Työttömyyskatsaus 12/2019

Pekonen: ”Se oli sitten siinä” – presidentti vahvisti aktiivimallin kumoamisen (Kansan Uutiset 19.12.2019)

Ehdottomasti vuoden - tai kahden viime vuoden - paras uutinen! Viime kuun lopulla pääministerin vaihtumisen vuoksi herännyt pelko kaikkien työttömille annettujen lupausten peruuntumisesta osoittautui onneksi aiheettomaksi.

"Työttömyysturvan aktiivimalli lisäsi työttömien työkyvyttömyyseläkkeen hakemista ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrää noin neljänneksellä viime vuonna, kertoo Eläketurvakeskus.

Työttömänä työkyvyttömyyseläkettä hakeneiden määrä kasvoi viime vuonna yli 1 600 ihmisellä verrattuna edelliseen vuoteen. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä lisääntyi 560 ihmisellä." (Helsingin Sanomat 16.12.2019)

Kokonaislukuja ei kerrota, ja niitä tuntuu olevan todella vaikea mistään löytää. Mutta jo tuossa mainittu suhdeluku (560 henkilöä 1 600:sta) kertoo paljon; vain noin kolmasosa sai myönteisen päätöksen eläkehakemukseen. Näistä myönteisen päätöksen saaneista uskoisin lähes kaikilla olleen pitkä työhistoria työttömyyttä edeltävinä vuosina. Pitkäaikaistyöttömän on aivan mahdoton saada myönteistä eläkepäätöstä, koska ensin pitäisi päästä töihin todistaakseen työkyvyttömyytensä, mikä on mahdotonta. Kelalle eivät riitä työkokeilut eikä missään tapauksessa kuntouttava työtoiminta.

Työkyvyttömyyseläkettä hakeneiden määrä tietysti kasvoi sen vuoksi, että hakemuksen käsittelyaika katkaisi aktiivimallin leikkauksen. Itsellänikin näin kävi tänä vuonna; hylkäävään tulokseen päätyminen kesti Kelalta neljä kuukautta, eikä sinä aikana työmarkkinatukeani leikattu.

En tosin siitä osannut iloita, kun selvisi, että Kela oli käsitellyt kuntotustukihakemukseni työkyvyttömyyseläkehakemuksena, niitä kun haettiin samalla lomakkeella. Koska tämä oli jo toinen hylkäys eläkehakemukseen (ensimmäinen vuonna 2010), en usko koskaan saavani eläkettä. Mitä useampi hylkäys, sitä epätodennäköisempää on koskaan saada myönteistä päätöstä.

Viime keväänä huomasin Facebookissa ilmoituksen, jossa etsittiin haastateltavia työttömien terveystarkastuksia käsittelevään opinnäytetyöhön. Ilmoittauduin halukkaaksi, ja myös pääsin puhelinhaastetteluun. Minun kohdallani ongelma ei ollut se, etten olisi tiennyt tai ettei minulle olisi tiedotettu terveystarkastuksen mahdollisuudesta, vaan se, että vaikka kotikuntani Janakkala maksoi muutaman (kalliin) yksityislääkärikäynnin Hämeenlinnan Terveystalolla, niin kukaan ei koordinoinut prosessia mitenkään; lääkärinlausunnot vanhenivat, enkä saanut minkäänlaista apua yhden lääkärin vaatiman työkokeilupaikan etsimiseen. Haastattelussa kertomani tilanne tapahtui vuonna 2017.

Tässä lainaus Alexandra Malaninin opinnäytetyöstä, joka on tehty yhteistyössä Työttömien Keskusjärjestö ry:n ja Ehkäisevä Päihdetyö EHYT ry:n toteuttaman Terveydeksi-hankkeen kanssa. Lainattu osuus on minun haastattelustani:

"Eräs osallistuja kertoi tilanteesta, jossa koki omat terveydelliset haasteensa sivuutetuksi lääkärin tavoitellessa ensisijaisesti työllistymistä. Lääkäri oli suositellut työkokeilua, vaikka asiakas koki olevansa työkyvytön.

Osallistuja 4: Ja sitten tota helmikuusta elokuuhun asti mä jouduin yksin etsii sitä työkokeilupaikkaa, mä en saanut siihen mitään apua, mä en päässyt minnekään, kukaan ei haluu niinku ottaa mitään vajaakuntoista edes työkokeiluun, mut mä pääsin tosiaan […] ja siel mä istuin sitten yksin siellä alakerrassa, ei sitä kukaan huomannut oonks mä väsynyt vai ei. Ja sit siitä tehtiin sellaisia palautelomakkeita, minusta ne oli selvästi suunnattu vaan sellaisille, joilla on jotain tuki- ja liikuntaelinsairauksia. Ja sit ne kuitenkin lähetettiin ne palautelomakkeet sille lääkärille ja mä kävin sit uudestaan niinku viime vuoden helmikuussa ja edelleen sama, suosittelee sitä, edelleen samat paperit kopioitu vaan ja edelleen suosittelee työkokeilua.

Myöhemmin kyseisellä osallistujalla todettiin vakava sairaus, joka oli osaltaan selittänyt ja tukenut hänen kokemustaan työkyvyttömyydestä. Asiakaslähtöisellä ja myötätuntoisella kohtaamisella olisi tässä tapauksessa voitu välttyä hoidon viivyttämiseltä sekä asiakkaan epäinhimilliseltä kohtelulta."

En kyllä myönnä ihan tuolla tavalla puhuneeni, mutta asiaa selittänee minun ja haastattelijan erilaiset taustat; hän on paitsi nimensä puolesta myös puheesta kuuluneesta aksentista päätellen kotoisin jostain Itä-Euroopan suunnalta, ja viettänyt vuosia helsinkiläisten opiskelijoiden parissa; kun taas minulla on juuret syvällä Tyrvään mullassa.

Koko opinnäytetyö on luettavissa täältä: https://www.theseus.fi/handle/10024/262845

Sitten vielä jotenkin omituinen uutinen joulun tienoilta:

”Työllisyydellä on merkittävä vaikutus julkiseen talouteen. Mutta ei millä tahansa työllisyydellä. Työllisyyden paraneminen voi myös heikentää julkista taloutta. Mitä enemmän työpaikat syntyvät julkiselle sektorille tai julkisella tuella, kuten näyttää olevan käymässä, sitä kauemmas julkisen talouden tasapainon tavoite karkaa”, hän kirjoittaa.

Antti Rinteen ja Sanna Marinin hallitusten voimakkaasti ajama palkkatuki ei Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharjun mukaan välttämättä paranna työllisyyttä, ellei myös ilman työtä olevia kannusteta työllistymään." (Uusi Suomi 25.12.2019)

"Ellei myös ilman työtä olevia kannusteta työllistymään"? Sehän on selvää, että Etlan mielestä palkkatuella työllistäminen on kaikissa tapauksissa väärin työllistämistä, mutta kenelle sitä palkkatukea olisi tarkoituskaan tarjota, ellei ilman työtä oleville? Eihän sitä työttä olevan ole edes mahdollista saada.

Luen Aamulehtiä vähän myöhässä, ja viime kuun lehdestä (8.11.2019) osui silmiini Tarja Halosen haastattelu otsikolla "Suomi pomppaa ikävällä tavalla esiin työelämän tilastoissa". Haastattelu liittyi 7. - 8.11.2019 Tampereella pidettyihin Työelämän tutkimuspäiviin. Erityisesti tämä kohta jäi mieleen:

"Meillä on edelleen ihmisiä, joilla ei ole oikeasti ollut mahdollisuutta saada säällistä työpaikkaa, jossa heillä olisi riittävä toimeentulo ja he tuntisivat olevansa tarpeellisia.

Samalla, kun vakinaisessa työsuhteessa olevien ihmisten palkka ja muut edut ovat kasvaneet, työnantajapuolelle on tullut Halosen mukaan trendi supistaa varsinaisen työsuhteen käsitettä. Se on synnyttänyt rönsyjä ja erilaisia ei-tyypillisiä työnteon muotoja. Tämä tuottaa suurta eriarvoisuutta niin palkkaukseen, irtisanomissuojaan kuin sosiaalisiin etuuksiin. Myönteinen suhtautuminen urakehitykseen tulee tällöin aika vaikeaksi.

– Pitäisi yksinkertaistaa. Jos ihmisen työvoima on tosiasiassa toisen palveluksessa ja määräysvallan alaisena, pitäisi tulla ne normaalit työsuhde-edut."

"Jos ihmisen työvoima on tosiasiassa toisen palveluksessa ja määräysvallan alaisena, pitäisi tulla ne normaalit työsuhde-edut." Eli selvästi Tarja Halonen ei kannata kuntouttavaa työtoimintaa eikä työkokeiluita. Kuitenkin hän virkakaudellaan vahvisti esimerkiksi lain kuntouttavasta työtoiminnasta (2001). Eipä ajatetellut asiaa silloin.

Ja lopuksi vielä tilannekatsaus: olin leikkauksessa 5.12., leikkaus onnistui hyvin; itse olisin toivonut että molemmat jäljellä olleet aivokasvaimet olisi poistettu samalla kertaa, mutta vain toinen poistettiin. Leikkauksen tehnyttä lääkäriä en tavannut enää leikkauksen jälkeen (oli Itsenäisyyspäivä ja viikonloppu), mutta hän soittaa 8.1., jolloin voin kysyä asiasta tarkemmin.

Sairauslomaa sain 26.1.2020 saakka, sairauspäivärahahakemuksen tein jo 9.12., mutta ainakaan toistaiseksi ei ole tullut mitään päätöstä siitä. Kolme viikkoa mainitaan keskimääräiseksi käsittelyajaksi, mutta joulun ja vuodenvaihteen vuoksi päätöstä saanee odottaa ensi vuoteen. Tarkoittaa myös sitä, etten taida päästä nauttimaan työttömarkkinatuen korotuksista ennen kuin kevät on jo pitkällä.

Pasa ja Atpo: Suuri Suomalainen Ihmiskirja

Suuri Suomalainen Ihmiskirja esittelee ihmislajeja satirisoiden erilaisia hevos- ja koirakirjoja. Kirja esittelee 100 (tai oikeasti 101) ihmistyyppiä, kuten nörtti, hipsteri, koiranulkoiluttaja, kerrostalokyttääjä...jne. jne. Hieman vaihtelevasti tyypeistä kerrotaan lajikäyttäytyminen, ulkonäkö, vuorovaikutus, yhteiskunnallinen panos sekä osasta myös esiintyminen, lisääntyminen, levinnäisyys ym. ym.

Pari esimerkkiä:

TYÖMATKAPYÖRÄILIJÄ Munamankelis Maximus

LAJIKÄYTTÄYTYMINEN

Suomessa työmatkapyöräilijät liikkuvat enimmäkseen yksin. Tämä johtuu siitä, etteivät heidän seuraansa siedä edes muut samanhenkiset. Joissakin Keski-Euroopan kaupungeissa, kuten Amsterdamissa, tämä laji liikkuu kuitenkin valtavissa parvissa. Tätä epätoivottavaa kehityssuuntaa torjutaan Suomessa tekemällä pyöräilijöiden oloista mahdollisimman hankalia. Jättämällä pyörätiet auraamatta ja pysäköimällä niille mahdollisimman paljon autoja voidaan varmistaa, ettei homma muodostu liian helpoksi.

Kuvassa "Juoksija"

TARJOUSTEN PERÄSSÄ JUOKSIJA Urpomus Salex Salex

TIEDOT JA TAIDOT

Mitä enemmän ostat, sitä enemmän säästät.Tarjouten perässä juoksija ei ole tyhmä. Hän tajuaa, että alennuskengät ostamalla säästää helposti ensi kuukauden ruuat. Joku irvileuka toisi tietty väittää, että jättämällä kengät kokonaan ostamatta säästäisi vielä enemmän. Mutta ei tämä nyt mikään logiikkakilpailu ole!

Kirja oli hauska, mutta ei aivan niin hauska kuin odotin. Tekijöiltä kyllä hauska oivallut tehdä tällainen kirja välillä ihmisistä; hevosista, koirista ja jopa akvaariokaloista näitä on tehty ties kuinka monta!

Työttömyyskatsaus 11/2019

Marraskuu alkoi Valtioneuvoston julkaisemalla aktiivimallin vaikutuksia arvioivalla raportilla.
Niinkuin tiedossa jo olikin, aktiivimallin työllisyysvaikutuksia on vaikea erottaa hyvän suhdannetilanteen vaikutuksista, eikä raportissa siksi anneta työllisyysvaikutuksista tarkkaa lukua.

Ja jälleen marraskuussakin on entinen kotikaupunkini Sastamala ollut otsikoissa. Aluehallintovirasto on vaatinut Pihlajalinnan omistaman vanhusten hoivakodin toiminnan osittaista keskeyttämistä; epäkohtia on paljon, mutta mielestäni pahin on tämä:

"Koska työntekijöistä oli jatkuva pula, hoivakodin vastuuhenkilö oli raportin mukaan kertonut aville rekrytoivansa Työteekistä henkilökuntaa. Työteekkinä tunnettu palvelu järjestää muun muassa kuntouttavaa työtoimintaa pitkäaikaistyöttömille. Aluehallintovirasto kertoi, etteivät kuntouttavassa työtoiminnassa olevat voi työskennellä yksikössä. He ovat itsekin sosiaalipalvelun asiakkaita ja tarvitsevat itsekin paljon apua.

– Henkilöstä, joka on ollut vuosia työttömänä ja on ilman sosiaali- ja terveysalan koulutusta, ei ole käytännössä mitään apua, vaan hän vain kuormittaa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia yksikössä, avi vastasi." (Yle 11.11.2019)

Menee jo yli ymmärryksen. Eikö Sastamalassa ikinä lakata hyväksikäyttämästä työttömiä?

Jo aiemmin mainitsemani Jari Matikainen on myös tullut esiin omilla kasvoillaan.

"(Kuntouttavan työtoiminnan) suunnitelman mukaan Matikainen käy kuntouttavassa työtoiminnassa päivän viikossa, neljä tuntia päivässä. Erilliseen kuntouttavasta työtoiminnasta tehtyyn sopimukseen tavoitteiksi ja työtehtäviksi on merkitty sairausloma ja sairauspäiväraha sekä työllisyyspalvelujen eri tehtävät." (Yle 13.11.2019)

Kuntouttavan työtoiminnan tavoite on sairausloma? En ymmärrä, en sitten millään. Sairaan on päästävä sairauslomalle, jos lääkäri niin määrää, ja Kelan maksamien 300 päivän jälkeen (jos edelleen on todistettavasti sairas) pitäisi saada kuntoutustuki eli määräaikainen työkyvyttömyyseläke ilman mitään työkokeiluita tai muita kommervenkkejä, ja ehdottomasti ilman kuntouttavaa työtoimintaa!

"Työllisyyspalvelujen mukaan kuntouttavan työtoiminnan aikana oli tarkoitus selvittää Matikaisen toiminta- ja työkykyä ja kokeilla soveltuvia työtehtäviä. Työllisyyspalvelut katsoo, että Matikainen ei ole esittänyt mitään sellaista asiantuntijalausuntoa, jonka mukaan hän ei voisi terveydentilansa vuoksi ollenkaan osallistua kuntouttavaan työtoimintaan."

No sehän on jo tuttu juttu: lääkärinlausunnot eivät riitä Kelalle ja eläkevakuutuslaitoksille, eivätkä siis myöskään Työteekille. Mutta ei tässä vielä kaikki:

"Arvostelun kohteeksi joutuneesta Sastamalan kuntouttavasta työtoiminnasta on tehty tutkintapyyntö poliisille. Poliisi kertoo, että se selvittää parhaillaan, onko asiasta syytä aloittaa esitutkinta. Poliisin mukaan tutkintapyynnön tekijää on kuultu. Lisäksi poliisi aikoo kuulla muita henkilöitä asian selvittämiseksi. Myöhemmin poliisi arvioi, aloittaako se esitutkinnan." (Yle 26.11.2019)

En voi kuin huokaista todella syvään, etten enää asu Sastamalassa.

Jossain sentään otetaan opiksi:

"Lahden kaupunki on tiukentanut kantaansa työllistämistoimiin. Kaupunki on linjannut, että kuntouttava työtoiminta ei voi viedä kenenkään muun työtä. Siksi kaupunki on ajamassa alas tuotannollisia työpajoja.

Lahtelaiset eivät ymmärrä yhtälöä: työttömyyden kanssa kamppaileva kaupunki on lopettamassa kierrätyskeskuksen, joka tarjoaa työttömille mielekästä tekemistä ja ylläpitää kaupungin mainetta ympäristöpääkaupunkina. Rajan veto voi olla vaikeaa, mutta toimintaa valvoo aluehallintovirasto. Tänä syksynä Sastamalassa on käyty keskustelua siitä, mitä töitä kuntouttavassa työtoiminnassa voi teettää.

– Paja sinällään ei ole mikään itseisarvo, vaan se, että kuntoutettavien työllistämispolku edistyy. Pajan "tuote" on ihminen ja hänen työllistymisensä, sanoo kaupungin työllisyysasioiden päällikkö Sami Kuikka. Vastaava työvalmentaja Henna Kilpinen kertoo, että valmennettavien kanssa mietitään yhdessä mitä he tarvitsevat päästäkseen eteenpäin.

– Meidän paikan pitää elää sen mukaan mitä ihminen meiltä tarvitsee - ei niinkään, että ihmiset eläisivät meidän tarpeiden mukaan." (Yle 8.11.2019)

Viimeisin lause olisi kyllä vakavan miettimisen paikka ihan kaikissa työpajoissa: "Paikan pitää elää sen mukaan mitä ihminen meiltä tarvitsee - ei niinkään, että ihmiset eläisivät meidän tarpeiden mukaan." Ei siis missään tapauksessa niin, että kun tarvitaan peilien kokoajaa tai siemennesteen lämmityspussien valmistajaa (kuten Sastamalassa), työttömät määrätään niitä tekemään ja vähät välitetään siitä, onko sellaisesta työttömälle yhtään mitään hyötyä.

Työelämän tutkimusyhdistyksen TT-lehden numerossa 2/2019 julkaistiin Susanna Viljasen kirjoittama katsaus otsikolla Laman latistamat työurat. Seitsemän sivun mittaisessa artikkelissa käsitellään vuosien 1990 -93 ennennäkemättömän laman aikaan valmistuneiden työuria, joista suuri osa ei koskaan päässyt edes alkuun. Artikkeli luettavissa tästä linkistä:
https://journal.fi/tyoelamantutkimus/article/view/87120/46051?acceptCookies=1&fbclid=IwAR2NVxql5y5qNbaJgY2kL46k-araTcJwm-O820yTKQcMGLiaTyaR0tP8wZo

"Laman  synnyttämä  työttömyys  hankaloit­ti  erityisesti  vastavalmistuneiden  työuralle  pääsyä.  Vuonna  1992  ammatillisen  tai  kor­keakoulututkinnon  suorittaneista  neljännes  oli  työttömänä  vuoden  kuluttua  valmistumi­sesta. Viiden vuoden kuluttua työttömänä oli 10,5 prosenttia, ja vielä kymmenen vuoden ku­luttuakin  seitsemän  prosenttia  oli  ilman  töitä.

Siihen, kuka huonoon aikaan valmistuneista lopulta syrjäytyy ja miksi, on monenlaisia, henkilökohtaisiakin syitä, mutta laman aikaan valmistuneissa ikäluokissa heitä on selkeästi keskimääräistä enemmän. Myös nuoren henkilökohtainen tausta vai­kuttaa. Jos on jo aiemmin kokenut kelpaamattomuuden  tunnetta,  työn  saannin  vaikeudet  valmistumisen jälkeen vahvistavat kokemusta. "

Tunnistan niiiin hyvin tilanteeni tuosta artikkelista; valmistuinhan juuri vuonna 1992. Ja olin kokenut jo koko koulu- ja opiskeluaikani kelpaamattomuutta; en kelvannut kaveriksi kenellekään, kiusatuksi kyllä.

Tämä työttömyyskatsaus on nyt sisältänyt enimmäkseen Työteekkiä koskevia uutisia, ja vieläpä Ylen uutisoimia; aika vähän työttömiä ja työttömyyttä koskevia juttuja on muissa medioissa ollut. Mitä nyt Kokoomus ja Perussuomalaiset esittelivät vaihtoehtobudjettinsa.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson pitää Kokoomuksen vaihtoehtobudjettia kuvaavana esimerkkinä niistä arvoista, mitä puolue edustaa.

”Pienituloisuusaste kasvaa kaikissa väestöryhmissä ja kaikkein pienituloiset maksavat kaikista kovimman hinnan. Kokoomuksen vaihtoehtobudjetti tiputtaisi hallituksen talousarvioesitykseen verrattuna 28 201 suomalaista, joista 6 475 lasta, köyhyyteen”, kirjoittaa Andersson.

Kokoomuksen vaihtoehto sisältää miljardin euron edestä leikkauksia sosiaaliturvaan ja pienituloisten eläkekertymään. Leikkauksia kohdistetaan niin toimeentulotukeen, asumistukeen kuin työttömyysturvaan. Tämän lisäksi kokoomus esittää, että ansiosidonnainen ei enää kerryttäisi eläkettä.

Kokoomuslaiset perustelevat leikkaukset sillä, että kun ihmisten sosiaaliturvaa leikataan ja työttömyysturvan tasoa lasketaan, niin useampi menee töihin. Tämä sama vanha oikeistolainen mantra on kerta toisensa jälkeen osoitettu virheelliseksi, mutta silti sitä edelleen toistetaan." (Kansan Uutiset 20.11.2019)

Ainakin Kokoomus on rehellinen ja kertoo suoraan haluavansa kohdistaa leikkaukset kaikkein vaikeimmassa asemassa oleviin.

"Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Paavo Arhinmäen mukaan kokoomus ei tarjoa keppiä, vaan pamppua." (Kansan Uutiset 19.11.2019)

Ja kaikesta tästä huolimatta moni työtön viime vaaleissakin varmaan äänesti Kokoomusta.

Marraskuun lopulla Posti oli lakossa pari viikkoa. Lakko loppui, mutta hallituksen kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (SDP) joutui eroamaan. Nyt erityisesti Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vaatii myös pääministeri Antti Rinnettä eroamaan.

Tähän saakka olen uskonut, että hallitukset työttömille antamat lupaukset, aktiivimallin purku ja 20 euron lisäys työmarkkinatukeen, toteutuvat ensi vuonna. Nyt heräsi pelko siitä, miten käy, jos Antti Rinne pakotetaan eroamaan? Vaihtuuko vain pääministeri vai koko hallitus? Ja peruuko se uusi hallitus kaikki lupaukset ja ottaa käyttöön vielä Sipilänkin hallitusta kovemmat keinot työttömien kepittämiseksi?

Niin, ja lopuksi vielä: minullekin tuli leikkauskutsu: postilakon vuoksi TAYSista soitettiin, leikkaus on 5.12. Jos selviän siitä, kerron täälläkin tulevista taisteluista sairauspäivärahan ja kuntoutuksen saamiseksi Kelalta.

Margaret Atwood: The Testaments

Margaret Atwoodin oma, tänä vuonna ilmestynyt, jatko-osa Orjattaresi (Handmaid's Tale) -romaanille, joka julkaistiin 1985. MGM:n ja HBO:n tuottaman sarjan ensimmäinen kausi kattaa Atwoodin ensimmäisen romaanin; toinen, kolmas ja ensi vuodeksi suunniteltu neljäs kausi jatkavat tarinaa eri taholla ja ajallisesti suoraan ensimmäisen kauden jatkona.

Tämän kirjan tapahtumat sijoittuvat useita vuosia myöhempään aikaan. Gilead on edelleen olemassa, luokkajako on selkeä: tädit, vaimot, martat, orjattaret, työmiesten vaimot (Econowives) ja myös uusi ryhmä, helmitytöt eli Pearl Girlsit. Miehet ovat komentajia, työmiehiä, vartijoita (Angels) tai vakoojia (Eyes).

Komentajien pojista ei kirjassa mainita mitään, mutta tyttäret käyvät koulua, jossa ei opeteta lukemaan eikä laskemaan, vain hoitamaan kotia ja taloutta. Tietyssä iässä tyttäret siirtyvät avioliittoon valmistavaan kouluun (Rubies Premarital Preparatory), heille valitaan aviomies ja hekin päätyvät vaimoiksi. Elleivät sitten syystä tai toisesta joudu tai pääse Ardua Halliin, "tädiksi" valmistavaan kouluun oppimaan lukemista ja kirjottamista. Helmitytöt ovat Gileadin vastine mormonien lähetyssaarnaajille; heidät lähetetään pareittan ulkomaille etsimään kodittomia ja kaltoinkohdelluita naisia ja suostuttelemaan näitä muuttamaan Gileadiin.

Kirjan kertojia ovat jo ensimmäisestä kirjasta sekä sarjasta tuttu Lydia-täti sekä teini-ikäiset tytöt, Gileadissa asuva Agnes ja Kanadassa asuva Daisy, jotka eivät itsekään kirjan alussa tiedä, keitä he ovat, mutta paljastuvat lopulta sisaruksiksiksi, myös sarjassa mainituiksi.

Juonesta en paljasta enempää, jääköön lukijoille. Mutta ehdottomasti voin suositella. Tosin jonkinlaista pohjaa pitäisi olla, että kirjan ymmärtää; joka Atwoodin alkuperäinen romaani tai TV-sarjan pari ensimmäistä kautta.

Teatterissa: Back to Woodstock - Hippishow

Kuvassa Salka Orivuori, Jaana
Nokelainen, Sanna Åström ja Ville Tuomi.
(Kuva: Milaja Rantanen)

Lauantaina kävimme katsomassa Hyvinkäällä Ravintola Harlekiinissa Back to Woodstock -Hippishow-esityksen. En tosin tiedä, miksi sitä kutsuisi: ei näytelmä, ei musikaali...viimevuotisen Euroviisushown kaltainen esitys, tällä kertaa musiikkina 60-luvun hippiajan hittibiisejä, esittäjistä useimmat tuttuja Teatteri Päivölästä ja Willan nuorisoteatterista, pari vierailijaakin.

20 kappaletta, osa tuttuja (The Mamas & The Papasin San Francisco ja California Dreamin'), pari sellaista etten tunnistanut, vaikka biisilista oli käsiohjelmassa ja yritin kuunnella esiintyjien sanoja (Janis Joplinin Move Over ja Jimi Henrixin Foxey Lady); Simon & Garfunkelilta oli valittu oudon niminen The Boxer eikä tunnetumpaa Sound of Silencea, tosin esityksen aikana The Boxerkin osoittautui biisiksi, jonka olen useasti kuullut...

Joko ravintolan akustiikka oli huono tai me istuimme vain väärässä paikassa, mutta sanoista oli vaikea välillä saada selvää. Viimevuotiseen verrattuna ei loistava, mutta ei huonokaan. Esityksiä jäljellä kolme, Knehtilän luomutilan ravintolassa ensi viikon loppupuolella.

Työttömyyskatsaus 10/2019

Lokakuussa julkistettiin Ylen maaliskuisen köyhyyskyselyn tulokset. Yle Oppimisen verkkokysely sisälsi 31 arkisen asian listan sekä tiukan kysymyksen: ovatko nämä perusasioita vai luksusta, josta vähävaraisen tulisi luopua?

Olin jo maaliskuussa tyrmistynyt kyselyn asettelusta, jossa selvästi haluttiin usuttaa työssäkäyvät vieläkin enemmän työttömien kimppuun. Niinkuin arvata saattoi, osa vastauksista oli todella ylimielisiä, kuten vastaus kysymykseen pitäisikö köyhän saada katsoa Netflixiä: "Julkisista varoista ei pitäisi elämäntapatyöttömille ja sosiaalipummeille kustantaa "kivaa" tekemistä vapaa-ajalle, vaan heiltä tulisi viedä mahdollisimman paljon ilmaisia virikkeitä pois ja tätä kautta kannustaa työntekoon ja verojen maksuun." Eli tämän(kin) vastaajan mielestä kaikki köyhät ovat vain elämäntapatyöttömiä ja sosiaalipummeja. Ja sama jatkui vastauksissa kaikkiin muihinkin kysymyksiin...

Samankaltaista asiaa käsitteli myös pari päivää aiemmin Ylen sivuilla julkaistu kysely:

Mitä tekisit, jos saisit viisisataa euroa kuussa enemmän rahaa? Kerro meille!

Vastaukset ovat luettavissa täältä, ja ne jakautuvat noin äkkiä luettuna ainakin kolmeen ryhmään: niihin, joille 500 lisäeuroa kuukaudessa eivät vaikuttaisi mitenkään, menisivät suoraan sijoituksiin; niihin, jotka pelkäävät menettävänsä toimeentulotuen (mitä sillä enää tekisi, jos saisi sen 500 lisää kuukausittaisiin tuloihin?) tai rahan menevän suoraan ulosottoon; sekä niihin, joille se olisi huima lisäys tuloihin. Tässä oma vastaukseni:

"Tällä hetkellä saan noin 495 € leikattua työmarkkinatukea ja 105 € asumistukea kuukaudessa, eli yhteensä noin 600 €. Jos saisin 500 € enemmän joka kuukausi, tuloni lähes tuplaantuisivat.
Lisäys olisi huikea. Mitä sillä tekisin?

Nyt tuo 600 € riittää juuri ja juuri elämiseen: ruokaan ja laskuihin. Viimeiset päivät ennen seuraavaa työmarkkinatuen maksupäivää tili on lähes tyhjä, mutta kaapissa on aina sentään näkkileipää. 1100 € kuukaudessa takaisi, että joskus olisi jotain muutakin, ja joka viikko ainakin terveyssuosituksen mukaan kalaa, johon nyt ei juuri koskaan ole varaa. Kävisin myös hierojalla säännöllisesti. Ja säästäisin autonvaihtoon.

Uuden lenkkitossut voisin ostaa myös vaikka kerran vuodessa; harrastan lenkkeilyä, ja vaikka kaikki muut vaatteet ja kengät ostankin kirppareilta, juoksulenkkareita ei sieltä voi ostaa. Nyt se tossusatanen pitää riipiä kokoon muutenkin pienistä tuloista. Olen köyhästä kodista ja tottunut niukkuuteen. Mistään kovin kummoisesta en osaa edes haaveilla, ja vaatteet ostaisin edelleen kirppareilta."

Köyhässä kodissa kasvaminen selittää myös paljon sitä, miksi en häpeä työttömyyttäni ja siihen väistämättä liittyvää köyhyyttä. En ole pudonnut korkealta, en ole koskaan elänyt edes keskiluokkaista elämää. En ole koskaan tuntenut tarvetta esittää naapureille, että kävisin töissä; siis lähtemällä joka päivä jonnekin "työajaksi" tai vetämällä verhot kiinni, teeskennellen etten ole kotona. Näinkin kai jotkut työttömäksi jääneet tekevät.

Vaikka ostankin lähes kaikki vaatteeni kirppareilta, en tunne olevani huonommin pukeutunut kuin muut, välillä jopa päinvastoin. Tiedän, ettei työttömyyteni ja köyhyyteni näy päälle päin, ja sitäpaitsi viimeisen puolitoista vuotta olen ollut ennemminkin sairas kuin työtön (vaikka Kelan mielestä olenkin täysin työkykyinen); silti joskus satunnaisesti käydessäni jossain ns. paremmassa kaupassa (Stockmann tai joku putiikki) minulle tulee epämääräinen tunne siitä, että jos ne myyjät tietäisivät, mikä olen (eikä minulla oikeasti ole varaa ostaa mitään), niin heittäisivät ulos. Tiedän kyllä, ettei niin kukaan tekisi, mutta silti... Se tunne ei kuitenkaan ole häpeä, vaan joku muu.

Ehkä tässä riittävästi köyhyydestä tällä kertaa, nyt muihin aiheisiin.

Helsingissä kokeillaan (jälleen?) bonusten maksamista ulkopuolisille palveluntuottajille.

"Palvelun tuottajille maksetaan ensin tuntilaskutuksen mukaan ja sen jälkeen bonuksia. Ensimmäiset bonukset tulevat, kun työtön työllistyy, aloittaa opinnot ryhtyy yrittäjäksi tai menee työkokeiluun." (Uusi Suomi 16.10.2019)

Työkokeiluun? Ilmaistöihin, ja sellaiseeen työttömän työntävä saa bonuksen? Jonkun tutun yritykseen vain työtön toisensa perään työkokeiluun, ja bonukset senkun kasvavat. Tämä on täysin järjetöntä! Missään tapauksessa mitään bonuksia ei saisi maksaa muuta kuin oikean työpaikan järjestämisestä.

Ja ties kuinka monetta kuukautta peräkkäin Työteekkiasiaa:

"Kaksi yritystä on perääntynyt yhteistyöstä Sastamalan työllisyyspalvelujen kanssa asian noustua julkisuuteen. Samalla aluehallintovirasto pyytää kaupungilta lisäselvityksiä.

Toinen yrityksistä on kylpyhuonekalusteita valmistava Finnmirror. Yrityksen toimitusjohtaja Aleksi Pälä sanoo, että heillä yhteistyö Sastamalan työllisyyspalvelujen kanssa loppui jo kesällä. Myös kumituotteita valmistava Trelleborg on lopettanut alihankinnan.

Työttömät tekevät töitä myös esimerkiksi Sastamalan kaupungille. Arvostelijoiden mielestä myös tällaiset työt korvaavat palkkatyötä. Työttömät ovat rakentaneet esimerkiksi vajaan sadan metrin portaat Saikkalanjoen varteen sekä pitkospuita ja kuivakäymälöitä Ritajärven luonnonsuojelualueelle." (Yle 17.10.2019)

Ylen uutisessa oli myös linkki jonkun rohkean Petteri Virtasen ihan omalla nimellään kirjoittamaan mielipiteeseen paikallislehti Alueviestissä (3.10.2019). Eipä tarvitse Työteekin johtajan Tiina Leppäniemen yrittää urkkia Työteekkiä kritisoivien nimiä lehtien toimituksilta niin kuin minun aikoinani!

https://alueviesti.fi/2019/10/03/tyoteekki-ajatuksena-oivallinen-toteutukseltaan-ala-arvoinen/

Lokakuun uutisiin ehti myös oikeuskanslerin selvityspyyntö Kelan automaattipäätöksistä.

"Kansaneläkelaitokselta vaaditaan muun muassa selvitystä siitä, mitä etuuspäätöksiä se tekee automatisoidusti tai automaattisilla menettelyillä tuettuina. Yhtä lailla Kelalta halutaan tarkennusta siihen, mihin oikeusperusteeseen kyseisten päätösten tekeminen pohjaa.

Selvityspyynnön mukaan Oikeuskanslerinvirastossa on ollut vireillä kantelu, jossa arvosteltiin Kelan työmarkkinatukipäätöksen menettelyä. Kantelun kohteena olleessa Kelan päätöksessä oli kysymys työttömyysturvan aktiivimallin soveltamisesta. Asiaa selvittäessä ilmeni, että aktiivimallin toimeenpano on Kelassa osittain automatisoitu." (Ilta-Sanomat 30.10.2019)

Eli vaikka joku saattoi luulla aktiivimallin lisäävän töitä ainakin Kelassa, niin väärin luuli: Kela on automatisoinut nämä päätökset. Aivan hölmön touhua minunkin kohdallani, jatkuvasti tulee uusia päätöksiä: työmarkkinatuen myöntämisjakso on 20 arkipäivää, aktiivimallin tarkastelujakso 65 arkipäivää. Vaikka en jaksa tehdä mitään aktiivimallin täyttämiseksi, silti tulee se uusi päätös aina 65 päivän jälkeen. Työmarkkinatuki sentään tulee aina ajallaan neljän viikon välein, mutta ei tietenkään niillä, jotka yrittävät jotain tehdä aktiivimallin täyttämiseksi.

Ja vielä syyskuulta yksi juttu, jonka silloin unohdin; aiheena työkyvyttömyyseläkkeelle pääsemisen mahdottomuus:

"Tarvitaan täsmäkoulutusta ja tukitoimia, mutta myös eläkepäätöksiä. Nyt kun kaikille Suomen lääkäreille viritellään yhtenäistä ohjeistusta ja harkintaa sairaspoissaoloista päätettäessä, olisi aika vapauttaa pisimpään työnhakijoina riutuneet eläkepäiville yhtä
oikeudenmukaisesti. Pitkäaikaistyöttömiä roikkuu joka kunnassa löyhässä ellei kiristyvässä hirressä. Päivä päivältä toteat, miten täyttyy 300 päivää, 1000 päivää.

Ei ole oikein, että kuntia rangaistaan pitkäaikaistyöttömistä. Varsinkin pienissä kunnissa keinot ovat äärimmäisen vähissä. Tarjolla on toimenkuvia, jotka eivät palvele ketään. Keksittyjä töitä on myös kuntouttavassa työtoiminnassa. Pienen kunnan kuusikymppinen passitettiin juttelemaan ikäihmisille, ettei hän vaan syrjäytyisi. Monitoiminainen koki kuitenkin olevansa harrastustensa takia todella sosiaalinen. Kummalliseksi pestin teki se, että samaan aikaan oma yli 90-vuotias läheinen ei ollut sopiva kohde syrjäytymisen välttämiseen." (Satakunnan Kansa 15.9.2019)

Kyllä, näinhän sen pitäisi olla. Pitkäaikaistyöttömät sairaat pitäisi ehdottomasti päästää työkyvyttömyyseläkkeelle, eikä roikottaa heitä löyhässä hirressä, niinkuin kirjoittajakin toteaa.

Ja koko lokakuussa (sen jo edellisessä Työttömyyskatsauksessani mainitseman neurokirurgin puhelun jälkeen) ei ole tapahtunut yhtään mitään minun tilanteesssani. Edelleen odotan kutsua leikkaukseen.

Teatterissa: Bolly - kun maailmat eivät kohtaa

Viime torstaina olimme Willan nuorisoteatterin eli Wilnun esityksen ensi-illassa, joka jätti jollakin tavalla sanattomaksi. Olen nähnyt näiden nuorten produktioita ennenkin, enkä olisi odottanut heiltä tällaista kevytnäytelmää.

Nimestä, puvustuksesta ja slummista satunnainen katsoja päättelisi, että näytelmä sijoittuu Intiaan. Minä en ollut satunnainen katsoja, olin mukana lavastuksen teossa ja ohjaaja-käsikirjoittajan mukaan tarina ei sijoitu erityisesti Intiaan, vaan "vain jonnekin", jossa elää ääripään ihmisiä, todella rikkaita ja todella köyhiä.

Alkuperäinen idea oli tullut nuorilta näyttelijöiltä; rikas tyttö rakastuu köyhään poikaan ja saa lopulta(?) vanhempansakin lämpenemään suhteelle. Ja sitten kaikki onkin hyvin, ilman mitään ongelmia. Pari intialaistyylistä tanssikohtausta päälle; tuli mieleen sanapari "India Lite", kevytintia.

Noinhan se saattaa joissakin Bollywood(*-elokuvissa mennä, mutta ei tosielämässä. Vaikka Intiassa ei kastijärjestelmää virallisesti enää ole, niin on se kuitenkin käytännössä. Rikkaiden perheiden tytöillä ei ikinä ole mitään mahdollisuutta olla tekemisissä alimpaan kastiin kuuluvien kanssa, vielä vähemmän kastittomien (eng. untouchable, "koskematon"), joita slummien asukkaat usein ovat.

Näytelmä ei ollut millään tavalla uskottava, ja muutenkin siinä oli todella paljon tyhjäkäyntiä. Toisessa näytöksessä oli varmaan vartin verran pelkkää seisoskelua ja istuskelua näyttämöllä; sitten seurasi käsikirjoitettu kohtaus, jossa rikkaan perheen poika (Teemu Majuri) puhuu ensin suoraan katsojille ja sitten tekniikan pojille, ihmettelee, miksi mitään ei tapahdu ja kysyy, kauanko vielä pitää seisoa. Tarkkaamosta Niklas Väyliö vastailee mikrofonin kautta; "vielä jonkin aikaa" ja antaa ohjeita näyttelijän paikasta näyttämöllä.

Alkuperäisessä lavastussuunnitelmassa oli myös palava tynnyri, sellainen joiden ympärillä kodittomat (yleensä amerikkalaisissa elokuvissa) lämmittelevät; tynnyri oli, mutta ilman savua ja tulta.

Ja niinkuin minulla on tapana, kiinnitän usein huomion sinänsä mitättömiin pikkuseikkoihin; tässäkin käsiohjelman kannen kuvat eivät olleet Intiasta, ainakin oikeanpuoleinen on selvästi Kiinasta tai Hongkongista, vasen saattaisi olla Yhdysvalloista.

Kolme esitystä taitaa olla vielä jäljellä, mutta en oikein osaa suositella muuta kuin Willan nuorisoteatterin kannatuksen vuoksi.

*) Bollywood: sanoista Bombay ja Hollywood, tarkoittaa Intian elokuvateollisuuden keskusta.

No taas...

...kirpparipöytä. Kun kuulin, että pääsen leikkaukseen vasta vuodenvaihteen tienoilla, kävin saman tien varamassa kirpparipöydän tähän loka-marraskuun vaihteeseen.

Tavaraa oli kertynyt ja jäänyt edellisillä kerroilla myymättä, nyt voi yrittää myydä jo talvivaatteitakin ja joulukoristeita.

Teatterissa: Eikä yksikään pelastunut

Toissasyksyisen Kuun poika -näytelmän jälkeen olen suhtautunut, no, sanotaanko hieman epäluuloisesti Riihimäen nuorisoteatterin esityksiin. Joten tämä viime torstain esitys oli kyllä erittäin positiivinen yllätys.

Näytelmä perustuu Agatha Christien käsikirjoitukseen And Then There Were None vuodelta 1939 , joka suomennettiin seuraavana vuonna ja tunnettiin vuosina 1968 - 1999 nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa / Ten Little Niggers. Nimi tulee vanhasta englantilaisesta lastenrunosta; alkun perin runossa on puhuttu neekeripojista, amerikkalaisversiossa intiaaneista ja uusimmassa suomennoksessa sotilaista. Sotilas-sanaa käytettiin myös näytelmässä, yhdessä kohtauksessa yksi näyttelijöistä tosin sanoi: "kymmenen pientä neeke..sotilasta". En tiedä, oliko kyseessä vahinko vai tahallinen "virhe". Tosin näytelmää oli esitetty jo 10 kertaa ja harjoiteltu ties kuinka kauan, vahingon mahdollisuus oli aika pieni.

Näytelmä sijoittuu jonkinlaiseen lomakotiin autiolla saarella. Hovimestarin ja taloudenhoitajan lisäksi paikalle on kutsuttu kahdeksan vierasta, kutsujina kaikille tuntematon Owenin pariskunta. Ensimmäisenä iltana hovimestaria on ohjeistettu soittamaan Joutsenlaulu, mutta levyllä onkin musiikin sijaan herra Owenin puhe, jossa hän syyttää kaikkia paikallaolijoita rikoksista, kutakin yhdestä paitsi hovimestaria ja taloudenhoitajaa, jotka ovat pariskuntana tehneet yhdessä rikoksen.

Teatterin aulassa kiellettiin spoilaamasta, mutta olettanen kaikkien lukijoiden arvaavan muutenkin, että näytelmässä jokainen kuolee parin seuraavan päivän kuluessa eri tavalla, ja jäljelle jääneet arvuuttelevat, kuka heidät tappoi. Kunnes jäljellä on enää se yksi.

Se juonesta. Mutta sitten teatterista. Riihimäen nuorisoteatteri on kyllä vuonna 1991 perustettu laajaa teatteritaiteen perusopetusta antava yhdistys, opetusta annetaan 7 - 18 (21) vuotiaille, riippuen siitä minkä ikäisenä on aloittanut. Mutta tässä näytelmässä esiintyjät eivät olleet noita oppilaita, muutama ehkä entinen oppilas, mutta useimmat eivät. Ja lähes varmasti voin sanoa, että kaikki olivat ainakin yli 25-vuotiaita, ja pari miesnäyttelijää taisi jo olla eläkeiässsä. Muutama tuttu myös hyvinkääläisestä Teatteri Päivölästä.

Ja todella hyvin olivat harjoitelleet. Ei unohduksia, ei kompurointeja kaksikerroksisissa lavasteissa...erittäin hyvä näytelmä, voin suositella, kolme näytöstä vielä jäljellä. Käsiohjelman puute hieman ihmetytti, olisi ollut helppo tehdä tietokoneella ja vaikka kopioida mustavalkoisena; samoin teatterin aulassa olleet mainostekstit olivat käsin kirjoitettuja (vinkkinä teatterille: oppilaista varmaan löytyisi joku, joka osaisi ne tehdä ja taittaa).

Lavasteista puheen ollen: lavasterakennelma esitti todellakin kaksikerroksista taloa sisältä, alakerrassa jonkinlainen oleskeluhuone, portaat yläkerran käytävään, jossa ovia huoneisiin. Yläkerta näytti kestävän hyvin, todella tukevasti rakennettu vain tätä näytelmää varten. Mutta toisin kuin Hyvinkäällä, lavasteet saavat olla paikoillaan koko ajan, koska muita käyttäjiä ei ole. Näytelmää esitetään 21.9. - 2.11.2019, elokuvaesitykset samassa paikassa alkavat 3.11.2019. Ilmeisesti lavasteet on tarkoitus purkaa tuon yhden vuorokauden aikana niin, että tilalle saadaan valkokangas.

Paikka on siis Kino Sampo, yksi Suomen vanhimmista elokuvateattereista, aloittanut vuonna 1917, ja toimii edelleen myös elokuvakulttuuriyhdistyksen teatterina yhteistyössä Riihimäen nuorisoteatterin kanssa.

Ja lopuksi se runo:

Kävi kymmenen pientä sotilasta yhdessä pöytähän,
vaan yksi, kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.

Vietti yhdeksän pientä sotilasta illan niin rattoisan,
vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.

Lähti kahdeksan pientä sotilasta onneaan etsimään,
yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään.

Ja seitsemän pientä sotilasta sytykkeitä vuoli,
nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.

Sai kuusi pientä sotilasta palloksi pesän harmaan,
vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan.

Kun viisi pientä sotilasta oikeutta halaa,
niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.

On neljä pientä sotilasta merelle lähtenyt,
syö yhden ankka punainen, on heitä kolme nyt.

Käy kolme pientä sotilasta nyt eläintarhan teitä,
kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä.

On kaksi pientä sotilasta rannalla vieretyksin.
Kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin

Vaan yksi pieni sotilas ei kestänyt yksinään,
hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään.

Elokuvissa: Late Lammas -elokuva: Farmageddon

Yli 3 ja puoli vuotta siitä, kun näimme edellisen ja ensimmäisen Late Lammas -elokuvan. Tottakai tämä jatko-osa oli nähtävä!

Tällä kertaa alien Lu-La päätyy maapallolle, vaikka oli vain halunnut kokeilla vanhempiensa "autoa" eli lentävää lautasta. Pieneesä Mossingtonissa seuraa paniikkia, intoa pyydystää alien ja ahneutta yrittää rahastaa tapahtumalla. Lopulta Lu-La saa lähetettyä viestin vanhemmilleen, jotka käyvät noutamassa hänet kotiplaneetalle.

Jotenkin muistaisin, että elokuvassa Pikku kananen (Chicken Little, 2005) olisi ollut samantapaista juonentynkää: maapallolle eksyy pikkualien, jonka vanhemmat sitten noutavat ja aiheuttavat yleistä paniikkia. Voin muistaa väärinkin.

Joka tapauksessa tämä toinen Late Lammas -elokuva oli ainakin yhtä hauska kuin ensimmäinen; paljon viittauksia elokuviin, TV-sarjoihin ja muihin ilmiöihin, jotka lapsikatsojilta todennäköisesti menivät ohi. En ymmärrä, miksi Riihimäellä tätä esitettiin arkisin vain ennen neljää, vaikka monet työssäkäyvät aikuisetkin varmasti olisivat halunneet katsoa.

Gaston Leroux: Oopperan kummitus

Palais Garnierin läpileikkaus

Tämä on nyt SE kirja: kaikkien Oopperan kummitusten, tai oikeammin kaikkien tästä tarinasta tehtyjen versioiden äiti. Jolla ei kovinkaan paljon ole yhteistä näiden musikaali- ja elokuvaversioiden kanssa (joista olen nähnyt ainakin kaksi musikaalia ja kolme elokuvaa). Vähän niin kuin musikaali Jekyll ja Hyde; luettuani Robert Louis Stevensonin novellin johon tuo musikaali perustui, kirjoitin tähän blogiin, kuinka "elokuva- ja musikaalikäsikirjoittajat ovat aika paljon mielikuvituksen lihaa kasanneet novelliluurangon päälle". Tässä ei ihan noinkaan; kirjassa on kuitenkin lähes 260 sivua, joten siitäkin olisi saanut kelpo elokuvan tai musikaalin, mutta jossain vaiheessa versiot ovat lähteneet loittonemaan alkuperäisteoksesta.

Ranskalaisen Gaston Lerouxin Oopperan kummitus (Le Fantôme de l'Opéra) ilmestyi alun perin sarjana Le Gaulois -lehdessä syyskuusta 1909 tammikuuhun 1910, ja julkaistiin kirjana maaliskuussa 1910. Ensimmäinen mustavalkoinen mykkäelokuva siitä tehtiin 1925, pääosassa Lon Chaney ja ohjaajana Robert Julian. Ilmeisesti tämä on kirjalle uskollisin versio, vaikka saikin ilmestyessään huonot arvostelut.

Seuraava filmiversio on vuodelta 1943. Se eroaa jo huomattavasti kirjasta, ja esimerkiksi Andrew Lloyd Webberin musikaali (1986) ja elokuva (2004) perustuvat selvästi ennemminkin tähän vuoden 1943 elokuvaan kuin kirjaan.

Brittiläinen kauhufilmeistään (Dracula, Frankenstein, Muumio) tunnettu Hammer-yhtiö teki tarinasta kauhuversion vuonna 1962. Kauhulinjaa jatkoi amerikkalainen vuoden 1989 versio, jossa kummitusta esitti Freddy Kruegerina tunnettu Robert Englund. Kauhua ja seksiä yhdistettiin tarinaan vuonna 1998 Dario Argenton italialaisversiossa Il fantasma dell'opera. Aiheesta on tehty myös animaatioelokuva vuonna 1988, joka päätyi suoraan videolevitykseen, sekä TV-minisarja 1990 ja TV-elokuva 1991.

Mutta takaisin kirjaan, jossa synkästä aiheesta huolimatta on jonkinlainen humoristinen sävy. Esimerkkinä seuraava lainaus:

"Lachenel pyytää saada puhua jomman kumman kanssa herroista, hän sanoi.  - Hän sanoo, että hänellä on kiireistä asiaa. Hän vaikuttaa todellakin hyvin kiihtyneeltä.
- Kuka Lachenel on? kysyi Richard.
- Teidän tallimestarinne.
- Miten niin minun tallimestarini?
- Meillä on oopperassa useita tallirenkejä, ja Lachenel on heidän esimiehensä, selitti Mercier.
- No mitä hän sitten tekee?
- Hän on tallin johtaja.
- Minkä tallin?
- Teidän tietysti, oopperan tallin.
- Onko oopperalla talli? Siitä minulla ei totisesti ollut aavistustakaan. Missä se on?
- Kellarikerroksessa Pyörörakennuksen puolella. Se on hyvin tärkeä laitos; meillä on kaksitoista hevosta.
- Kaksitoista hevosta! Ja minkä ihmeen takia, taivaan nimessä?
- Tietysti sen takia, että tarvitsemme koulutettuja hevosia Juutalaisnaisen, Profeetan ynnä muiden juhlakulkueita varten - hevosia, joilla on näyttämötottumusta. Renkien tehtävänä on kouluttaa niitä. Lachenel on hyvin taitava. Hän on palvellut Franconin talleilla.
- Erinomaista...mutta mitä hän nyt tahtoo?
- En minä tiedä. En ole koskaan nähnyt häntä niin kiihtyneenä.
- Antakaa hänen tulla sisään.
Lachenel tuli sisään. Hänellä oli kädessään ratsupiiska, jolla hän paukutteli oikean saappaansa vartta.
- Hyvää huomenta, monsieur Lachenel. Mikä suo meille tämän kunnian?
- Herra johtaja, olen tullut pyytämään että hankkiutuisitte eroon koko tallista.
- Mitä, haluatteko että myymme hevoset?
- En puhu hevosista, vaan tallirengeistä.
- Kuinka monta tallirenkiä teillä on, Lachenel?
- Kuusi.
- Kuusi tallirenkiä! Siinä on ainakin kaksi liikaa.
- Ne ovat "paikkoja", puuttui Mercier puheeseen, -jotka on luonut ja meille pakottanut kaunotaiteiden alivaltiosihteeri. Virat täytetään hallituksen suojateilla, ja jos saan ottaa vapauden sanoa..."

Christine Daae on kirjassa alunperin ruotsalainen laulaja, joka on lapsena muuttanut isänsä kanssa Ranskaan. Jo kirjan alussa hän on laulajana Oopperassa. Oopperan diivan, Carlotan, sairastuaessa hän pääsee laulamaan pääroolin. Silloin esitystä seuraamassa ollut lapsuudenystävä, varakreivi Raoul de Chagny, tunnistaa hänet ja ihmettelee, miten hän on oppinut laulamaan niin valtavan hyvin. Christine kertoo salaperäisen "Musiikin enkelin" opettaneen häntä.

Raoulille selviää, että Christine on täysin tämän oudon enkelin lumoissa, ilman omaa tahdonvoimaa.(1 Ilmenee myös, että "enkeli" on mies nimeltä Erik, mutta Christine ei uskalla edes mainita hänen nimeään oopperatalon sisällä.

"-Ei, hän ei ole kummitus. Hän on ihminen, mies, sekoitus taivasta ja maata, siinä kaikki.
-Mies taivasta ja maata...siinä kaikki! Se oli kauniisti sanottu."

Kirjan Erik ei ole oopperatalon kellarissa kasvanut epämuodostunut mies; epämuodostunut kyllä, mutta syntynyt Normandiassa ja lähtenyt 14-vuotiaana kotoaan. Aluksi hän elätti itsensä sirkuksen (2 "elävänä kuolleena" ja oppi samalla taikatemppuja ja vatsastapuhumista. Näitä hän hyödynsi päätyessään Teheraniin, jossa hän shaahittaren huvitukseksi rakensi kidutuskammion peileistä, kirjassa tätä aikaa kutsutaan "Mazenderanin suloiseksi ajaksi".

Sittemmin Erik palasi Ranskaan ja oli rakentamassa Oopperataloa samalla rakentaen sen alle talon itselleen(3. Tähän taloon hän kaappaa Christinen. Raoul ja kirjassa "persialaisena" esiintyvä mies löytävät Christinen, mutta päätyvät Erikin rakentamaan peileistä tehtyyn kidutuskammioon. Erik kuitenkin päästää kaikki kolme vapaaksi, mutta jää itse taloon ja jonkin ajan kuluttua "kuolee rakkaudesta".

"Hänen hirvittävä, verraton ja vastenmielinen rumuutensa teki hänelle mahdottomaksi yhteyden ihmisiin, ja minusta vaikutti siltä kuin hän juuri sen vuoksi olisi katsonut ettei hänellä ollut mitään velvollisuuksia toisia ihmisiä kohtaan." (Persialainen kirjan viimeisessä kappaleessa)

Kirjaa voin suositella luettavaksi kyllä kaikille, mutta erityisesti Oopperan kummituksen tarinasta kiinnostuneille, ja onhan se klassikkokirjana myös huomattavasti kevyempi luettava kuin vaikkapa Anna Karenina tai Sota ja rauha.

1) Olin huomaavinani jonkinlaista yhteyttä vampyyritarinoihin, joissa naiset ovat Draculan lumoissa. Erik myös nukkuu ruumisarkussa kuten vampyyrit.

2) 1800-luvulla kaupungista toiseen liikkuviin sirkusseurueisiin kuului usein ns. "freak show", jossa esiteltiin epätavallisen näköisiä ihmisiä, esim. siamilaisia kaksosia, parrakkaita naisia ja raajattomia ihmisiä.

3) Pariisin oopperatalo eli Palais Garnier rakennettiin vuosina 1861-1875, kirja ajoittuu siis muutamia vuosia tuon jälkeen. Talon alla on todellakin vesisäiliö, jossa nykyäänkin palomiehet harjoittelevat uimista pimeässä. https://www.atlasobscura.com/places/the-water-tank-beneath-palais-garnier-paris-france

P.S. Näitä tietoja kaivellessani Googlesta löysin todella paljon aiheeseen liittyvää, niin paljon että sopivaa alaa opiskeleva voisi koota niistä helposti pitkähkönkin opinnäytetyön. Esimerkiksi tämä fanifiktio: http://wwthroughphantomeyes.com/.w. , lähes 3 000 sivua tekstiä ja lisää tulossa. En todellakaan jaksanut lukea.

Työttömyyskatsaus 9/2019

Viime kuussa unohdin valita sen kaikkein viisaimman tai kaikkein ääliömäisimmän työttömiä koskevan ehdotuksen, mutta syyskuussa se oli ehdottomasti tämä:

”Työmarkkinajärjestö Akavan mallissa työttömyysturvaa leikattaisiin työttömyyden pitkittyessä, mutta leikattu osa palautettaisiin työttömälle tämän työllistyessä.

Akavan esittämässä esimerkissä ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa leikattaisiin kolme prosenttia, jos työttömyys jatkuu kolmen kuukauden jälkeen. Kuuden kuukauden jälkeen leikattaisiin kuusi prosenttia. Esimerkiksi 1 500 euron tasoisella ansiosidonnaisella leikkauksista kertyisi vuoden aikana vajaat 700 euroa, jotka työtön saisi työllistyessään.” (Demokraatti 19.9.2019)

Ja sadan kuukauden työttömyyden jälkeen leikattaisiin 100 %? Sata kuukautta on vähän yli 8 vuotta. Ai niin, mutta ansiosidonnaistahan saa enää vain 400 päivää eli 80 viikkoa eli noin 20 kuukautta. Siis 20 % leikkaus, jos olisi työtön koko ajan. Ja jos ehtisi pudota peruspäivärahalle, niitä leikattuja korvauksia ei varmaankaan saisi takaisin, vaikka joskus vuosien päästä työllistyisikin.

Syyskuussa jatkui edelleen väittely aktiivimallin tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta, sekä keskustelu kuntouttavan työtoiminnan väärinkäytöstä, erityisesti Sastamalan Työteekissä.

Jopa Yle käsitteli Työteekin lainvastaista toimintaa. Yle tiedusteli asiaa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastajalta Niina Lehtiseltä, joka ei halunnut toistaiseksi ottaa kantaa Sastamalan tapaukseen. Hän sanoi voivansa arvioida ilmiötä vain yleisellä tasolla.

”Lisäksi arvioidaan sitä, olisivatko kyseiseen toimintaan osallistuvat asiakkaat tosi-asiassa kykeneväisiä tekemään ihan oikeitakin töitä, toisin sanoin työkykyisiä, tai toimintakyvyltään sellaisia, että he voisivat osallistua julkisiin työvoimapalveluihin, jos he kerran voivat tehdä ”ihan kunnon töitä”, oikeissa yrityksissä, Lehtinen kirjoittaa sähköpostiviestissä.

Viranomaiset arvioivat myös, miten laajaa alihankinta on ja markkinoidaanko kuntouttavaa työtoimintaa näkyvästi yrityksille.”(Yle 11.9.2019) 

Arvioidaan ja arvioidaan. Eikö jo olisi riittävästi tietoa antaa Sastamalalle kunnon rangaistus kuntouttavan työtoiminnan väärinkäytöstä?

”Sastamalan työllisyyspalvelupäällikkö Tiina Leppäniemi kertoo, että Seuran artikkelin takia hän tarkasti, paljonko he laskuttavat yhteensä yrityksiltä vuodessa.

– Kokonaislaskutus vuodessa jää alle 15 000 euron. Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että kenenkään työpanosta ei ole korvattu kuntouttavan työtoiminnan ihmisellä, Leppäniemi sanoo.”

Mitenkäs tuo nyt pitäisi tulkita? Että jos Työteekki on laskuttanut yrityksiltä vain 15 000 euroa, niin sillä summalla ei voisi kovin pitkäksi aikaa palkata ketään normaalilla palkalla? Mutta eikö se juuri ole kuntouttavan orjatyön idea? Koska kukaan ei saa palkkaa, yrityksenkään ei tarvitse kovin paljon maksaa, ja sekin kaikki menee kuntouttavan työtoiminnan järjestäjän (eli Sastamalan kaupungin) taskuun. Jos työ teetettäisiin oikeana palkkatyönä, 15 000 € ei riittäisi alkuunkaan! Siis se, että kokonaislaskutus on vuodessa noin pieni, EI todista yhtään mitään siitä, etteikö kenenkään työpanosta olisi korvattu.

Myös verkkolehti puheenaiheet.fi käsitteli jälleen Työteekkiä lähes samoin sanoin kuin YLE, mutta tämän kohdan haluan lainata:

”Mitä miettii pitkään työelämässä ollut ihminen, kun hänet määrätään tekemään töitä rinnan tuntipalkkaisen työntekijän kanssa. Toinen saa työehtosopimuksen mukaisen palkan, toiselle maksetaan päivästä vähemmän kuin toinen saa tunnilta.” (puheenaiheet.fi 26.9.2019)

Työteekkiaihetta vielä lisää:

Jari Matikainen (josta kerroin toukukuun Työttömyyskatsauksessa) on tehnyt kuntalaisaloitteen Sastamalan kaupungin kuntouttavan työtoiminnan saattamiseksi lainmukaiseksi. Aloitteessa on 6 kohtaa, joista tässä mainitsen vain kaksi tärkeintä:

3. Työtöntä ei saa pelottelemalla, uhkailemalla tai kiristämällä vaatia allekirjoittamaan sopimusta, jossa hänet määrätään kuntouttavaan työtoimintaan.

4. Pitkäaikaissairaita ei oteta kuntouttavaan työtoimintaan selvittämättä ja ottamatta huomioon, miten se vaikuttaa heidän mahdollisuuksiinsa päästä esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeelle.

Todella harmi, että kyseessä on kuntalaisaloite, jonka voivat allekirjoittaa vain sastamalalaiset. Olisin toivonut asiasta kansalaisaloitetta, jonka kuka tahansa Suomen kansalainen olisi voinut allekirjoittaa. Tosin luottamukseni kansalaisaloitteisiin on aika lailla nollassa sen jälkeen, kun nähtiin, miten kävi aktiivimallin purkamista vaatineen kansalaisaloitteen.

Välillä myös jotain positiivistakin:

” Joensuun kaupunki aloitti syksyllä 2018 vuoden mittaisen rekrykokeilun, jonka aikana tarjottiin työtä yhden kosketuksen taktiikalla 275 joensuulaiselle. Kokeilun tavoitteena oli selvittää, millaisia palveluja kauemmin työttömänä olleet ihmiset tarvitsevat ja toivovat.

Tavoitteena oli myös työllistää heidät kaupungille ja pienentää samalla kaupungin työllisyyden hoidon menoja. Haastatteluissa selvisi, että lukuisilla pidempäänkin työttömänä olleilla on osaamista, motivaatiota ja työkykyä siirtyä suoraan työmarkkinoille ja heistä 275 henkilölle tarjottiin noin puolen vuoden mittaisia työsuhteita.  Kaupunki maksoi määräaikaisesta työskentelystä työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja sai palkkaa vastaavan työpanoksen." (Karjalan Heili 24.9.2019)

Kunpa näin tehtäisiin muuallakin, ei vain Joensuussa.

Työttömyyden ja köyhyyden häpeämisestä oli muutama juttu jo syyskuussa, mutta palaan aiheeseen lokakuussa, kun Ylen maaliskuisen köyhyyskyselyn tulokset julkistetaan.

Ja vielä muutama sana omasta tilanteestani: oikaisuvaatimus ei mennyt läpi Kelassa eikä Varmassa, olivat siirtäneet asian Työeläkeasiain muutoksenhakulautakuntaan. Sieltä tulleen kirjeen mukaan käsittelyaika on 6-9 kuukautta. Tämä alkaa olla jo surkuhupaisaa!

Uusi leikkaus on tämänhetkisen tiedon mukaan joulukuussa 2019 tai tammikuussa 2020 (TAYSin neurokirurgi soitti 1.10. ja sanoi jonon olevan 3-4 kuukautta). Sitten on edessä vääntö Kelan kanssa siitä, saanko edes sairauspäivärahaa. Miten tulkitaan Kelan sairauspäivärahapäätöksen kohta:

"Sairauspäivärahaa voi saada enintään 300 arkipäivältä. Päivät huomioidaan työkyvyttömyyden alkamista edeltäneiltä 2 vuodelta.”

Eli jos ja kun ne 300 päivää ovat tulleet täyteen (jo helmikuussa), pitääkö olla kaksi vuotta terveenä, ennen kuin voi uudestaan saada sairauspäivärahaa?

Ja sen jälkeen valitettavasti taitaa tulla vielä aika, kun minua aletaan painostamaan kuntouttavaan työtoimintaan. Ehdottomasti en mene, vetoan Jari Matikaisen tapaukseen, jonka Kela oli todennut työkykyiseksi tämän allekirjoitettua kuntouttavan työtoiminnan sopimuksen.

Ja vaikka Kelan hylkäyspäätöksessä luki "Olemme arvioineet, että Kelan ammatillinen kuntoutus ei ole ajankohtaista. Jos tilanteenne muuttuu tai katsotte kuntoutuksen tarpeelliseksi, voitte hakea kuntoutusta" aioin ihan kiusallanikin hakea Kelan ammatillista kuntoutusta. Tietenkään en sellaiseen pääse, mutta kiusa se on pienikin kiusa.

Teatterissa: Notre Damen kellonsoittaja

Viime lauantaina kävimme Tampereen Teatterissa katsomassa musikaalin Notre Damen kellonsoittaja. Tämän syksyn ja koko vuoden toinen ja viimeinen musikaali, liput oli ostettu yli vuosi sitten heti kun ne tulivat myyntiin.

Musikaali perustuu alun perin Victor Hugon vuonna 1831 ilmestyneeseen romaaniin Notre-Dame de Paris. Disney teki teoksen pohjalta animaatioelokuvan vuonna 1996, joka sovitettiin musikaaliksi 1999. Kirjasta on tehty myös toinen musikaaliversio, Luc Plamondin ja Richard Coccianten Notre-Dame de Paris, vuonna 1998. Lisäksi kirjasta on tehty William Dieterlen ohjaama mustavalkoinen elokuva vuonna 1939.

Kirja sijoittuu vuoteen 1482, keskiajan ja renesanssi rajalle, jolloin Notre Damen katedraali oli loistossaan. Kirjan kirjoitusajankohtana, 1830-luvulla, se sen sijaan oli rapistunut ja lähes unohdettu. Kirjan suosio sai pariisilaiset ja koko kaupungin innostumaan katedraalin restauroimisesta. Traaginen sattuma oli, että huhtikuisen tulipalon,  joka oli vähällä tuhota koko katedraalin, arvellaan saaneen alkunsa viimeisimmistä restaurointitoimista (sattuma, joka varmaan lisäsi myös Tampereen Teatterin esitysten myyntiä).

Se taustoista, sitten itse musikaaliin, joka oli loistava! Lavasteet, efektit, puvustus, laulut...oikeastaan lähes kaikki, tylsiä hetkiä ei ollut. Alun (ja aivan lopun) isoilla (marionetti?)nukeilla esitetyistä kohtauksista hahmojen lapsuudesta en pitänyt; nuket muistuttivat aivan liikaa vatsastapuhujien nukkeja, joita olen aina inhonnut.

Sen sijaan puhuvat patsaat (kuvassa) olivat puvustajalta aivan mahtava idea! Silloin, kun niille ei ollut tarvetta kohtauksessa, naispuoliset patsaat (enkeli ja kruunupäinen Neitsyt Maria?) olivat seinässä olevia veistoksia; sopivan huomaamattomalla hetkellä pala lavasteseinää kääntyi ja näyttelijät tulivat esiin.

Hauska idea oli myös se, kun henkilöt juoksivat pakoon ympäri Pariisia; he juoksivat lähinnä edestakaisin lavalla, mutta talot liikkuivat! Valo- ja savuefektit olivat myös näyttäviä; varsinkin Pariisin palo ensimmäisen näytöksen lopussa.

Tarina on varmaan tuttu useimmille: arkkidiakoni Claude Frollo (Ilkka Hämäläinen) saa kasvatettavakseen veljensä ja mustalaisnaisen kyttyräselkäisen lapsen ja piilottaa tämän kirkon kellotorniin. Quasimodo (Petrus Kähkönen) on koko ikänsä vain katsellut Pariisia ylhäältä, mutta haluaa myös muiden joukkoon. Mustalaisten narrien päivänä hän tulee alas, joutuu pahoinpidellyksi mutta tapaa myös Esmeraldan (Josefin Silén).

Phoebus (Lari Halme) ihastuu myös Esmeraldaan, samoin arkkidiakoni Frollo (vaikkakin katolisena pappina on tehnyt selibaattilupauksen). Kaikesta tästä seuraa sekä onnen että epätoivon hetkiä. Lopulta Esmeralda päätyy roviolle, josta Quasimodo hänet pelastaa, tosin liian myöhään. Esmeralde kuolee Quasimodon käsivarsille.

Loppu oli melko synkkä. Olen kuullut, että tarinasta on versioita, joissa olisi onnellinen loppu, mutta tämä ei ollut se.

Kokonaisuutena kyllä todella hyvä, voin ehdottomasti suositella! Näyttelijät olivat erittäin ammattitaitoisia, ja melko pienen teatterin akustiikkakin toimi tällä kertaa, sanoista sai selvää. Suurin osa musiikista tosin oli tuttua jo musicalradio.de:stä, joka soi meillä ainakin aina viikonloppuisin.

P.S. Ilmeisesti teattereilla on tänä syksynä jokin uusi käytäntö: esitystä ei saa kuvata eikä tallentaa, mutta loppukumarruksia kehotetaan kuvaamaan ja jakamaan somessa! Näin oli jo edellisenä lauantaina Jyväskylässä.

Anne Kankila & työryhmä: Työstäkieltäytyjän käsikirja

En ymmärrä, miksi tämä kirja on kirjoitettu ja kenelle se on tarkoitettu. Kirjassa vaaditaan kaikkia kieltäytymään työstä, mutta ei minkäänlaista vaihtoehtoa, mistä rahat elämiseen. Ehdotetaan lakkoilua, työvälineiden rikkomista ja varastamista, mahdollisimman paljon sairauslomia, mutta ei huomioida, että on paljon töitä, joita ei voi jättää tekemättä. Lääkärit, sairaanhoitajat, poliisit, palomiehet...mitenkäs he kieltäytyisivät työstä? Lakkoilemalla? Kirjassa on kyllä hyvä huomio, miksi hoitajat eivät halua lakkoilla:

"Esimerkiksi hoiva-alojen työntekijöillä on korkea kynnys kiristää itselleen palkankorotuksia lakkoilemalla, koska heidän työllään on suora vaikutus ihmisten hyvinvointiin. Syy lastentarhanopettajien mataliin palkkoihin ei siis ole työn vähäpätöisyys vaan pikemminkin sen tärkeys. Lastentarhanopettajien ja sairaanhoitajien on vaikea kieltäytyä työstä, jos lakkoon meneminen tarkoittaa, että hoidettavat jäävät heitteille. Lakkoilun esteet näkyvät palkoissa, jotka ovat matalat hoivatyön vaativuuteen ja arvostukseen nähden."

Onhan kirjassa muitakin hyviä oivalluksia, esimerkiksi ilmaistyötä vastustetaan seuraavalla argumentilla:

"Mitä enemmän teemme maksamatonta työtä, sitä enemmän kasvatamme työnantajien valtaa määrätä elämistämme, ja mitä enemmän työnantajien valta kasvaa, sitä enemmän joudumme tekemään maksamatonta työtä."

Myös TE-toimistojen valtaa kritisoidaan:

"Köyhän voimat kuluvat aivan turhiin asioihin. Kyttäämisen ja vaikeuttamisen sijasta TE-toimisto voisi keskittyä mahdollisuuksien luomiseen. Olisiko se liian vallankumouksellista, että köyhään luotettaisiin, eikä vaadittaisi hyppimään, kierimään ja noutamaan saadakseen hänelle kuuluvat pennoset?

Nykyisen tilanteen valossa näyttää kuitenkin siltä, että TE-toimenpiteiden aiheuttama henkinen kuormitus ei ole työttömyysturvajärjestelmän sivutuote, vaan täysin keskeinen osa työttömyyspolitiikkaa. Työttömyyspoliittisten toimenpiteiden ensisijainen tarkoitus ei ole auttaa työllistymisessä tai kouluttautumisessa, vaan tuottaa eräänlaisia ”alamaisia” ja pelotella ihmisiä hyväksymään huonot työehdot ja palkat."

Tästä olen täysin samaa mieltä kirjan kanssa. Ja vaikka en koskaan ole kieltäytynyt tarjotusta työstä (*, voin osittain allekirjoittaa myös seuraavan lainauksen:

"Koska avoimia työpaikkoja on reilusti vähemmän kuin työnhakijoita, on vähistä työpaikoista kova kilpailu. Sinnikkäinkään työnhakija ei välttämättä onnistu työllistämään. Vastentahtoinen työttömyys ja pitkittynyt työnhaku voi olla uuvuttavaa ja nöyryyttävää. Näissä olosuhteissa vapaaehtoistyöttömyys tarkoittaa kieltäytymistä arvottaa itseään ja elämäänsä työmarkkinoiden tarpeiden mukaan. Se tarkoittaa palkkatyöarjelle vaihtoehtoisten elämänsisältöjen löytämistä ja luomista. Vapaaehtoistyöttömälle kysymykseen ”Mitä teet työksesi?” vastaus ”En mitään” on ylpeyden aihe."

Muutoin kirjan kohdelukija taitaa olla lapseton helsinkiläinen hipsteri, joka on opiskellut jotain humanistista alaa yliopistossa eikä koskaan löytänyt (eikä edes yrittänyt löytää) vakituista työtä, koska raha elämiseen tulee varakkaalta perheeltä. Näin voisi päätellä kirjan kohdasta, joissa haastatellut "työstäkieltäytyjät" kertovat, mitä he tekevät:

"Olen järjestötoiminnan aktiivi"

"Hoidan verkostoja ja ihmissuhteita, kuntoilen ja teen töitä omista lähtökohdistani"

"Minulla on aina aikaa aloittaa keskusteluja esimerkiksi satunnaisten vanhusten kanssa"

"Käyn vapaaehtoistöissä ajoittain, olen luottamustoimessa nuorisojärjestössä"

"Olen mukana mielenosoituksissa, järjestän lautapeli-iltoja, käyn kirjastossa"

"Liikun luonnossa ja käytän hyväkseni luonnon antimia"

Onhan osa noista jutuista ihan kivaa tekemistä, mutta jos suku tai perhe ei elätä, ainoa mahdollisuus saada edes jonkinlainen toimeentulo on työttömyyskorvaus. Ja vaikka itse olenkin elänyt suurimman osan elämästäni todella pienellä työmarkkinatuella (ja maksanut siitä aina vähintään 20 % veroa, ymmärrän kyllä hyvin, että maailma ei pyöri niin ettei kukaan tee töitä (edes niitä alussa mainitsemiani yhteiskunnan kannalta välttämättämiä).

Perustuloa tämäkin kirja kannattaa, mutta ei esitä mitään järkevää laskentamallia sen toteuttamiseksi. Itsekin haluaisin perustulon, mutta en niin että sama summa kaikille, koska kaikkien (edes kaikkien työttömien) elämäntilanne ei ole samanlainen.

*) Nyt voin tunnustaa, että olen 90-luvulla kieltäytynyt kolmesta työpaikasta. Olivat kaikki ns. yhdistelmätukipaikkoja, nykyisin käytettäisiin termiä 100 %:n palkkatukityöpaikka, ja niistä kieltäytyessä ei saanut silloin karenssia. Työpaikat ja kieltäytymisen syyt olivat seuraavat:

• Työ erään opiston asuntolassa yövalvojana. Työhön olisi kuulunut myös toimiminen opiston uima-allasosaston valvojana iltaisin. Kieltäydyin, koska tuolloin en osannut uida metriäkään, enkä vieläkään osaa uida niin hyvin, että ketään pystyisin pelastamaan.
• Työ ala-asteen iltapäiväkerhon valvojana. Kieltäydyin, koska aiemman koulukiusaamistaustani vuoksi en tule toimeen lasten kanssa.
• Työ naapurikunnan kylätalossa, jonne edestakainen päivittäinen työmatka olisi ollut 34 km eli 170 km viikossa. Kieltäydyin, koska palkka ei olisi riittänyt bensakuluihin.

Teatterissa: Phantom - Pariisin oopperan kummitus

Viime lauantaina kävimme Jyväskylän kaupunginteatterissa katsomassa musikaalin Phantom - Pariisin oopperan kummitus. Kesäkuussa, kun palasimme Aholansaaresta Maaningan Korkeakosken kautta, ajoimme Jyväskylän ohi. Siinä tuli mieleen, että mitähän Kaupunginteatterissa on tulossa tänä syksynä (kävimme siellä keväällä 2014 katsomassa Shrekin). Ensimmäisenä ohjelmistossa osui silmiin juuri tämä Phantom; eri versio samasta tarinasta kuin Andrew Lloyd Webberin Oopperan kummitus. Molemmat perustuvat Gaston Lerouxin vuonna 1910 julkaistuun romaaniin.         

Siis sama tarina, mutta kuitenkin eri. Mitä samaa niissä oli:

• tapahtumapaikkana Pariisin Ooppera
• luolasto / katakombit Oopperan ja koko Pariisin alla
• katosta putoava kristallikruunu
• kummitus, joka ei ole kummitus, vaan kasvoiltaan epämuodostuneena syntynyt mies, jota oli piiloteltu muiden ihmisten katseilta
• naispäärooli nimeltään Christine Daaé

Tässä versiossa Christine (Johanna Isokoski) ei ole kasvanut Oopperatalossa, vaan maalla, ja hänet nähdään musikaalin alussa myymässä laulujaan Pariisin kaduilla, josta shamppajamoguli kreivi Philippe de Chandon (Pekka Hiltunen) hänet löytää. Kreivi ihastuu hänen lauluääneensä ja ehdottaa, että Christine ottaisi laulutunteja Oopperan kapellimestari Carrièreltä (Jouni Salo), mutta tämä on saanut samoihin aikoihin potkut, ja Christine päätyy uuden teatterijohtajan vaimon Carlottan (Tytti Vänskä) puvustamoapulaiseksi. Carlotan hahmo muistuttaa kovin paljon amerikkalaista seurapiirirouva Florence Foster Jenkinsiä, joka kuvitteli olevansa loistava laulaja, vaikka oikeasti kuulosti todella kaamealta. Hänen aviomiehensä teki kaikkensa, ettei Florence kuullut negatiivisia kritiikkejä.(1

Oopperan kummitus, oikealta nimeltään Erik (Riku Pelo) kuulee Christinen laulavan ja alkaa opettamaan häntä. Christine esiintyy läheisessä bistrossa, missä Carlotta yrittää selvästi kateellisena keskeyttää hänet monta kertaa, kunnes lopulta kulttuuriministeri (Hanna Liinoja) käskee kiinnittää hänet oopperaan.

Christine laulaa aluksi kuorossa. Kiero Carlotta antaa hänelle pääosan uudessa oopperassa, mutta juottaa hänelle juuri ennen esitystä jonkinlaista myrkkyä, joka vie äänen ja lähes hengen. Kummitus vie hänet toipumaan katakombeihin, mutta haluaa lopulta hänen jäävänkin sinne. Christine ei halua, poliisitkin etsivät Erikiä, ja lopulta seuraa taistelukohtaus; Erik kuolee Christinen käsivarsille.(2

Tämä oli niin täysin erilainen kuin Lloyd Webberin versio, ettei näitä kahta voi verrata. Tietenkin Kansallisoopperan esitys oli lavastukseltaan ja erikoistehosteiltaan näyttävämpi, mutta ehkä tässä tarina oli kuitenkin järkevämpi eikä niin ylidramaattinen. Oopperan kummitus sinänsä ei ole mikään suosikkitarinani, mutta kyllä tätäkin silti voin suositella.

1) Florence Foster Jenkinsistä on tehty ainakin kaksi elokuvaa: Florence (2016) pääosassa Meryl Streep ja ranskalainen versio Marguerite (2015) pääosassa Catherine Frot

2) Lloyd Webberin versiossa Christine kuolee, ja musikaalista tehdyn elokuvan loppukohtauksessa kummitus vie ruusun hänen haudalleen; hautakivessä lukee Daaë, eli sukunimi kirjoitettu hieman eri tavalla

P.S. Juuri eilen lainasin kirjastosta Gaston Lerouxin alkuperäisen romaanin Oopperan kummitus. Odotan innolla ehtiväni lukemaan, kumpi versio (vai kumpikaan?) kirjassa on.

Työttömyyskatsaus 8/2019

Jatkuu ainakin jo kolmatta kuukautta: väittely aktiimallin poistamisesta. Ainakin pääministeri Antti Rinne (sd), työministeri Timo Harakka (sd) ja sosiaali-ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) ovat luvanneet poistaa aktiivimallin leikkureineen niin nopeasti kuin lainsäädäntöteitse on mahdollista, mutta valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk) tarttuu sitkeästi hallitusohjelman kirjaukseen, jonka mukaan "aktiivimallin leikkurit ja velvoitteet puretaan, kun työllisyysvaikutuksiltaan vastaavista toimenpiteistä on päätetty."

Keskustapuoluetta hallitusneuvotteluissa edustanut Vesa Vihriälä on samoilla linjoilla Lintilän kanssa:

"Tiedot siitä, että hallitus kaavailee aktiivimallin sanktioiden purkamista ilman korvaavia toimia, heikentävät työllisyyspolitiikan uskottavuutta”, vaikka työministeri Timo Harakka sanoi joheinäkuun alussa, että aktiivimalli voidaan purkaa heti, eikä sitä tarvitse kompensoida uusilla työllisyystoimilla, sillä ”aktiivimallille ei ole voitu laskea työllisyysvaikutuksia”. (Ilta-Sanomat 12.8.2019)

Timo Harakka tosin käytti äärettömän onnetonta sanavalintaa lehtihaastattelussa:

"Valmistelemme lainsäädäntöä, joka varmistaa, että on velvoite noudattaa työllistymissuunnitelmaa. Meillä on myös sosiaaliturvan varassa olevilla velvoite ja toimeentuloturvan leikkuritkin on olemassa. Keppi on aina käden ulottuvilla” (Kauppalehti 24.8.2019)

Tuosta lausumastaan Harakka ansaitsisi ainakin virtuaalista keppiä.

29.8.2019 ilmestyneessä Seurassa on juttu "Yhdeksän euroa päivä: näin kunta myy työttömiä firmojen alihankkijoiksi".

Toimittaja ja kuvaaja kävivät minuakin tuota juttua varten haastattelemassa jo 27.6. (toimittaja oli löytänyt Työteekkiä koskevan blogikirjoitukseni) mutta en maininnut asiasta kuin yhdelle henkilölle ennen jutun julkaisupäivää. Sain sinä päivänä tekstiviestin: "Hei! Pahoittelut, mutta toimituspäällikkö lyhensi tekstiä niin, että sinua ei mainita. Tiedoistasi oli silti iso apu taustatietoihin. Juttu on ilmestynyt tänään."

No, ei siinä lehtijutussa mainittu kenenkään muunkaan Työteekissä olleen tai olevan nimeä, paitsi johtajan.

 "Kun Tiina Leppäniemi kuulee, että olemme jo käyneet Työteekissä, hän sanoo soittavansa välittömästi lakimiehelle.

Kunnasta otetaan yhteyttä Seuran toimituksen johtoon heti vierailumme jälkeen. Sastamala pelkää, että sen työllisyyspalvelun toiminnasta syntyy turhaan outo kuva, koska samanlaisia toimintatapoja on muuallakin." (Seura 29.8.2019)

Vaikka on jo 13 vuotta siitä, kun olin Työteekissä, niin ei ainakaan Leppäniemen toimintatavat ole muuttuneet; edelleen on innokkaasti haastamassa oikeuteen kaikki Työteekkiä kritisoivat.
Seura on kyllä rohkeasti ja ansiokkaasti tarttunut aiemminkin työttömien epäoikeudenmukaiseen kohteluun.

Oma asiani, kuntoutuen hylkäys, ei toistaiseksi ole edennyt mihinkään. Viimeisin magneettikuvaus oli 23.8., tätä kirjoittaessani olen jo saanut sen tuloksen ja lähettänyt sekä Kelaan että Varmaan oikaisupyynnön.

Oikaisuvaatimusta perustelen sillä, että hakemukseni käsittelyssä on käytetty B-lausuntoja ajalta 15.12.2017 – 31.5.2018, joissa lähes kaikissa diagnoosini on vaikea-asteinen masennus. Vain vähän yli kaksi viikkoa viimeisen masennusdiagnoosin jälkeen, 16.6.2018, minulta löytyi isokokoinen 50 x 35 mm aivokasvain.

Mikään kasvain ei kasva niin isoksi kahdessa viikossa, ei edes kahdessa vuodessa. Kaikki masennusoireet ovat olleet aivokasvaimen oireita.

Jouduin eläkeselvittelyn ja kotikuntani psykiatrien vaihtuvuuden vuoksi käymään edellä mainittuna aikana neljällä eri psykiatrilla ja lisäksi tavallisella terveyskeskuslääkärillä; jos lääkäri olisi ollut joka kerta sama, hän todennäköisesti olisi huomannut oireiden oikean syyn.

Saa nähdä, miten käy. En kyllä enää jaksa uskoa myönteiseen päätökseen, ja pelkään myös sitä, että koska hakemus käsiteltiin työkyvyttömyyseläkehakemuksena eikä kuntoutustukihakemuksena, en ikinä saa sitä eläkettä (mitä useampi hylkäys, sitä varmemmin saa aina hylkäyksen).

Ote Kelan päätöksestä:

"Arvioimme, että sairaudestanne huolimatta Teillä on vielä työkykyä ja pystytte tekemään Teille sopivaa, kohtuullisen toimeentulon turvaavaa työtä.                                                                                   
Olemme arvioineet, että Kelan ammatillinen kuntoutus ei ole ajankohtaista. Jos tilanteenne muuttuu tai katsotte kuntoutuksen tarpeelliseksi, voitte hakea kuntoutusta. Kelan tarjoamista kuntoutuspalveluista löytyy tietoa osoitteesta www.kela.fi/kuntoutus. Myös terveydenhuolto voi selvittää kuntoutusmahdollisuuksianne."

No, ehkä pari tuntia päivässä pystyisin tekemää töitä, mutta kun en pääse minnekään! Edes ilmaiseksi eivät huoli, eikä ilmaistyö sitä paitsi olisi tuossa mainittua "toimeentulon takaavaa työtä". Kuntouksen ajankohdattomuudesta olen kyllä Kelan kanssa samaa mieltä; mikään kuntoutus ei kuntouta väsymystä ja uupumusta pois.

Kirpparilöytöjä kesä-heinä-elokuu 2019

Täytyy näitäkin välillä päivittää, vaikka kovin
paljon en ole enää ostanutkaan...

• Pinkki Nike-reppu
• Valkoinen Desigual-mekko
• Vaaleankeltainen Desigual Rotterdam -laukku
• Pari huivia
• Kaksi lompakkoa
• Oranssi H&M-urheilutoppi
• Mustavalkoinen Crivit-urheilutoppi
• Timmy-pehmolammas

Kesäteatterissa: Seitsemäs ihme!

Viime sunnuntaina kävimme katsomassa riihimäkeläisen Teatteri Perikunnan revyyn Seitsemäs ihme! paikallisen Juomahuone Laitisen terassilla. En ymmärrä, miksi emme aikaisemmin ole käyneet, vaikka tämä oli ainakin seitsemäs kesä, kun noita revyitä on ollut (ja joskus olisimme ehkä saaneet vapaaliputkin).

Revyy koostui useista sketseistä, musiikilla tai ilman. Suurin osa ajankohtaisia ja muutama aina ajankohtainen. Irvailtiin Teuvo Hakkaraisen kielitaidottomuutta, Riihimäen paikallispolitiikkaa, vanhustenhoidon tilaa...myös kotimyyntikutsut muistetiin, ja tosi hauska oli myös mainoksia parodioiva sketsi, vaikka en tunnistanutkaan siitä kuin Trivagon mainoksen.

Suomalaisten pop- ja iskelmälaulajien ja -laulujen parodiointi meni suurelta osin ohi, koska en kuuntele niitä koskaan missään. Tunnistin vain Anssi Kelan ja Mikko Alatalon.

Viimeisessä sketsissä Jumala pyysi Saatanalta pääsyä Helvettiin muutamaksi päiväksi. Saatana (pelkkä kovaäänisistä kuuluva ääni) ei aluksi halunnut suostua, mutta Jumala (valkoiseen kaapuun pukeutunut näyttelijä) lahjoi häntä tuomalla Kerberokselle kassillisen enkelien luita (koska taivaassa riittäää langenneita enkeleitä) ja tekemällä vaihtokauppaa muutamista henkilöistä.

Suurin osa sketseistä oli hauskoja, mutta muutama tuntui hieman liikaa venytetyltä. Äänentoiston ei voi odottaakaan olevan mitään huippulaatua ulkona melko pienellä terassilla, joten aivan kaikista repliikeistä ja laulujen sanoista ei saanut selvää. Mutta ehdottomasti suosittelen, 3 esitystä jäljellä!

PS. Olimme paikalla hyvissä ajoin, ja koska mitään numeroituja paikkoja ei ollut, istuimme toiseen tuoliriviin. Eturivissä oli kaksi tuolia, joihin oli teipattu "Varattu"-laput. Juuri ennen esityksen alkua joku mies tuli ottamaan ne laput pois ja sanoi meille, että tässä olisi teille ihan eturivin paikat, ministeri haluaakin katsoa esityksen takarivistä. No, otimme tietenkin ne paikat. Väliajalla huomasin, että paikalla todella oli erittäin paljon riihimäkeläistä sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosta muistuttava nainen. Aivan varma en voi olla, oliko se hän. mutta todennäköisesti oli.