torstai 15. lokakuuta 2015

Työttömyyskatsaus 10/2015

Uudistus pelkkää keppiä, ei motivointia (Aamulehti 15.10.2015)

Tänään päätettiin lyhentää ansiosidonnaisen kestoa 500 päivästä 400 päivään. Muutos tulee voimaan 2017 eli ei koske minua, juuri äsken tajusin ettei koske ehkä koskaan, siis jos en enää koskaan pääse töihin ainakaan tarpeeksi pitkäksi ajaksi saadaksi tuota rahaa...

Aamulehden jutussa oli myös tosi ristiriitainen kommentti:

"Hallitus uskoo uudistuksen parantavan työllisyyttä. Onko näin? Vastaus: Ansiosidonnaiselta työllistytään paremmin kuin työmarkkinatuelta."

Öö? Siis jos ansiosidonnaiselta työllistytään paremmin kuin työmarkkinatuelta, eihän sen kestoa silloin pitäisi missään tapauksessa lyhentää!

"Pahimmassa tapauksessa käy niin, että työtä vailla olevan väestönosan elintaso heikkenee ilman, että tapahtuu merkittävää työllisyyden kohentumista, sanoo professori Markus Jäntti Helsingin yliopistosta."

Ja tämähän ei ole mikään "pahin tapaus", vaan se, mitä tapahtuu.

Työttömän tulevaisuus näyttää tukalalta (Yle Uutiset 15.10.2015)

"Ansiosidonnaisen keston lyhentäminen tuskin jää ainoaksi työttömän tulevaisuutta tukaloittavaksi muutokseksi. Monenlaisia lisäheikennyksiä pelätään. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan uudistuksessa kiristettäisiin työn vastaanottovelvoitteita ja velvoitetta erilaisiin aktivointitoimiin osallistumisesta."

Tämähän tarkoittaa kuntouttavan työtoiminnan lisäämistä, ja ehkä palkkatuke harvoille ja valituille:

"Lisävelvoitteet aktivointitoimiin osallistumiselle eivät suuresti vaikuta. Jo nyt erilaisia toimia työhönpääsyn helpottamiseksi kohdennetaan usein niihin, joilla on parhaat mahdollisuudet työllistyä.

Tulevan kannalta merkittävää tässä tilanteessa lienee se, ohjaako prosenttiperusteisuus yrityksiä jatkossa pestaamaan kallispalkkaisempaa väkeä korkeamman tuen toivossa. Eli käykö niin, että tukea edelleen saa yhä harvempi mutta palkattavien tulotaso on korkeampi. Ja että tukea saavat ne, jotka muutenkin työllistyisivät helpommin."

Niinpä. TE-toimistojen tilastot näyttävät hyviltä, kun entisestään silotetaan tietä työhön niille, jotka sinne pääsisivät ilman apuakin (toim. huom: Nokia /Microsoft).

Ja lopuksi se tämän jutun pelottovin lause, jonka aiemmin jo totesin:

"Yksi pelko on palkkatuen korvaaminen kuntouttavalla työtoiminnalla."
Vasemmalla Carlotta, oikealla Christine.

Ylen sivuilla myös Pieni työttömyyssanasto (ei niin kovin pienikään).

P.S. Pieni lisäys lauantain musikaalibloggaukseen: Katsoin yhtenä iltana vanhan (1943) elokuvan Suuren oopperan kummitus. Melko varmasti myös musikaalin puvustaja oli nähnyt sen; elokuvan Christine (DuBois, ei Däae) oli pukeutunut lähes täsmälleen samanlaiseen valkoiseen pukuun kuin musikaalissa roolihahmo Carlotta.

II P.S. Kirpparipöytä varattu jälleen eilen, aloitukseen viisi viikkoa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti