Historian havinaa, osa 2

Vielä vähän vanhempaa tekstiä kuin viimeksi, Helsingin Sanomien Nyt-liitteestä 18.2.2000. Juttu on pitkä ja kieltämättä vanha, mutta karmaisevaa tekstiä edelleen. Erityisesti kohta "Jos ihmisen elintaso on liian heikko, yhteiskunnan kuuluu turvata minimi, mutta ei sellaista elämää, jossa viihtyy ja nauttii ja pystyy puhumaan kännykkään ja käymään elokuvissa" sai minut vannoutuneeksi Kokoomuksen vastustajaksi. En ikinä pystyisi missään tilanteessa äänestämään ketään ko. puolueeseen kuuluvaa, koska kukaan puolueesta ei ilmoittanut, etteikö tuo Kaupin lausahdus olisi myös koko puolueen kanta. Kannattaa lukea myös jutun lopusta hypoteettinen kysymys perinnönjaosta; olisi todella kammottava ajatus, että Kauppi olisi asianajajana oikeissa perinnönjaoissa tai päättävässä asemassa politiikassa. Pysyköön vain isopalkkaisessa virassaan Finanssialan keskusliitossa eläkeikään saakka!

"Piitu, Nuori Konservatiivi 

"Jos ihmisen elintaso on liian heikko, yhteiskunnan kuuluuturvata minimi, mutta ei sellaista elämää, jossa viihtyy ja nauttii", sanoo Piia-Noora Kauppi, uuden sukupolven porvari kokoomuksen oikealta laidalta.

Aloitetaan perusasioista. Piia-Noora Kauppi on porvari. Sen näkee jo päältä: Napakka jakku, suorat housut, sievät kengät, pitkät kynnet, kevyt meikki, kultainen sydänkoru kaulassa. Ja nuttura päässä - 25-vuotiaalla tytöllä! Piia-Noora Kauppi on paitsi porvari myös kaupunkilainen nuori nainen, eli sitä porukkaa, jolla menee nyt lujaa politiikassa. Viime kesänä nuorten äänet nostivat Kaupin europarlamenttiin, ja nyt ne samat äänet luultavasti ratkaisivat presidentinvaalitkin. 

Piia-Noora Kauppi on siis tulevaisuuden päättäjä, Suomen oikeiston toivoja, ehkä tuleva ministeri, puolueensa kokoomuksen johtoa varmasti. Puoluejohtaja Kauppi?  "Piitu", Kauppi sanoo herttaisesti. "Kaikki sanovat mua Piituksi."  Tilaamme isot lasilliset dieettikokista, ja Piitu alkaa puhua politiikkaa. Puhetta kestää neljä tuntia, joten tässä sitä joudutaan hieman tiivistämään. 

Ensiksi selvitetään aate. "Olen porvari, koska porvarit luottavat yksilöön. Vasemmalla uskotaan enemmän ylhäältä päin tulevaan sääntelyyn." Mutta käytännössä olette lähes kaikesta samaa mieltä? 
"Eikä olla!" 
"Vasemmistossa ajatellaan, että oikeus kännykkään on olennainen osa ihmisarvoista elämää. Tää on musta ihan käsittämätöntä. Veronmaksajien rahoilla pitäisi saada puhua kännykkään..." 
"Jos ihmisen elintaso on liian heikko, yhteiskunnan kuuluu turvata minimi, mutta ei sellaista elämää, jossa viihtyy ja nauttii ja pystyy puhumaan kännykkään ja käymään elokuvissa." 

Piitu pääsee vauhtiin. Hän alkaa puhua vastuullisista kansalaisista, veronmaksajien oikeuksista ja ennen kaikkea työnteon ja yrittämisen tärkeydestä. Tässä on hänen politiikkansa kulmakivi - kuunnellaan tarkasti, sillä tuleva puoluejohtaja toistaa saman asia kahdeksan kertaa haastattelun aikana: 
"Jokaisen on elätettävä itse itsensä." 
Ja vielä (oppi-isä Ben Zyskowiczin vaalilausetta toistaen): 
"Työnteon on aina kannatettava." 
Mutta Piitulla itsellään on kommunikaattori pöydällä ja ministeritason palkka. Kannattaako vaahdota muiden kännykkälaskuista? Kannattaa, sanoo Piitu. 

Hänen mielestään suomalaisilta on katoamassa yhteiskuntaa ylläpitävä perusarvo: halu tehdä töitä omien rahojensa (ja kännyköidensä) eteen. "Nykyään jengi tekee kaikkensa rahastaakseen yhteiskuntaa." 
Viime keväänäkin Piitu kuuli - "nyt tulee ihan kamala juttu" - kun kaksi akateemista opiskelijaa mietti Bottalla opiskelijalounaalla, pitäisikö heidän viettää vapaa kesä työkkärin rahoilla vai opintotuella. Ja mitä he tekisivät, jos työkkäristä soitettaisiin ja pyydettäisiin töihin! 
"Mä sanoin poikaystävälle, että tämmöstäkö tää on! Yhteiskunnan varoilla vaan halutaan elää! Ihan kauheeta!" 
Eikö opiskelija saisi pitää kesälomaa? 
"Jos ottaa lainaa tai pyytää vanhemmilta rahat, niin saa, mutta jos ei ole varaa siihen, eikun töihin vaan." 

Tässä välissä on pakko keskeyttää vähän. Olet itse kahden tutkijan lapsi, lahjakas, terve, kivannäköinen. Kaikilla ei ole aivan samat lähtökohdat... 

"Meillä on keskituloinen perhe. Harrastukset on maksettu, mutta muuten en ole saanut penniäkään ilmaiseksi", Piitu napauttaa ja kertaa työhistoriansa: 
- 13-vuotiaasta asti mansikassa Suonenjoella ("Olin tehokkaimpia poimijoita, koska olen hirveen ahne ja mulla on kauhea kilpailuvietti.") 
- koulun kahvion myyjänä  
- raviradalla toto-tyttönä 
- piano- ja tanssiopettajana 
- asianajotoimistossa lähettinä ja sihteerinä 
- kokoomuksen ryhmäkanslian vs. eduskuntasihteerinä 
- kokoomuksen ryhmäkanslian lainsäädäntösihteerinä 

Stereot, karkit ja meikit on hankittu omilla rahoilla. Vuokrat ja vaatteet on maksettu itse. Opiskeluaikoina Piitu otti lainaa, koska opintotuki ei riittänyt mihinkään. "Eka vuonna en päässyt edes Pykälän vuosijuhlaan, kunei ollut rahaa illalliskorttiin." 

No, enää ei ole noitakaan huolia. Kaupilla on niin iso palkka, ettei hänen ole edes tarvinnut laskea, kuinka iso se on. "Suunnilleen 60 000 markkaa kuussa." Veroja europarlamentaarikot maksavat 16 500 markasta, loput tulevat verottomina kulukorvauksina. 

Takaisin politiikkaan: miksi nuori porvari ei voi kannattaa voimakasta kehitysyhteistyöpolitiikkaa? 
"Suomi ei kuulu maailman kauheimpien maiden joukkoon kehitysyhteistyön osalta." 
Kannattaako sillä ylpeillä?  "On me oltu aika vastuullisia." 

Onko se vastuullista, että istutaan ravintolassa syömässä vuohenjuustosalaattia ja karpalopaahtovanukasta, vaikka suuri osa maailmasta elää köyhyydessä? 
"Jotkut asiat on olemassa, vaikka haluaisimme tehdä mitä." 
Ja sitä paitsi: "Se on viime kädessä afrikkalaisista itsestään kiinni, miten heille käy." 
"Pitää muistaa, että on myös onnellisia köyhiä. Raha ei ole onnellisuuden mittari." 

Miksi politiikassa sitten on tärkeintä vahdata jokaisen veromarkan käyttöä? "Se on oikeudenmukaisuuskysymys", Piitu sanoo tiukasti. 
"Niillä, jotka ovat omilla lahjoillaan ja työllään päässeet asemaan, jossa heidän on maksettava veroja, on oikeus tietää, mihin rahat menevät. Niiden täytyy mennä sinne, missä rahaa oikeasti tarvitaan." Eikö kehitysmaissa sitten tarvita? Piitu ei lannistu: 

"Kavereiden kanssa pohdimme tällaista hypoteettista kysymystä: On kaksi veljestä, joista toinen on rutiköyhä ja toinen rikas kuin kroisos. Minulle annetaan tuomarina miljoona, joka pitää jakaa perintönä oikeudenmukaisesti veljesten kesken. Miten se jaettaisiin, jos mitään lainsäädäntöä ei huomioitaisi?" "Jos se kaikki raha annettaisiin köyhälle, se ei olisi rikkaalle oikein. Jos se jaettaisiin fifty-fifty, köyhä olisi katkera." 

"Näin minä jakaisin rahat: antaisin rikkaalle 900 000 markkaa ja köyhälle 100 000 markkaa. Suhteessa he saisivat testamentista yhtä paljon. Eikö se ole oikeudenmukaista?" No onko sinusta?  "Kyllä se on. Jos köyhä saisi valtavan omaisuuden, hänen motivaationsa ylläpitää tätä yhteiskuntaa lakkaisi kokonaan. Hän muuttaisi Monacoon eikä maksaisi penniäkään varallisuusverojakaan. Sadallatonnilla köyhä voisi ostaa perusjuttunsa, ja suhteessa entiseen omaisuuteen se merkkaisi hänelle yhtä paljon uusia mahdollisuuksia kuin rikkaalle." 

Jutussa oli jatkoakin, mutta enimmäkseen Kaupin itsekehua, jota ei jaksa ilman pahoinvointia lukea. Julkaisen, jos joku haluaa.