Teatterissa: Ainutlaatuiset

Viime torstaina kävimme katsomassa Willan Nuorisoteatterin koulukiusaamisesta kertovan Ainutlaatuiset. Esitys oli ainakin tällä erää viimeinen, ja ensi-illan jälkeen oli paikallislehdessä jo julkaistu muutama mielipidekirjoitus esityksestä. Ne olivat kyllä positiivisia ja lähes ylistäviä, mutta niiden perusteella odotin jotain enemmän, jotain järkyttävämpää ja melkein pelkäsin, kestänkö itse; kuinka paljon omia kouluaikaisia muistoja nousisi pintaan?
esityksen

No, ei sitten kovinkaan paljon. Käsiohjelman mukaan näytelmä perustuu tositapahtumiin. mutta kuinka paljon? Olivatko esitykset tarinat tositarinoita, vai koosteita useista kiusaamiskokemuksista?

Tarinoita oli vähemmän kuin odotin; yksi koko näytelmän läpi kulkeva, yksi toisen näytöksen läpi ja muutama yksittäinen kohtaus. Välillä muutama laulu ja runo.

Se koko näytelmän läpi kulkeva tarina kertoi kiusatusta tytöstä, joka ensin imppasi, yritti itsemurhaa, päätyi mielisairaalaan, jossa vasta kertoi koulukiusaamisesta. Hänellä diagnosoitiin traumaperäinen stressihäiriö, ja lopussa hän oli päässyt opiskelemaan haaveilemaansa alaa. Tässä kohtaa epäilin "tositapahtumiin perustumista". Onko oikeasti Suomessa yksikään koulukiusattu saanut tuota diagnoosia? Useimmiten kiusaamisen uhri saa vain masennusdiagnoosin, jos hän ylipäätään hakeutuu hoitoon. Ja niinkuin on aiemmin jo todettu, koulukiusaamisesta aiheutunutta ahdistusta ja (mahdollista) masennusta on turha yrittää hoitaa perinteisillä tavoilla.

No, googlasin asian, ja kyllä löysin muutaman tapauksen. tosi hyvä heille, jotka ovat sen diagnoosin saaneet ja toivottavasti myös oikeanlaista hoitoa. Itselläni tunnistan useimmat PTSD:n oireet, mutta ne psykiatrit, joiden vastaanotolla viime vuonna kävin eläkeselvitykseen liittyen, eivät juurikaan ottaneet asiaan kantaa, eikä mihinkään terapiaan olisi kuitenkaan ollut varaa (Kela ei myönnä tukea terapiaan, ellei suostu syömään mielialalääkkeitä, ja useastakaan syystä en niitä halua syödä.)

Traumaperäisen stressireaktion oireet:

• Mieleen tulee epämiellyttäviä muistikuvia trauman aiheuttaneesta tilanteesta sekä painajaisunia (muistumat traumaattisesta tilanteesta).
• Trauman kokenut välttää tilanteita ja paikkoja, jossa traumaattinen tapaus sattui, välttää aiheesta puhumista sekä ihmisiä, jotka liittyvät traumaan (välttämiskäyttäytyminen).
• Trauman kokenut säpsähtelee ja on ylivalpas (jatkuva ylivireystila).
• Väsymys, ärtyisyys, ulkopuolisuuden tunteet, keskittymiskyvyn vaikeudet, mielihyvän kokemisen puute (tunne-elämän muutokset).
• Koulunkäyminen ylivoimaista (toimintakyvyn heikkeneminen)

Oli tuossa näytelmässä myös toinen itseäni harmittava asia, Tommi Läntisen kappale Syvälle sydämeen sattuu vuodelta 1994. Sinänsä ihan hyvä, mutta yksi kohta ärsytti jo silloin:

Mutsi hei, mä tahdon uuden videon

Tiiätsä mutsi, missä meidän faija on?

En lukea, en tahdo tavata, en sydäntäni avata

Mutsi hei, mä en mee enää kouluun

Siis laulun kertoja kuvittelee, että jos hän tai hänen perheensä hankkii uuden videonauhurin, niin koulukiusaaminen loppuisi? Itse en ikinä pahimpinakaan kiusaamisvuosina kuvitellut, että kiusaajat voisi "ostaa" hankkimalla jotain hienoa ja kallista, ei olisi tullut mieleenkään vaatia mitään.

Koulukiusaamista ei taideta saada ikinä loppumaan, ei ainakaan niin kauan kuin kiusattuja vähätellään eikä heitä oteta vakavasti. Tämä on jatkunut varmaan niin kauan kuin on ollut koulujakin.

Itse ehdottaisin, että jossain media-alan oppilaitoksessa oppilaat tekisivät vaikka opinnnäytetyönään lyhytelokuvan, millaista olisi jos aikuista kiusattaisiin työpaikalla samalla tavoin kuin oppilaita koulussa. Ei liian vakavasävyinen, loppua kohti kuitenkin synkkenevä...vähän jotain Selma Vilhusen vuonna 2012 ohjaaman ja Oscar-ehdokkaaksi päätyneen Pitääkö mun kaikki hoitaa? -elokuvan tyyliin. Menisikö perille edes osalle kiusaamista vähättelevälle?

Niin, lopuksi vielä: pääsinhän minäkin pitkästä aikaa käsiohjelmaan:

James päällä joka säällä

Tämä kirja tarttui käteen kirjaston 60-luvun teemahyllystä (70-lukua odotellessa). Se on Heinolan kaupunginmuseon julkaisu nro 21, ajankuva 1960-70 -luvuilta.

Kirja oli yllättävänkin mielenkiintoinen; alunperin Helsingissä aloittaneen ja sitten Heinolaan siirtyneen Mattisen Teollisuus Oy:n vaiheita 1948 - 1986.

Mattisen Teollisuus Oy aloitti Helsingissä työvaatteiden valmistajana, mutta alkoi vuonna 1958 valmistaa farkkutyylisiä housuja ja vuonna 1959 antoi näille nimen James. 1960-luvulla sana "jamekset" oli synonyymi farkuille, ja näin oli vielä 80-luvullakin varttuneemman sukupolven suussa.

"Uusien farkkuasujen malleja esiteltiin nuorille ja näiltä saatujen kommenttien perusteella niitä muutettiin nuorisoa paremmin miellyttäviksi, mm. varaamalla lahkeisiin reilut kääntövarat ja madaltamalla housujen yläosaa. Tehtaalla muodinmukaisia ylipitkiä lahkeita ei alkuun ymmärretty ja säästösyistä tuotantovastaava lyhennytti lahkeet normaalimittaiseksi, kunnes kömmähdys huomattiin ja palattiin pikaisesti muodin mukaisiin lahjemittoihin."

Helsingin tehtaalla kärsittiin jo 50-luvulla nykyään taas niin "muodikkaasta" työvoimapulasta, koska naisille tuli tarjolle huokuttelevampia töitä mm. palvelualalla. Uuden tehtaan sijoituspaikaksi valittiin Hausjärven, Heinolan, Riihimäen ja Hämeenlinnan joukosta Heinola vuonna 1963. (Millainenkohan kaupunki Riihimäki olisi nykyään, jos se olisi valikoinutut sijoituspaikaksi?  En ole Heinolassa koskaan käynyt, mutta taitaa olla nykyään Riihimäkeäkin hiljaisempi.)

Työntekijöitä Heinolassa kyllä oli tarjolla, tosin moni hakijoista karsiutui ikänsä, puutteellisten taitojensa tai fyysisten ominaisuuksiensa vuoksi, sillä teollisuusompelijoilta edellytettiin nopeutta, näppäryyttä ja huolellisuutta, ja työntekijöiden valinnassa suosittiin muutoinkin nuorempia hakijoita. Keväällä 1965 työntekijöiden keski-ikä oli 21 vuotta. (Ei mitään uutta tässäkään, tuolloin ei vielä taidettu puhua ikäsyrjinnästä, vaikka se kuinka selkeää olisi ollutkin. Mielenkiintoista olisi myös tietää, mitä nuo mainitut puutteelliset "fyysiset ominaisuudet" olivat.)

Ja vaikka oli työntekijöitä, Heinolaa vaivasi 1960-luvulla asuntopula. Tehtaan laajentuminen hankaloitui, kun naistyövoiman puutteesta kärsivälle paikkakunnalle ei voitu houkutella asuntopulan takia muualta tulevia työntekijöitä. Asuntopulaa helpottaakseen Mattisen Teollisuus rakennutti kaupunkiin kaksi kerrostaloa. (Kuinka moni työvoimapulaa vinkuva maakunnan yrittäjä nykyään edes miettii, olisiko yksi syy oman yrityksen työvoimapulaan juurikin asuntopula, tai ainakin mahdottomuus myydä vanha asunto ja ostaa uusi sieltä työvoimapulapaikkakunnalta? Tai puolison työmahdollisuus ja lasten päivähoitopaikat ja koulut?)

"Tehtaan vuonna 1967 teettämän kuluttajatutkimuksen mukaan yli 70 % koko maan 11 - 18 -vuotiaista pojista ja lähes 60 % tytöistä ilmoitti käyttävänsä James-asuja."

1960-luku ja vielä 70-luvun alkukin oli Mattisen Teollisuuden menestysaikaa, mutta vuoteen 1975 mennessä Jamekset olivat auttamattomasti käyneet nuorten mielestä vanhanaikaisiksi. Mattisen Teollisuus alkoi valmistamaan koko perheelle suunnattuja safarityylisiä vaatteita ja aloitti vuonna 1977 farkkujen viennin Neuvostoliittoon.

Hetkellinen vaatetusteollisuuden noususuhdanne 80-luvun alussa sai Mattisen Teollisuuden laajentamaan toimintaansa liikaa, yritys ajautui rahoitusvaikeuksiin ja joutui lopettamaan toimintansa 1986.

Kirjasta noin puolet on Mattisen Teollisuus Oy:n historiaa, ja puolet yleistä 60- ja 70-lukujen historiaa. Mielenkiintoista ajankuvaa ja eikä yrityshistoriakaan tylsää ollut. Voin suositella lähihistoriasta kiinnostuneille.

Sittenkin vaan...

...vaikka viimeksi kirpparilla meni todella huonosti tavaraa kaupaksi ja melkein jo päätin, etten ainakaan tänä keväänä enää ota pöytää, niin otin sittenkin.

Eilen aloitin, tänään jo kahden viikon pöytävuokra ja melkein kolmannenkin...

Työttömyyskatsaus 4/2019

5.4. Yle Teema esitti Ken Loachin ohjaaman elokuvan Minä, Daniel Blake. Harvinaista Yleltä esittää elokuva, joka näyttää avoimesti, miten brittien Universal Credit -malli kohtelee sairaita työttömiä; tämä malli kun tuntuu olevan useimpien oikeistopoliitikkojen mielestä Suomeenkin sopiva malli.

Elokuvassa 59-vuotias mies oli saanut sydänkohtauksen rakennustyömaalla ja pudonnut telineiltä. Lääkärien mielestä hän oli edelleen työkyvytön, mutta Britannian yksityistetyn Kelan mielestä hän ei ole tarpeeksi sairas saadakseen sairauskorvausta, koska hän pystyy nostamaan kätensä pään yläpuolelle, ts. laittamaan hatun päähänsä. Sairauspisteluokituksessa hän sai vain 12 pistettä 15:stä!

Korvauksia saadakseen hänet pakotetaan etsimään töitä, joita hän ei kuitenkaan pystyisi tekemään. Elokuvan loppu ei todellakaan ole onnellinen; kun Daniel lopulta löytää lakimiehen, joka haluaa taistella hänen puolestaan byrokratiaa vastaa, Daniel saa sydänkohtauksen lakitoimiston vessassa ja kuolee.

"Yhteiskunnan absurdi kyvyttömyys reagoida ihmisen hätään tiivistyy elokuvan taustoissa. Todenmukaisuuden takasivat ne sosiaaliviranomaiset, jotka auttoivat tarinan yksityiskohdissa – pakon edessä nimettömästi." (Seura 5.4.2019)

Vuosien 2017 - 2018 perustulokokeilusta tihkui myös lisää tietoa. Ja absurdismia: Kela pyysi kokeiluun valittua Tuomas Murajaa kirjoittamaan kokemuksestaan kolumnin Perustulo vapautti työllistymään Sosiaalivakuutus-lehteen korvausta vastaan. Ja määritteli sen jälkeen Murajan yrittäjäksi ja lopetti tuet!

Muraja kirjoitti kokemuksistaan (ennen tätä huipentumaa) kirjan Perustulokoe-eläin. En ole toistaiseksi kirjaa lukenut, vain joitain lehtijuttuja Murajan ajatuksista perustuloon ja aktiivimalliin liittyen:

"Romukoppaan joutaisi Murajan mielestä erityisesti hallituksen kuuluisa aktiivimalli, jonka monet työttömät ovat kokeneet rangaistuksena.

– Se on se kuuluisia pelotevaikutus, joka eräiden talousajattelijoiden mukaan kannustaa laiskureita hakemaan työtä. Kun työttömät demonisoidaan työnvieroksujiksi, siinä haisee vahvasti itsensä ylentäminen heikompien kustannuksella. Se on varsin vastenmielinen piirre ihmisessä."

Lisää keinoja työttömyyden poistamiseen löytyisi Murajan mielestä sillä, ettei työtä teetetä erilaisilla harjoittelijoilla, vaan velvoitetaan työnantajat palkkaamaan oikeita työntekijöitä.

– Tällaisten ilmaistöiden korvaaminen palkatuilla työntekijöillä loisi oikeasti työpaikkoja ja lisäisi työllisyyttä.


Murajan mukaan perustulokokeilun ulkopuolelle jäi merkittäviä ihmisryhmiä, joita työllistymisen kannustinongelmat koskevat. Esimerkiksi mukana eivät olleet ansiosidonnaista työttömyysturvaa saaneet.

– Asumistuki ja toimeentulotuki muodostavat merkittävän kannustinloukun varsinkin perheellisille työttömille, koska palkkatulo leikkaa myös niitä. Niiden vaikutusta perustulokokeilu ei ottanut huomioon, Muraja toteaa kirjassaan.

Kokeilusta puuttuivat myös kotona lapsiaan hoitavat pienten lasten vanhemmat, joille perustulo voisi olla yksi syy lisää jäädä kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolelle."(Iltalehti 9.4.2019)

Tähän viimeisimpään väitteeseen (joka on loistava argumentti kaikille perustulon vastustajille) olisin toivonut Murajalta jonkinlaista tarkennusta; miksi hänen mielestään perustulo olisi pienten lasten vanhemmille yksi syy lisää jäädä kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolelle ja mitä ne muut syyt ovat?

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisi viimevuotisen kirjoituskilpailunsa Työttömän tarina -kirjoituksia. (Ihmettelin, miksi en ollut ko. kilpailua huomannut, mutta en ihmettele enää - kilpailu oli julkistettu keväällä 2018 - jolloin en oikein ollut kirjoituskunnossa ja jos ilmoituksen huomasinkin, en jaksanut siihen reagoida.)

Kirjoituskilpailuun osallistui 205 työtöntä.

"205 tarinansa kirjoittanutta ihmistä on hyvin pieni otos Suomen työttömistä. Tammikuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli 251 400. Avoimia työpaikkoja puolestaan oli viime vuoden lopulla 49 400. Eli alle viidesosa työnhakijoiden määrästä.

Tämä nostaa esiin kysymyksen siitä, olisiko työn merkitys kansalaisluottamuksen mittatikkuna todellakin syytä arvioida uudelleen. Ja sanoa se ääneen korkeimmalla poliittisella taholla.

Kertomuksissa nousevat esiin suru, ironia, kyynisyys, hetkittäin myös nauru ja häpeä. Työttömien joukko ei ole yhtenäinen. Silti kirjoittajilla on jotain yhteistä. Yksi teema nousee ylitse muiden: itsetunnon mureneminen. Kun työtöntä pakotetaan epäonnistumaan työnhaussa kerta toisensa jälkeen, psyykkisen kantokyvyn rajat tulevat ennen pitkää vastaan." (Talousssanomat 29.4.2019)

Kun työtön pakotetaan epäonnistumaan työhaussa kerta toisensa jälkeen. Voiko tämän mitenkään paremmin sanoa? Ja kun vielä pakotetaan epäonnistumaan työkokeilupaikankin haussa kerta toisensa jälkeen. Tällaisessa tilanteessa on turha tarjota minkäänlaista psykiatrista diagnoosia; mikään lääkitys tai terapia ei auta silloin, kun psyykkisen kantokyvyn rajat tulevat vastaan näistä syistä.

Niin, sain lopultakin B-lausunnon, jolla hakea kuntoutustukea. Lausunto meni suoraan Kelaan, josta tuli viesti, että hakemusta ei voi tehdä netissä; lomakkeen voi kyllä täyttää tietokoneelle, tulostaa, allekirjoittaa ja toimittaa lähimpään Kelaan.

Lomaketta täyttäessäni ymmärsin varsin hyvin, miksi työttömien eläkehakemuksista hylätään lähes 90 %. Koko lomakehan on tarkoitettu vain niille, jotka ovat olleet töissä sairastuessaan!

"Mistä alkaen olet työskennellyt viimeisimmässä työssäsi?"

"Olen ollut ennen sairastumistani kokoaika- tai osa-aikatyössä." Ei vaihtoehtoa "Olen ollut työtön".

"Viimeinen työssäolopäiväni ennen sairausloman alkua?"

Entäs jos se viimeinen työssäolopäivä on ollut joskus vuonna 2014, jo paljon ennen sairastumista?

Kuka pitkäaikaistyötön osaisi tämän lomakkeen täyttää niin, ettei Kela hylkäisi sitä vähintäänkin jonkin muotovirheen vuoksi? Itse täytin, mutta en osaa muuta odottaa kuin hylkäävää päätöstä.

Pyysin siitä B-lausunnosta kopion myös itselleni, ja jonkinlaiseksi saatteeksi lääkäri oli kirjottanut:

"Jos kuntoutustukea ei myönnetä, niin potilaan tulisi pyrkiä ottamaan vastaan työtä tai te-toimiston tarjoamaa toimintaa, jolloin työkyvystä tai sen puutteesta saataisiin näyttöä."

Näytöksi työkyvyn puutteesta ei siis välttämättä riitä, että päässäni on edelleen kaksi aivokasvainta, joiden leikkausta on suunniteltu syksyksi (koska en halua menettää kahta peräkkäistä kesää toipilaana).

Menee kyllä mielenkiintoiseksi, jos Kela hylkää kuntoutustukihakemuksen. Olen saanut täydet 300 päivää sairauspäivärahaa, eikä lisää saa kahteen vuoteen. Eli syksyn leikkauksen ja viikkojen toipumisajan minun pitää virallisesti olla työmarkkinoiden käytettävissä, jos haluan saada edes jotain rahaa?

Kuun lopussa Sastamalan alueen paikallisista asioista uutisoiva puheenaiheet.fi -verkkolehti nosti esille minulle itselleni jo yli kymmenen vuoden takaa erittäin tutun asian:

Lainvastaista kuntouttavaa työtoimintaa Sastamalassa

"Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto toteaa päätöksessään Sastamalan kaupungin ohjaavan lainvastaisesti asiakkaita kuntouttavaan työtoimintaan. Aluehallintovirasto perustaa toteamuksensa saamiinsa kaikkiaan 54 asiakkaan aktivointisuunnitelmiin. Suunnitelmista kävi ilmi, että kolmannes kuntouttavassa työtoiminnassa olevista asiakkaista oli siellä lain edellytysten vastaisesti.

Lisäksi aluehallintovirastolle toimitetusta selvityksestä ei selvinnyt, millä perusteilla asiakkaiden omatyöntekijöinä toimii muita kuin sosiaalihuollon ammattihenkilöitä. Sosiaalihuoltolain pykälän 42 mukaan aluehallintovirasto totesi toiminnan myös tältä osin lain vastaiseksi."

Puheenaiheet.fi -verkkolehdessä on edelleen tämä juttu, mutta sen lopusta on poistettu maininta siitä, kuinka joku kaupungin viranhaltija vaati poistamaan jutun muka virheellisten tietojen vuoksi. Puheenaiheet.fi kuitenkin palautti jutun sivuilleen.

Tämä osui niin huhti- ja toukukuun vaihteeseen, että taidan jatkaa aiheesta ensi kuussa...

Rutger Bregman: Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman

Silloin tällöin löytää kirjan, jota ei malttaisi käsistään laskea, jos vain jaksaisi lukea kerralla: Hadley Freemanin Käsilaukun syvin olemus, Caitlin Moranin How To Be a Woman,  Marko Nenosen Lapiolinjalla ja nyt tämä: Rutger Bregmanin Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman.

Seuraavaksi todella paljon lainauksia kirjasta ja välissä joitakin omia kokemuksista aiheeseen liittyen sekä yleisiä huomioita:

”Aloitetaanpa historian tärkeimmästä opetuksesta: ennen oli kaikki huonommin.
Tähänastisesta maailmanhistoriasta noin 99 prosentin ajan 99 prosenttia ihmisistä on elänyt köyhyydessä, nälässä, pelossa, saastassa, tyhminä, sairaina ja rumina. Viimeisten kahdensadan vuoden aikana tilanne on kääntynyt päälaelleen. Vain yhdessä promillessa ihmisen ajasta tällä planeetalla miljardeista lajitovereistamme on tullut rikkaita, ravittuja, turvattuja, puhtaita, fiksuja, terveitä ja joskus jopa kauniita.

Suurin syy siihen, että ihmiset ovat köyhiä, on se, ettei heillä ole tarpeeksi rahaa. Näin ollen ei liene mikään yllätys, että rahan antaminen on mitä parhain tapa tuoda helpotusta tähän ongelmaan.”

Vaikka olen elänyt vuosikausia todella pienillä tuloilla, niin aina on ollut tiedossa, koska ja kuinka paljon saan rahaa. Nyt tämä alkuvuosi on ollut täysin sietämätöntä: sairausloma loppui vuodenvaihteessa, kaksi viikko täytyi odottaa ennen kuin sai edes hakea työmarkkinatukea, jonka käsittely kesti ties kuinka kauan. Sama uudestaan parin kuukauden päästä, koska lähes epäonnistuneen lääkärikäynnin jäljiltä sain kuitenkin sairauslomaan jatkoa helmikuun loppuun (jolloin ne Kelan maksamat 300 päivää tulivat täyteen). Käytännössä olen ollut tammikuun ja maaliskuun ilman rahaa, ja vaikka muutama kymppi olisi tilillä ollutkin, sitä ei ole uskaltanut käyttää kun ei ole mitään tietoa koska ja mistä saa mitään seuraavan kerran.

Muiden ihmisten mielestä minun pitäisi tällä hetkellä olla ahdistunut vain niiden kahden edelleen jäljellä olevan aivokasvaimen vuoksi; he eivät ymmärrä lainkaan, että eniten ahdistusta ja stressiä aiheuttaa juuri tämä taloudellinen tilanne!

”Mistä köyhien terveysongelmat siis johtuvat – geeneistä vai kulttuurista? Sekä että, Costello päätteli. Köyhyyden aiheuttama stressi nostaa sairastumisriskiä niiden kohdalla, jotka ovat geneettisesti altistuneita sairastumaan fyysisesti tai psyykkisesti. Oleellista on, että geenejä ei voi poistaa – köyhyyden voi.”

Kyllä, aivan samaa mieltä. Ellei työttömyyden ja köyhyyden suoranaista syy-yhteyttä aivokasvaimiini voikaan osoittaa, niin ei tämä niiden aiheuttama stressi ainakaan hyvää ole tehnyt.

”Ihmiset toimivat toisin, kun he kokevat, että jotakin on vain niukalti. Eikä sillä ole edes paljon väliä, mitä on niukalti: liian vähän aikaa, rahaa, ystäviä, kaloreita – kaikki tämä luo ”niukkuusmentaliteettia”. Sillä on etunsa. Niukkuutta kokevat ihmiset osaavat hallita lyhyen aikavälin ongelmia hyvin. Köyhät onnistuvat tulemaan hämmästyttävän hyvin toimeen – lyhyellä aikavälillä – aivan samalla tavoin kuin ylirasittuneet toimitusjohtajat jaksavat ponnistella saavuttaakseen viimeisimmät tavoitteensa.

”Niukkuusmentaliteetin” haitat ovat kuitenkin sen etuja suuremmat. Niukkuus saa keskittymään välittömään vajeeseen: lasku on maksettava huomenna tai kokous alkaa jo parin minuutin päästä. Silloin pitkän aikavälin näkökulma häviää. ”Niukkuus nielee ihmisen”, Shafir selittää. ”Näin jää vähemmän huomiota asioille, jotka myös olisivat meille tärkeitä.”

Verrataanpa tätä tietokoneeseen, joka pyörittää samanaikaisesti kymmentä raskasta ohjelmaa. Laite hidastuu hidastumistaan, tekee virheitä ja jää jumiin – ei siksi, että se olisi huono tietokone, vaan koska sillä on liikaa tehtäviä samanaikaisesti. Köyhillä tilanne on hiukan samanlainen. He eivät tee tyhmiä päätöksiä siksi, että ovat typeriä, vaan koska elävät kontekstissa, jossa kuka tahansa tekisi tyhmiä päätöksiä.

Jos haluamme ymmärtää köyhiä, on kuviteltava, millaista on, kun ajatukset ovat jossain muualla. Itsehillinnästä tulee melkoinen haaste, hermostumme helposti ja olemme poissaolevia. Joka ikinen päivä.

Kiireisten ja köyhien välillä on kuitenkin yksi oleellinen ero: köyhyydestä ei voi ottaa lomaa.”

Niiiiin totta. Tunnistan jokaisesta lauseesta itseni.

”Olennaista George Orwellin mukaan köyhyydessä on se, että se hävittää tulevaisuuden, koska muuta ei jää kuin selviäminen tässä ja nyt.”

Kyllä, totta edelleen. Silloin tällöin joku kysyy tulevaisuudensuunnitelmista tai -haaveista. Ei ole, ei ole ollut kahteenkymmeneen vuoteen.

”Viime vuosikymmeninä hyvinvointivaltiomme ovat yhä vahvemmin alkaneet muistuttaa valvontavaltioita.  Iso Hallinto pakottaa meidät Isonveljen avulla Isoksi Yhteiskunnaksi – eikä vain Yhdysvalloissa. Jokin aika sitten kävi ilmi, että Amsterdamin työ- ja tuloasioista vastaava virasto määrää työttömyyskorvauksen saajat irrottamaan niitit vanhoista paperinipuista, laskemaan sivujen määrän ja tarkastamaan sen kolmeen kertaan. Tarkoitus on kehittää ”työntekijän taitoja”, kuten käskyjen vastaanottamista” ja ”sovitusta kiinni pitämistä”. Kyseisen viraston mukaan tämä on ”askel kohti (unelma)työpaikkaa.”

Aivan suoraan ei liity tähän, mutta erään työnhakukurssin työharjoittelupaikassa vaadittiin ehdottomasti olemaan kello neljään saakka, vaikka mitään tekemistä ei ollut. Niinpä sitten keksivät äärimmäisen tyhjänpäiväisen työn. Kuka vielä muistaa matriisikirjoittimet? Sellaiset, joissa käytettiin jatkolomakkeita, joiden reunassa oli reikänauhat? Siinä yrityksessä käytetiin laskujen tulostukseen tuollaista tulostinta, ja usein jäi muutama tyhjä arkki, joita käytettiin muistiappuina. Näistä arkeista minua sitten vaadittiin repimään ne reikänauhat irti. Pitänee vielä muistuttaa, että yritys ei maksanut minulle penniäkään, vaan oli täysin ilmainen työntekijä.

”Viime vuosina rikkaat maat ovat panostaneet vahvasti tällaiseen ”aktivoivaan” toimintaan. Vaikka yhtä vapaata työpaikkaa kohti olisi kymmenen työtöntä, kerta toisensa jälkeen syytä haetaan tarjontapuolelta – siis työttömistä, joilla ei ole riittävästi ”työllistymistaitoja” tai joiden vain pitäisi yrittää parhaansa.

Otetaan erimerkiksi tukea saava äiti, jolla on kaksi lasta. Häneltä leikataan kolmen kuukauden työttömyyskorvaus, koska hän ei ole riittämiin kehittänyt ”työvalmiuksiaan”. Näin hallinto ehkä säästää pari tuhatta euroa, mutta piilokustannukset, jotka syntyvät lasten elämisestä köyhyydessä, epäterveellisestä ruoasta, huonommasta koulumenestyksestä ja suuremmasta riskistä joutua tekemisiin poliisin ja oikeuslaitoksen kanssa, ovat siihen nähden moninkertaiset.

Tämänhetkinen holhoavien sääntöjen verkosto sitoo ihmiset köyhyyteen. Se tuottaa riippuvuutta. 

Työntekijän tulee osoittaa kykynsä, mutta työvoimatoimiston ja sosiaalitoimiston luukulla kyse on vain hänen puutteistaan. 

Kerta toisensa jälkeen on todistettava, että sairaus on riittävän paha, masennus vakaavaa laatua ja mahdollisuus saada työpaikka todella riittävän pieni – muutoin työttömyyskorvaukseen on tiedossa leikkauksia. Jokaisen tukihakemuksen takana on kallis ja nöyryyttävä koneisto. Se polkee yksityisyyden ja itsekunnioituksen jalkoihinsa tavalla, jonka ymmärtää vain jos on itse sosiaalietuuksien saaja. Ihmiset joutuvat jatkuvasti olemaan peloissaan.”

Suomessa ei riitä edes se, että mahdollisuus saada työpaikka on riittävän pieni tai olematon. Vaikka pystyisit todistamaan, ettet ikinä ole saanut yhtäkään työpaikkaa itse hakemalla (ja ainakin minun mielestäni tämä todistaa, että mahdollisuus saada työtä on olematon), niin silti pakotetaan hakemaan. Tai työkokeilupaikka? Jos et pääse edes työkokeiluun, siis ilmaiseksi työntekijäksi, miten voidaan vaatia hakemaan normaalia palkkatyötä?

"Aika parantaa kaikki haavat – paitsi työttömyyden. Mitä pitempään on syrjässä, sitä syvemmälle vajoaa.

Kerta toisensa jälkeen on osoittanut, että emme pärjää ilman kunnon annosta päivittäistä työttömyyttä. Tekemällä vähemmän töitä luomme tilaa asioille, jotka ovat meille myös tärkeitä: perheelle, yhteisöllisyydelle, liikunnalle.”

Kirjan loppupuolella Bregman tarttuu maahanmuuttoon tavalla, josta olen eri mieltä. Hän kannattaa maahanmuuton lisäämistä perustellen sitä tiettyjen suomalaispoliitikkojen tavoin sillä, että se lisäisi työllisyyttä. En ymmärrä tuota logiikkaa; jos satojen tuhansien suomalaisten työttömien lisäksi maahan tulee satoja tuhansia ulkomaalaisia, miten se lisää työpaikkoja? Ei mitenkään.

Ehdotus rajojen (täydellisestä) avaamisesta on myös outo:

”Tarkastellaanpa vaikkapa Meksikon ja Yhdysvaltojen välistä rajaa. 1960-luvulla miljoonat meksikolaiset ylittivät sen, mutta aikanaan 85 prosenttia heistä palasi takaisin. 1980-luvulta alkaen ja ennen kaikkea syyskuun 11. päivän jälkeen Yhdysvaltojen puoli rajasta on ollut raskaasti militarisoitu. 3 169 kilometrin rajamuuria vartioivat kamerat, liiketunnistimet, lennokit ja 20 000 rajavartijaa. Nykyisin enää vain seitsemän prosenttia laittomista meksikolaisista maahanmuuttajista palaa takaisin.”

Osittain tuon rajavalvonnan tehostamiseen on ollut syynä juuri 80-luvulla huimaksi noussut huumekauppa; kokaiinin salakuljetus Kolumbiasta Meksikon läpi ja Meksikon oma huumetuotanto.

Tietääkseni Suomesta tai EU:n alueelta on ollut mahdollista poistua niin halutessaan. Miksi silti lähes kaikki kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet jäävät tänne ja valittavat päätöksestä aina uudestaan? Valitusten määrälle ei taida olla rajaa; saat valittaa toistuvasti vaikka vuosikymmeniä? Toisaalta eihän niitä kielteisiä päätöksiä saa millään keinolla poistettuakaan maasta.

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että vaikka kaikki maahanmuuttajat lähtisivät Suomesta, yksikään työtön ja köyhä suomalainen ei saisi senttiäkään enemmän rahaa.

”Orjuuden lopettaminen, naisten emansipaatio, hyvinvointivaltion nousu – kaikki nämä ovat olleet vasemmistolaisia, progressiivisia ideoita, joita aluksi pidettiin irrationaalisina ja mahdottomina, mutta lopulta ne on hyväksytty normaalina. Näitä ajatuksia ovat varsin usein ajaneet vasemmistolaiset ”hullut”.

Perustuloa sinänsä kannatan, mutta minkä suuruista? Oli summa mikä tahansa, se kohtelee saajiaan kuitenkin epätasa-arvoisesti. Oletetaan, että summa olisi joidenkin puolueiden ehdottama 800 € / kk. Jos saaja asuu vuokralla, halvimmankin asunnon vuokra on helposti 500 € / kk, paikkakunnasta riippuen tietenkin. Tällöin hänelle jäisi 300 € / kk muuhun elämiseen.

Jos taas saajalla on parempina aikoina ostamansa, kenties velaton asunto kerros- tai rivitalossa, vastike on noin 100 – 150 € / kk. Hänelle jäisi ainakin reilusti yli 600 € / kk elämiseen. Toisaalta turha olisi häntä vaatia myymään asunto ja siirtyä kuormittamaan ennestäänkin ylipitkiä vuokra-asuntojonoja. Omakotiasumisen kustannuksista en osaa sanoa mitään, kun ei ole omakohtaista kokemusta.

Kannatan siis perustuloa, noin 600 € / kk ja asumistuki erikseen asumiskulujen mukaan.

”Vähemmän holhousta? Nimenomaan! Luuta heilumaan, siivotaan pois kaikki työttömille laaditut järjettömät koulutukset, lopetetaan tukiensaajien kyykyttäminen ja nöyryyttäminen ja selvitetään läntisen maailman suurimman paperin pyörityskoneen tilanne: niin sanotut terveydenhuollon ”markkinat”.

Kirja oli erittäin hyvä, vaikka kaikesta en olekaan kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Varsinkin kaikkien päättäjien olisi hyvä lukea tämä kirja, vaikka tuskin sekään heidän asenteitaan työttömiä ja köyhiä kohtaan muuttaisi.