennusta täällä meillä. Vuokraamme valmennusresurssia yhdistykselle ja annamme tilat sen käyttöön, Lahden Paikan toimitusjohtaja Pekka Kotiaho kertoo." (Etelä-Suomen Sanomat, 23.1.2017)

Siis aivan suoraan turhia häpeilemättä kerrotaan, kuinka asiat täytyy järjestää "mutkan kautta", että kuntouttavan työtoiminnan tekijöitä voidaan laittaa hommiin yritykseen.

"Lahden työllisyystoimikunnan puheenjohtajana toimiva Lahden Paikan työvalmentaja Jari Hartman (sd.) pitää kuntouttavaa työtoimintaa ja työkokeiluja tärkeinä.

– Muutenhan ihmisen makaisivat kotona tekemättä yhtään mitään, eivätkä varmasti nousisi sieltä yhtään mihinkään. 

Kaupungin tavoitteena on saada ihmisiä pois kortistosta ja toimeentulotuen piiristä."

Jos toimittaja olisi ollut vähän asiantuntevampi, hän tietäisi että kutyssa ja työkokeilussa olevat työttömät ovat edelleen myös kortistossa, vaikka jossain tilastoissa heidät lasketaan aktivoiduiksi.

Entinen työministeri Lauri Ihalainen ehdotti Aamulehdessä 26.1. kesätyöpaikkapäivän järjestämistä koululaisille:

"- Koulut voisivat aktivoitua ja järjestää valtakunnallisesti vaikka yhden päivä, jolloin opiskelijat voisivat mennä työpaikoille tutustumaan ja keskustelemaan kesätyöpaikoista."

Ihalainen myös lupasi, että SDP palauttaa nuorisotakuun määrärahat 40 miljoonasta eurosta vähintään viime hallituskauden 100 miljoonan vuositasolle, jos se nousee pääministeripuolueeksi seuraavissa eduskuntavaaleissa. Tämä tarkoittaa erityisrahoitusta nuorten työmarkkinoille pääsyyn, etsivään nuorisotyöhön ja työpajatoimintaan, nuorten aikuisten osaamisohjelmaan, sosiaaliseen kuntoutukseen sekä nuorten työpaja- ja yrittäjätoimintaan.

Tuo kesätyöpaikkapäivä kuulostaa aluksi hyvältä, mutta enemmän sitä miettiessä mieleen visualisoituu kuva, jossa koululuokka saapuu vierailulle yritykseen, jossa jonkin luokkalaisen iskä tai äiskä on töissä. Kuinka nolo tilanne on muille oppilaille, kun tajuavat olevansa siellä turhaan?

Ja sitten se erityisarahoitus: kuinka paljon siitä lopulta käytetään vain ja ainoastaan sosiaaliseen kuntoutukseen työpajoilla eli kuntouttavaan työtoimintaan, koska se on kaikkein helpointa? 

Tähän liittyy Janakkalan kunnan vuoden alusta tekemä muutos työpajatoiminnan työnjakoon, jossa alle ja yli 29-vuotiaisen työpajatoiminta erotetaan toisistaan niin toiminnallisesti kuin tavoitteellisesti. Nuoret alkavat pyörittää ilmaistyönä Tervakosken elokuvateatteria, yli 29-vuotiaille järjestettävista pakkoaktiviteeteista ei ole vielä tietoa.

Miten tähänkin pitäisi suhtautua? Jos olisin nyt nuori työtön, ja minulle tarjottaisiin mahdollisuutta osallistua elokuvateatterin pyörittämiseen, olisin todella innoissani. Varmaan moni nuori nytkin on päästessään mielenkiintoiselta kuulostavaan hommaan vaikka sitten yhdeksän euron kulukorvauksella; muutakaan kun ei ole tiedossa. Mutta kuinka kauan sitä jaksaa olla innostunut: sopimus toisensa perään, luvataan sitä ja tätä, luvataan selvittää muita mahdollisuuksia, mutta mitään ei tapahdu. Paitsi taas se uusi kuty-sopimus. Kuinka monta vuotta jaksaa olla innostunut?

Hyvinkään Aamupostissa oli 27.1.2017 pikku-uutinen, jonka mukaan Taidetalo Kassu Halonen Oulujärven Manamansalossa (Hyvinkää - Manamansalo 563 km) tarjoaa nuorille töitä palkatta. Ilmaistyöläinen saisi sentään asunnon, ruokaedun ja pyörän käyttömahdollisuuden, matkakulut olisi varmaan maksettava itse. Uutisen virhe on se, että sen mukaan paikkaa voisivat hakea myös kesätyöseteliin oikeutetut 17 - 29 -vuotiaat. Taidetalo on kuitenkin yhdistys, eikä kesätyösetelietua pitäisi Hyvinkään internet-sivujen mukaan myöntää yhdistyksille...

Loppukevennykseksi käynee kohtaus Girls-sarjan jaksosta 3/5:

Työnantaja soittaa Japanissa työskentelevälle Shoshannalle: Tämä on työsuhteen, yhteistyön ja palkanmaksun kevyt päätös.

Shoshanna: Miten se eroaa potkujen antamisesta?

Työnantaja: Onhan sillä eri nimi!

lauantai 28. tammikuuta 2017

Vesa Sisättö: Unohtunut avain joka upotti Titanicin + muita historian mokia

Kirja esittelee 55 enemmän tai vähemmän historiaan vaikuttanutta mokaa maailmalta sekä Suomesta.

Ensimmäinen luku käsittelee kömmähdyksiä esihistoriasta keskiaikaan, ihmiskunnan pahimmasta erehdyksestä (maanviljelyskulttuuriin siirtyminen) noitavainoihin. Toisessa luvussa kootut mokat Kolumbuksen Aasian-meritien löytämisestä Afrikan jakoon 1884.

Kolmannessa luvussa päästään kirjalle nimen antaneeseen Titanicin uppoamiseen. Tämä on selvästikin kirjoittajan mieliaiheita, ja hän tarjoaa myös listan virheistä ja siitä, miten ne olisi voitu välttää. Oudoin väitetty virhe on se, että tähystäjän kiikarit olivat lukitussa kaapissa, jonka avaimen Southamptonissa poistunut perämies oli vahingossa vienyt mukanaan. Miten järeässä kaapissa kiikarit olivatkaan, jos kukaan Titanicilla ei pystynyt murtamaan sitä? Vai eikö kukaan vain viitsinyt? En kyllä syyttäisi puuttuvaa avainta, vaan saamatonta miehistöä.

Muita klassisia 1900-luvun mokia ovat mm. kieltolaki, DDT, talidomidi sekä Maon suuri harppaus ja kulttuurivallankumous. Myöhempien aikojen virheitä ovat kirjassa mm. Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus, hiihtäjien dopingskandaali ja subprime-lainojen seurauksena romahtanut maailmantalous, jonka seurausta elämme edelleen.

Kirjassa ei ollut kovin monta uutta tai minulle ennenkuulumatonta asiaa. Voi sitä silti suositella historiasta kiinnostuneille

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Yhdistysasiaa

Olen jo aikaisemminkin miettinyt, että työttömien pitäisi perustaa nimenomaan työttömien etuja ajava yhdistys. Asiasta on ollut puhetta Facebookin työttömien ryhmissäkin, ja on ilmeistä, että yhdistystä ei synny, koska a) työttömiä on niin monenlaisia riippuen koulutuksesta, ammatista, perhetilanteesta, sosiaalisista suhteista...ties mistä ja b) useimmat eivät halua virallisesti leimautua työttömiksi eli köyhiksi, koska työttömyyden toivotaan olevan vain tilapäistä.

Mutta kuitenkin ehdotukseni on perustaa se yhdistys. Osittaisena mallina voisi käyttää esimerkiksi skotlantilaista Edinburgh Coalition Against Poverty - yhdistystä sekä englantilaista Workfare-järjestelmää kritisoivaa Boycott Workfare -yhdistystä.

Ainakin toistaiseksi viisi tärkeintä kohtaa yhdistyksen toiminnassa olisivat:
  1. Vastikkeeton perustulo kaikille; tulojen kasvaessa perustulosta saatu hyöty peritään takaisin verotuksen kautta.
  2. Kuntouttava työtoiminta(1 käsitteenä poistettava kokonaan - tilalle järkeviä toimenpiteitä
  3. Työkyvyttömien eläkkeelle pääsyä helpotettava ja yhdenmukaistettava koko maassa - kasvottomien vakuutuslääkäreiden yksinvalta poistettava
  4. Vihapuhe työttömiä kohtaan lopetettava - mediaa vaadittava selvittämään juttujen taustat ja tekemään tarvittaessa oikaisut(2
  5. Lakineuvonta ja tukihenkilötoiminta(3

1) Kuntouttava työtoiminta on käsitteenä täysin järjenvastainen. Se ei kuntouta ketään mistään minnekään. Työtoiminta taas oli alunperin (ja on edelleen) kehitysvammaisille järjestettävää sosiaalihuollon alaista toimintaa, josta ei siitäkään makseta palkkaa eikä ole muitakaan työntekijän oikeuksia, vaikka kehitysvammaisilla teetetään tuottavaa työtä, kuten yritysten alihankintatyötä sekä myytäväviä puu- ja tekstiilituotteita. Muistettava kuitenkin on, että useimmat kehitysvammaiset saavat kansaneläkettä, nykyisin takuueläkkeenä tunnettua, jota ei oteta pois eikä vähennetä heidän mahdollisesti kieltäytyessään työtoiminnasta.

Työkyvyttömille ja vajaatyökykyisille, joilla on realistinen mahdollisuus kuntoutua työkykyisiksi, tulisi järjestää oikeaa lääketieteellistä kuntoutusta. Työkykyisille työtä, edes palkkatuella.

2) Media on täynnä juttuja, joissa erilaiset työnantajat valittavat, kuinka työttömille ei työ kelpaa. Kyseisten juttujen toimittajiin tulisi olla yhteydessä ja vaatia kertomaan asian oikea laita - esimerkiksi se, ettei kysymys ollutkaan työntekijöiden etsimisestä, vaan ilmaistyövoiman. Tai että oikeasti työnantajalle ei kelvannut yksikään, joka oli hetkenkin ollut työttömänä.

3) Lakineuvonta henkilökohtaisena vaatisi jo yhdistyksen keräämän jäsenmaksun (vrt. ammattiliitot), mutta tyypillisimmät työttömyyteen liittyvät lakiongelmat olisi vastauksineen tuotava esille yhdistyksen internet-sivuilla (esim. toistaiseksi laki kuntouttavasta työtoiminnasta ja sen minimimäärästä).

Tukihenkilötoimintaa tarvittaisiin erilaisissa työttömien haastatteluissa, työnhakusuunnitelman teossa sekä muissa palavereissa; varsinkin nuoria ja / tai arkoja ihmisiä on helppo pelotella ja uhkailla erilaisilla lakiin perustumattomilla sanktioilla. Todennäköisesti myös suoranainen haukkuminen, nöyryyttäminen ja huutaminen on vähäisempää ylimääräisen silmä- ja korvaparin todistaessa.


sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Teatterissa: Vääränlainen mies

Tai no, teatterissa ja teatterissa... oikeasti paikka oli hyvinkääläinen Ravintola Harlekiini ja esityskään ei ollut mikään näytelmä, vaan kokoelma Anna-Leena Härkösen runoista sävellettyjä lauluja.

Niinkuin nimenkin perusteella sopii arvata, laulut kertoivat ihmis- eli enimmäkseen parisuhteesta ennemminkin negatiiviseen kuin positiiviseen sävyyn. Yksinäisyyden tunteesta, ymmärtämättömyydestä, riidoista... Aika synkkää tekstiä välillä.

Ennakolta arvelin esityksessä olevan jonkinlainen juoni, tai edes laulujen muodostama tarina, alku ja jonkinlainen loppu, mutta niin ei ollut. Tai minä en ainakaan löytänyt sitä punaista lankaa.

Kaikki viisi näyttelijä-laulajaa esiintyivät todella hyvin, ensi-ilta ehkä vähän jännitti ja meno saattaa olla rennonpaa myöhemmissä esityksissä, mutta ei nytkään mitään unohduksia tai hapuilua ollut. Enkä taaskaan voinut olla täysin epämusikaalisena ihmisenä ihmettelemättä, miten jotkut osaavat ihan oikeasti laulaa, tuosta noin vaan ilman edes mitään sanoja tai tarvittaessa jopa ilman säestystä!

Asiasta toiseen eli TV-sarjojen päättömään päättymiseen ja jatkumiseen

Olen seurannut alusta asti amerikkalaista Jane the Virgin -sarjaa. Joskus alkusyksystä alkoi toinen kausi Ava-kanavalla, ja jatkui suoraan kolmanteen kauteen, esitysaika vain siirtyi sunnuntain iltakahdeksasta kuuteen. Kuusi jaksoa tuli sitten sillä paikalla, mutta yhtäkkiä seitsemäs jakso viime maanantaina seitsemältä! No, siinäkin on perässä pysymistä, mutta nyt kahdeksatta jaksoa ei löytynytkään mistään. Ei sunnuntaina eikä maanantaina. Ei mitään mainintaa Avan tai MTV 3:n sivuilla milloin jatkuu ja jatkuuko. Pitkän etsimisen jälkeen löytyi tieto: sarjan esitystahti on seurannut melko tiiviisti Amerikan ensi-esityksiä, ja nyt joulutauon vuoksi Suomessa oltaisiin esitystahdissa edellä...mikä tietysti on mahdotonta. Jakso 8/3 esitetään USAssa vasta 23.1. joten täällä sitä saa odottaa,,,

Sitä vain ihmettelen, ettei asiasta ole missään loogisessa paikassa mainintaa. Näin on ollut usein ja usean sarjan kanssa aiemminkin. Tauot alkavat ja päättyvät milloin sattuu. Joidenkin sarjojen katsomisen olen lopettanut, kun yhtäkkiä olenkin huomannut, että hups, sarjan X:ttä kautta on mennyt jo 5 jaksoa enkä ole huomannut...ja kun Ruuduissa ja Katsomoissakin näkee yleensä vain sen viimeisimmän jakson!


keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Michelle Morgan: Marilyn Monroe - Private and Undisclosed

Tämä kirja on odottanut lukemista hyllyssäni jo useamman vuoden - jostain syystä Marilyn-aiheisia kirjoja kertyi joskus nopeammin kuin ehdin niitä lukea! Eli tämä on jo todella mones lukemani Marilyn-elämäkerta, reilusti yli kymmenen kaikkiaan.

Useimpiin muihin kirjoihin verrattuna tämä on melko pinnallinen, lähes pelkkä kokoelma erilaisia faktoja. Erityisesti Marilynin eli Norma Jeanen lapsuudesta on melko paljon tietoa. Myöhemmistä vuosista kerrotaan välillä melko epätarkasti, ja tapahtumien vuosilukuja sai välillä etsiä. Harvinaisia kuvia oli löytynyt kohtalaisen paljon.

Kun noita elämäkertoja on lukenut useampia, niin huomaa, kuinka ne keskittyvät eri asioihin: jossain kerrotaan hyvinkin tarkkaan elokuvista ja niiden kuvauksista, jossain nuoruuden mallivuosista, jossain loppuvuosien lääke- ja lääkäririippuvuudesta... Tässä kirjassa vain hipaistaan pintaa.

Kirjoittaja Michelle Morgan on englantilaisen Marilyn Monroe Fan Clubin puheenjohtaja. Hän ei tarkemmin kerro, mistä on löytänyt kirjaan "silminnäkijät" ja "aikalaistodistajat", joita ei muissa elämäkerroissa mainita. Heidän kommenttinsa ovat varmaankin tosia, mutta perustuvat usein Marilynin tapaamiseen hyvin hetkellisesti, joten eipä heitä voi minään luonnetodistajina pitää.

"From a very humble beginning...really blossomed into a legend, and along a way she met many men who could have - would have - given her the lasting fulfilment of womanhood. But, like the beautiful flower she was, she bloomed and died...and so the cycle of life goes on. The Lord giveth, and the Lord taketh away." (Bill Pursel)

Useimmat muistot ovat tietysti positiivisia - olisiko negatiivisia edes otettu kirjaan? Vasta kirjan loppupuolella tuodaan esiin myös negatiivisia asioita; pari viimeistä vuotta olivat kaoottisia, edellä mainittujen lääke- ja lääkäririippuvuuksien vuoksi.

Noin muuten ihan luettava kirja, muiden MM-elämäkertojen jatkoksi. Asiavirheitä ei löytynyt, hieman ihmetytti New Yorkin Idlewild -lentokentästä (nyk. JFK International Airport) pariinkin kertaan käytetty nimitys Idyllwild...miten meni ohi oikoluvussa?

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Historian havinaa, osa 5

Löysin lehtileikearkistostani tämän lähes viidentoista vuoden takaisen, toimittaja Heikki Ikosen kirjottaman Näkökulma-artikkelin. Se oli niin totta silloin, mutta mikä pahinta: se on totta vieläkin. Suuri suomalainen lama ei ollut mennyt ohi kymmenessä vuodessa, eikä se ole mennyt ohi seuraavien viidentoista vuoden aikana; lamainvalidien osalta se ei pääty kuin eläkkeeseen tai kuolemaan.

Aikamme sotainvalidit (Aamulehti 27.10.2002)

1960-luvun alussa syntyneenä näin lapsuudessani päivittäin sotainvalideja. Noihin sulkeutuneisiin miehiin törmäsi uimahalleissa, toripenkeillä, kioskeilla, laahustamassa katuja tyhjyyttä tai jalkateriään tuijotellen. Heistä tihkuva toivottomuus ja tarkoituksettomuus ahdisti lapsen herkkää mieltä.
En kyennyt käsittämään, miltä tuntui, kun maailmanhistorian mittaamattomat voimat olivat ryöstäneet heiltä nuoruuden, terveyden ja työkyvyn, joita rauhanaika ei palauttanut. Heillä ei tapahtuneeseen ollut päätösvaltaa, mutta ruikuttamiseen ylpeys ei taipunut. He alistuivat katkeraan kohtaloonsa, jota ulkomaailma vain pahensi itsenäisyyspäivien puheilla ja tyhjillä lupauksilla.
Sodanjälkeiset sukupolvet ymmärsivät heidän tragediansa erityisen huonosti. Mitä ei ole kokenut on vaikea käsittää.

Sodanjälkeisen historian pahimman talouslaman alkamisesta on noin vuosikymmen. Useita vuosia koko yhteiskunta lojui pysähdystilassa, jonka ahdistavaa näköalattomuutta sitä henkilökohtaisesti kokemattomien on yhtä vaikea käsittää kuin minun sotaa.
Sota raastoi melko tasapuolisesti koko väestöä, mutta lama valikoi tykinruokansa katkerammin. Osaa se vain hipaisi yleisenä epävarmuutena ja pelkona, mutta sadoilta tuhansilta se riisti vuosiksi työn ja toimeentulon, osalta kaiken omaisuuden ja tulevaisuuden.
Velkavankilaan ruhjottuja on yhä tuhansia, joita velkasaneerauksilla lopulta yritetään nostaa takaisin ihmisiksi. Kaikkiin ei sekään ulotu ja onnekkaatkin saavat parhaassa tapauksessa aloittaa tyhjältä pöydältä - usein jo syvällä keski-iässä, pitkän työttömyyden ja köyhyyden raiskaamina, ammattitaito vanhentuneena, aiempi työura merkitystä vailla.
He ovat entisiä yrittäjiä, asunnonvaihtajia, väärän lainan takaajia: tavallisia suomalaisia, jotka pelasivat elämä panoksenaan sitä edes tietämättä. He saattoivat olla oikeassa paikassa, mutta väärään aikaan.
Laman tuntemattomampia sotilaita ovat sen aikana tai kynnyksellä kouluista valmistuneet. Nuoret aikuiset astuivat pelonsekaisin toivein työmarkkinoille, joita ei käytännössä ollut.Joitakin onnisti, mutta lukemattomien kohtalo oli taistella harvoista työpaikoista satojen kaltaistensa pätevien hakijoiden kanssa - ja jäädä alakynteen vailla työkokemusta. Heidän kasvavan epätoivon vallassa lähetettyjen armonanomusten pinoista rekrytoijat eivät usein vaivautuneet lukemaan edes puolia.
Onnea olivat jo pätkätyöt, sijaisuudet, työllisyystyöt. Sitten taas työttömyyttä, ajelehtimista, alistumista. Näin kehittyi lamaveteraanien sukupolvi.

Nousukauden koittaessa keski-iän kynnykselle ehtineen lamaveteraanin repaleinen ansioluettelo eli CV oli yhtä hohdokas kuin asematunnelin WC. Jatkuvuus, nousujohteisuus, määrätietoisuus, haasteiden hakeminen ja niihin vastaaminen loistivat poissaolollaan.
1990-luvun tehoajattelun nenään lamaveteraani löyhkää tappiota ja kyvyttömyyttä. Olen kuullut useista tapauksista, joissa heidät on työnhaussa ohitettu "epämääräisinä". Totta kai, kun tarjolla on nuoria, vasta valmistuneita, energiaa ja itseluottamusta puhkuvia lupauksia, joiden puhtaisiin kasvoihin ja uratietoihin eivät toivottomuus ja pelko ole kaiverrettu vuosien tylpällä taltalla.
Työttömyystilastoissa lamaveteraanit nousevat selväksi piikiksi korkeasti koulutettujen joukossa, vaikka he ovat täsmälleen yhtä lahjakas ja koulutettu ikäluokka kuin muutkin. Mutta individualistisen kapitalismin oloissa on tietenkin turha selittää - jokainen on vastuussa elämästään, menestys on itsestä kiinni. Ulkoiset tai rakenteelliset syyt ovat sosiaalitanttojen höpinää.
Mutta voiko työnantajiakaan syyttää? Vain putkinäköisyydestä, joka usein on haitaksi heidän omillekin intresseilleen. Julkisella sektorilla jonkinlainen tuki- tai prioriteettimalli olisi mahdollinen, mutta yksityisillä työmarkkinoilla jokainen toimii parhaaksi katsomallaan tavalla. Ne eivät harjoita työvoima- ja sosiaalipolitiikkaa tai rakennu oikeudenmukaisuusperiaatteelle. Se, että markkinat eivät usein toimi edes rationaalisesti ja tarkoituksenmukaisesti, on järjestelmän ikävä sivuvaikutus, josta jotkut saattavat joutua maksamaan kohtuuttomasti. Kuten lamaveteraanit.
Eivätkä ajat vaikuta olevan ainakaan höltymään päin. Talous kansainvälistyy, kilpailu kiristyy, vaatimustaso kovenee.
Lamaveteraani sen sijaan rapistuu. Ennen pitkään paarian merkki muuttuukin todellisuudeksi: lamaveteraaneista tulee lamainvalideja. Koulutus vanhenee, työtaidot jäävät kehittymättä, kapea suhdeverkosto on hyödytön ja itseluottamus raunioina.Tulojen jatkuva alhaisuus ja epäsäännöllisyys sekä ikuinen epävarmuus estävät pitkäjänteiset suunnitelmat. Kunnollista asuntoa on mahdoton hankkia ja perhettä perustaa. Lamainvalidien sukupolvessa avioerot ja ihmissuhdeongelmat ovat keskimääräistä selvästi yleisempiä.
Päihderiippuvuus ja lopullinen luopuminen vaanivat jokaisen kaljakuppilan tiskillä. Moni on jo pyyhdeen kehään heittänyt - nuo kaduilla, uimahalleissa, toreilla ja halpajuottoloissa laahustavat nelikymppiset sotavanhukset, joita ei mahdollisesti pelasta edes suurten ikäluokkien eläköityminen. Romusta ei tehdä autoa vaikka tarve suuri olisikin.
Suuri suomalainen lama ei ole vielä vuosiin ohi.