Helmikuu

Tosi vähän tuli ostettua, vaikka käytiin useammankin kaupungin kirppiksillä: Tampereella, Turussa ja Järvenpäässä. Eli helmikuun kirpputorilöytöjä, osa 57:

• USA-lippuhuivi
• Musta-valko-raitahuivi
• Kaj Stenvallin ankkataulu
• Pehmoankanpoika
• Pehmopingviini
• Muovinen Madagascarin pingviini
• Kaulakoru (kuva alla)

Samaan aikaan on ollut oma kirppispöytä, jota en ole ehtinyt hoitaa ihan niin kuin pitäisi. On ollut kiireellisempää tekemistä. Mutta on sieltä kaupaksi mennyt ihmeen paljon. Jos jaksaisi, ottaisin arkillisen hintalappuja lisää, mutta eipä se enää kannata, ensi maanantaina täytyy pöytä tyhjentää kuitenkin.

Työttömyyskatsaus 2/2017

Jaoin 3. helmikuuta linkin Aamulehden juttuun otsikolla ”Muistatko Ronjan, 20? Työharjoittelupaikka irtosi! ”Pärjään työttömyystuella älyttömän hyvin!” Juttu oli jatkoa marraskuiselle artikkelille Ronja Strandista ja hänen ongelmistaan työttömyysturvaviidakossa. Osittain omasta syystään hän oli menettänyt oikeutensa työmarkkinatukeen eikä työnantajan kanssa sovittua työkokeiluakaan voinut noin vain byrokratian vuoksi aloittaa.

No, Ronja pääsi lopulta haluamaansa paikkaan työharjoitteluun (kokeiluun?) ja saa työmarkkinatuen + 9 euroa työpäiviltä eli noin 700 euroa kuussa. Lehtijutun mukaan hän on erittäin tyytyväinen, ja kaikki rahakin menee säästöön koska hän asuu kotona.

Itse ja useimmat jutut kommentoijat ovat sitä mieltä, että tämä on väärin: Ronja on ”töissä” mutta palkan maksaa Kela eli me veronmaksajat, eikä hänen työpaikkansa joka saa hänen työpanoksensa. Se, mihin tuon rahan käyttää, tuhlaa tai säästää, on toissijaista: jos henkilö on oikeutettu tukeen, hänen kuuluu saada se, vaikka se sitten menisi säästöönkin.

Lähtökohtaisesti ilmaistyöntekijän käyttäminen on väärin, ja vääristää työmarkkinoita: miksi palkata kun ilmaiseksi saa. Mutta jos miettisikin asiaa Ronjan tai hänen kaltaisensa kannalta?

Jos itse olisin ollut nuorena tuonkaltaisessa tilanteessa, tai jos nyt olisin nuori työtön, ja olisin syystä tai toisesta ollut kuukausia ilman minkäänlaista ”omaa rahaa”, ja sitten yhtäkkiä saisin 700 euroa kuussa, välittäisinkö siitä mistä raha tulee? Ehkä teoriassa, mutta käytännössä olisin kyllä myös todella iloinen. Varmasti myös säästäisin suurimman osan mutta myös käyttäisin: kiva vaate silloin tällöin, kahvilaan, elokuviin…tuossa iässä en ehkä vielä olisi kaivannut hierontaa tai jalkahoitoa.

En kyllä menisi sillä rahalla lehtiin leuhkimaan. Kolme kuukauden jakso on myös niin lyhyt, että siinä ei huomaisi epäkohtia, jotka huomaavat ne jotka tekevät vastaavanlaisia ilmaistöitä vuodesta toiseen: ei tule kesälomaa, ei ole työterveyshuoltoa, ei kerry eläkettä eikä sitä lomaoikeutta…

Ronja aikoo opiskelemaan, toivottavasti pääsee; mutta kaikki eivät pääse (eivätkä ehkä lopulta haluakaan jäädä olemattoman opintotuen varaan) vaan jäävät ilmaistöiden ja työttömyyden kierteeseen. Ja yhtä mahdollista, että siihen päätyy myös opiskeluiden jälkeen. Työpaikkoja, niitä joista maksetaan palkkaa, ei vain ole tarpeeksi kaikille.

Mediassa ilmaistöitä tekeviä nuoria ja vanhempiakin ylistetään, tyyliin "tekevät sentään töitä eivätkä makaa sohvalla". Palkasta ei näissä jutuissa koskaan mainita. Samoin nuoren tuttavat ja sukulaiset muistavat aina mainita, "kuinka heidän nuorensa käy töissä eikä vetelehdi niinkuin monet muut". Vaikkapa isovanhemmille ei ehkä kerrota totuutta palkattomuudesta, kerrotaan vain "töihin" pääsystä.

Tämä vääristää käsitystä siitä, miten vaikeaa on päästä oikeisiin töihin, joista maksetaan oikeaa palkkaa. Ja eikö kukaan kunnon veronmaksaja huomaa, että jos Kela eli valtio maksaa työttömälle 700 €/kk kun tämä tuottaa voittoa jollekin yritykselle, se tulee veronmaksajille kalliimmaksi kuin maksaa hänelle vaikkapa pelkkää toimeentulotukea 485 €/kk? Miten tämä on jäänyt huomaamatta?

Oikein väärin ymmärretty

Viime vuonna hallitus suunnitteli yksityistävänsä työttömille määrätyt kolmen kuukauden määräaikaishaastattelut, mutta joutui perumaan suunnitelmansa perustuslain vastaisena: yritys ei saa määrätä karenssia, vaan sen saa tehdä vain viranomainen. Nyt kuitenkin hallitus on päättänyt ostaa viidellä miljoonalla yksityisiltä yrityksiltä "työllistämistä tukevia palveluita", jotka siis eivät ole lain tarkoittamia haastatteluita, vaan mitä?

TE-toimistojen helmikuussa tekemässä kilpailutustarjouksessa ja TE-toimistojen sekä ELY-keskusten tiedotteissa lukee tarkalleen ottaen: ”yksityiset palveluntuottajat vastaavat määräaikaishaastattelujen toteuttamisesta määräajassa”. Mutta tätä ei pidä ymmärtää niinkuin se on kirjoitettu, vaan: 

"Huhtikuusta eteenpäin tuhansia työttömiä ohjataan enintään kuuden kuukauden ”työllistymispalvelujaksoille”, joista vastaavat yksityiset yritykset, jotka järjestävät työttömälle parhaaksi katsomaansa ”sparrausta”, haastatteluja ja vaikkapa tapaamisia työnantajien kanssa. Suuri osa yritysten palkitsemisesta perustuu siihen, miten hyvin ne onnistuvat työllistämään työttömiä tai edistämään työllistymistä. Kilpailutustarjous umpeutuu vasta maaliskuussa, joten Arffman Consulting on palkkaamassa väkeä hyvissä ajoin. Kilpailutuksessa on mainittu haastattelut, mutta muutoin siinä ei ole määritelty, mitä yritykset oikeastaan tekevät.

– Tässä voi vaikka syntyä innovaatioita, Pirkanmaan Ely-keskuksen aikuiskoulutuspäällikkö Riikka Joutsensaari toivoo.

Toisin sanoen yksityiset yritykset kyllä pääsevät haastattelemaan työttömiä ja tekemään heidän kanssaan paljon muutakin – vain virallisia, laissa tarkoitettuja haastatteluja ne eivät voi tehdä.

Kuuden kuukauden ajanjaksolle osuu vähintään yksi te-toimiston pakollinen määräaikaishaastattelu, ja käytännössä kuvio toiminee niin, että palvelujakson aikana TE-toimistosta soitetaan työttömälle muodon vuoksi lyhyt haastattelupuhelu." (Taloussanomat 21.2.2017)

Kirjaimellisesti ottaen tuon lauseen, ”yksityiset palveluntuottajat vastaavat määräaikaishaastattelujen toteuttamisesta määräajassa”, voisi ymmärtää vaikka niin että yksityinen sparrausyritys huolehtii ihan konkreettisesti, että työtön on määräaikaishaastattelussa ajallaan eli hänet viedään sinne vaikka kotoa noutaen...

Sitä olisi taas tavaraa myynnissä...

Eka kirpputoripöytä tänä vuonna, huonoimmassa tapauksessa myös viimeinen koska pöydän vuokra on kuudesosa työmarkkinatuesta ja se on aika paljon se, varsinkin kun pitää maksaa etukäteen...

Tavaraa kyllä olisi edelleen, kesävaatteita ja joulukoristeita, joita ei nyt viitsi laittaa myyntiin kun eivät kaupaksi menisi kuitenkaan.

Saa nähdä, meneekö ylipäätään mitään. Kirpputori tuntuu aavemaisen hiljaiselta, mutta toistaiseksi olen valinnut sen enkä paikkakunnan toista.

Halpakauppojen (nousu ja) tuho

Pakasterasiat Aholaidasta, muki Tiimarista,
sukat Halpa-Hallista, koru Löytötavara-
talosta ja laatikko Nekalan Löytöliiteristä.

Yksi toisensa jälkeen kaikki ns. halpakaupat häviävät kaupunkien kartoilta. Eipä sillä enää ole väliä, joskus nuorempana niissä oli kiva kuljeskella ja katsella, ja ennen kunnollisten kirpputorien ilmestymistä myös suurin osa vaatteista ja käyttötavarasta tuli ostettua niistä.

Aholaita

Ensimmäinen halpakauppa, jonka muistan. Perustettu 1967, ensimmäisen kerran taisin käydä Tampereella 80-luvulla. Sijaitsi muistaakseni rakennuksessa, joka oli Hämeenkadun ja Pellavatehtaankadun kulmassa, siinä missä nyt on Clas Ohlson. Rakennuksessa toimi tavaratalo Centrum vuoteen 1983, joten olisiko Aholaita ollut siinä sen jälkeen? En ole aivan varma; muistan vain, että liikkeessä oli leveät portaat alakertaan ja vaatteet jonkinlaisissa laareissa sekaisin.

Vammalaan Aholaita ilmestyi 80-luvulla, yläasteen ja lukion aikana sieltä tuli ostettua jonkin verran vaatteita, T-paitoja sun muuta. Laatu oli kohtalaista, kesti sen verran kuin vaatetta halusi käyttää.

Joskus vuosituhannen vaihteessa Aholaitaan iski suuruudenhulluus, ja se perusti Tampereen Lielahteen valtavan kokoisen myymälän, ja Vammalaankin aika ison. Ja niinhän siinä sitten kävi: konkurssiin 2005!

Anttila

Anttilasta kirjoitinkin jo viime vuonna sen konkurssin aikoihin: Muistoja Anttilasta.

Halpa-Halli

Ei ihan nimensä veroinen, 1969 Pohjanmaalla perustettu ketju, jolla oli parhaimmillaan 3 myymälää Tampereella. Jotain pientä joskus 2000-luvun ensimmäisellä kymmenellä ostin, erityisesti sieltä sai hyviä sukkia. Perheyrityksen hengellisen taustan vuoksi ei avoinna sunnuntaisin eikä myynnissä alkoholituotteita eikä tupakkaa. Tämänkö vuoksi myymälät kaikkosivat Tampereelta? Jatkaa edelleen Pohjanmaalla.

Löytötavaratalo

Vuonna 1972 perustettu vanhaan navettaan Lempäälän Kuljussa, nykyisin nimenä Kuljun Kartano. Itse olen siinä liikkeessä tainnut käydä vain kerran, mutta paljon useammin Lielahden myymälässä, joka nyt on päätetty lopettaa. Toistaiseksi Kuljun ja Nokian myymälät jäävät.

Itse olen ostanut Löytötavaratalosta muutamia vaatteita ja vähän jotain muuta. Erityisesti mieleen jäävät ensimmäiset lumikenkäni (29,90 €), jotka kestivät (kerta viikossa) käyttöä alle kolme kuukautta ja joista sain sitten rahat takaisin. Myyjä ei halunnut uskoa, että ne olivat käytössä menneet rikki, koska "niitä oli myyty jollekin naparetkikunnallekin". No, toivottavasti ei sentään, kai naparetkikunta sentään ostaisi laadukkaampia.

Nekalan Löytöliiteri

Ei mikään ketju, vaan yksi ja ainoa liike Tampereen Nekalassa, perustettu 1986 myymään Tammer-Tukun tuotteita tavalliselle kuluttajalle. En muista, koska löysin tämän ensimmäisen kerran, varmaan vasta joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla.

Liiteriin ei kannattanut mennä kuin alennusmyyntiaikaan eli joulun ja juhannuksen jälkeen, silloin suurin osa tuotteista myytiin puoleen hintaan. Jos ennen joulua oli jossain nähnyt jonkin uudenlaisen jouluvalojutun, niin joulun jälkeen sitä kannatti mennä tuolta etsimään. Ostin ainakin meteorivalosarjan ja valoikkunat, joiden kynttilöissä sisällä jotain tulelta näyttävää nestettä ja joita ei juuri ole muualla näkynyt.

Hupaisin ostos oli kenkäteline vuosia sitten. Etsin ihan tietynlaista, tarpeeksi leveää kaksitasoista jonka allekin mahtuisi edes matalia kenkiä. No, löysin Löytöliiteristä mustan takorautaiselta näyttävän, normihinta 29,90 € eli puoleen hintaan 14,95 €. Päätin ostaa, koska mistään muualta ei ollut löytynyt. Siinä oli se yksi kappale koottuna, arvelin että on mallikappale ja että on parempi ostaa laatikossa osina oleva. Ja siinähän oli vieressä yksi laatikko, hintakin kirjoitettu mustalla tussilla päälle.

Se laatikko vain painoi ihan järjettömän paljon. Hain ostoskärryn, johon juuri ja juuri jaksoin sen nostaa, kassa sanoi ettei tarvitse nostaa hihnalle, hän saa viivakoodin luettua kyllä. Niin, ja maksoin todella sen 14,95 €. Ulkona melkein vedin sen maata pitkin autolle, ja just ja just sain takaluukkuun. Kotona olin niin väsynyt, että päätin raahata sen sisälle vasta seuraavana päivänä.

Raahasin kyllä, ja aloin avata pakettia. Laatikon päällä kyllä luki "4 pcs", yhdessä kenkätelineessä on niin monta osaa, mutta kun sieltä laatikosta tuli 16 osaa! Eli koottuna 4 kenkätelinettä! Mitä siinä pitäisi tehdä, kun itse ei ole tehnyt virhettä? Ajaa 100 km Tampereelle ja takaisin palauttamaan ne?
Päätin, että kun virhe on kaupan ja olen rehellisesti sen paketin ostanut ja kassakin siitä hinnan ottanut, niin pidän kaikki ne neljä.

Nekalan Löytöliiteri ehti jo lopettaa alkuvuodesta. Omistaja Tammer-Tukku ottaa tilat käyttöönsä.

Tiimari

Olihan tämäkin alun perin halpakauppa, mutta keskittyi vain pikkutavaraan, ei vaatteita eikä kemikaliotuotteita. Tiimari-nimellä vuodesta 1975, ensimmäisen kerran kävin Turussa 80-luvulla ja ostinkin halpoja kuusenkoristeita. Vammalaan 80-luvun lopulla, jotain pientä mutta kaunista turhuutta taisin ostaa. 2000-luvulla valikoima muuttui, erilaista askartelu- ja silloin muodikasta skräppäystavaraa tuli myyntiin runsaasti, mutta eipä sellainen tainnut olla kovin kannattavaa. Kaikenlainen "kiva" tavara hävisi. Ja sitten tuli konkurssi 2014. Tämäkin ketju yritti tavoitella jotenkin hienompia asiakkaita, ja menetti entisetkin (vrt. Anttila).

Niin, tuossa se olikin, yksi merkittävä syy kauppojen häviämiseen: imago "halpakauppana" koettiin negatiivisena ja siitä haluttiin eroon; myymälöitä stailattiin ja myyntiin otettiin muka muodikkaampaa tavaraa, ei kuitenkaan parempilaatuista mutta hintoja hilattiin silti ylöspäin. Halpa ei ollutkaan enää halpa. Toki netistä tilaamisen helppous ja ihan oikean halvan (ja turhankin) tavaran tilaaminen kotiin saakka on osittain vaikuttanut kauppojen myyntiin.

Jotain pientä

Pehmoleluja tuli ostettua, vaatteitakin pari kappaletta vaikka sitä pitäisi vähentää. Siis tammikuun kirpparilöytöjä, osa 56:

• Nici-pehmonalle
• 2 pehmopingviiniä
• Diddlina-avaimenperä
• Keltainen lasijoutsen
• Koziol-kenkälusikka
• Musta-pinkki ruutuhuivi
• Neonvärinen tunika
• Stretch-(teko)nahkaleggarit

Joustava aidon näköinen tekonahka ja vielä extralämpimällä fleecevuorilla on kyllä ihmeellinen keksintö! Voi että kun olisin ollut onnellinen, jos moista olisi ollut saatavilla nuoruudessani epämukavan joustamattoman ja kylmän sekä kalliin aidon nahan sijasta!

P.S. Kirpparipöytä taas varattu kahden viikon päähän. En kyllä millään jaksaisi, mutta tavaraa on taas kertynyt.

Työttömyyskatsaus 1/2017

Vuosi ei alkanut työttömile hyvin. Tulojen väheneminen ja muut tiukennukset olivat tiedossa jo viime vuonna. Mutta uutisiin:

Viime vuoden tammikuussa oli juttua Hamk:in järjestämästä Ura Ovi -projektista. Siihen osallistui v. 2015 247 työtöntä, joista 30 sai vakituisen ja 63 määräaikaisen työpaikan, opiskelun aloitti 42 (yhteensä 135. jutussa mainittiin 153:lle löytyneen pitkäkestoisen ratkaisun, luku taisi olla väärinpäin). Yli sata jäi edelleen (pitkäaikais)työttömäksi.

Vuonna 2016 Ura Oven ”työttömistä asiakkaista 25 sai vakituisen työpaikan ja määräaikaiseen työsuhteeseen palkattiin 98 henkilöä. Lisäksi asiakkaita ohjattiin kursseille, opiskelemaan, työkokeiluun sekä oppisopimuskoulutukseen. Asiakkaita oli kaikkiaan 163.

Ura Ovi onnistui asiakkaidensa aktivoinnissa viime vuonna paremmin kuin koskaan. 86 prosenttia asiakkaista osallistui aktiivitoimenpiteisiin, esimerkiksi työkokeilujaksoihin, koulutuksiin, kursseihin tai lyhyempiin työsuhteisiin.

– Eniten aktiviteettejä oli yli 24–36 kuukautta työttömänä olleiden ryhmässä, jossa aktiivisuusprosentti oli 90. Pienin prosentti (81) oli yli 300 päivää työmarkkinatukea saaneiden ryhmässä, Minna Kotilainen kertoo.” (Aamulehti 13.1.2017)

Tekisi mieli puuttua viimeisen lauseen epäjohdonmukaisuuteen: 24 – 36 kk ON yli 300 päivää, eli mitä järkeä tuossa lauseessa on? Haluaisin myös todella tietää, kuinka moni osallistui erilaisiin aktiviteetteihin pakosta eli karenssilla uhattuna. Ja miksi moinen Ura Ovi saa koko ajan julkisuutta?

Kuntouttavan työtoiminnan pahin epäkohta eli sen teettäminen yrityksissä voiton tuottamiseksi on viimeistään tässä kuussa tullut julkiseksi useammallakin taholla. Tosin se on ollut niin selvää kaikille aiemminkin, ettei siihen nytkään ole kiinnitetty erityistä huomiota eikä nostettu minkäänlaista meteliä.

"Lahden Paikan elin entisen Tuoterenkaan tiloissa Kiveriössä käy pauke, kun työkokeilussa olevat työntekijät kasaavat Mölkky-pelin laatikoita. Yksi työporukkaan kuuluvista on lahtelainen Markku Honkalammi, joka sai paikan kuntouttavan työtoiminnan kautta. Honkalammin pesti Lahden Paikassa on järjestetty mutkan kautta, sillä lain mukaan osakeyhtiö ei voi tehdä kuntouttavaa työtoimintaa.

– Lahden kaupunki ostaa palvelua Lahden Työhönvalmennus -yhdistykseltä, joka hoitaa valmennusta täällä meillä. Vuokraamme valmennusresurssia yhdistykselle ja annamme tilat sen käyttöön, Lahden Paikan toimitusjohtaja Pekka Kotiaho kertoo." (Etelä-Suomen Sanomat, 23.1.2017)

Siis aivan suoraan turhia häpeilemättä kerrotaan, kuinka asiat täytyy järjestää "mutkan kautta", että kuntouttavan työtoiminnan tekijöitä voidaan laittaa hommiin yritykseen.

"Lahden työllisyystoimikunnan puheenjohtajana toimiva Lahden Paikan työvalmentaja Jari Hartman (sd.) pitää kuntouttavaa työtoimintaa ja työkokeiluja tärkeinä.

– Muutenhan ihmisen makaisivat kotona tekemättä yhtään mitään, eivätkä varmasti nousisi sieltä yhtään mihinkään. 

Kaupungin tavoitteena on saada ihmisiä pois kortistosta ja toimeentulotuen piiristä."

Jos toimittaja olisi ollut vähän asiantuntevampi, hän tietäisi että kutyssa ja työkokeilussa olevat työttömät ovat edelleen myös kortistossa, vaikka jossain tilastoissa heidät lasketaan aktivoiduiksi.

Entinen työministeri Lauri Ihalainen ehdotti Aamulehdessä 26.1. kesätyöpaikkapäivän järjestämistä koululaisille:

"- Koulut voisivat aktivoitua ja järjestää valtakunnallisesti vaikka yhden päivä, jolloin opiskelijat voisivat mennä työpaikoille tutustumaan ja keskustelemaan kesätyöpaikoista."

Ihalainen myös lupasi, että SDP palauttaa nuorisotakuun määrärahat 40 miljoonasta eurosta vähintään viime hallituskauden 100 miljoonan vuositasolle, jos se nousee pääministeripuolueeksi seuraavissa eduskuntavaaleissa. Tämä tarkoittaa erityisrahoitusta nuorten työmarkkinoille pääsyyn, etsivään nuorisotyöhön ja työpajatoimintaan, nuorten aikuisten osaamisohjelmaan, sosiaaliseen kuntoutukseen sekä nuorten työpaja- ja yrittäjätoimintaan.

Tuo kesätyöpaikkapäivä kuulostaa aluksi hyvältä, mutta enemmän sitä miettiessä mieleen visualisoituu kuva, jossa koululuokka saapuu vierailulle yritykseen, jossa jonkin luokkalaisen iskä tai äiskä on töissä. Kuinka nolo tilanne on muille oppilaille, kun tajuavat olevansa siellä turhaan?

Ja sitten se erityisarahoitus: kuinka paljon siitä lopulta käytetään vain ja ainoastaan sosiaaliseen kuntoutukseen työpajoilla eli kuntouttavaan työtoimintaan, koska se on kaikkein helpointa? 

Tähän liittyy Janakkalan kunnan vuoden alusta tekemä muutos työpajatoiminnan työnjakoon, jossa alle ja yli 29-vuotiaisen työpajatoiminta erotetaan toisistaan niin toiminnallisesti kuin tavoitteellisesti. Nuoret alkavat pyörittää ilmaistyönä Tervakosken elokuvateatteria, yli 29-vuotiaille järjestettävista pakkoaktiviteeteista ei ole vielä tietoa.

Miten tähänkin pitäisi suhtautua? Jos olisin nyt nuori työtön, ja minulle tarjottaisiin mahdollisuutta osallistua elokuvateatterin pyörittämiseen, olisin todella innoissani. Varmaan moni nuori nytkin on päästessään mielenkiintoiselta kuulostavaan hommaan vaikka sitten yhdeksän euron kulukorvauksella; muutakaan kun ei ole tiedossa. Mutta kuinka kauan sitä jaksaa olla innostunut: sopimus toisensa perään, luvataan sitä ja tätä, luvataan selvittää muita mahdollisuuksia, mutta mitään ei tapahdu. Paitsi taas se uusi kuty-sopimus. Kuinka monta vuotta jaksaa olla innostunut?

Hyvinkään Aamupostissa oli 27.1.2017 pikku-uutinen, jonka mukaan Taidetalo Kassu Halonen Oulujärven Manamansalossa (Hyvinkää - Manamansalo 563 km) tarjoaa nuorille töitä palkatta. Ilmaistyöläinen saisi sentään asunnon, ruokaedun ja pyörän käyttömahdollisuuden, matkakulut olisi varmaan maksettava itse. Uutisen virhe on se, että sen mukaan paikkaa voisivat hakea myös kesätyöseteliin oikeutetut 17 - 29 -vuotiaat. Taidetalo on kuitenkin yhdistys, eikä kesätyösetelietua pitäisi Hyvinkään internet-sivujen mukaan myöntää yhdistyksille...

Loppukevennykseksi käynee kohtaus Girls-sarjan jaksosta 3/5:

Työnantaja soittaa Japanissa työskentelevälle Shoshannalle: Tämä on työsuhteen, yhteistyön ja palkanmaksun kevyt päätös.

Shoshanna: Miten se eroaa potkujen antamisesta?

Työnantaja: Onhan sillä eri nimi!

Vesa Sisättö: Unohtunut avain joka upotti Titanicin + muita historian mokia

Kirja esittelee 55 enemmän tai vähemmän historiaan vaikuttanutta mokaa maailmalta sekä Suomesta.

Ensimmäinen luku käsittelee kömmähdyksiä esihistoriasta keskiaikaan, ihmiskunnan pahimmasta erehdyksestä (maanviljelyskulttuuriin siirtyminen) noitavainoihin. Toisessa luvussa kootut mokat Kolumbuksen Aasian-meritien löytämisestä Afrikan jakoon 1884.

Kolmannessa luvussa päästään kirjalle nimen antaneeseen Titanicin uppoamiseen. Tämä on selvästikin kirjoittajan mieliaiheita, ja hän tarjoaa myös listan virheistä ja siitä, miten ne olisi voitu välttää. Oudoin väitetty virhe on se, että tähystäjän kiikarit olivat lukitussa kaapissa, jonka avaimen Southamptonissa poistunut perämies oli vahingossa vienyt mukanaan. Miten järeässä kaapissa kiikarit olivatkaan, jos kukaan Titanicilla ei pystynyt murtamaan sitä? Vai eikö kukaan vain viitsinyt? En kyllä syyttäisi puuttuvaa avainta, vaan saamatonta miehistöä.

Muita klassisia 1900-luvun mokia ovat mm. kieltolaki, DDT, talidomidi sekä Maon suuri harppaus ja kulttuurivallankumous. Myöhempien aikojen virheitä ovat kirjassa mm. Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus, hiihtäjien dopingskandaali ja subprime-lainojen seurauksena romahtanut maailmantalous, jonka seurausta elämme edelleen.

Kirjassa ei ollut kovin monta uutta tai minulle ennenkuulumatonta asiaa. Voi sitä silti suositella historiasta kiinnostuneille