Kirpparilöytöjä, helmikuu 2018

Vaikka kuinka päättäisin, niin jotain tarttuu käteen kuitenkin:

• Pingu
• Harmaa pehmosiili
• Hiiri- ja juustokorvikset
• 4 x macaronikorvikset

Viikko taas vierähti...

...eikä varsinaisesti mitään tapahtunut. Tai no:

• Maanantaina Heidi pääsi kotiin sairaalasta.
• Tiistaina kävin itse lääkärissä Tampereella.
• Keskiviikkona käveltiin lähikauppaan ruokaostoksille.
• Torstaina autolla kirpparille, postiin ja Lidliin.
• Perjantaina kävin lumikenkäilemässä (josta kuva) ja illalla saunassa.
• Lauantai meni osittain löhöillessä, osittain lenkillä.
• Sunnuntaina Heidin äidillä.

Viikolla tapahtunutta...

Noin taas tuli viikko täyteen. Jotain tapahtuikin:

Maanantaina kävin uimassa. Pyysin kassalta "viiden euron ja viidenkymmenen sentin ranneketta", nuori kassatyöntekijä katseli näyttöä ja kysyi, että mikähän semmoinen on. Selitin, että sillä pääsee joka paikkaan, mutta huomasin itse siinä vaiheessa kysyä, että onkohan sen hinta noussut. Oli kuulemma kuuteen euroon. Siinä sitten mutisin, että kun tammikuussa vielä pääsin sillä 5,50: llä...

Tiistaina viikon ainoa päivä, kun pääsin pyörällä jonnekin, eli kirpputorille ja K-Rautaan hakemaan peilikiinnikkeitä.

Keskiviikkona taas Töölön sairaalaan Heidiä katsomaan, torstaina lupasin käydä Tokmannilta katsomassa hänen haluamaansa stepperiä (joita ei ollut, mutta jonka tilasin).

Perjantaina lumikenkäilemässä ja saunassa, lauantaina jälleen Heidin äidin kanssa Helsinkiin, tänäänkin taas Tervakoskella allekirjoittamassa jotain pöytäkirjoja.

Kirpparipöytä, taas...

Aina välillä päätän, että saa olla viimeinen kerta kun vuokraan kirppispöydän; sitten kuitenkin
tavaraa vain tulee jostain (kaapeista ja laatikoista), ja vuokraan taas...

Noin kymmenen päivän tapahtumia

Kai siitä jotain kymmenkunta päivää on kun viimeksi kirjoitin tänne. No, seuraavaa on tapahtunut:

Torstaina käytiin kävelyllä, siis edellisen viikon torstaina. Vanhan lasitehtaan rakennuksia, joista osa tyhjillään ja osassa toimintaa.

Perjantaina minulla oli lääkäri Hämeenlinnassa. Terveystalolla. Kaksi tuntia meni, olin laittanut puhelimen äänettömälle ja kun vihdoin Lidlin kassalla huomasin laittaa siihen äänet näin, että Heidi oli yrittänyt soittaa kolmesti. No, eikun ajamaan Hyvinkäälle ja Veikkariin. Heidin auto oli hajonnut.

Lauantaina käveltiin Vahinkotavarakeskukseen, ja ostettiin jotain pientä. Palatessa keskustan kautta kahvilla Café Laurellissa.

Sunnuntaina Meeri tuli meille, ja minä kävin lumikenkäilemässä. En oikein tiennyt, minne päin olisin lähtenyt.

Maanantaina purkamassa lavastelaivaa Maurin pajalla. Sain maalatakin.

En muista, mitä tehtiin tiistaina ja keskiviikkona, mutta torstaina käytiin anopilla.

Ja sitten perjantai-aamuna aikaisin vein Heidin Matkakeskukseen ja Helsinkiin menevälle bussille, joka lähti klo 6:10. Itse kävin perjantainakin lumikenkäilemässä, nyt vähän eri suunnassa kuin viimeksi.

Lauantaina menin Tervakoskelle hinnoittelemaan tavaroita kirpputorille. Meni siinäkin muutama tunti.

Ja tänään sunnuntaina kävin Töölön sairaalassa katsomassa Heidiä.

Työttömyyskatsaus 1/2018

Jaahas, on taas aika kirjoittaa tammikuun työttömyyskatsaus. Mitä uutta? Ei yhtään mitään! Olen
lukenut jo niiiin moneen kertaan samat jutut "faktoineen" aktiivimallista, että ne pursuavat jo korvista; Sipilä sitä ja Vartiainen tätä ja Mattila on edelleen kateissa...

No, maanantaina sain sentään hetken "helpotuksen", Kela myönsi sairauspäivärahan noin kuuden viikon odotuksen jälkeen. Eli olen nyt virallisesti sairauslomalla vielä helmi- ja maaliskuun, en kesäkuun loppuun niin kuin alun perin oli tarkoitus: lääkäri viittasi lausunnossaan paperiin, jota en ole toimittanut Kelaan, koska siinä ei ollut mitään rastia ruutuun Kelalle...

Mutta asiasta toiseen: Ylen Ykkösaamussa kolumnoi Mona Mannevuo 1.2.2018 seuraavasti:

"Loputtomien reformien ja aktivointitoimenpiteiden suossa rämpivä kansalainen alkaa väkisin jossakin vaiheessa kyseenalaistaa sitä, onko tässä mitään tolkkua.

Samalla kun reformien kierrokset kasvavat, kansalaisiin potkitaan enemmän vauhtia. Poliitikot käyttävät tästä aktivoinnin alalajista nimitystä otetaan koppi.

Kopin ottamiseen liittyvää retoriikkaa on ollut tapana käyttää syrjäytymisvaarassa olevista nuorista. Ilmeisesti jokainen kansalainen kuuluu valtion näkökulmasta riskiryhmään jos ei koko ajan raportoi itsestään ja terveydentilastaan jollekin alustalle.

Kyllä, suhtaudun monien muiden tavoin epäilevästi uuteen aktivointimalliin.

Ei, kyse ei ole siitä ettei työttömän tulisi hakea aktiivisesti töitä. Tietysti töitä pitää hakea, kunnon kansalainen rakastaa työntekoa. Sitä paitsi suomalaiset ovat talkookansaa.

Valtioon sen sijaan olen pettynyt. Epäluuloisuus kansalaisia kohtaan tuntuu uskomattomalta. Näyttääkö vallan huipulla todella siltä, että jokainen kansalainen tekee kaikkensa välttääkseen työn tekemistä?

Tyly kepittäminen ja keskiluokkaisten unelmien ivaaminen viittaa siihen, että valtion näkökulmasta kansalaiset tarvitsevat kurinpalautusta. Kenties haaveissa on paluu 1950- ja 1960-luvuille, jolloin työttömyys ratkaistiin lapiolinjalla(* eli jokaiselle osoitettiin tehtävä."

Muutamaa päivää aiemmin (26.1.2018) Juha Siltala kyseli kolumnissaan Miksi aktivointimalli aktivoi vastustamaan?

"Työttömät on myös nähty vastuullisina riittämättömästä tai sopimattomasta koulutuksesta, jolloin on voitu vaatia osallistumista työvoimakoulutukseen. Koulutus ei ole määritelmällisesti saanut olla oikeaa opiskelua vaan konsulttivetoista hakemuksentäyttämis- ja itsensäbrändäämisvalmennusta.

Niihin osallistuneet kertovat, kuinka on leikelty kuvia lehdistä pahville tai opeteltu ohjatusti sanomaan käsipäivää. Aikaansa valmennuksissa päivärahan menettämisen uhalla viettäneet ovat mieltäneet ne lähinnä rangaistukseksi päivärahan nauttimisesta.

Moraalitaloudessa hyveen pitäisi saada palkinto ja paheen rangaistuksensa. Ahkeran pitäisi voittaa ja laiskan hävitä. Talousliberalismin keskeinen oppi-isä Friedrich von Hayek pohti, oliko oikein uskotella nuorille, “että kun he vain riittävästi yrittävät, he onnistuvat”, vaikka palkinnot markkinakilpailussa “perustuvat vain osaksi suorituksiin ja osin puhtaasti sattumaan". Tällöin von Hayekin mukaan "vääjäämättä jotkut arvottomat menestyvät, kun taas jotkut arvolliset epäonnistuvat”.

Ihmiset eivät kuitenkaan hänen mielestään motivoitusi kilpailuun, elleivät uskoisi kaiken olevan kiinni omista suorituksista. Sattuman vaikutuksen tunnustaminen romahduttaisi moraalin.

Työmarkkinatuen tai toimeentulotuen saajia nuhdellaan näissä keskusteluissa tuhlailusta, jos näillä on koira ruokittavanaan. Köyhät kieltävät toisia köyhiä valittamasta, jos he itse samastuvat tarinoihin, joissa ahkeruus kyllä lopulta palkitaan.

Viimekätinen sosiaaliturva herättää kitsaudestaan huolimatta eniten väärinkäyttöepäilyjä, sillä sen tarvitsijaksi keskiluokkaan mielessään samastuva enemmistö ei yleensä kuvittele itseään.

Aktivointi passivoi, jos työttömät kokevat aktivoinnin tekevän heistä paarialuokkaa. Ei kannata innostua pelistä, jos peli jo asemoi osallistujan pysymään häviäjänä. Häväisty vetäytyy ihmisten parista ja voi masentua uskomaan, ettei ainakaan hänen kannata yrittää enää mitään.

Työvoimapoliittisten toimenpiteiden kohde kokee menettäneensä kontrollin elämäänsä nähden. Voimaantuminen taas edellyttää uskoa siihen, että voi omilla toimillaan parantaa asemaansa. Jos saa ansaita lisätuloja lyhyillä keikoilla, harjoittaa yrittäjätoimintaa tai opiskella mielekkäästi, työttömyyskorvauksen yhdistäminen toimintaan toki kannattaa."

Näin vuoden aluksi. Tähän lienee paljonkin lisättävää, mutta en nyt jaksa.

*)Kirjoitin tästä aiheesta blogitekstin Marko Nenonen: Lapiolinjalla - työttömät pakkotöissä 1948 - 1971, joka kannattaa lukea.