Työttömyyskatsaus 1/2022

Työllisyydenhoidon kuntakokeilun tammikuun uutiskirjeessä (joka saapui sähköpostiin jo joulukuun lopussa) oli maininta siitä, että hämenlinnalaiset työttömät voivat käydä noutamassa ilmaiseen uintivuoroon oikeuttavan kortin. Ilmainen uintivuoro on Hämeenlinnan uimahallissa perjantaisin klo 14 - 16. En olisi korttia hakenut enkä mennyt Hämeenlinnaan uimaan, mutta noin muuten on mielestäni epätasa-arvoista, ettei näitä ilmaiskortteja saa muiden kuntakokeilukuntien (Janakkala ja Hattula) työttömät.

Olin kuvitellut, että kuntakokeiluissa kohdeltaisiin kaikkia samalla tavalla. Janakkala ja Hattula ovat kuitenkin melko pieniä kuntia (Janakkalassa n. 16 000 asukasta, Hattulassa alle 10 000), joten tuskin niissä työttömiäkään on mitenkään mahdottomia määriä, ja erityisesti sellaisia työttömiä, jotka a) kävisivät hakemassa sen kortin Hämeenlinnasta ja b) pystyisivät ylipäätään käymään siellä uimassa. Oma auto olisi lähes välttämätön, koska julkisen liikenteen yhteydet ovat lähes olemattomat.

27.1. Yle Ykkösen uudessa ohjelmassa Virtasen taloushistoria vieraana oli taloustutkija ja tietokirjailija Osmo Soininvaara, jonka kanssa toimittaja Juha Virtanen keskusteli perustulosta ja kannustinloukuista. Ohjelma on kuunneltavissa Yle Areenassa https://areena.yle.fi/audio/1-60966934 ja siitä voi olla mitä mieltä tahansa; minä en ole samaa mieltä Soininvaaran kanssa, ja erityisesti raivostuttaa hänen yleistyksensä toimeentulotuesta: "kaikki peruspäivärahalle tai työmarkkinatuelle pudonneet saa aina automaattisesti myös toimeentulotukea, ellei heillä ole tienaavaa puolisoa tai sitä suurta kartanoa, jonka he omistaisivat" (kohta 47:15).

Tähän olen viime kuukausien aikana törmännyt monessa paikassa. Kaikki työttömät eivät todellakaan saa toimeentulotukea, ja syitä on muitakin kuin nuo Soininvaaran mainitsemat. Mutta tämä yleistys harmittaa senkin vuoksi, että satunnainen kuulija tai lukija, jolla ei ole mitään kokemusta työttömyydestä, todella uskoo näin olevan. Ja hänen vihansa ja kateutensa työttömiä kohtaan vain kasvaa: kun ne saavat KAIKEN ilman, että tekevät mitään! Ja kaikella tarkoitan esim. lääkekuluja, lääkärikäyntejä, silmälaseja, terapian omavastuita...sähkölaskuista ja muista laskuista puhumattakaan.

Työttömyyskatsauksessa 5/2021 kerroin STM:n alaisen Sosiaaliturvakomitean julkaisemista sosiaaliturvan ongelmaraporttien luonnoksista. Nyt 17.1.2022 nämä raportit on julkaistu valmiina versioina. Tästä linkistä pääsee julkaisun etusivulle ja tästä siihen mielestäni mielenkiintoisimpaan, eli ongelmaraporttiin palvelujen ja etuuksien yhteensovittamisesta.

"Ongelmallisia tilanteita ovat ne, joissa henkilöt saavat rahaetuutta pitkään ilman tarvitsemaansa tukea ja ohjausta palveluihin. Tietyn etuuden saaminen voi ohjata henkilön epätarkoituksenmukaisiin palveluihin tai kannustin palveluun osallistumiseen voi puuttua. Yksilön motivaatio osallistua palveluihin ei aina ole yhteiskunnan asettamien odotusten mukainen."

Muutamia otteita tuosta raportista:

"Juuri nyt ihmisille on tarjolla monenlaista tukea, mutta tämän tuen löytäminen ja hyödyntäminen tai palvelujen yhteensovittaminen ovat kansalaisten kannalta haasteellisia. Kuten yllä kuvataan, työkyvyn ja työllistymisen tuen koordinaatiossa kokonaisuuden hallinta on sattumanvaraista. Tarvitaan lisää tietoa sekä asiakkaille että työntekijöille aivan perustasoisista asioista erilaisten palvelu- ja toimeentulovaihtoehtojen yhteensovittamisesta. TE-palvelujen ja kuntoutuspalvelujen näkyvyyttä sosiaali- ja terveydenhuollon suuntaan pitäisi lisätä. Työpaikkatasoisesti tarvitaan tietoa vaikkapa siitä, mitä toimeentulon vaihtoehtoja käytännössä on kuntoutumisen ajalle. Tällä hetkellä ihmiset jäävät järjestelmien väliin, mikä on heille hämmentävää ja epämotivoivaa. Tarvitaan yhteen pelaavia palveluja ihmisten ja työelämän välille. Tämän kokemuksen tuottamiseen tarvitaan toiminnan ja ohjauksen sekä myös asenteiden muutosta." (Sivu 32)

Raportissa esitellään kolme erilaista tulevaisuusskenaariota: Uusi duunari, Työelämän monitaitaja ja Elinikäinen osallistuja. Elinikäinen osallistuja -skenaario esitellään tarkemmin, koska sitä kannatettiin asiantuntijoiden toimesta eniten:

"Elinikäinen osallistuja elää yhteiskunnassa, joka vaalii ihmisten työ- ja toimintakykyä. Työkyvyn ja työllistymisen tuen palveluiden tavoitteena on auttaa ihmistä löytämään itselleen sopivaa aktiviteettia, oli se sitten palkkatyötä, vapaaehtoistyötä, lähimmäisen auttamista, opiskelua tai niiden eri yhdistelmiä...  Tekoäly tunnistaa ihmiset, jotka todennäköisesti tarvitsevat erityistä tukea ja pitkäaikaista henkilökohtaista rinnalla kulkemista. Erityistä tukea tarvitseville ihmisille nimetään oma pitkäaikainen tukihenkilö, joka toimii ihmisen matalan kynnyksen asiamiehenä. 

Ihminen saa käyttöönsä etuuslaskelmaskenaariot. Näin hän pystyy arvioimaan eri osallistumispolkujen vaikutusta toimeentuloonsa... Palveluintegraatio on taustalla hyvin syvää ja perustuu tiiviiseen tiedonkulkuun ja uudenlaiseen yhteistyöhön eri toimijoiden välillä. Eri toimijoiden tietojärjestelmät keskustelevat keskenään ja tärkein tieto ihmisen kokonaistilanteen ymmärtämiseksi on jaettua." (Sivut 34-35)

Raportissa huomioidaan myös heikossa työmarkkina-asemassa (?) olevien näkökulma:

"Heikossa työmarkkina-asemassa olevien näkökulmasta palveluihin osallistuminen ei ole kannustavaa usein siitä syystä, että tarjotut palvelut eivät vastaa henkilön tarpeita. Palveluja tuotetaan standardimaisesti eikä niiden toteuttamisessa voida tai haluta huomioida yksilöllisiä tarpeita. Toisaalta myös ammattilaisen osaamattomuus arvioida henkilön senhetkinen toiminta- ja työkyky tai huomioida hänen tavoitteensa voi johtaa tilanteeseen, jossa ihminen ohjataan tai velvoitetaan osallistumaan hänelle sopimattomaan palveluun. 

Julkisilla toimijoilla ei myöskään ole velvoitetta järjestää etuudensaajille heidän tarpeidensa mukaisia palveluja, vaan yksilöille tarjotaan usein palveluja, joita alueella sattuu olemaan helposti saatavilla.

Jos esimerkiksi työmarkkinatuen saaja velvoitetaan osallistumaan kuntouttavaan työtoimintaan, josta hän ei alun alkaenkaan näe olevan itselleen hyötyä tilanteen eteenpäin saamiseksi, ei toimenpiteellä ole kovinkaan hyviä mahdollisuuksia vaikuttaa henkilön hyvinvoinnin tai toimintakyvyn paranemiseen. Tai jos henkilön terveysongelmia ei huomioida työvoimapalveluissa, ei henkilö välttämättä motivoidu tai edes pysty osallistumaan ehdotettuihin koulutus- tai työllisyystoimenpiteisiin. Pahimpia kokemuksia ovat, kun ihminen kokee tulleensa palvelussa ohitetuksi, kohdelluksi välinpitämättömästi tai hänen mielipidettään ei kuunnella tai kertomaansa ei uskota." (Sivu 40)

Pahimpia kokemuksia todellakin on se, ettei ihmisen kertomaa uskota.

"Yksilön näkökulmasta erilaiset siirtymät esimerkiksi etuudelta toiselle, palvelusta ja toimenpiteestä toiseen tai työmarkkina-asemasta toiseen muodostavat riskin. Siirtyminen etuudelta toiselle voi vaatia yksilöltä monia selvityksiä ja pitkiksi ajoiksi etuuksien väliin jäämistä ja uuteen palveluun siirtyminen voi johtaakin poiskäännyttämiseen ja hyvinvoinnin sijaan pahoinvoinnin lisääntymiseen. Yksilön näkökulmasta etuuksien ja palvelujen hakemiseen ja saamiseen liittyvien päätösprosessien läpinäkymättömyys ja ennustamattomuus heikentävät kokemusta tilanteen hallinnasta. Epäselvät ja katkokselliset etuus- ja palveluprosessit lisäävät epävarmuutta ja vähentävät mahdollisuutta oman elämän suunnitteluun.

Etuus- ja palvelupolkujen ongelmana on heikossa työmarkkina-asemassa olevien näkökulmasta myös se, että vastuu etuuksien myöntämisestä ja palvelujen tarjoamisesta on hajautunut eri tahoille, ja usein mikään taho ei ota selkeää vastuuta asiakkaan tilanteen eteenpäin viemisestä. Ongelmia tulee erityisesti silloin, kun työ- ja toimintakyky vaatii selvittelyä ja kuntoutuksellekin olisi tarvetta.

Pahimmillaan työkyvyn arviointijakso ja kuntoutusjakso seuraa toistaan, kun ammattilaiset ohjaavat ihmisiä yksittäisiin toimenpiteisiin, mutta kukaan ei ota vastuuta tavoitteiden asettamisesta yhdessä osatyökykyisen ihmisen kanssa eikä huolehdi kokonaisuuden suunnittelusta. Vastuutahon puuttuminen näkyy niin, että kellään ei ole näkemystä ihmisen kokonaistilanteesta tai mihin palveluilla ja toimenpiteillä pitäisi pyrkiä." (Sivut 41-42)

Olen törmännyt itsekin tähän, että kukaan ei ota vastuuta tavoitteiden asettamisesta yhdessä osatyökykyisen ihmisen kanssa eikä huolehdi kokonaisuuden suunnittelusta. 20.1.2022 oli väsymystyöryhmän loppupalaveri ja niin kuin olin jo aikaa sitten tiennyt, tulos oli +-0. Työryhmä selvitti vain, onko minulla krooninen väsymysoireyhtymä. Itsekin olen sitä mieltä, että vaikka oireeni osittain sopivat ME/CFS-diagnoosiin, ne eivät riitä siihen kuitenkaan (vaikka mielestäni sitä voikin olla eriasteista). No, puolitoista vuotta hukkaan; ei tehty työkykyarviota eikä avustettu etuusasioissa (tämä oli viimeinen kohta työryhmän tavoitteissa, joista kerroin Työttömyyskatsauksessa 6/2021).

Nyt sitten vaan hoidon jatko, lääkkeiden uusinta ja kuntoutuksen seuranta(?) omassa terveyskeskuksessa (Potilaskertomus 21.1.2022). Ihmettelin tuota mainintaa kuntoutuksesta ja soitin 24.1. TAYSiin kysyäkseni, että pitääkö minun nyt sitten varata aika tk:sta saadakseni B-lausunnon kuntoutushakemusta varten, mutta puhelimessa luvattiin, että se tulee TAYSista myöhemmin. Ei tietoa milloin. Ja joku väsymystyöryhmään osallistunut lääkäri soittaa 25.2.2022, eli yli kuukausi loppupalaverin jälkeen!

Kirpparipöytä ja -löytöjä 1/2022

No otin sitten taas kirpparipöydän. Ja sainkin sen nopeammin kuin olin ajatellut: vain kaksi viikkoa aikaa hinnoitteluun!

Riihimäen Femmatori sitten edellisen kerran siirtänyt kassajärjestelmän Kirppisvaraus-nimisestä ohjelmasta Kirppari-Kalleen, joka on tuttu jo Willan kirppiksen ajoilta. Pieni ongelma on, etteivät vanhat hintalaput enää käy. En kysynyt, mutta koska arvelen näin olevan, laitan kaikkiin uudet hintalaput, niihinkin tavaroihin ja vaatteisiin, jotka ovat aiemmin olleet minulla myytävänä. Ja nyt Femmatori ottaa myynnistä myös 2 %:n provision, joka hieman harmittaa, mutta sen vuoksi en ala tavaroita muuallekaan rahtaamaan. Menisi se pieni voitto matkakuluihin.

Kirpparilöytöjä marraskuu 2021 - tammikuu 2022

• Korsettilaukku
• Hopeanvärinen reppu
• Harmaat toppahanskat
• 2  Torstain fleecevaatetta
• 
  Puna-valkoruutuinen takki
• Pinkki lyhythihainen kylpytakki
• Hopea-valkoinen pingviini
• Harmaa Qualcomm-muki
• 2 pientä kulhoa
  
• Anapurna-toppatakki(*

*) Takki maksoi kympin ja on siistin ja laadukkaan näköinen, mutta ainakin Googlesta on mahdoton löytää alkuperäistä hintaa ja myyntipaikkaa. Tori.fi:ssä joku myy samanlaista 25 €:lla. Hakutuloksissa mainittu valmistajan myös Geographical Norway, jota ei kovin monessa paikassa Suomessa taideta myydä.

Työttömyyskatsaus 12/2021

11.12.2021 hyväksyttiiin Eduskunnassa laki pohjoismaisen työnhaun mallista (HE 167/2021 vp); lähes kaikessa hiljaisuudessa niin kuin laki aktiivimallista aikoinaan. Lakiesityksestä kirjoitin jo edellisessä työttömyyskatsauksessani, joten ei siitä tällä kertaa enempää.

Joulukuun alussa Työttömien Keskusjärjestö ry:n toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski kirjoitti blogissaan:

"Yksi ajatus on leikata sosiaaliturvaa ja julkisia menoja mukaan lukien palkkatukea, jotta työn tarjonta lisääntyisi avoimilla työmarkkinoilla. Ajatus on kansantalouden peruslogiikalla ymmärrettävä, mutta pitkäaikaistyöttömyyden kohdalla hakoteillä.

Etenkin pitkäaikaistyöttömät ovat usein taloudellisesti jo erittäin ahtaalla ja moni varsinaisessa köyhyysloukussa. Intoa töihin olisi, jos olisi itselle sopivaa työtä tarjolla.

Pitkäaikaistyöttömät jäävät yhä enemmän syrjään, koska he eivät varsinaisesti hyödy lisääntyneestä haastattelumäärästä pohjoismaisen mallin logiikan mukaisesti. Pitkäaikaistyöttömien palveluohjaus jää nykyiselle erittäin alhaalle tasolle (n. 7–15 % aktivointiaste).

Hallitus tekisi viisaasti, kun skaalaisi joko pohjoismaisen mallin palveluvelvoitetta alaspäin tai lisäisi tuntuvasti virkailijoiden määrää." (Työttömien Keskusjärjestön blogi 1.12.2021)

Yksikään työtön, oli sitten lyhyt- tai pitkäaikaistyötön, ei työllisty käymällä TE-toimiston haastatteluissa. Ja edelleenkin ainakin minulle on epäselvää, kenestä puhutaan, kun sanotaan, että "ensimmäinen haastattelu tulee järjestää viiden päivän sisällä työnhaun alkamisesta"? Puhutaanko siis vain niistä, jotka jäävät työttömiksi uuden lain voimaan tultua? Koska on täysin mahdotonta järjestää haastattalu kaikille niille työttömille, jotka ovat tuolloin (2.5.2022) työttömiä, ja joiden työnhaun alkamisesta saattaa olla todella paljon enemmän aikaa kuin viisi päivää.

Työvoiman ulkopuolella elää unohdettu kansanosa, johon hallituksen toimet eivät yllä

"Sanna Marinin (sd) hallitus on tehnyt paljon positiivisia toimia työttömien aktivoimiseksi, kuten lakiesityksen pohjoismaisesta työvoimapalvelumallista. Silti voidaan sanoa, että työvoiman ulkopuolella elää iso unohdettu kansanosa, johon hallituksen toimetkaan eivät yllä.

Tosin poikkeuksena on mainittava osatyökykyisten työllistämistä luotu Työkanava-yhtiö, jonka avulla yritetään ensi vuodesta alkaen työllistää noin 30 000 työvoiman ulkopuolella olevaa osatyökykyistä.

Ongelmana kuitenkin on, ettei kukaan tavoita näitä ihmisiä. Rinne tiivisti tilanteen kaksi vuotta sitten toteamalla, että ”emme edes tiedä, missä he ovat”." (Iltalehti 3.12.2021)

Tämänkään pääkirjoituksen kirjoittajalla Kreeta Karvalalla ei ole mitään käsitystä työttömyydestä tai työttömistä; hän sekoittaa ne täysin työvoiman ulkopuolella olevat, joista Antti Rinne on sanonut ”emme edes tiedä, missä he ovat”, ja ne, joille Työkanava saattaisi olla mahdollisuus työllistyä. Nämä viimeksimainitut lähes varmasti ovat jonkun tahon kirjoissa ja kansissa, eli tiedetään, missä he ovat. Heitä vain ei ole yksikään työnantaja suostunut työllistämään.

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen on kirjoittanut Työttömien Keskusjärjestön #työttömät -verkkolehteen 7.12.2021 artikkelin otsikolla Vaikuttamista työttömien hyväksi tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. 

"Työttömyyden on kuviteltu ratkeavan sillä, että työttömyysturvaa leikataan ja työttömien asemaa heikennetään. Tiedämme kaikki, että se lääke ei ole toiminut, ja nyt tarvitaankin uusia reseptejä. Työllisyyspolitiikan suunnanmuutos on mahdollinen ja se on välttämätön.

Yksi esimerkki uudesta työllisyyspolitiikasta on osatyökykyisiä työllistävän valtionyhtiön perustaminen. Ajatuksena on edistää etenkin vammaisten oikeutta palkkatyöhön, joka esimerkiksi Ruotsissa on pitkään toteutunut meitä paremmin.

Tulevaisuudessa tätä ajattelua tulisi soveltaa myös laajemmin, ja pyrkiä takaamaan jokaiselle ihmiselle oikeus työhön, silloin kun työttömyys uhkaa pitkittyä."

Hän on oikeassa siinä, että työttömyys ei ratkea työttömyysturvaa leikkaamalla ja työttömien asemaa heikentämällä, mutta Iltalehden pääkirjoituksen kirjoittajan Kreeta Karvalan tavoin väärässä Työkanava Oy:n suhteen: tai no, myöntäähän hän kyllä, että mainitun yrityksen on tarkoitus "parantaa vammaisten oikeutta palkkatyöhön", ei kaikkien osatyökykyisten, niin kuin välillä annetaan ymmärtää.

Edelleen todella paljon ihmettelen, miksei melkein yksikään polittikko tai toimittaja ole kunnolla perehtynyt tähän Työkanavaan, jonka ei aluksi ole edes tarkoitus työllistää kuin 400 ja myöhemminkin vain 700 pääosin vammaista työtöntä. Mistä Hullun hatuntekijän hatusta on vedetty luku 30 000?

Ja vielä lopuksi omasta tilanteestani: jouduin viime talvena ja keväänä käymään pari kertaa psykiatrilla ja muutaman kerran keskustelemassa psykiatrisen hoitajan kanssa, nämä käynnit koin äärimmäisen turhauttaviksi, mutta oletin väsymystyöryhmän edellyttäneen niitä, ja myös niitä psykologisia testejä (kolmannet viiden vuoden sisällä), joihin lopulta pääsin joulukuun alussa. Mutta sitten luinkin OmaKannasta, että väsymystyöryhmä ei edellytä niitä, sille riittää 3 vuotta sitten Kanta-Hämeen keskussairaalassa tehdyt! Eikä myöskään niitä psykiatri- ja hoitajakäyntejä! Jotenkin todella raivostuttavaa; en ymmärrä, miksi minulle väkisin ajetaan masennusdiagnoosia, vaikka olen selvästi joka kerta sanonut, etten suostu syömään minkäänlaisia masennuslääkkeitä eikä Kela tämän vuoksi myönnä sairauslomaakaan kuin pari kolme kuukautta eikä missään tapauksessa työkyvyttömyyseläkettä.

Kai Myrberg: Pohjois-Koreassa vain porsaat ovat onnellisia

Joulukuun alussa kävin palauttamassa kirjastoon muutaman kirjan, ja juuri sinä päivänä siellä oli glögi- ja piparitarjoilu. Siinä kuumaa glögiä juodessani huomasin hyllyssä tämän kirjan, ja päätin lainata sen saman tien, osittain takakansitekstin perusteella sekä senkin vuoksi, että olen useammankin omituista Pohjois-Koreaa käsittelevän kirjan lukenut.

"Kai Myrbergin teos on ainutlaatuinen yhdistelmä matkakertomusta ja absurdin valtion vaiheiden kuvausta. Kirja ei kerro vain matkalaisen eriskummallisista kokemuksista, vaan antaa myös tiiviin annoksen tietoa maan historiasta ja kehityksestä, sekä siitä, miten tämä outo valtio toimii."

Samoja asioitahan tässä kirjassa oli kuin muissakin Pohjois-Koreaa käsittelevissä kirjoissa ja TV-dokumenteissa. Lievänä yllätyksenä minulle tuli se, että 1940- ja 50-luvuilla Pohjois-Korean bruttokansantuote oli kaksinkertainen etelään verrattuna, ja 1970-luvun alkuun ainakin jonkin verran edellä etelää.

"Yli 80 prosenttia metalleista ja kemikaaleista sekä liki 90 prosenttia sähköstä tuotettiin tulevassa Kim Il Sungin valtakunnassa. Kun Koreat erkanivat toisistaan, pohjoinen katkaisi etelälle kaikki sähköntoimitukset. Vaikka Etelä-Korea lupasi, ettei se koskaan tekisi samaa, pohjoinen kieltäytyi edes harkitsemasta toimitusten jatkamista. Etelälle energiapula oli hyvin vaikea ongelma. Meni pitkä aika, ennen kuin oma sähköntuotanto saatiin siellä kunnolla toimivaksi. Jos siihen aikaan olisi ollut satelliittikuvia, pimeä puoli Koreasta olisi ollut etelä, ei pohjoinen."

1970-luvulla velkaantuva valtio alkoi keskittämään voimansa vain raskaaseen teollisuuteen ja armeijaan, ja unohti kehittää maataloutta. Yksityinen sektori oli tuntematon käsite, eikä siitä siis ollut apua. Sen sijaan Etelä-Korean bruttokansantuote viisinkertaistui vuosien 1960 ja 1988 välillä.

Kirjan läpi kulkee kaksi teemaa, toinen juurikin tämä Pohjois-Korean historia ja talous, toinen turisteille luotu lumetodellisuus:

"Pohjois-Koreassa pätee hyvin vanha sanonta, ettei mikään ole sitä, miltä se päällepäin näyttää. Alkuun maassa vieraillessa oli vaikea ymmärtää, kuinka paljon kimilsungilainen järjestelmä oikeasti panosti antaakseen tietyn kuvan yhteiskunnastaan, erityisesti länsituristeille. Ajatuksenani oli ensin, ettei kai meidän takiamme ollut tuota tehty, varmaan sattumalta nuokin ihmiset olivat tuossa. Muutamassa päivässä oppi kuitenkin tajuamaan, että lähes kaikki näkemämme oli lavastettua. Itse asiassa kyse oli matkailijan käärimisestä pohjoiskorealaisen lumemaailman lämpimään huopaan."

Tämä turisteille näytelty "todellisuus" on ainakin minulle ollut selvää jo kauan, ja tshekkiläisen Vitaly Manskin dokumentti Saman auringon alla vuodelta 2015 todisti asiasta lisää. Pohjois-Koreaan on turistina mahdoton matkustaa yksin, ja ryhmiä on ennen koronaakin päästetty maahan vain muutama kerrallaan, joten turisteja on ollut helppo vahtia. Ryhmillä on mukana aina muutama opas, jotka oikeasti ovat valtion palkkaamia vakoojia, joiden tarkoitus on estää kaikki kanssakäyminen tavallisten pohjoiskorealaisten kanssa. Matkojen ohjelma on tarkkaa määrätty, ja vapaa liikkuminen vaikkapa iltaisin on mahdotonta.

Joidenkin tahojen mielestä matkustaminen Pohjois-Koreaan ei olisi kovin eettistä maan ihmisoikeusloukkauksien vuoksi. Eettistä tai ei, selvää on, että kaikki turistien maassa käyttämät rahat päätyvät diktatuurille. Kuinka halukas diktatuuri olisi muuttamaan järjestelmää, kun nyt se on turisteille syy tulla kummastelemaan maata?

Järjestelmän muutoksen täytyy tulla sisältäpäin, mutta se tuntuu mahdottomalta vielä vuosikymmeniin, niin tehokkaasti kansa on pienestä asti aivopesty ajattelemaan, että länsimaissa ihmiset ovat kateellisia Pohjois-Korealle ja haluavat vain tulla tuhoamaan sen.

Myrberg miettii kirjassaan, olisiko Pohjois- ja Etelä-Korean yhdistyminen mahdollista Itä- ja Länsi-Saksan tapaan. Ei kuitenkaan pidä sitä todennäköisenä; itäsaksalaiset eivät olleet läheskään niin eristettyjä länsimaailmasta kuin pohjoiskorealaiset.

Voin suositella tätä kirjaa, jos on vähänkään kiinnostunut Pohjois-Koreasta. Kirjassa on kyllä jonkin verran turhaa toistoa, jonka hyvä kustannustoimittaja olisi voinut editoida pois ennen julkaisua.

Työttömyyskatsaus 11/2021

Väittely tulevasta pohjoismaisesta työnhaun mallista jatkuu. Onko se aktiivimalli ykkönen, kakkonen vai jotain muuta, yhtä paha tai pahempi kuin Sipilän hallituksen aktiivimalli vai eikö aktiivimalli lainkaan? 

Joku väittää, että tässä näkyvän taulukon mukaan  0-kuukausia ei saisi olla montaa peräkkäin, muuten seuraa ensin huomautus ja sitten karenssit.

En kyllä millään löydä tästä taulukosta kohtaa, jonka mukaan saisi olla vain pari 0-kuukautta peräkkäin. 0 on 0, jos se on kirjattu työnhakusuunnitelmaan, niin silloin ei tarvitse hakea. Jos suunnitelmassa on hakea yhtä paikkaa eikä hae, niin silloin seuraavat nuo huomautukset, karenssit ja työnhakuvelvoite. Samoin jos suunnitelmaan on kirjattu, että on haettava kahta, kolmea tai neljää paikkaa. Kyllä minä ainakin aioin vaatia sen velvoitemäärän ihan kirjallisena, selkeästi yksi luku eikä mitään "2-3".

Lakiesityksestä (TEM/2021/163) kyllä selviää, että 0-hakuvelvoitetta ei aseteta helposti.

"Työnhakuvelvoitetta ei asetettaisi työnhakijoille, joiden työttömyys on pitkittynyt ja joilla on monialaisten palveluiden tarve. Lisäksi edellytettäisiin, että työnhakijan tilanne kokonaisuutena arvioiden on sellainen, ettei työnhaku ja työllistyminen ole tällä hetkellä mahdollista. Arviota tarkistettaisiin kuitenkin aina työllistymissuunnitelmaa tai esimerkiksi monialaista työllistymissuunnitelmaa tarkistettaessa. 

Lisäksi työnhakuvelvoite jätettäisiin asettamatta työnhakijoille, joilla ei ole jäljellä työkykyä esityksessä tarkoitetulla tavalla ja jotka ovat noudattaneet työllistymissuunnitelmaansa siltä osin, kun siinä on sovittu hakeutumisesta kuntoutukseen ja mahdollisesti työkyvyttömyyden perusteella maksettavan etuuden hakemisesta. Tarkoituksena on, että henkilö olisi oikean etuuden piirissä, jolloin myös esimerkiksi etuuskauden kestoon liittyvät tukitoimet ovat mahdollisia.

Pelkästään se, että työnhakijalla on jokin lääketieteellisesti todettu sairaus tai vamma, ei johtaisi siihen, että työnhakuvelvollisuutta ei asetettaisi. Arvioinnissa tulisikin lisäksi ottaa huomioon, että arviolta noin 40 000 edellä mainituista noin 54 000 työnhakijasta oli ohjattu monialaiseen yhteispalveluun tai heidät oli sijoitettu työ- ja elinkeinotoimistossa tuetun työllistymisen palvelut –palvelulinjalle. Tätä työnhakijoiden joukkoa voitaneen pitää suuntaa antavana arviona niistä työnhakijoista, joille työnhakuvelvollisuutta ei asetettaisi."

Eli työkyvyttömän työttömän on todistettava työkyvyttömyytensä, mahdollisesti taas uudella työkykyselvityskierroksella. Vanhat diagnoosit ja lausunnot eivät ole päteviä.

Täytyy myös muistaa, että edelleenkin on kyse vain lakiehdotuksesta, johon saattaa tulla muutoksia käsittelyaikana.

Ja sitten ottteita Työttömien Keskusjärjestön lausunnosta eduskunnalle koskien esitystä laiksi Työkanava Oy:stä (10.11.2021):

"Työttömien Keskusjärjestö ry kannattaa Työkanava Oy:n perustamista ja toivottaa sen tervetulleeksi.

Työttömien Keskusjärjestö ry on peräänkuuluttanut työtakuuta. Hyvinvointiyhteiskunnassa täytyy olla jokin perälauta, jotta aikuiset voivat elättää työllään kunniallisesti perhettään. Tämä on yksi ratkaisu siihen suuntaan.

Erona nykyiseen käytäntöön on esityksessä perusteltu ratkaisu, että yhtiö ei voisi valita työvoimaansa, mikä on mielenkiintoinen ja haasteellinen ratkaisu yritystoiminnan toiminnan näkökulmasta.

-Mikä on Työkanava Oy:n suhde kuntouttavaan työtoimintaan? Korvaako tämä yritys kuntouttavaa työtoimintaa jollain tavalla?

-Onko esittelytekstissä arvioitu, miten ”viimesijaisuus” -kriteeri voi leimata työttömiä? Olisiko jokin muu kriteeri kohderyhmää vähemmän leimaava?"

Työttömien Keskusjärjestö ei ole tainnut huomata jo lokakuussa julkaistua artikkelia, jonka perusteella Työkanava Oy:ltä ei kannata kovin paljon odottaa:

"Aluksi on tarkoitus työllistää vain 400 ja "vuoden 2025 lopussa voisi olla 700 työsuhteessa ja ainakin 300, jotka olisivat kumulatiivisesti siirtyneet vuosien saatossa eteenpäinkin." (Demokraatti 21.10.2021)

En minäkään tätä huomannut ennen kuin marraskuussa. Minua häiritsee Työkanava-uutisoinnissa myös se, että lähes jokaisessa siitä kertovassa jutussa on kuvituksena selkeästi kehitysvammaisia henkilöitä (ellei sitten joku poliitikko). Miksiköhän minusta tuntuu, että Työkanavaa suunnitellaan ensisijaisesti kehitysvammaisille, jotka saattavat olla fyysisesti hyväkuntoisia ja pystyvät näihin mainittuihin töihin (suurkeittiöt ravintolapalveluissa, rakennusala, puhdistuspalvelut ja hoivatehtävät), mutta ei niille, jotka nyt vielä kuvittelevat sitä kautta löytävänsä mahdollisuuden (fyysisten syiden vuoksi osatyökykyiset).

Työllisyyskokeilun kuukausikirje tuli 1.11. Edelleen työnhaun tehotreeniä, asiakaspalvesparrausta, duuniparkki (sama S-ryhmän mainos kuin lokakuussakin)...mutta tämä herätti huomioni:

"Tarviitko tekemistä? Tuu Mokialle! Tule työkokeiluun tai kuntouttavaan työtoimintaan, 2-5 päivää viikossa. Tarjolla tekemistä ja työkokemusta varasto– ja logistiikka alalla, kiinteistö–, rakennus– ja keittiöalalla sekä tietotekniikan ja mediatyön tehtävissä."

Muistan hämärästi joskus kuulleeni Mokia-nimen, mutta Googlesta täytyi kyllä etsiä lisätietoa.

"Hämeen Mokia ry on vuonna 1998 perustettu kristillinen yhdistys. Toimintamme tarkoituksena on auttaa ihmisiä löytämään paikkansa elämässä. Olemme luoneet toimintaympäristön ja toimintaa, jossa syrjäytymisvaarassa olevilla ihmisillä on mahdollisuus muutokseen, sekä pysähtyä mielekkään tekemisen ääressä miettimään elämäänsä, sen arvoja ja asioiden tärkeysjärjestystä."

Yhdistyksen kristillisyydestä ei uutiskirjeessä ollut mitään mainintaa, ehkä se selviää infotilaisuudessa. Mikään ihan perus-ev.lut. yhdistys ei taida kuitenkaan olla kyseessä, kuulostaa ennemminkin joltain herätysliikkeeltä. Tietysti on ihan laillista yhdistyksen järjestää kuntouttavaa työtoimintaa, mutta jos siihen vielä liitetään jonkilaista sananjulistusta, niin...no, joillekin sopii, ainakaan minulle ei. Eikä kyllä minkään muunkaan järjestämä kuntouttava työtoiminta.

Marraskuussa selvinneitä asioita: väsymystyöryhmän loppupalaveri on 20.1.2022, eli ensi vuoteen menee niin kuin arvelin. Eivät odota psykologisten testien tuloksia, eivät edes edellytä niitä. Kannasta luin, että v. 2018 tehdyt testit riittävät! Raivostuttavaa, kun taas minun väsymykseni on haluttu diagnosoida masennukseksi ties kuinka monennen kerran!

Vesa Sisättö: Only in Finland

Tämä kirja kertoo suomalaisesta järjenkäytöstä, tai oikeammin järjettömyyksistä. Lukujen otsikoita ovat mm. Viipurissa pamahtaa 1495, Lepikon torpan savupiippu katoaa 1956 ja Opetushallitus vie seiskasta viivan 2004.

"Omituisinta Viipurin pamauksessa on, että tätä Suomen keskiajan historian tunnetuinta sattumusta ei tapahtunut lainkaan. Kaikki aikalaislähteet puhuvat vain tornin palamisesta, ja sekin tapaus jää hurjan pyhimysilmesyksen varjoon. Räjähdystä ei ole mainittu myöskään Olaus Petrin kronikassa 50 vuotta myöhemmin."

Lepikon torppa on paikka, jossa presidentti Urho Kekkonen syntyi. Mutta oliko se savupirtti vai ei, siitä on kiistelty 1940-luvun lopulta nykyaikaan saakka. Lepikon torppa seisoo edelleen Pielavedellä ja siinä on savupiippu, mutta yksimielisyyteen savupiipun rakennusajasta ei ole päästy.

"Paradoksaaliseksi koko kiistelyn tekee se, että Kekkonen ei varmastikaan syntynyt sisällä Lepikon torpassa, oli se savupirtti tai ei, vaan pihapiiriin kuuluneessa savusaunassa."

Ja sitten minullekin kirppareilla ongelmia aiheuttanut tapaus:

"Vuodesta 2004 eteenpäin lapsille ja nuorille opetettiin tyyppikirjasimet, jotka avasivat tien ykkösen ja seiskan sekaantumiseen. Vuonna 2015 tuli täysi-ikäiseksi ensimmäinen ikäluokka, joka oli opetellut kirjoittamaan vuoden 2004 tyyppikirjaimilla. He pääsivät äänestämään.

Vuoden 2016 alussa eduskunnan oikeusasiamies huolestui näistä ikäluokista. "Näiden oppilassukupolvien oikeudet voivat vaarantua kaikilla elämänalueilla sekä viranomaisissa että yksityisten välisissä suhteissa. Vaarat jatkuvat vielä vuosikymmeniä." Vaaleja varten oikeusministeriö oli joutunut jo aiemmin julkaisemaan omat tyyppinumeronsa, jotka poikkeavat Opetushallituksen numeroista.

Syksyllä 2016 Suomen kouluissa otettiin käyttöön uudet tyyppikirjaimet, joissa pikkuviiva oli palautettu numeroon 7."

Olen varmaan useammankin kerran joutunut kysymään, onko numero hintalapussa 1 vai 7. Itse kirjoitan seiskan aina viivalla, minun numeroissani joskus sekoittuvat 2 ja 8. Opettelin lapsena kirjoittamaan kakkosen niin kuin tässäkin tekstissä, otin mallia seinäkellon numeroista. Koulussa opetettiin "käsialakakkonen" ja sitä käytän nykyään, vaikka kirpparin tiskillä mallinumeroissa onkin taas se seinäkellon kakkonen.

Kaikista muista kirjassa kerrotuista tapahtumista olen kuullut, mutta yksi "uusi" asiakin oli: vuonna 1991 ilmestyneestä (vain 3 numeroa) Toni Poni -lehdestä en ollut koskaan kuullutkaan. Kirjassa arvellaan ensinumeroa jaetun mainosjakeluna kaikkiin koteihin, mutta meille ei ainakaan tullut. Ehkä vain lapsiperheisiin.

Tara Westover: Opintiellä

Sain tietää tästä kirjasta luettuani siitä katkelman amerikkalaisesta Vogue-lehdestä. Kirja on alunperin julkaistu helmikuussa 2018 nimellä Educated ja käännetty suomeksi saman vuoden syyskuussa.

Kirjassa Tara Westover (s. 1986) kertoo omasta nuoruudestaan seitsenlapsisen (5 poikaa ja 2 tyttöä) mormoniperheen nuorimpana. Perheen vanhemmat ovat paitsi mormoneja, myös survivalisteja; erityisesti perheen isä uskoo lujasti lopun aikojen koittavan hetkenä minä hyvänsä ja varautuu hankkimalla aseita, polttoainetta sekä kultaa ja hopeaa.

Seuraava kohtaus on uudenvuodenaatolta 1999, kun moni muukin uskoi maailmanlopun tulevan, kun tietokoneet eivät kuulemma tunnistaisi vuosilukua 2000:

"Isän suosikkiohjelma oli The Honeymooners, ja sinä iltana sen jaksoja esitettiin peräperää. Me katselimme ja odotimme Loppua. Vilkaisin kymmenen ja yhdentoista välillä kelloa aina muutaman minuutin välein, ja siitä keskiyöhön sitten muutaman sekunnin välein. Jopa isä, joka ei juuri koskaan antanut ympäröivän todellisuuden vaikuttaa itseensä, vilkuili kelloa vähän väliä.

23:59.

Pidätin hengitystä. Vielä minuutti, ajattelin, ja sitten kaikki loppuu.

Keskiyö tuli. Televisio pysyi päällä, sen valo heijastui mattoon. MIetin, mahtoiko kellomme edistää. Menin keittiöön ja panin hanan päälle. Sieltä tuli edelleen vettä. Isä istui paikoillaan ja tuijotti ruutua. Minä palasin sohvalle.

0:05.

Kuinka kauan kestäisi, ennen kuin sähköverkko pettäisi? Oliko jossain varasähköä, jonka turvin sinniteltiin vielä muutama minuutti?

0:10.

Odotin, että ruutu alkaisi välkkyä ja pimenisi. Yritin pysyä mahdollisimman tietoisena kaikesta, viimeisestä yltäkylläisyyden hetkestä - kirkkaan keltaisesta valosta ja patterin lämmöstä. Uumoilin jo nostalgiaa aiempaa elämääni kohtaan, sitä elämää jonka menettäisin hetkenä minä hyvänsä, kun maailma menisi sijoiltaan ja alkaisi tuhota itseään.

Istuin paikoillani, hengitin syvään ja koetin imeä sisääni langenneen maailman viimeistä tuoksua, mutta huomasin ärsyyntyväni kaiken jatkumisesta koko ajan enemmän. Nostalgiani muuttui väsymykseksi.

Isäni olemuksesta huokuva pettymys oli niin lapsekasta, että minä mietin, kuinka Jumala oli saattanut riistää häneltä sen hetken. Isä oli uskollinen palvelija, joka antautui kärsimykseensä yhtä auliisti kuin Nooa rakensi arkin. Mutta Jumala ei lähettänytkään vedenpaisumusta."

Perheen vanhimmat pojat ovat käyneet jonkin verran koulua, mutta nuorimmat eivät: heidät on opetettu kotona lukemaan, kirjoittamaan ja auttavasti laskemaan, eikä juuri muuta. Perheen isä ei hyväksy kouluja eikä lääkäreitä, sairaaloita tai lääkkeitä. Äiti valmistaa yrteistä homeopaattisia lääkkeitä, joilla uskoo parantavansa kaikki vammat ja sairaudet. Näitä vammoja perheenjäsenille tulee paljonkin; äiti saa aivovamman, kun auto suistuu liukkaalta tieltä eikä isä hyväksy turvavyön käyttöä; Taran veli Luke saa pahan palovamman jalkaansa romuttamolla, jossa lapset työskentelevät isänsä kanssa. Tara itsekin loukkaa selkänsä pudottuaan romuttamolla (isä ei usko turvavaljaisiinkaan); veli Shawn putoaa myös ja lyö päänsä pahasti (tämä mahdollisesti pahensi hänen muutenkin jyrkkiä mielialavaihteluitaan). 

Pahiten kuitenkin loukkaantuu isä: hän käyttää hitsauspilliä purkaessaan autoa, jonka tankissa onkin vielä bensaa. Bensa räjähtää, isä saa erittäin pahoja palovammoja, mutta pystyy puhumaan sen verran, että kieltäytyy ehdottomasti menemästä sairaalaan. Lopulta, parin kuukauden jälkeen, hän kykenee kuitenkin jälleen liikkumaan ja yli puoli vuotta myöhemmin jopa ajamaan autoa.

Kirjan alkupuoli oli hyvä; kertomus "erilaisesta" lapsuudesta, josta minullakin on kokemusta, tosin täysin erilaista kuin Taralla. Kirja muuttuu epäuskottavaksi (vaikka tositarina onkin) siinä vaiheessa, kun Tara, joka ei ole päivääkään käynyt koulua, päättää lähteä opiskelemaan yliopistoon. Hän opiskelee kotona kirjoista ACT(1-testiä varten, ja lopulta pääseekin Brigham Young -yliopistoon Utahissa. Lopulta nuori nainen, joka ei 17-vuotiaana ollut koskaan kuullutkaan sanaa holokausti saati tiennyt sen merkitystä väittelee 28-vuotiaana historiantutkimuksen tohtoriksi Cambridgen yliopistosta!

En tiedä amerikkalaisesta koulutusjärjestelmästä ja yliopistoista kovin paljon enkä tiedä, miten tämä on mahdollista, mutta sen tiedän, ettei Suomessa onnistuisi; ainakin peruskoulun (vaikka sitten kotikoulussa käydyn) päättötodistus sekä lukion tai ammatillisen oppilaitoksen todistukset vaaditaan pääsykokeen lisäksi. Osaan yliopistokoulutuksista pääsee jopa suoraan todistuksella ilman pääsykokeita.

Kirjan toisessa osassa myös Taran suhde perheeseen alkaa rakoilla, osittain sen vuoksi, ettei isä hyväksy hänen opiskeluitaan, ja erityisesti sen vuoksi, etteivät vanhemmat usko Taraa tämän kertoessa tulleensa usein veljensä Shawnin pahoinpitelemäksi. He painostavat Taraa myöntämään, että tämä valehtelee ja jossain vaiheessa Tara alkaa epäröidä myös omia muistojaan. Muistaako hän kuitenkin väärin?

Lopulta Tara päättää olla tapaamatta isäänsä enää koskaan, koska kaikki tapaamiset päättyvät ahdistavaan väittelyyn ja painostamiseen. Ja koska hänen äitinsä ei suostu lähtemään minnekään ilman miestään, hän ei tapaa myöskään äitiään eikä osaa muista sukulaisistaan, joiden kanssa välit menivät poikki viimeistään tämän kirjan tullessa julki.

Tätä blogikirjoitusta kirjoittaessani löysin tiedon, että Taran äiti LaRee Westover on myös kirjoittanut kirjan nimeltä Educating(2. Kirjassa hän tietysti yrittää kumota Taran väitteitä, mutta koska kirjaa ei ole Suomessa saatavilla olen lukenut siitä vain tämän blogikirjoituksen https://mrsladywordsmith.com/educating-memoir-laree-tara-westover/. Sivulla on myös pari valokuvaa Westoverien kotitilasta. LaRee ja Val Westoverilla on myös yritys nimeltä Butterfly Expressions, joka valmistaa ja myy mm. homeopaattisia lääkeaineita.

Goodreads-sivustolla Taran kirjaa kommentoivat myös mm. hänen veljensä Tyler ja toisen veljen Luken vaimo Stephanie. Sivusto on ilmainen, mutta vaatii kirjautumisen.

1) ACT (American College Testing), standardoitu koe, jota käytetään yliopistojen sisäänpääsyvalinnoissa.

2) Taran kirjan nimi Educated on suoraan suomennettuna Koulutettu, hänen äitinsä kirjan nimi on suomeksi Kouluttaa.