Tämä kirja on ollut hyllyssäni ties kuinka monta vuotta, mutta vasta nyt ehdin sen lukea; kuinka sattuikin, juuri Ingrid Bergmanin 100-vuotissyntymäpäivän aikoihin!
Olen lukenut samalta kirjoittajalta myös Marilyn Monroen ja Elizabeth Taylorin elämäkerrat. Kirjoittaja kyllä osaa asiansa, ja faktat on tarkistettu. Suhtautuminen kohteeseen on välillä vähän liiankin positiivista; todella selvästi huomaa eron kahteen viimeksi lukemaani elämäkertaan (Keisarinna Elisabeth ja Eva Peron) joiden kirjoittajat suhtautuivat kohteisiinsa syystä tai toisesta hyvin negatiivisesti.
Yltiöpositiivinen suhtautuminen ilmenee mm. siinä, ettei Spoto kritisoi millään tavalla Bergmanin kritiikitöntä suhtautumista natsi-Saksaan ja tietämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä maailmanpolitiikasta; Ingrid oli kesällä -39 lähdössä saman vuoden syksyllä tekemään elokuvaa Saksaan, ja oli yllättynyt kun alkoikin sota.
Vähän liikaa ymmärrystä saa myös se seikka, että Ingrid jätti 11-vuotiaan Pia-tyttärensä tämän isälle, ja seuraavien kahdeksan vuoden aikana tapasi tämän vain kerran! Spoto korostaa sitä, että ura oli Ingridille tärkeämpi, mutta toteaa kyllä, että jättäessään perheensä ja Hollywoodin toisen miehen vuoksi hän samalla lähes tuhosi tuon tärkeän uran menettäen siitä ainakin vuosikymmenen parhaassa iässään.
Kirjasta saa vähän sellaisen kuvan, ettei Ingrid ollut kovin älykäs. Hyvä näyttelijä varmaan, mutta tunteiden ja toisten ihmisten vietävissä. Ura kai sitten oli niin tärkeä, että muulle ei jäänyt aikaa; edes kunnon kotia hänellä ei ollut vuosiin, vaan hän asui hotelleissa ja muissa tilapäisissä asunnoissa milloin Roomassa, Pariisissa tai Lontoossa sen jälkeen, kun oli jättänyt Hollywoodin.
Kovin paljon tämä kirja ei edes innosta katsomaan hänen elokuviaan; ainoastaan elokuvan Tri Jekyll & Mr Hyden vuodelta -41 haluaisin nähdä uudestaan (viimeksi TVstä vuonna 1990).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti