Kirjan nimi voisi olla yhtä hyvin Uupumuksesta takaisin työelämään, niin paljon se keskittyy työelämän aiheuttamaan uupumukseen. Pari kertaa mainittiin, että uupumus voi johtua muustakin.
Olen ollut todella väsynyt alkuvuodesta 2000 sairastamani influenssan jälkeen. Väsymystä on vähän väliä haluttu diagnosoida joko masennukseksi tai laiskuudeksi, vasta 2008 sain diagnoosin reumasairaudesta. Olen joskus miettinyt, olisiko minun pitänyt tilannettani kuvaillessa käyttää sanaa "uupumus" sanan "väsymys" tilalla, olisiko se ollut ymmärrettävämpää? Tuskin, koska tässäkin kirjassa todetaan, että lääkärit liian helposti määräävät masennus- tai ahdistuslääkkeitä, vaikka ne eivät hyödytä uupunutta.
"Jos uupumuksesta kärsivä ihminen tuntee väsymyksen lisäksi myös ahdistusta, se on hyvä merkki siitä, että terapia voisi auttaa hänen tunteitaan elpymään. Ahdistuneisuutta, vaikka se tuntuu pahalta, ei silloin pitäisi poistaa lääkityksellä.
Masennuslääkkeet voivat parhaimmillaan parantaa varsin nopeasti ihmisen toimintakykyä ja saada hänen elämänsä sujumaan. Kemiallisella vaikuttamisella, jos se jää ainoaksi hoidoksi , ei kuitenkaan auteta ihmisen mieltä uudistumaan ja rakentumaan. Se ei korjaa emotionaalisia perusongelmia, ja lääkityksen jatkaminen voi myös turhaan viivästyttää terapian aloittamista."
Terapiaa kyllä kirjassa suositellaan toistuvasti. Mattilan usein käyttämä esimerkkihenkilö, "Johanna" on uupunut töissä elämässä ja pääsee terapiaan, joka hieman auttaa. Mutta työtön ei pääsisi terapiaan, ei ainakaan ennen, kuin suostuu syömään masennuslääkkeitä. Ja vaikka Kela maksaisikin tukea kuntoutuspsykoterapiaan, työmarkkinatuki ei riitä omavastuuosuuksiin. Ja ei, kaikki työttömät eivät saa toimeentulotukea, joka kuulemma maksaisi nuo omavastuuosuudet.
Tämä kirja oli aika turha lukea, onneksi kohtalaisen ohut ja nopeasti luettu. En saanut siitä irti mitään; en ainakaan mitään, mitä en olisi jo tiennyt. Paljon toistoa ja samojen asioiden hokemista.
