torstai 30. marraskuuta 2017

Kirpparilöytöjä, marraskuu 2017

Jotain pientä tuli kuitenkin taas ostettua, mutta olen vastaavasti myynyt paljon enemmän:
  • Musta-valkoinen trikoojakku
  • Metallinen suncatcher-juttu lasipallolla
  • Pieni tuikkukippo
  • 8 kpl vuolukivisiä kuutioita

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Teatterissa: Masennuskomedia

Saimme liput Kansallisteatterin Masennuskomedian omaiskenraaliharjoitukseen, ja olihan sinne mentävä.

Ensinnäkin painotan ja korostan, että kirjoitan tämän vain ja ainoastaan omien kokemusteni perusteella, omaan työpajakokemukseeni perustuen (olen kirjoittanut työpajasta mm. 10 syytä inhota tyoteekkiä ja Valitettavan todellinen kauhusatu erään työttömän kokemuksista kuntouttavan työtoiminnan syövereissä). Ja muistutan, että tämä on tapahtunut ennen vuoden 2015 muutosta Lakiin kuntouttavasta työtoiminnasta, jossa määritellään sen päivittäinen ja viikottainen kesto. Ja lisäksi muistutan, että tuolloin niinkuin nytkin Työteekkiin pakotettiin menemään kaikki, niin pitkäaikaistyöttömät, mielenterveyskuntoutujat, päihdekuntoutujat,  lievästi kehitysvammaiset kuin yhdyskuntapalvelua suorittavatkin. Sastamalassa ei ole muuta paikkaa, ja kaikki tekevät kuntouttavaa työtoimintaa täsmälleen samanlaisella sopimuksella, ja saavat 9 €/pv kulukorvausta.

Sitten näytelmän aihe: suuren metalliyrityksen johtaja Eeva Ahonen palaa loppuun. Hän saa ilmeisesti potkut ja pari kuukautta myöhemmin hänelle ehdotetaan menemistä mielenterveyskuntoutujien työkeskukseen. Tässä tuli näytelmän ensimmäinen ja toinen asiavirhe: yleensä burn outin jälkeen joutuu sairaslomalle, enkä todellakaan löytänyt mistään tukea sille väitteelle, että kuntoutujat saisivat 12 €/pv kulukorvausta. Ei, se on se 9 euroa.

Seuraavaksi työkeskukseen tulee paketti pehmopupuja, jotka on ommeltu väärin: korvat ja käpälät sekaisin. Yksi Eevan entinen businesstuttu innostuu niistä, ja tilaa ison erän. Siitäpä sitten ompelemaan liukuhihnalta. Eeva tekee hienon PowerPoint-esityksen, jossa hän laskee "työn" kuluiksi sen 12 euroa päivältä, ja vakuuttaa, ettei työaikaa pidennetä (se kun on 5 h/pv).

Pupuja kuitenkin tilataan tosi iso määrä, 1000 kpl, ja laskelmat menevät uusiksi. Ja kohta jo vaaditaankin tekemään "ylitöitä" ja vähentämään kahvitaukoja ja lopettamaan tupakointi ja käymään harvemmin vessassa.

Odotin koko ajan jotain kritiikkiä sitä kohtaan, että kuntoutujat joutuvat tekemään tulosta, mutta eivät saa itse mitään, vaikka kuinka paljon tekisivät. Sitä ei tule. Eeva alkaa käydä ylikierroksilla, yksi työntekijä saa jonkinlaisen kohtauksen, työkeskuksessa syttyy tulipalo (miksi?)...Kaaoksen keskellä Eeva menee kotiin nukkumaan, mistä työkeskuksen työntekijät hänet hakevat pitämään puhetta Mental Tech -tilaisuuteen...valmiiksi tehty puhe kääntyykin kertomukseksi omista kokemuksista, siitä miten hän, Eeva, on aina ennen väistänyt kadulla niitä, joiden kanssa hän nyt tekee töitä, ja sairauden myöntämisestä alkaa paraneminen. Ja kaikki on hyvin. Onko? No ei todellakaan ole.

Näytelmä perustuu näyttelijä-ohjaaja Mari Rantasilan ideaan, ja hän on myös ohjannut sen. Tämä selittää paljon: lastenelokuva Risto Räppääjän ohjaaja stereotypioi työkeskuksen henkilöt, ja vuorosanat ovat välillä kuin aikuisille suunnatusta lastennäytelmästä. Vaikka komedia onkin, ei tarvitsisi kalastella helppoja nauruja. Faktojen tarkistuskaan ei olisi ollut pahitteeksi, nyt katsojille jää väärää tietoa.

Kaiken kaikkiaan: en pitänyt. En voi suositella kenellekään, jota aihe vähänkäään koskettaa, koska ajatukset harhautuvat muistelemaan omia kokemuksia.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Taas kirpparipöytä, vaikkei ollut tarkoitus...

...eli vuokrasin kuitenkin pöydän kahdeksi viikoksi. Tällä kertaa Femmatorilta, jota en ole ennen
käyttänyt. Tavaraa vain kertyi pikkuhiljaa, kun ehdin purkamaan laatikoita ja säkkejä.

Femmatorilla on kiinteät hinnat, ei mitään tarjouksia, eli yksi viikko 31 €, ja looshi 36 €. Viikonloppuisin ei ole aloituksia eikä lopetuksia, koskaan. Hintalappuja saa tuohon hintaan 4 arkkia eli 120 kpl. Ne on printattu ihan tavalliselle paperille, jos haluaa tarroja, ne maksavat 0,30 € / arkki. Mitään yhteenvetolistoja ei saa, pitää itse kirjoittaa vaikka ruutuvihkoon. Juokseva numerointi on hintalapuissa, mutta eri järjestyksessä mihin olen tottunut, eli vasemmalta oikealle eikä ylhäältä alas.

Pöytä osoittautui liian pieneksi, niinkuin olin arvellutkin. Jonkin sortin hylly olisi ollut kiva, mutta mistäs semmoisen nyt keksii...ei mistään. Täytyi sitten vaan pinota tavaraa päällekkäin...

maanantai 20. marraskuuta 2017

Banaanimuffinsit

Ties kuinka pitkästä aikaa leivoin muffinseita, kun oli sattunut jäämään pari banaania. Ohje löytyi netistä, mutta on vähän hassu: miksi 3 ja ½ dl jauhoja, mutta 0,5 dl maitoa?

3½ dl vehnäjauhoja

3 tl leivinjauhetta
1,75 dl sokeria
3 banaania
1 kananmuna
0,75 dl sulatettua margariinia
0,5 dl maitoa

Aineet sekoitetaan ja paistetaan muffinsivuoissa tai -pellillä, itse käytin silikonista. Paistetaan 15 - 20 min. 200 asteessa.

No kovin kaksisen näköisiä ei näistä tullut, maku on jotensakin mukiinmenevä.

maanantai 13. marraskuuta 2017

Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska

Alaotsikko "Suuri nälänhätä Suomessa 1695 - 1697" kertookin kirjasta kaiken.

Tosiasiassa kirja oli aika nopea luettava; paljon tyhjää, lyhyitä kappaleita, vain 240 sivua. Ja toistoa, tosi paljon toistoa.

Kirja ei myöskään etene täysin kronologisesti: välillä puhutaan jo keväästä 1697, ja sitten taas syksystä 1696, ja vastaavaa sattuu vähän väliä. Niin ja sanoinko jo: toistoa.

Nälänhädän syyt, myöhäinen kevät ja varhaiset yöpakkaset sekä kovat sateet, toistetaan moneen kertaan, ja niiden aiheuttamat ongelmat: viljaa ei kertynyt varastoon, ei syötäväksi eikä siemenviljaksi. Tukholmasta laivattu hätäapuvilja myöhästyi joka kevät kylvöstä jäiden vuoksi, eikä sitä byrokraattisista syistä voinut varastoida jo syksyllä. Suunnitelmataloutta tai ennakkovarautumista ei tunnettu.

"Ruotu- ja määräjakoislaitos oli valtaisa, jähmeä koneisto, monimutkainen ja joustamaton rakennelma, joka perustui luontaistalouteen. Sen taustalla oli ajatus muuttumattomuudesta: ruotujen kuviteltiin pysyvän aina samanlaisina, peltojen tuoton vakiona, armeijan ja kruunun tarpeiden muuttumattomina. 1600-luvun maailmassa ei ollut tapana ennakoida "tulevaisuuden haasteita" tai ainakaan sitä ei tehty kovinkaan menestyksekkäästi. Tulevaisuuteen valmistautuminen tarkoitti sitä, että muutoksen olemassaolo yritettiin eliminoida luomalla järjestelmiä ja sääntöjä, jotka eivät perustuneet todelliseen tietoon maailmasta."

Oli kirja ihan luettava silti, mutta jonkinlaista kustannustoimittamista olisin kaivannut.

maanantai 6. marraskuuta 2017

Teatterissa: Kuun poika

Eilen tämän syksyn ainoa "ulkopuolinen" esitys, Riihimäen Nuorisoteatterin Kuun poika.

No, ensinnäkin esityspaikka oli erikoinen: kerrostalon alakertassa jonkinlainen isompi tila, selvästi vanha, vain pari riviä irtotuoleja. Erityistä näyttämöä ei lainkaan, näyttelijät tulivat todella lähelle.

Ja sitten näytelmä: Kuun poika on Timo Sinivuoren kirjoittama, ensi kerran vuonna 1994 esitetty teos, alunperin musikaali, joka kertoo laivan haaksirikosta ja ainoan hengissä selvinneen, kapteenin pojan rantautumisesta Tongan saarelle.

Näyttelijät olivat kaikki tyttöjä, myös miesrooleissa. Varsinkin saarella tapahtuvissa kohtauksissa tämä ei häirinnyt, alun laivakohtauksessa hieman. Näytelmän nimi, Kuun poika, ei kovin selvästi liittynyt tekstiin, tai ainakin yhteys jäi hataraksi. Vaikka vuorosanat oli opeteltu hyvin, myös havaijinkieliset (!), niin silti lavalla oli havaittavissa pientä haparointia ja odottelua. Katsojalle ei myöskään ollut aina selvää, kuuluivatko kuiskimiset näytelmään vai eivät.

Mitään kovin kummoista draaman kaarta ei päässyt syntymään, näytelmä oli ohi juuri kun siihen olisi uppoutunut. Harjoitustyöstä tämä menee, mutta en taida erityisesti suositella.

Mistään ei löydy mainintaa siitä, perustuuko näytelmä tositapahtumiin, vain onko Sinivuori vetäissyt sen ns. hatusta. Ainakin historiallisissa faktoissa (tai ainoassa, mikä mainittiin) oli virhe: Englannissa ei ollut kuningasta vuonna 1900.

lauantai 4. marraskuuta 2017

Työttömyyskatsaus 10/2017

Lokakuussa räjähti vähän isommin kuin aiemmin: 13.10.2017 Ossi Nyman kertoi Helsingin Sanomien artikkelissa välttelevänsä työtä, mutta saavansa työmarkkinatukea. Toimittaja oli otsikossa käyttänyt sanaa "ideologisesti työtön", ja sitähän sitten toisteltiin toistelemasta päästyäänkin; muutaman päivän päästä kaikki tiesivät, kuka on se "ideologisesti työtön".

Juttua levitettiin kaikissa mahdollisissa medioissa, ja kommentit edustivat kahta ääripäätä: joko Nyman tuomittiin täysin ja vaadittiin lopettamaan tuet, tai häntä ja hänen ideologiaansa puolustettiin.

Mitä enemmän luin kommentteja tyyliin "tuet pois niin kuolee nälkään" jne. sitä huonompi olo tuli siitä huolimatta, että silloin jo tiesin Nymanin osittain vain mainostavan kirjaansa. Toki hän joutui TE-toimiston kanssa vaikeuksiin, tuet lopetettiin heti eikä jatkosta (takaisinperintä tms.) ole tietoa.

Mutta sitten omiin asioihin eli työkokeiluun, joka päättyi 2.11. jolloin oli myös loppupalaveri.

Sepäs oli tylsää jaarittelua, olin väsynyt ja kyllästynyt ja turhautunut, kun tiedän etten saa tästäkään minkäänlaista apua. En rastia oikeaan ruutuun B-lausuntoon. TE-toimiston virkailija sanoin päivittäneensä työnhakusuunnitelmani siinä samalla, ja pyysi käydä illalla katsomassa. No minä kävin, Oma asiointi -sivuilla. En kyllä löytänyt mitään uutta, mutta jotenkin löysin kaikenlaista vanhaa, niinkuin Omat työnhakutiedot; 14 vuotta sitten sinne oli kirjoitettu:

"Kapasiteettia viedä asiaansa eteenpäin atk-alalla. Oma uskallus ja itseluottamus hukkunut muutamaan epäonnistumiseen. Oma-aloitteisuuden osalla toivomisen varaa. Kun nämä kuntoon, ainesta vahvaksi ja tunnolliseksi ammattilaiseksi. Vahva englannin taito."

"Ainesta vahvaksi ja tunnolliseksi ammattilaiseksi!?" Hah! Muistan kyllä tuon tilanteen, olin jollakin ammattitaidon kartoituskurssilla ja erittäin pettynyt, kun en ollut päässyt samana päivänä alkaneelle ATK-tukihenkilökurssille. Kartoituskurssin opettaja sitten ilmeisesti puhui minut seuraavalle, tietokoneasentajakurssille, mistä olin kiitollinen. Vaikka ei sekään johtanut mihinkään.

"Itseluottamus hukkunut muutamaan epäonnistumiseen?" No, tuolloin taisi vielä olla muutama, mutta myöhemmin on tullut reilusti lisää, pettymyksiä niin paljon etten aikoihin ole enää jaksanut odottaa mitään, hyvää enkä pahaa, työrintamalla. 

No, oikeasti olen nyt niin väsynyt etten jaksa keksiä tähän enää mitään, joten julkaisen.