perjantai 29. marraskuuta 2013

Vähän jotain pientä

Kirpparilöytöjä 16

Ehkä vähän liikaakin tuli ostettua, kun kahden viikon ajan täytyi käydä joka päivä. No, sen takin (josta kirjoitin jo viime viikolla) lisäksi marraskuussa löytyi ainakin:

  • USA-lippu-paita
  • Kirkkaan oranssi iso kylpypyyhe
  • 3 kpl tähtikoristeita joulukuuseen
  • Pinkki-valkoraitainen trikootunika/mekko
  • Oranssi McKinley-reppu
  • Musta High Sierra -läppärireppu
  • Hehkulampun malliset, lasiset sokerikko ja kermakko
  • Luonnonvalkoinen neuletuubihuivi
  • Mansikkakakku-jääkaappimagneetti

Niin, sen oma kirpparipöydän tyhjensin maanantaina; tuotto vähän enemmän kuin viimeksi, mutta vähemmän kuin sitä aiemmilla parilla kerralla. Tavaraa kuitenkin meni, koska pakkaaminen sujui yllättävän helposti, ja kaikki mahtui melko kevyesti autoon. Lopulta taisi olla ihan hyvä, että pöytävuokraan kuului vain 240 hintalappua; en ostanut niitä enempää, eikä siten tullut rahdattua myyntiin liikaa tavaraa. Ei enää semmoisia "Tästä kaikki 0,10 €" -laatikoita.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Juustosarvia

Jääkaapista löytyi juustoraastetta, joka olisi varmasti kohta pilaantunut, joten säästäväisenä siitä täytyi tehdä jotain eli juustosarvia. Googlesta ensimmäinen löytynyt juustosarviohje oli seuraava:

7½ dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
200 g voita tai margariinia
50 g hiivaa
2½ dl maitoa
200 g juustoraastetta

Jauhot ja suola nypitään hieman pehmeän rasvan kanssa murumaiseksi seokseksi. Hiiva liotetaan kädenlämpöiseen maitoon, ja seos kaadetaan jauhojen joukkoon. Sekoitetaan tasaiseksi. Kaulitaan n. sentin vahvuiseksi levyksi, leikataan taikinapyörällä kolmioiksi jotka täytetään juustoraastella ja rullataan sarviksi. Paistetaan 225 asteessa noin 10 minuuttia.

P.S. Kirpparilla surkein päivä mitä olla voi: vain kaksi tuotetta meni kaupaksi! Yksi vanha villapaita ja lumiukkojoulukoriste. Kolme päivää vielä olisi jäljellä, mutta myynti näyttää hyytyneen.

torstai 21. marraskuuta 2013

Rahan menoa ei voi estää

Pakko käydä kirpparilla joka päivä oman pöydän vuoksi, ja liian helposti tulee myös ostettua jotain...No, toivottavasti ei silti mitään turhaa ja tarpeetonta, vaan löytöjä kuten tämä takki: North Facen Gore-Tex -takki, aivan uudenveroinen, hinta 4 euroa. Alkuperäinen hinta 198 dollaria eli noin 147 euroa! Aika hyvin...

Kirpparilla pyöriessä mielessä käy kaikenlaista, kuten lista omituisimmista tavaroista, jotka olen saanut kaupaksi, nyt tai joskus:
  • Pussillinen riisimuropakkauksesta kertyneitä lusikoita, semmoisia koottavia, joiden lusikkaosa muuttaa väriä kylmässä maidossa.
  • Pussillinen (n. 40) toimimatonta kuulakärkikynää. Menivät lopulta kaupaksi, jokuhan niitäkin keräilee.
  • 6 kpl vanhoja, pieniä, käyttämättömiä joulukortteja; sellaisia ostettiin 25 kpl:n nipuissa ja "lähetettiin" luokassa toisille oppilaille joskus ala-asteella. Tod. näk. ruotsalaisen Curt Nyströmin kuvituksella.
  • Nippu lyijykyniä, vanhoja mutta käyttämättömiä; peruskoulussa oli minun aikanani varaa jakaa useampi kynä lukuvuodessa; jäivät käyttämättä, kun käytin lyijytäytekynää neljänneltä luokalta asti.
  • Nippu C5-kirjekuoria. Joskus oli Tiimarissa ollut tarjous: 7 pakettia kuoria johonkin yhteishintaan.
Nämä ainakin, ja varmaan kaikenlaista muutakin, jonka ei olisi odottanut menevän kaupaksi.

Tänään, kun taas kerran jouduin useammankin ostoskärryn tönimäksi, aloin miettiä, miksi ihmiset tönivät ja runnovat toisiaan kirppareilla selvästi enemmän kuin kaupoissa (en ole käynyt Stockan Hulluilla päivillä, niistä en tiedä)? Päädyin siihen, että nämä tönijät kuvittelevat ITSE olevansa parempia kuin muut asiakkaat (jotka ovat aivan varmasti köyhiä ja työttömiä), niin heillä ITSE on oikeus päästä ensin ja nopeimmin ja ostaa parhaimmat päältä. Tähän ilmiöön olen törmännyt Vammalan Vanhan Kirjallisuuden Päivillä, jossa itseään asiantuntijoina ja oikeina kirjankeräilijöinä pitävät käyttäytyvät samalla tavalla.

Yhden sortin huippu oli tänään naishenkilö, joka sauvakäveli kirpparilla. Siis todella piteli ja liikutti niitä sauvoja niin kuin sauvakävellessä kuuluu, vähät välittämättä viemästään tilasta ja muista asiakkaista. Ymmärrän kyllä, että ne sauvat pitää ottaa sisälle mukaan, mutta siististi nippuun yhteen käteen ilman huitomista. Parasta olisi tehdä sauvakävelylenkit ja kirpparikierrokset ihan erikseen!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Jim Benton: Rakas nuija päiväkirjani, vaatimattomuus ei kaunista

Kirja viikossa, osa 21

Kyllä, kyllä: kyseessä on nuortenkirja, mutta hauska sellainen. Suositellaan yli 10-vuotiaille, mutta yläikärajaa ei ole. Kirjalle jaksaa nauraa aikuinenkin.

Lainaus kohtauksesta, jossa kirjan kertojaminä Jamie Kelly kirjoittaa päiväkirjaansa syntymäpäiväsuunnitelmiaan: "Mutta nyt juhlasuunnittelun kimppuun, minulla on paljon mietittävää. Alun perin halusin tosi hienon kakun, mutta olen nähnyt televisiossa, miten hienoja kakkuja tehdään. Mitä hienompi kakku, sitä enemmän sitä keittiössä käsitellään, enkä halua syödä jotain, millä on käytännössä ollut suhde kakun kanssa."

Tämä oli toinen lukemani sarjan kirja, ensimmäinen oli Rakas nuija päiväkirjani, syytän kaikesta housujani. Yhteensä Jim Benton on kirjoittanut sarjaan 16 kirjaa:

  • Tästä ei sitten puhuta
  • Syytän kaikesta housujani
  • Sammakoillakin on tunteet
  • Varo lieroja hyväntekijöitä!
  • Ovatko aikuiset ihmisiä?
  • Miksen ole muualta
  • Nerous on yliarvostettua
  • Minä nyt vain tiedän kaiken
  • Onko ystävistä mihinkään?
  • Aurinko ei paista risukasaan
  • Minullako supervoimia?
  • Vaatimattomuus ei kaunista
  • Koulu, eikö se ikinä lopu?
  • Hyvät tavat ärsyttävät

Suomentamattomia ovat vielä Nobody's Perfect. I'm as Close as it Gets. ja What I Don't Know Might Hurt Me.

P.S. Kirpparilla oli ruuhkaksi asti asiakkaita tänään sunnuntaina, mutta myynnillisesti varmaan surkein päivä ikinä: vain kolme tuotetta meni kaupaksi! Muuten on mennyt kohtalaisesti, mutta nyt taisi myynti pysähtyä. Lisää tavaraa en juurikaan enää vie, hintalaputkin lähes lopussa ja muutama pitää jättää alennushintoihin.

Varkaat ovat tietenkin taas ehtineet iskeä: tiukkaan teipattu korurasia oli väännetty auki niin, että muovinen pohjalevy oli vääntynyt, ja strassinappikorvikset viety. Euron tappio siitä. Ja lisäksi heti ekana päivänä katosi purkillinen joulukoristeita; ne eivät kovin paljon harmita, olisin laittanut poistoon joka tapauksessa tämän jälkeen, kaikki oli jostain ota ilmaiseksi -korista kerätty. Mutta en silti jaksa moista varastamista ymmärtää.

P.S. 2 Meinasin ihan unohtaa: Jim Benton (siis nuijapäiväkirjojen kirjoittaja) on myös piirtäjä ja kuvittaja, ja tunnettu Happy Bunny -kuvistaan ja kirjoistaan. En tiennyt tätä ennen, vaikka minullakin on jääkaapin ovessa pari Happy Bunny -magneettia (elokuu 2013).

tiistai 12. marraskuuta 2013

Alussa taas...

...siis kirpparipöydän kanssa.

Taas osui aloitus sateiseen päivään. Tavarat kastuvat sisälle kannettaessa, mutta vaatteet sentään kuivuvat nopeasti. Liimattuja hintalappuja pitää varoa, ne lähtevät helposti irti kosteina. Ja vähän ihmettelin piianpeilin laatikon etusivun halkeilutta maalia: oliko se halkeillut jo aiemmin, vai aiheuttiko sen kahden ja puolen viikon säilytys auton takaluukussa? Ainakaan suoraa kosteutta siihen ei päässyt, mutta vaikuttiko pakkanen?
Nyt muistin ottaa kuvankin; tämä olisi pitänyt tehdä joka kerta!
Tällä kertaa pöydälle laitettava tavara mahtui ihan kohtalaisesti, mutta rekki tuli umpitäyteen. Tuskin kukaan jaksaa edes selata ne tiukkaan ahdetut vaatteet läpi. Ei siitä ainakaan tänään mennyt mitään kaupaksi.

Niin, mistäkö sen tiedän? Aivan liian helpoksi on tämäkin touhu mennyt: netissä Kirpparikalle-sivustolla voi seurata myyntiä lähes reaaliajassa. Enää ei tarvitse tuijottaa pöytää ja miettiä, mitä siitä on poissa ja vielä muistaa se kotona; nyt sen näkee tietokoneelta melkein heti kun tavara on mennyt kassan kautta.

Jos olisin tiennyt aloittavani työkokeilun pari viikkoa sitten, olisin varannut kirpparipöydän aloituksen sunnuntaiksi; tyhjennyt olisi silloin ollut lauantaina. Nyt joutuu purkamisen ja pakkaamisen tekemään työpäivän jälkeen, vaikka ei oikein millään jaksaisi. Ja menihän tänään reilu neljä tuntia myyntiaikaa hukkaan.

Muutenkin varasin pöydän jotenkin liian kiireellä ja harkitsematta. Olin nimittäin aiemmin päättänyt, että pöytä pitää varata kirpparin pääkulkusuunnan oikealta puolelta, sillä sinne ihmiset katsovat (tämä on ihan tutkittu juttu). Ja sitten kuitenkin varasin väärältä puolelta; ajattelin vain, että pöytä on leveällä käytävällä, mistä ehkä on hieman etua. Ei synny ruuhkaa eikä tavaroita tönitä ainakaan sen vuoksi pöydältä alas eikä kenkiä potkita lattialla ohi kuljettaessa.

Aamulla epäonnea: normaalin 1,6 kilometrin työmatkan sijaan jouduin ajamaan 4,1 km jonkun työmaan vuoksi. Ja iltapäivälläkin monta ylimääräistä kilometriä. Onneksi pyörällä pääsee normaalin reitin.

torstai 7. marraskuuta 2013

Antonia Fraser: Marie Antoinette, The Journey

Hups, on kyllä mennyt muutama tai aivan liian monta viikkoa ilman kirjaa. Kesällä oli muita kiireitä, ei ehtinyt juuri muuta lukea kuin Aamulehteä ja silloin tällöin Vogueta, ja nyt työtilanteen vuoksi aika on taas rajallinen. Tämänkertaisen kirjankin lukemiseen meni noin neljä viikkoa, mutta oli siinä sivujakin 544! Eli:

Kirja viikossa, osa 20

Kirja on hyvin perusteellinen Marie Antoinetten elämänkerta aina lapsuuden wieniläisestä Habsburgin hovista Ranskan Versaillesiin ja lopulta giljotiiniin. Varsinkin kirjan loppupuolen selvitykset Ranskan vallankumouksen vaiheista on selostettu puuduttavan tarkasti, samoin kuin erilaiset sukuselvitykset. Sukulaisissa ja muissa aatelisissa lukija menee helposti sekaisin, kun välillä heistä käytetään nimitykiä kuten veli tai sisko, välillä heidän etunimiään ja välillä arvonimiä kuten Kreivi Sejase, ja nämä arvonimetkin muuttuvat syntymien ja kuolemien mukaan.

Kirjasta kannattaisi tehdä helppolukuinen lastenversio kaikille prinsessahaaveisille pikkutytöille: todellisuus ei ollut mitään prinsessasatua. Elämä hovissa oli enimmäkseen tylsää ja samat äärimmäisen tiukan hovietiketin säätelemät rutiinit toistuivat päivästä toiseen. Minkäänlaista yksityisyyttä ei ollut; runsaslukuinen hovinaisten joukko oli läsnä koko ajan aamun pukeutumisesta illan riisuuntumiseen.

Nykynäkökulmasta katsoen löytyy useita älyttömältä vaikuttavia yksityiskohtia: Kukaan, paitsi kuningatar, ei saanut istua kuninkaan läsnäollessa. Tämän säännön laiminlyöminen aiheutti kuninkaalle suurta stressiä vallankumouksen vankeusaikana; niinkuin ei olisi ollut suurempia ongelmia stressattavaksi!

Elämä hovissa oli myös maantieteellisesti hyvin rajoittunutta: Marie Antoinette ei nähnyt kertaakaan elämässää merta, vaikka Ranskalla on tunnetusti pitkälti rantaviivaa. Pisin matka, jonka hän koskaan teki, oli matka Wienistä Pariisiin. Sen jälkeen yksi matka Reimsiin kruunajaisiin, ja pakomatkayritys, joka päättyi Varennesiin. Avioliiton alkuaikoina Marie Antoinette kävi ilmeisesti Pariisissa useamminkin teatterissa, oopperassa ja muuten vain juhlimassa, mutta myöhemmin vain muutaman kilometrin päässä Saint Cloudin palatsissa, jossa kuningasperhe vietti kesiä.

1700-luvulla matkustaminen oli tietenkin hidasta ja vaikeaa, mutta Marie Antoinetten vanhin veli sentään kävi Pariisissa ja Versaillesissa useammankin kerran. Samoin hänen rakastajakseen väitetty ruotsalainen kreivi Fersen matkusteli yhtenään Ruotsin, Ranskan, Englannin ja Belgian (silloinen Itävallan Alankomaat) välillä, kävipä jopa Amerikassa. Tässä mielessä on omituista, että lapsuudessa tärkeitä siskojaan Marie Antoinette ei koskaan tavannut Wienistä lähdettyään, ja äitinsäkin kanssa hän kävi vain kirjeenvaihtoa.

Kirja päättyy Marie Antoinetten teloitukseen lokakuussa 1973 ja sivuaa vain lyhyesti mahdollisia vaihtoehtoja. Kuningatar olisi voinut paeta Ranskasta vallankumouksen alkuaikoina (1789) helpostikin, mutta hän ei suostunut jättämään kuningasta. Yhteinen pakomatka 1791 epäonnistui huonon suunnittelun ja etiketin noudattamisen aihettaman viivästyksen vuoksi, eikä uutta pakoa koskaan suunniteltu loppuun asti. Muissa maissa jopa valmistauduttiin vastaanottamaan Ranskan kuningasperhe: Englannin kuningatar sisusti heitä varten huoneiston Buckinghamin palatsiin, ja Yhdysvaltojen itärannikon kartanoissakin oltiin vastaanottovalmiudessa.

Ennen teloitusta järjestetty oikeudenkäynti oli sen sijaan pelkkä näytös, jonka tuomio oli päätetty etukäteen. Marie Antoinette (ja kuningas saman vuoden tammikuussa) tuomittiin kuolemaan sen vuoksi, kuka hän oli, ei sen vuoksi, mitä hän oli tehnyt.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Todellisia asioita

No nyt olisi haettavana kaikkien jouluhullujen unelmaduuni: Joulupukin sihteeri!
Vaaditaanko hakijalta uskoa Joulupukkiin?
Kymmenettuhannet työttömät ovat turhautuneena luopuneet työnhausta

"Joka kuukausi 30 000 työtöntä jättää hakematta työtä, koska ei usko pääsevänsä töihin. Asia liittyy niin sanottuun piilotyöttömien määrään. Piilotyöttömiksi lasketaan kaikki työttömät, jotka haluaisivat työtä, mutta eivät ole viimeiseen neljään viikkoon hakeneet aktiivisesti töitä. "
(Yle 6.11.2013)

Onko uutisaiheista pulaa, kun itsestäänselvyyksistä pitää tehdä uutinen? Mitä tarkemmin ottaen tarkoittaa "luopuminen työnhausta"? Sitäkö, ettei hae päättömästi kaikkiin mahdollisiin työpaikkoihin, vaan vain niihin, joihin edes kuvittelee olevansa riittävä ja sopiva, ja joita kertakaikkiaan ei ole joka kuukausi tarjolla vuosikausien työttömyyden aikana?

Tunnustan, että kun ensin työttömäksi jäätyäni olen parin kuukauden ajan hakenut noin kolmeen paikkaan viikossa ilman yhtäkään vastausta olen niin väsynyt koko hommaan, että varmasti on joskus jäänyt neljä viikkoa väliin ilman yhtään työhakemusta. Ei tosin tänä vuonna.

Ja toisin kuin luulisi, kaikenlainen uhkailu erilaisilla aktivointitoimenpiteillä vain lamauttaa; Työteekkiin joutumisen pelossa järkevä ajattelu hyytyy, työhakemusten teosta ei paniikissa tule mitään eikä tilanne muutu yhtään paremmaksi.

Tulee mieleen erään taannoisen työnhakukurssin kellopiirrokset ajankäytöstä: jokainen kurssilainen piirsi kaksi kellotaulua (koska vuorokaudessa kello kiertää kahdesti), ja näihin kellotauluihin oman normaalipäivän ajankäyttönsä. Piirsin oikealla olevat kellot. Seurasi hirveä huuto kurssinvetäjän taholta: En saisi olla työnhakukurssilla enkä työnhakijana, koska selvästi en halua töitä!!!

Olisi pitänyt piirtää kello, jossa joka päivä työnhakua klo 8-16, ja muut hommat sitten tuon ajan ulkopuolella. Siis viikkoja, kuukausia ja vuosia. Haluaisin tietää, kuka siihen pystyy, haettavat työpaikatkin kun loppuvat sitä vauhtia muutamassa viikossa.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Salakuunneltua kirppareilla...

...tai ei kai se ole salakuuntelua, jos keskustelun osapuolet puhuvat niin kovalla äänellä, että ulkopuolinen sen väkisin kuulee?

Tapaus 1:

Sattui muutama viikko sitten eräällä hyvinkääläisellä kirpparilla: Asiakas selitti muuttavansa ja halusi kirpparipöydän kahdeksi viikoksi. Normaali hinta olisi ollut 100 €, mutta (ilmeisesti) kirpparin omistaja lupasi pöydän 80 €:lla. No, eihän se sinänsä mitään, mutta jotenkin epäreilua niitä kohtaan, jotka eivät huomaa tinkiä pöytää varatessaan.

Tapaus 2:

Riihimäkeläisellä kirpparilla kassahenkilö soitti selvästikin jollekin ns vakipöydän pitäjälle. Ehdotti, että josko ko. pöydänpitäjä viitsisi / haluaisi vaihtaa tavaransa johonkin toiseen pöytään ihan vaihtelun / paremman menekin vuoksi ja kenties samalla tuoda uutta myytävää. Puhelun toista päätä en tietenkään kuullut, mutta tuntui siltä, ettei pöydänpitäjä kovin paljon välittänyt, missä pöydässä tavarat ovat ja meneekö mikään kaupaksi. Pistää miettimään, saako tämä pöydänpitäjä pöydän ilmaiseksi, jos yhtään ei ole tuotolla väliä?

Nopea kirpparikierros Tampereella perjantaina; ainoa löytö yksi vyö.
P.S. Pari päivää työkokeilua takana; tosin ei juurikaan työtä eli mitään tekemistä. Saa nyt nähdä, miten se tästä lähtee etenemään. Työkokeilusopimus vuoden loppuun.

P.S. 2 Olin myös ns. työttömien terveystarkastuksessa. Oli suunnilleen yhtä tyhjän kanssa. Ja terveyskeskusmaksunkin joutui maksamaan, koska kuulemma "lähes kaikki työttömät saavat kuitenkin toimeentulotukea, niin sossu kyllä maksaa senkin". Vaikka "lähes kaikki" työttömät ehkä saavat toimeentulotukea, niin se ei tarkoita, että "aivan kaikki".