lauantai 10. lokakuuta 2015

Oopperan Kummitus

11.11. ostin liput ja nyt 10.10. oli lopultakin näytös, eli Suomen Kansallisoopperan esittämänä musikaali Oopperan kummitus.

Olen nähnyt tästä tarinasta elokuvaversion (vuodelta 2004) ja DVD:ltä Royal Albert Hallissa esitetyn musikaalin 25-vuotisjuhlaesityksen. Tarina siis oli tuttu. Ja eteni tietenkin täsmälleen samaa tahtia noiden versioiden kanssa. Ei siis mitään yllätyksiä, paitsi erilainen lavastus.

Siinä olikin käytetty luovaa mielikuvitusta, ja aika näyttävää jälkeä olikin saatu aikaan. Erityisen upea oli Kummituksen luola kaltereineen ja metallisine köynnöksineen, jotka samalla olivat kynttelikköjä. Yhtenä teemana läpi musikaalin kulki myös rautainen vannehame / korsetti; se toistui mallinukkena, ylisuurena hameen vanteena ja näyttävimmin musikaalissa esitetyn oopperan Don Juan Triumphant lavasteena (josta valitettavasti en löytänyt kunnon kuvaa...).


Muissa versioissa on myös merkittävässä osassa kristallikruunu; tässäkin oli kattokruunu, mutta ei prismaakaan kristallia. Kruunu oli alussa lavalla, nostettiin sitten katsomon yläpuolelle, ja romautettiin näyttävästi ja tulta iskien jälleen lavalle ensimmäisen puoliajan lopussa. Toisella puoliajalla sitä ei näkynyt, toisin kuin elokuvassa, jossa kruunu putoaa vasta lähes tarinan lopussa.

Lieneekö johtunut tarinan tuttuudesta, että tässä musikaalissa ei ollut yhtään sellaista selkäpiissä tuntuvaa ja väreet nostattavaa kohtausta kuin joissain muissa (Jekyll & Hyde, Evita...) tai sitten tämä oli vain niin teknisesti hiottu ja vuosikausien kokemuksen mukaan tasoitettu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti