Ensinnäkin painotan ja korostan, että kirjoitan tämän vain ja ainoastaan omien kokemusteni perusteella, omaan työpajakokemukseeni perustuen (olen kirjoittanut työpajasta mm. 10 syytä inhota tyoteekkiä ja Valitettavan todellinen kauhusatu erään työttömän kokemuksista kuntouttavan työtoiminnan syövereissä). Ja muistutan, että tämä on tapahtunut ennen vuoden 2015 muutosta Lakiin kuntouttavasta työtoiminnasta, jossa määritellään sen päivittäinen ja viikottainen kesto. Ja lisäksi muistutan, että tuolloin niinkuin nytkin Työteekkiin pakotettiin menemään kaikki, niin pitkäaikaistyöttömät, mielenterveyskuntoutujat, päihdekuntoutujat, lievästi kehitysvammaiset kuin yhdyskuntapalvelua suorittavatkin. Sastamalassa ei ole muuta paikkaa, ja kaikki tekevät kuntouttavaa työtoimintaa täsmälleen samanlaisella sopimuksella, ja saavat 9 €/pv kulukorvausta.
Sitten näytelmän aihe: suuren metalliyrityksen johtaja Eeva Ahonen palaa loppuun. Hän saa ilmeisesti potkut ja pari kuukautta myöhemmin hänelle ehdotetaan menemistä mielenterveyskuntoutujien työkeskukseen. Tässä tuli näytelmän ensimmäinen ja toinen asiavirhe: yleensä burn outin jälkeen joutuu sairaslomalle, enkä todellakaan löytänyt mistään tukea sille väitteelle, että kuntoutujat saisivat 12 €/pv kulukorvausta. Ei, se on se 9 euroa.
Seuraavaksi työkeskukseen tulee paketti pehmopupuja, jotka on ommeltu väärin: korvat ja käpälät sekaisin. Yksi Eevan entinen businesstuttu innostuu niistä, ja tilaa ison erän. Siitäpä sitten ompelemaan liukuhihnalta. Eeva tekee hienon PowerPoint-esityksen, jossa hän laskee "työn" kuluiksi sen 12 euroa päivältä, ja vakuuttaa, ettei työaikaa pidennetä (se kun on 5 h/pv).
Pupuja kuitenkin tilataan tosi iso määrä, 1000 kpl, ja laskelmat menevät uusiksi. Ja kohta jo vaaditaankin tekemään "ylitöitä" ja vähentämään kahvitaukoja ja lopettamaan tupakointi ja käymään harvemmin vessassa.
Odotin koko ajan jotain kritiikkiä sitä kohtaan, että kuntoutujat joutuvat tekemään tulosta, mutta eivät saa itse mitään, vaikka kuinka paljon tekisivät. Sitä ei tule. Eeva alkaa käydä ylikierroksilla, yksi työntekijä saa jonkinlaisen kohtauksen, työkeskuksessa syttyy tulipalo (miksi?)...Kaaoksen keskellä Eeva menee kotiin nukkumaan, mistä työkeskuksen työntekijät hänet hakevat pitämään puhetta Mental Tech -tilaisuuteen...valmiiksi tehty puhe kääntyykin kertomukseksi omista kokemuksista, siitä miten hän, Eeva, on aina ennen väistänyt kadulla niitä, joiden kanssa hän nyt tekee töitä, ja sairauden myöntämisestä alkaa paraneminen. Ja kaikki on hyvin. Onko? No ei todellakaan ole.
Näytelmä perustuu näyttelijä-ohjaaja Mari Rantasilan ideaan, ja hän on myös ohjannut sen. Tämä selittää paljon: lastenelokuva Risto Räppääjän ohjaaja stereotypioi työkeskuksen henkilöt, ja vuorosanat ovat välillä kuin aikuisille suunnatusta lastennäytelmästä. Vaikka komedia onkin, ei tarvitsisi kalastella helppoja nauruja. Faktojen tarkistuskaan ei olisi ollut pahitteeksi, nyt katsojille jää väärää tietoa.
Kaiken kaikkiaan: en pitänyt. En voi suositella kenellekään, jota aihe vähänkäään koskettaa, koska ajatukset harhautuvat muistelemaan omia kokemuksia.
Kävin katsomassa Masennuskomedian ystävättäreni kanssa ja olimme molemmat hyvin pettyneitä. Tämä Komedia oli heti alkumetreillä aika raju sillä Työkeskuksen asiakkaat olivat toidella huonokuntoisia ei masentuneita vaan psyykkisesti sairaita. Minusta on eri asia olla masentunut joka on vähän lyhytkestoinen ja erilainen sairaus. Psyykkisesti sairaat ovat todella sairaita ja nämä keskuksen asiakkaat olivat kovin sairaita. Eikä tälläinen näytelmä voi olla KOMEDIA. Päähenkilö ei soipinut ollenkaan osaansa. Mitä on käsikirjoittaja ja ohjaaja tässä näytelmässä ajatellut kun nimennyt Komediaksi. En ymmässä. En ole itse masentunut enkä sairas, en siksi kirjoita näin. Haluaisin käsikoirjoittajalta kommenttia!!! Jäi askarruttamaan ....
VastaaPoista