Seuduilta sieltä pitää surun olla pois
Missä vain on Kalle Aaltonen
(J. Alfred Tanner)
Tästä kupletista Aino Pekkarinen sai idean romaaniinsa Perämies Kalle Aaltonen ja hänen morsiamensa (1944), josta hän aviomiehensä Tatu Pekkarisen kanssa teki näytelmän Kalle Aaltosen morsian, joka filmattii elokuvaksi 1948).
En ole lukenut kyseistä romaania enkä nähnyt näytelmää tai elokuvaa, joten en ole aivan varma, kuinka paljon tämä eilen Hämeenlinnan teatterissa näkemämme musiikkipitoinen näytelmä noudattelee niitä. Voihan olla, ettei juuri lainkaan.
No, joka tapauksessa näytelmä oli hauska. Vähän tyhjäkäyntiä välillä, kahden ja puolen tunnin kestosta (väliaikoineen) olisi voinut nipistää puolisen tuntia. Hetkittäin tarina meni vähän överiksikin.
Lavastusta ei juuri muuteltu, alun konttorin seinät vain nostettiin ylös ja näkyviin tuli laivan pari kantta, parit portaat ja muutama ovi. Alexanrialaisen kapakan kohtauksessa laskettin verho alas, ja siinä se. Näyttämömiehiä ei ollut, näyttelijät kantoivat tarvittavan rekvisiitan lavalle ja pois.
Näytelmän oli ohjannut Kari Arffman, sama tyyppi joka ohjasi Jyväskylän Shrekin (keväällä 2014) ja ohjaa ensi syksynä sen Helsingin Kaupunginteatteriin.
Näytelmän jälkeen jouduimme ihmettelemään kauppojen uutta aukiolovapautta. Kun ei mentykään syömään ravintolaan tai edes pikaruokapaikkaan, täytyi etsiä ruokakauppa. Muistaisin Prisman kovasti mainostaneen aukioloa "joka päivä 23:een", mutta ainakin Hämeenlinnan ja Riihimäen Prismat menivät kiinni kymmeneltä. Hämeenlinnassa, joka ei ole ihan pieni kaupunki kuitenkaan, oli yhteentoista saakka auki vain yksi keskustan Valintatalo, jota emme lähteneet etsimään. Ja Riihimäen ainoa aukioleva kauppa oli Sale. Tervakosken Valintatalo taas oli kokonaan lopetettu ihan huomaamatta. Päädyimme lopulta poikkeamaan Linnatuulen K-Marketissa ja ostimme pizzaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti