Teatterissa: Notre Damen kellonsoittaja

Viime lauantaina kävimme Tampereen Teatterissa katsomassa musikaalin Notre Damen kellonsoittaja. Tämän syksyn ja koko vuoden toinen ja viimeinen musikaali, liput oli ostettu yli vuosi sitten heti kun ne tulivat myyntiin.

Musikaali perustuu alun perin Victor Hugon vuonna 1831 ilmestyneeseen romaaniin Notre-Dame de Paris. Disney teki teoksen pohjalta animaatioelokuvan vuonna 1996, joka sovitettiin musikaaliksi 1999. Kirjasta on tehty myös toinen musikaaliversio, Luc Plamondin ja Richard Coccianten Notre-Dame de Paris, vuonna 1998. Lisäksi kirjasta on tehty William Dieterlen ohjaama mustavalkoinen elokuva vuonna 1939.

Kirja sijoittuu vuoteen 1482, keskiajan ja renesanssi rajalle, jolloin Notre Damen katedraali oli loistossaan. Kirjan kirjoitusajankohtana, 1830-luvulla, se sen sijaan oli rapistunut ja lähes unohdettu. Kirjan suosio sai pariisilaiset ja koko kaupungin innostumaan katedraalin restauroimisesta. Traaginen sattuma oli, että huhtikuisen tulipalon,  joka oli vähällä tuhota koko katedraalin, arvellaan saaneen alkunsa viimeisimmistä restaurointitoimista (sattuma, joka varmaan lisäsi myös Tampereen Teatterin esitysten myyntiä).

Se taustoista, sitten itse musikaaliin, joka oli loistava! Lavasteet, efektit, puvustus, laulut...oikeastaan lähes kaikki, tylsiä hetkiä ei ollut. Alun (ja aivan lopun) isoilla (marionetti?)nukeilla esitetyistä kohtauksista hahmojen lapsuudesta en pitänyt; nuket muistuttivat aivan liikaa vatsastapuhujien nukkeja, joita olen aina inhonnut.

Sen sijaan puhuvat patsaat (kuvassa) olivat puvustajalta aivan mahtava idea! Silloin, kun niille ei ollut tarvetta kohtauksessa, naispuoliset patsaat (enkeli ja kruunupäinen Neitsyt Maria?) olivat seinässä olevia veistoksia; sopivan huomaamattomalla hetkellä pala lavasteseinää kääntyi ja näyttelijät tulivat esiin.

Hauska idea oli myös se, kun henkilöt juoksivat pakoon ympäri Pariisia; he juoksivat lähinnä edestakaisin lavalla, mutta talot liikkuivat! Valo- ja savuefektit olivat myös näyttäviä; varsinkin Pariisin palo ensimmäisen näytöksen lopussa.

Tarina on varmaan tuttu useimmille: arkkidiakoni Claude Frollo (Ilkka Hämäläinen) saa kasvatettavakseen veljensä ja mustalaisnaisen kyttyräselkäisen lapsen ja piilottaa tämän kirkon kellotorniin. Quasimodo (Petrus Kähkönen) on koko ikänsä vain katsellut Pariisia ylhäältä, mutta haluaa myös muiden joukkoon. Mustalaisten narrien päivänä hän tulee alas, joutuu pahoinpidellyksi mutta tapaa myös Esmeraldan (Josefin Silén).

Phoebus (Lari Halme) ihastuu myös Esmeraldaan, samoin arkkidiakoni Frollo (vaikkakin katolisena pappina on tehnyt selibaattilupauksen). Kaikesta tästä seuraa sekä onnen että epätoivon hetkiä. Lopulta Esmeralda päätyy roviolle, josta Quasimodo hänet pelastaa, tosin liian myöhään. Esmeralde kuolee Quasimodon käsivarsille.

Loppu oli melko synkkä. Olen kuullut, että tarinasta on versioita, joissa olisi onnellinen loppu, mutta tämä ei ollut se.

Kokonaisuutena kyllä todella hyvä, voin ehdottomasti suositella! Näyttelijät olivat erittäin ammattitaitoisia, ja melko pienen teatterin akustiikkakin toimi tällä kertaa, sanoista sai selvää. Suurin osa musiikista tosin oli tuttua jo musicalradio.de:stä, joka soi meillä ainakin aina viikonloppuisin.

P.S. Ilmeisesti teattereilla on tänä syksynä jokin uusi käytäntö: esitystä ei saa kuvata eikä tallentaa, mutta loppukumarruksia kehotetaan kuvaamaan ja jakamaan somessa! Näin oli jo edellisenä lauantaina Jyväskylässä.

Anne Kankila & työryhmä: Työstäkieltäytyjän käsikirja

En ymmärrä, miksi tämä kirja on kirjoitettu ja kenelle se on tarkoitettu. Kirjassa vaaditaan kaikkia kieltäytymään työstä, mutta ei minkäänlaista vaihtoehtoa, mistä rahat elämiseen. Ehdotetaan lakkoilua, työvälineiden rikkomista ja varastamista, mahdollisimman paljon sairauslomia, mutta ei huomioida, että on paljon töitä, joita ei voi jättää tekemättä. Lääkärit, sairaanhoitajat, poliisit, palomiehet...mitenkäs he kieltäytyisivät työstä? Lakkoilemalla? Kirjassa on kyllä hyvä huomio, miksi hoitajat eivät halua lakkoilla:

"Esimerkiksi hoiva-alojen työntekijöillä on korkea kynnys kiristää itselleen palkankorotuksia lakkoilemalla, koska heidän työllään on suora vaikutus ihmisten hyvinvointiin. Syy lastentarhanopettajien mataliin palkkoihin ei siis ole työn vähäpätöisyys vaan pikemminkin sen tärkeys. Lastentarhanopettajien ja sairaanhoitajien on vaikea kieltäytyä työstä, jos lakkoon meneminen tarkoittaa, että hoidettavat jäävät heitteille. Lakkoilun esteet näkyvät palkoissa, jotka ovat matalat hoivatyön vaativuuteen ja arvostukseen nähden."

Onhan kirjassa muitakin hyviä oivalluksia, esimerkiksi ilmaistyötä vastustetaan seuraavalla argumentilla:

"Mitä enemmän teemme maksamatonta työtä, sitä enemmän kasvatamme työnantajien valtaa määrätä elämistämme, ja mitä enemmän työnantajien valta kasvaa, sitä enemmän joudumme tekemään maksamatonta työtä."

Myös TE-toimistojen valtaa kritisoidaan:

"Köyhän voimat kuluvat aivan turhiin asioihin. Kyttäämisen ja vaikeuttamisen sijasta TE-toimisto voisi keskittyä mahdollisuuksien luomiseen. Olisiko se liian vallankumouksellista, että köyhään luotettaisiin, eikä vaadittaisi hyppimään, kierimään ja noutamaan saadakseen hänelle kuuluvat pennoset?

Nykyisen tilanteen valossa näyttää kuitenkin siltä, että TE-toimenpiteiden aiheuttama henkinen kuormitus ei ole työttömyysturvajärjestelmän sivutuote, vaan täysin keskeinen osa työttömyyspolitiikkaa. Työttömyyspoliittisten toimenpiteiden ensisijainen tarkoitus ei ole auttaa työllistymisessä tai kouluttautumisessa, vaan tuottaa eräänlaisia ”alamaisia” ja pelotella ihmisiä hyväksymään huonot työehdot ja palkat."

Tästä olen täysin samaa mieltä kirjan kanssa. Ja vaikka en koskaan ole kieltäytynyt tarjotusta työstä (*, voin osittain allekirjoittaa myös seuraavan lainauksen:

"Koska avoimia työpaikkoja on reilusti vähemmän kuin työnhakijoita, on vähistä työpaikoista kova kilpailu. Sinnikkäinkään työnhakija ei välttämättä onnistu työllistämään. Vastentahtoinen työttömyys ja pitkittynyt työnhaku voi olla uuvuttavaa ja nöyryyttävää. Näissä olosuhteissa vapaaehtoistyöttömyys tarkoittaa kieltäytymistä arvottaa itseään ja elämäänsä työmarkkinoiden tarpeiden mukaan. Se tarkoittaa palkkatyöarjelle vaihtoehtoisten elämänsisältöjen löytämistä ja luomista. Vapaaehtoistyöttömälle kysymykseen ”Mitä teet työksesi?” vastaus ”En mitään” on ylpeyden aihe."

Muutoin kirjan kohdelukija taitaa olla lapseton helsinkiläinen hipsteri, joka on opiskellut jotain humanistista alaa yliopistossa eikä koskaan löytänyt (eikä edes yrittänyt löytää) vakituista työtä, koska raha elämiseen tulee varakkaalta perheeltä. Näin voisi päätellä kirjan kohdasta, joissa haastatellut "työstäkieltäytyjät" kertovat, mitä he tekevät:

"Olen järjestötoiminnan aktiivi"

"Hoidan verkostoja ja ihmissuhteita, kuntoilen ja teen töitä omista lähtökohdistani"

"Minulla on aina aikaa aloittaa keskusteluja esimerkiksi satunnaisten vanhusten kanssa"

"Käyn vapaaehtoistöissä ajoittain, olen luottamustoimessa nuorisojärjestössä"

"Olen mukana mielenosoituksissa, järjestän lautapeli-iltoja, käyn kirjastossa"

"Liikun luonnossa ja käytän hyväkseni luonnon antimia"

Onhan osa noista jutuista ihan kivaa tekemistä, mutta jos suku tai perhe ei elätä, ainoa mahdollisuus saada edes jonkinlainen toimeentulo on työttömyyskorvaus. Ja vaikka itse olenkin elänyt suurimman osan elämästäni todella pienellä työmarkkinatuella (ja maksanut siitä aina vähintään 20 % veroa, ymmärrän kyllä hyvin, että maailma ei pyöri niin ettei kukaan tee töitä (edes niitä alussa mainitsemiani yhteiskunnan kannalta välttämättämiä).

Perustuloa tämäkin kirja kannattaa, mutta ei esitä mitään järkevää laskentamallia sen toteuttamiseksi. Itsekin haluaisin perustulon, mutta en niin että sama summa kaikille, koska kaikkien (edes kaikkien työttömien) elämäntilanne ei ole samanlainen.

*) Nyt voin tunnustaa, että olen 90-luvulla kieltäytynyt kolmesta työpaikasta. Olivat kaikki ns. yhdistelmätukipaikkoja, nykyisin käytettäisiin termiä 100 %:n palkkatukityöpaikka, ja niistä kieltäytyessä ei saanut silloin karenssia. Työpaikat ja kieltäytymisen syyt olivat seuraavat:

• Työ erään opiston asuntolassa yövalvojana. Työhön olisi kuulunut myös toimiminen opiston uima-allasosaston valvojana iltaisin. Kieltäydyin, koska tuolloin en osannut uida metriäkään, enkä vieläkään osaa uida niin hyvin, että ketään pystyisin pelastamaan.
• Työ ala-asteen iltapäiväkerhon valvojana. Kieltäydyin, koska aiemman koulukiusaamistaustani vuoksi en tule toimeen lasten kanssa.
• Työ naapurikunnan kylätalossa, jonne edestakainen päivittäinen työmatka olisi ollut 34 km eli 170 km viikossa. Kieltäydyin, koska palkka ei olisi riittänyt bensakuluihin.

Teatterissa: Phantom - Pariisin oopperan kummitus

Viime lauantaina kävimme Jyväskylän kaupunginteatterissa katsomassa musikaalin Phantom - Pariisin oopperan kummitus. Kesäkuussa, kun palasimme Aholansaaresta Maaningan Korkeakosken kautta, ajoimme Jyväskylän ohi. Siinä tuli mieleen, että mitähän Kaupunginteatterissa on tulossa tänä syksynä (kävimme siellä keväällä 2014 katsomassa Shrekin). Ensimmäisenä ohjelmistossa osui silmiin juuri tämä Phantom; eri versio samasta tarinasta kuin Andrew Lloyd Webberin Oopperan kummitus. Molemmat perustuvat Gaston Lerouxin vuonna 1910 julkaistuun romaaniin.         

Siis sama tarina, mutta kuitenkin eri. Mitä samaa niissä oli:

• tapahtumapaikkana Pariisin Ooppera
• luolasto / katakombit Oopperan ja koko Pariisin alla
• katosta putoava kristallikruunu
• kummitus, joka ei ole kummitus, vaan kasvoiltaan epämuodostuneena syntynyt mies, jota oli piiloteltu muiden ihmisten katseilta
• naispäärooli nimeltään Christine Daaé

Tässä versiossa Christine (Johanna Isokoski) ei ole kasvanut Oopperatalossa, vaan maalla, ja hänet nähdään musikaalin alussa myymässä laulujaan Pariisin kaduilla, josta shamppajamoguli kreivi Philippe de Chandon (Pekka Hiltunen) hänet löytää. Kreivi ihastuu hänen lauluääneensä ja ehdottaa, että Christine ottaisi laulutunteja Oopperan kapellimestari Carrièreltä (Jouni Salo), mutta tämä on saanut samoihin aikoihin potkut, ja Christine päätyy uuden teatterijohtajan vaimon Carlottan (Tytti Vänskä) puvustamoapulaiseksi. Carlotan hahmo muistuttaa kovin paljon amerikkalaista seurapiirirouva Florence Foster Jenkinsiä, joka kuvitteli olevansa loistava laulaja, vaikka oikeasti kuulosti todella kaamealta. Hänen aviomiehensä teki kaikkensa, ettei Florence kuullut negatiivisia kritiikkejä.(1

Oopperan kummitus, oikealta nimeltään Erik (Riku Pelo) kuulee Christinen laulavan ja alkaa opettamaan häntä. Christine esiintyy läheisessä bistrossa, missä Carlotta yrittää selvästi kateellisena keskeyttää hänet monta kertaa, kunnes lopulta kulttuuriministeri (Hanna Liinoja) käskee kiinnittää hänet oopperaan.

Christine laulaa aluksi kuorossa. Kiero Carlotta antaa hänelle pääosan uudessa oopperassa, mutta juottaa hänelle juuri ennen esitystä jonkinlaista myrkkyä, joka vie äänen ja lähes hengen. Kummitus vie hänet toipumaan katakombeihin, mutta haluaa lopulta hänen jäävänkin sinne. Christine ei halua, poliisitkin etsivät Erikiä, ja lopulta seuraa taistelukohtaus; Erik kuolee Christinen käsivarsille.(2

Tämä oli niin täysin erilainen kuin Lloyd Webberin versio, ettei näitä kahta voi verrata. Tietenkin Kansallisoopperan esitys oli lavastukseltaan ja erikoistehosteiltaan näyttävämpi, mutta ehkä tässä tarina oli kuitenkin järkevämpi eikä niin ylidramaattinen. Oopperan kummitus sinänsä ei ole mikään suosikkitarinani, mutta kyllä tätäkin silti voin suositella.

1) Florence Foster Jenkinsistä on tehty ainakin kaksi elokuvaa: Florence (2016) pääosassa Meryl Streep ja ranskalainen versio Marguerite (2015) pääosassa Catherine Frot

2) Lloyd Webberin versiossa Christine kuolee, ja musikaalista tehdyn elokuvan loppukohtauksessa kummitus vie ruusun hänen haudalleen; hautakivessä lukee Daaë, eli sukunimi kirjoitettu hieman eri tavalla

P.S. Juuri eilen lainasin kirjastosta Gaston Lerouxin alkuperäisen romaanin Oopperan kummitus. Odotan innolla ehtiväni lukemaan, kumpi versio (vai kumpikaan?) kirjassa on.

Työttömyyskatsaus 8/2019

Jatkuu ainakin jo kolmatta kuukautta: väittely aktiimallin poistamisesta. Ainakin pääministeri Antti Rinne (sd), työministeri Timo Harakka (sd) ja sosiaali-ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) ovat luvanneet poistaa aktiivimallin leikkureineen niin nopeasti kuin lainsäädäntöteitse on mahdollista, mutta valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk) tarttuu sitkeästi hallitusohjelman kirjaukseen, jonka mukaan "aktiivimallin leikkurit ja velvoitteet puretaan, kun työllisyysvaikutuksiltaan vastaavista toimenpiteistä on päätetty."

Keskustapuoluetta hallitusneuvotteluissa edustanut Vesa Vihriälä on samoilla linjoilla Lintilän kanssa:

"Tiedot siitä, että hallitus kaavailee aktiivimallin sanktioiden purkamista ilman korvaavia toimia, heikentävät työllisyyspolitiikan uskottavuutta”, vaikka työministeri Timo Harakka sanoi joheinäkuun alussa, että aktiivimalli voidaan purkaa heti, eikä sitä tarvitse kompensoida uusilla työllisyystoimilla, sillä ”aktiivimallille ei ole voitu laskea työllisyysvaikutuksia”. (Ilta-Sanomat 12.8.2019)

Timo Harakka tosin käytti äärettömän onnetonta sanavalintaa lehtihaastattelussa:

"Valmistelemme lainsäädäntöä, joka varmistaa, että on velvoite noudattaa työllistymissuunnitelmaa. Meillä on myös sosiaaliturvan varassa olevilla velvoite ja toimeentuloturvan leikkuritkin on olemassa. Keppi on aina käden ulottuvilla” (Kauppalehti 24.8.2019)

Tuosta lausumastaan Harakka ansaitsisi ainakin virtuaalista keppiä.

29.8.2019 ilmestyneessä Seurassa on juttu "Yhdeksän euroa päivä: näin kunta myy työttömiä firmojen alihankkijoiksi".

Toimittaja ja kuvaaja kävivät minuakin tuota juttua varten haastattelemassa jo 27.6. (toimittaja oli löytänyt Työteekkiä koskevan blogikirjoitukseni) mutta en maininnut asiasta kuin yhdelle henkilölle ennen jutun julkaisupäivää. Sain sinä päivänä tekstiviestin: "Hei! Pahoittelut, mutta toimituspäällikkö lyhensi tekstiä niin, että sinua ei mainita. Tiedoistasi oli silti iso apu taustatietoihin. Juttu on ilmestynyt tänään."

No, ei siinä lehtijutussa mainittu kenenkään muunkaan Työteekissä olleen tai olevan nimeä, paitsi johtajan.

 "Kun Tiina Leppäniemi kuulee, että olemme jo käyneet Työteekissä, hän sanoo soittavansa välittömästi lakimiehelle.

Kunnasta otetaan yhteyttä Seuran toimituksen johtoon heti vierailumme jälkeen. Sastamala pelkää, että sen työllisyyspalvelun toiminnasta syntyy turhaan outo kuva, koska samanlaisia toimintatapoja on muuallakin." (Seura 29.8.2019)

Vaikka on jo 13 vuotta siitä, kun olin Työteekissä, niin ei ainakaan Leppäniemen toimintatavat ole muuttuneet; edelleen on innokkaasti haastamassa oikeuteen kaikki Työteekkiä kritisoivat.
Seura on kyllä rohkeasti ja ansiokkaasti tarttunut aiemminkin työttömien epäoikeudenmukaiseen kohteluun.

Oma asiani, kuntoutuen hylkäys, ei toistaiseksi ole edennyt mihinkään. Viimeisin magneettikuvaus oli 23.8., tätä kirjoittaessani olen jo saanut sen tuloksen ja lähettänyt sekä Kelaan että Varmaan oikaisupyynnön.

Oikaisuvaatimusta perustelen sillä, että hakemukseni käsittelyssä on käytetty B-lausuntoja ajalta 15.12.2017 – 31.5.2018, joissa lähes kaikissa diagnoosini on vaikea-asteinen masennus. Vain vähän yli kaksi viikkoa viimeisen masennusdiagnoosin jälkeen, 16.6.2018, minulta löytyi isokokoinen 50 x 35 mm aivokasvain.

Mikään kasvain ei kasva niin isoksi kahdessa viikossa, ei edes kahdessa vuodessa. Kaikki masennusoireet ovat olleet aivokasvaimen oireita.

Jouduin eläkeselvittelyn ja kotikuntani psykiatrien vaihtuvuuden vuoksi käymään edellä mainittuna aikana neljällä eri psykiatrilla ja lisäksi tavallisella terveyskeskuslääkärillä; jos lääkäri olisi ollut joka kerta sama, hän todennäköisesti olisi huomannut oireiden oikean syyn.

Saa nähdä, miten käy. En kyllä enää jaksa uskoa myönteiseen päätökseen, ja pelkään myös sitä, että koska hakemus käsiteltiin työkyvyttömyyseläkehakemuksena eikä kuntoutustukihakemuksena, en ikinä saa sitä eläkettä (mitä useampi hylkäys, sitä varmemmin saa aina hylkäyksen).

Ote Kelan päätöksestä:

"Arvioimme, että sairaudestanne huolimatta Teillä on vielä työkykyä ja pystytte tekemään Teille sopivaa, kohtuullisen toimeentulon turvaavaa työtä.                                                                                   
Olemme arvioineet, että Kelan ammatillinen kuntoutus ei ole ajankohtaista. Jos tilanteenne muuttuu tai katsotte kuntoutuksen tarpeelliseksi, voitte hakea kuntoutusta. Kelan tarjoamista kuntoutuspalveluista löytyy tietoa osoitteesta www.kela.fi/kuntoutus. Myös terveydenhuolto voi selvittää kuntoutusmahdollisuuksianne."

No, ehkä pari tuntia päivässä pystyisin tekemää töitä, mutta kun en pääse minnekään! Edes ilmaiseksi eivät huoli, eikä ilmaistyö sitä paitsi olisi tuossa mainittua "toimeentulon takaavaa työtä". Kuntouksen ajankohdattomuudesta olen kyllä Kelan kanssa samaa mieltä; mikään kuntoutus ei kuntouta väsymystä ja uupumusta pois.

Kirpparilöytöjä kesä-heinä-elokuu 2019

Täytyy näitäkin välillä päivittää, vaikka kovin
paljon en ole enää ostanutkaan...

• Pinkki Nike-reppu
• Valkoinen Desigual-mekko
• Vaaleankeltainen Desigual Rotterdam -laukku
• Pari huivia
• Kaksi lompakkoa
• Oranssi H&M-urheilutoppi
• Mustavalkoinen Crivit-urheilutoppi
• Timmy-pehmolammas