Kirja viikossa, osa 20
Kirja on hyvin perusteellinen Marie Antoinetten elämänkerta aina lapsuuden wieniläisestä Habsburgin hovista Ranskan Versaillesiin ja lopulta giljotiiniin. Varsinkin kirjan loppupuolen selvitykset Ranskan vallankumouksen vaiheista on selostettu puuduttavan tarkasti, samoin kuin erilaiset sukuselvitykset. Sukulaisissa ja muissa aatelisissa lukija menee helposti sekaisin, kun välillä heistä käytetään nimitykiä kuten veli tai sisko, välillä heidän etunimiään ja välillä arvonimiä kuten Kreivi Sejase, ja nämä arvonimetkin muuttuvat syntymien ja kuolemien mukaan.
Kirjasta kannattaisi tehdä helppolukuinen lastenversio kaikille prinsessahaaveisille pikkutytöille: todellisuus ei ollut mitään prinsessasatua. Elämä hovissa oli enimmäkseen tylsää ja samat äärimmäisen tiukan hovietiketin säätelemät rutiinit toistuivat päivästä toiseen. Minkäänlaista yksityisyyttä ei ollut; runsaslukuinen hovinaisten joukko oli läsnä koko ajan aamun pukeutumisesta illan riisuuntumiseen.
Nykynäkökulmasta katsoen löytyy useita älyttömältä vaikuttavia yksityiskohtia: Kukaan, paitsi kuningatar, ei saanut istua kuninkaan läsnäollessa. Tämän säännön laiminlyöminen aiheutti kuninkaalle suurta stressiä vallankumouksen vankeusaikana; niinkuin ei olisi ollut suurempia ongelmia stressattavaksi!
Elämä hovissa oli myös maantieteellisesti hyvin rajoittunutta: Marie Antoinette ei nähnyt kertaakaan elämässää merta, vaikka Ranskalla on tunnetusti pitkälti rantaviivaa. Pisin matka, jonka hän koskaan teki, oli matka Wienistä Pariisiin. Sen jälkeen yksi matka Reimsiin kruunajaisiin, ja pakomatkayritys, joka päättyi Varennesiin. Avioliiton alkuaikoina Marie Antoinette kävi ilmeisesti Pariisissa useamminkin teatterissa, oopperassa ja muuten vain juhlimassa, mutta myöhemmin vain muutaman kilometrin päässä Saint Cloudin palatsissa, jossa kuningasperhe vietti kesiä.
1700-luvulla matkustaminen oli tietenkin hidasta ja vaikeaa, mutta Marie Antoinetten vanhin veli sentään kävi Pariisissa ja Versaillesissa useammankin kerran. Samoin hänen rakastajakseen väitetty ruotsalainen kreivi Fersen matkusteli yhtenään Ruotsin, Ranskan, Englannin ja Belgian (silloinen Itävallan Alankomaat) välillä, kävipä jopa Amerikassa. Tässä mielessä on omituista, että lapsuudessa tärkeitä siskojaan Marie Antoinette ei koskaan tavannut Wienistä lähdettyään, ja äitinsäkin kanssa hän kävi vain kirjeenvaihtoa.
Kirja päättyy Marie Antoinetten teloitukseen lokakuussa 1973 ja sivuaa vain lyhyesti mahdollisia vaihtoehtoja. Kuningatar olisi voinut paeta Ranskasta vallankumouksen alkuaikoina (1789) helpostikin, mutta hän ei suostunut jättämään kuningasta. Yhteinen pakomatka 1791 epäonnistui huonon suunnittelun ja etiketin noudattamisen aihettaman viivästyksen vuoksi, eikä uutta pakoa koskaan suunniteltu loppuun asti. Muissa maissa jopa valmistauduttiin vastaanottamaan Ranskan kuningasperhe: Englannin kuningatar sisusti heitä varten huoneiston Buckinghamin palatsiin, ja Yhdysvaltojen itärannikon kartanoissakin oltiin vastaanottovalmiudessa.
Ennen teloitusta järjestetty oikeudenkäynti oli sen sijaan pelkkä näytös, jonka tuomio oli päätetty etukäteen. Marie Antoinette (ja kuningas saman vuoden tammikuussa) tuomittiin kuolemaan sen vuoksi, kuka hän oli, ei sen vuoksi, mitä hän oli tehnyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti