Maaorjuuden ja itsevaltiuden tuomitseva kirja on julkaistu 1790, ja sen luettuaan Venäjän keisarinna Katariina II raivostui ja järjesti kirjoittajalle kuolemantuomion, joka sittemmin lievennettiin karkoitukseksi Siperiaan. Lisäksi kirja kiellettiin ja se pysyi poissa markkinoilta pitempään kuin mikään muu kirja, vuoteen 1905 saakka.
Kirja on suomennettu vasta kymmenen vuotta sitten. En löytänyt siitä sellaista kohtaa, minkä vuoksi lukija olisi tänä päivänä kovin hermostunut, mutta yli 200 vuotta sitten asiat varmaan olivat toisin.
"Oi! Kunpa raskaiden kahleiden painamat orjat epätoivoissaan raivostuisivat, murskaisivat meidän päämme, epäinhimillisten herrojen päät sillä teräksellä, joka estää heidän vapauttaan, ja punaisivat meidän verellämme omat vainionsa! Mitä valtio siinä häviäisi? Heidän joukostaan ponnahtaisi pian suuria miehiä korvaamaan surmatun heimon, mutta he ajattelisivat itsestään toisin eikä heillä olisi oikeutta sortamiseen. Tämä ei ole unelma, vaan katse läpäisee ajan paksun verhon, joka piilottaa tulevaisuuden meidän silmiltämme. Minä näen kokonaisen vuosisadan päähän."
Kirja on kokoelma hyvin erilaisia lukuja; manifesteja ja (ilmeisesti) tositapahtumiin perustuvia kertomuksia ja outoja runoarvosteluja. Paikoin teki mieli vain silmäillä. Mutta vähänkin asiasta kiinnostuneelle voin suositella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti