Työttömyyskatsaus 5/2020

Perustulokokeilun lopulliset tulokset julkaistiin 6.5.2020. Sehän on jo moneen kertaan ehditty todeta, että vaikka perustulokokeilu paransi työttömien taloudellista ja terveydellistä hyvinvointia mutta ei lisännyt työllisyyttä, niin kokeilu oli epäonnistunut; työttömien stressin väheneminen on täysin merkityksetöntä (paitsi työttömille itselleen).

"Perustulo yksinkertaisti byrokratiaa niin, että työttömällä työnhakijalla oli normaalioloja varmempi käsitys kunkin kuukauden tulotasosta. Tämä antaa paremman mahdollisuuden keskittyä työnhakuun.

Kokeilu osoitti myös, että pitkäaikaistyöttömien työllistymisongelmissa ei ole niinkään kyse rahasta vaan terveydestä ja sosiaalisista ongelmista." (Helsingin Sanomat 8.5.2020)

Toisin kuin Helsingin Sanomien pääkirjoitus väittää, oman kokemukseni mukaan pitkäaikaistyöttömän työllistymisongelmassa ei ole kyse terveydestä ja sosiaalisista ongelmista, vaan sekä työpaikkojen puutteesta että työnantajien asenteesta työttömiä kohtaan yleensä, ja pitkäaikaistyöttömiä kohtaan erityisesti.

”Suomen perustulokokeilu lopetettiin sen ensimmäiseen vaiheeseen eikä kokeilun loppuraporttia jääty odottelemaan. Toimenpiteitäkään ei ollut tulossa. Tuli aktiivimalli. Asia oli jo unohtunut, kun koronaviruksen leviäminen nosti esiin kansalaisyhteiskunnan varautumisen kriiseihin ja niiden tuomaan epävarmuuteen ja turvattomuuteen. Voisiko perustulo toimia puskurina kriisien välittömiin vaikutuksiin? Se olisi nopeasti käytettävissä, ei vaatisi hidasta ja raskasta arviointi-, jako- ja valvontabyrokratiaa ja tavoittaisi heikoimmassa olevia suoraan, ilman välikäsiä.” (Tapani Köppä, Suomen perustuloverkosto, 11.5.2020)

7.5.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö sekä Työ- ja elinkeinoministeriö ovat asettivat korkean profiilin ryhmän hyvinvoinnin ja tasa-arvon vahvistamiseksi koronaepidemian jälkihoidossa. Ryhmän jäsenenä oli mm. Työttömien keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski. Koska ryhmälle ei ollut suoraa yhteystietoa, lähetin hänen kauttaan ryhmälle ehdotuksen:

”Kela maksaa 300 päivää sairauspäivärahaa kerrallaan samasta sairaudesta. On kuitenkin paljon kroonisia sairauksia, jotka eivät parane 300 päivässä eivätkä ole hoidettavissa minkäänlaisella kuntoutuksella tai lääkityksellä. Sairasta henkilöä neuvotaan hakemaan kuntoutustukea, mutta sitä on varsinkin työttömän erittäin vaikea saada ja työtön sairas joutuu ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi saadakseen edes työmarkkinatukea. Ehdotan seuraavaa:

•       Selvitetään ne työttömät henkilöt, joiden 300 päivän enimmäismaksuaika on täyttynyt edeltävien kahden vuoden aikana.

•       Näistä henkilöistä selvitetään ne, ketkä ovat hakenee kuntoutustukea, mutta joiden kuntoutustukihakemus on hylätty.

•       Selvitetään, kuinka monella heistä on edeltävien viiden vuoden ajalta useampi työkyvyttömyyseläkettä tai kuntoutustukea puoltava lääkärinlausunto. Viiden vuoden ajalta sen vuoksi, että erittäin harvalla työttömällä on varaa käydä vuosittain lääkärissä hakemassa uusi lausunto.

•       Poistetaan vaatimus työkokeilusta työkyvyttömyyden toteamiseksi. Jo ennen koronakriisiä työttömän oli mahdotonta päästä tällaiseen työkokeiluun, niin miten sitten nyt tässä poikkeuksellisessa tilanteessa, joka saattaa jatkua kaksikin vuotta? Voin myös omasta ja muiden kokemuksesta todeta, että tulokseton työkokeilupaikan etsiminen on äärimmäisen stressaavaa, nöyryyttävää ja pahentaa useita sairauksia, ja varsinkin kun koko ajan on olemassa oletus, että pitäisi löytää oikea työpaikka, vaikka ei kelpaa kenellekään edes ilmaiseksi!

Työkyvyttömyyseläke myönnettäisiin niille sairaille työttömille, jotka sen haluaisivat. Ei väkisin heille, jotka vielä jaksavat uskoa ja toivoa löytävänsä joskus työpaikan eläkettä kartuttaakseen.”

Tuohon lähettämääni ehdotukseen lisäsin vielä, että aluksi työkyvyttömyyseläke voitaisiin myöntää niille sairaille työttömille, jotka täyttävät muut mainitsemani ehdot ja jotka ovat viimeiset viisi vuotta saaneet vuorotellen joko työmarkkinatukea tai sairauspäivärahaa, ja joilla on tuona aikana ollut yksi tai useampi epäonnistuneesti koordinoitu tai kokonaan koordinoimatta jätetty pitkäaikaistyöttömän eläkeselvittely.

Jukka Haapakoski myös vastasi minulle ja kiitti hyvin perustellusta ehdotuksesta.

”Työelämäprofessori Vesa Vihriälän työryhmä tarjoaa koronakriisin keskellä painivalle Suomelle karvaita lääkkeitä: veronkorotuksia ja menojen leikkauksia.” (Yle 8.5.2020)

Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari oli jäsenenä yllämainitussa työryhmässä.

Jossain vaiheessa pidin Juho Saarta eriarvoistumisen vastustajana ja jonkinlaisena köyhien ja työttömien puolestapuhujana. Nyt hän ehdottaa rajoituksia pienimpien etuuksien kestoon. Mitä tekee työtön, jos hänen työmarkkinatukensa lopetetaan? Putoaa toimeentulotuelle? Onko se jotenkin parempi? Ja mitä hän tarkoittaa aktivoinnilla ja vastikkeellisuudella?

”Työmarkkinatuki, peruspäiväraha ja kuntoutustuet ovat jo nyt Suomessa tasoltaan matalia.

– Nämä etuudet eivät ole tavattoman korkeita, mutta niitä saa aika pitkään. Todennäköisesti muutoksia voi siis tulla etuuksien kestoon, aktivointiin ja vastikkeellisuuteen, Saari sanoo.”

Sosiaaliturvan uudistamista valmisteleva komitea on aloitti työnsä sosiaaliturvaan liittyvien ongelmien kartoituksella.

"Toimeentulotuen ja asumistuen asema sosiaaliturvassa on hämmentävä. Toimeentulotuesta on muodostunut perusturvan ja asumistuen pysyväisluonteinen täydentäjä. Asumisen tuet ja asuntopolitiikka ovat irrallaan eivätkä ne tue toisiaan.

Neljäs kokonaisuus on palvelujen irrallisuus etuuksista. Työllisyys- ja sote-palveluita puuttuu, tai ne ovat vääräaikaisia ja kohdentuvat huonosti niitä tarvitseville etuuksien saajille. 

Sosiaaliturvan ratkaistavia ongelmia joudutaan käsittelemään alkuvaiheessa pakostakin hyvin yleisellä tasolla. Komitean jaostojen ja asiantuntijoiden ensimmäinen tehtävä on auttaa komiteaa konkretisoimaan ratkaistavat ongelmat – eli tarkentamaan mikä nykyisessä sosiaaliturvassa tarkalleen ottaen aiheuttaa kyseisen ongelman.” (Kansan Uutiset 20.5.2020)

Voisivat vaikka käyttää kokemusasiantuntijoita eli sosiaaliturvan käyttäjiä.

Kuntoutuksen uudistamiskomitea (en ole ikinä kuullutkaan) sai työnsä päätökseen yli kaksi vuotta sitten, raporttikin on julkaistu jo 9.11.2017. Asiasta oli kuitenkin tiedote Sosiaali- ja terveysministeriön sivuilla vasta 27.5.2020:

"STM on aloittanut tiekartan suunnittelun kuntoutuksen uudistukseksi. Tiekartan työstäminen on monialaista verkostotyötä, ja sitä tehdään niin ministeriön sisällä kuin sidosryhmienkin kanssa. 

Kuntoutuksella on merkittäviä vaikutuksia työllistymiseen, työssä pysymiseen ja työhön paluuseen. Kuntoutus vaikuttaa myös ikäihmisten selviytymiseen ja toimintakykyyn kotona. Koronaepidemian jälkeen kuntoutuksen merkitys korostuu, koska työttömyys ja kuntoutustarve todennäköisesti lisääntyvät."

Kyllä tässä yhteydessä olisi pitänyt ottaa uudistettavaksi myös kuntouttava työtoiminta (eli lakkauttaa se ja mahdollisesti jatkaa täysin eri muodossa ja eri nimellä), koska tässäkin taas yhdistetään työttömyys kuntoutustarpeeseen.

Syyskuun työttömyyskatsauksessa kerroin, kuinka oikaisuvaatimukseni kuntoutustuen hylkäämisestä oli lähetetty Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan, ja siellä käsittelyaika olisi 6 - 9 kuukautta. Yhdeksän kuukautta olisi tullut täyteen kesäkuussa, mutta antoivat päätöksen "hieman" etuajassa, jo 27.5.2020. Eli lautakunta hylkäsi valituksen ja on palauttanut asian Kelalle toimenpiteitä varten. 

Anssi Ylirönni: Valintamme ei kohdistunut sinuun - Työttömyyden monet kasvot

Heti 11.5., kun kirjastojen varausmahdollisuus avautui, huomasin, että tämä kirja oli vapaana Hyvinkään kirjastossa. Varasin sen ja hain pari päivää myöhemmin.

Kirjassa ei ollut kovinkaan paljon sellaista asiaa, jota en olisi tiennyt, eikä kovin paljon uutta muillekaan työttömille, jotka ovat edes vähän seuranneet työttömiin liittyvää uutisointia.

Työttömyyden historiasta kirjassa on jonkin verran, mutta nykyisenkaltaista työttömyyttä ei ollut ennen teollisuusyhteiskuntaa. Pitkään puhuttiin irtolaisista, joita sijoitettiin työ- ja ojennuslaitoksiin, missä heitä rangaisiin ankarammin kuin rikollisia.

"Rikollisia ei pakotettu raskaaseen työhön, vaan heidän pääasialliseksi tehtäväkseen jäi ajan tappaminen. Uskottiin, että työ kohottaa vankien siveellistä tasoa, mutta rikollisia pidettiin luultavasti liian paatuneina, jotta työllä olisi ollut vaikutusta heihin. Irtolaiset voitiin vielä kovalla kurilla ohjata oikealle tielle ja parantaa laiskuudesta."

Historioitsija Marko Nenosen työttömien siirtotyömaista kertovasta kirjasta Lapiolinjalla: Työttömät pakkotöissä 1948 - 1971 olen minäkin kirjoittanut blogiini, ja tämän kirjan mainitsee myös Anssi Ylirönni:

"Työttömien siirtotyömaat on unohdettu aihe, josta ei ole tehty akateemista tutkimusta. Myöskään poliitikot eivät mainitse työttömyystöitä muistelmissaan, sillä jälkikäteen kukaan ei halua muistella puolustaneensa historian roskakoriin päätynyttä politiikkaa.

Työttömyystöitä järjestettiin lähinnä talvisin, mutta teiden viimeistelytyöt oli pakko tehdä kesällä. Tämä johti siihen, että tiet eivät valmistuneet, ja työttömyyden lisääntyessä keskeneräiset työt kasaantuivat entisestään. Vuoden 1957 lopussa keskeneräisiä maanteitä oli kertynyt 3000 kilometriä."

Kuinkahan paljon Suomesta löytyy edelleen noita keskenjääneitä, nyt jo metsittyneitä maanteitä?

Kirjassa on luku myös kuntouttavasta työtoiminnasta, jossa ei ole mitään uutta vaikkapa Uuninpankkopoika Saku Timosen blogia lukeneille. Tähän voisin kuitenkin lainata pätkän erään ”kuntoutujan” kokemuksesta:

”Minulla on fibromyalgia-diagnoosi ja lääkärin kehotus välttää seisomatyötä ja usein ”kuntoutukseni” on nimenomaan sellaista työtä, jossa joudun olemaan jaloillani. Uskon kuntouttavan työtoiminnan tarkoituksen olevan se, että työtön laitetaan niin matalaksi, että hän joko sairastuu tai poistuu tilastoista.”

"Päinvastaisesta tarkoituksestaan huolimatta kuntouttava työtoiminta voi vahvistaa marginaalisuutta ja edistää syrjäytymistä, etenkin silloin kun työtön juuttuu loputtomaan aktivointitoimien kierteeseen."

Suurin osa kuntouttavaan työtoimintaan joutuneista voi allekirjoittaa nämä sanat. Silti kuitenkin aina kaikkiin kuntouttavasta työtoiminnasta kertoviin uutisjuttuihin löytyy haastateltavaksi työpajoilla aivopestyjä henkilöitä, joiden mielestä kuty on ehdottomasti tarpeellinen ja hyvä asia.

Myös nyt jo haudatusta aktiivimallista kirjoittajalla on näkemys, sama kuin minulla ja monella muulla:

"Sanktioilla ja kannustimilla pyritään piiskaamaan työnhakijoita töihin, mutta keskeisenä ongelmana ei ole työnhakijoiden halukkuus tai aktiivisuus, vaan työvoiman vähäinen kysyntä. Töitä on tarjolla vain pienelle osalle työttömistä. Jos aktivoitu työnhakija sattuisikin saamaan paikan, se on tavallisesti pois joltakin muulta. Työllisyys ei lisäänny sillä, että yhtä paikkaa hakee sadan hakijan sijasta viisisataa hakijaa.

Työnhakija on täysin ulkoisten tekijöiden armoilla, sillä hän voi haluta työllistymistä kuinka paljon tahansa ja tehdä kaikkensa sen eteen, mutta jäädä silti työttömäksi. Usko karisee ajan mittaan kovaluonteisemmastakin hakijasta, ja vallan ottaa voimattomuuden tunne."

Jossain vaiheessa tulee eteen se hetki, ettei enää jaksa. Ei jaksa tuloksetonta työnhakua; kun ei ole edes ilmaiseksi ole kelvannut (Kelan vaatimaan) työkokeiluun, niin miten sitten kelpaisi palkatuksi työntekijäksi? Koska Anssi Ylirönni on terve ja työkykyinen (silti määrätty kuntouttavaan työtoimintaan), hänellä ei tietenkään ole kokemusta työkyvyttömien työttömien kohtelusta.

"Työtön ajautuu lähes väistämättä tarkastelemaan itseään ja tilannettaan paljon enemmän kuin hänellä olisi syytä, tarvetta tai aikaa kuin jos hän olisi töissä. Työtön ei ole pelkästään tietoinen erilaisuudestaan, vaan jatkuva itsetutkiskelu myös tekee hänestä yhä erilaisemman toisiin nähden."

Itsekin olen tarkastellut tilannettani todella paljon. Tämä kirjan luettuani olen yrittänyt myös muistella sitä, kysyikö kukaan minulta lapsena, mikä minusta tulee isona? En muista kenenkään kysyneen, ainakaan en muista, mitä olisin vastannut. Joskus eka-tokaluokkalaisena ajattelin opiskella opettajaksi, mutta viimeistään kolmannella luokalla kiusaaminen yltyin niin pahaksi, että se ajatus jäi; aloin pelätä muita lapsia, ja ajatus opettajan ammatista oli sen jälkeen täysin mahdoton.

Mutta vielä pari sanaa itse kirjasta. Niinkuin jo alussa kerroin, ei kovinkaan paljon uutta asiaa, mutta vähän yli sataan sivuun tiivistettyä tietoa työttömyydestä ja erityisesti työttömien kohtelusta Suomessa. Ja työnantajien asenteista:

"Työnantajat palkkaavat mieluiten niitä, jotka ovat jo töissä jossain ja haluavat vaihtaa työpaikkaa. Työttömyys, etenkin pitkäaikaistyöttömyys, leimaa ihmisen työkyvyttömäksi."

Se osa työttömistä, joka edes vähän seuraa omaan tilanteeseensa liittyvää uutisointia, tietää lähes kaiken kirjassa kerrotuista asioista; tietenkin heillekin voin tätä kirjaa suositella. Mutta erityisesti kaikille työttömiin eriasteisen negatiivisesti suhtautuville, mutta heillehän ei tulisi mieleenkään tätä kirjaa lukea. Valitettavasti.