Hilary Mantel: Vain varjo häälyväinen

Hilary Mantel on vuonna 1952 syntynyt englantilainen kirjailija, joka on kirjoittanut mm. lukemani kuningas Henrik VIII:n ajasta kertovan romaanitrilogian Susipalatsi, Syytettyjen sali ja Kuningashuone.

Vain varjo häälyväinen (Giving Up the Ghosts, 2003) on muistelmateos Mantelin lapsuus- ja nuoruusvuosista 1950 ja -60 -lukujen Derbyshiressä. Jo lapsena hänellä oli selittämättömiä (ja tuolloin tutkimattomia) kovia kipukohtauksia, jotka pahenivat opiskeluvuosina. Lääkärien mielestä kipu oli pitkään psyykkistä:

"Mitä enemmän sanoin, että minulla oli fyysinen sairaus, sitä enemmän minulle vastattiin, että minulla oli psyykkinen sairaus. Mitä enemmän kyseenalaistin psyykkisen sairauden luonteen ja todellisuuden, sitä vahvemmin minun todettiin torjuvan asian, harhaisesti. Olin hämmennyksissä, ja kun puhuin hämmennyksestäni, puheeni muuttui oireeksi. Kukaan ei uskaltautunut etsimään diagnoosia, ei ainakaan ääneen. Korkeasti koulutetuilla nuorilla naisilla, niin uskottiin, oli taipumusta hysteriaan, he olivat neuroottisia, hankalia, hallitsemattomia, ja tavoite oli saada heidät takaisin ruotuun, ei auttamalla heitä tutkimaan elämäänsä ja ratkaisemaan käytännön ongelmansa vaan antamalla heille lääkkeitä, joiden avulla he suhtautuisivat välinpitämättömästi psyykkiseen kipuunsa - ja minun tapauksessani myös fyysiseen kipuun."

Lopulta, kun Mantel oli 27-vuotias ja oli lukenut sairauksista tarpeeksi tietääkseen oman diagnoosinsa, lääkäritkin uskoivat kipujen syyksi endometrioosin eli kohdun limakalvon sirottumataudin. Sairaus aiheuttaa usein huomattavan kovia vatsa- ja selkäkipuja, joita edelleen vähätellään sanoen niiden olevan "normaaleja" kuukautiskipuja. Potilasjärjestö Korento ry:n sivuilta seuraavat faktat:

"Voimakas kipu ennen kuukautisia tai niiden aikana ei ole normaalia, eikä sen tule olla osa naisen elämää. Fyysisten oireiden lisäksi endometrioosin sairastaminen voi kuormittaa henkisesti, vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin, perhe-elämään ja parisuhteisiin, työhön, kouluun, päivittäisiin aktiviteetteihin, seksuaalisuuteen ja perheen perustamiseen."

Suomessahan työttömien kivut diagnosoidaan aina ja ensijaisesti psyykkisiksi; kuinka monta endometrioosia sairastavaa työtöntä naista on diagnosoitu mielenterveysongelmaiseksi ja lääkitty hiljaiseksi - antamalla heille lääkkeitä, joiden avulla he suhtautuisivat välinpitämättämästi kipuunsa?

Ohuehkosta (280 sivua) ja melko nopeasti luettavasta kirjasta sen verran, että yli puolet siitä kertoi, niinkuin jo mainitsin, Mantelin lapsuus- ja nuoruusvuosista, ja loput hänen sairastamisestaan ja toipumisestaan. Ihan luettava kirja, ei ehkä vastannut ihan odotuksia.

Työttömyyskatsaus 3/2021

Kuukausi (tämän julkaisuhetkellä jo melkein kaksi) takana työllisyyden kuntakokeilua ja vain pari kirjettä olen saanut toistaiseksi, toinen TE-toimistolta ja toinen Hämeenlinnan seudun työllisyyden kuntakokeilun järjestävältä taholta, josta seuraava lainaus:

"Palveluihin kuuluvat tutut työllistämistä edistävät palvelut kuten palkkatuki, työnhaku- ja uravalmennukset, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu työttömyysetuudella. Alueellamme on saatavilla myös kotoutumislain mukaisia kotoutumispalveluita. Näiden lisäksi Hämeenlinnan seudulla on tarjolla lyhytkestoisia palveluita kuten työnhaun tehotreeniä, työllisyysseteleitä työllistämisen tueksi, velkaneuvontaa sekä hyvinvoinnin tueksi räätälöityjä erilaisia palveluita, joita on saatavilla muiden työvoimapalveluiden rinnalla."

Hyvinvoinnin tueksi räätälöityjä erilaisia palveluita? Mitäköhän ne olisivat? No, ainakin minä kaipaisin säännöllistä fysioterapiaa tai edes hierontaa. Ilmainen pääsy myös uimahalliin olisi todella mukava, kunhan se ei rajoittuisi oman kotikunnan uimahalliin.

Työ- ja elinkeinoministeriön TEMatiikkaa-blogissa oli kuntakokeiluita koskeva kirjoitus, kylläkin jo 26.2.2021:

"Yhteinen kokeilujen seurantatieto päivittyy kuukausittain ja se tehdään näissä kokeiluissa avoimeksi, läpinäkyväksi ja hyvin saavutettavaksi. Työllisyyden kuntakokeilujen julkinen tietoportaali otetaan käyttöön maaliskuussa, ja maaliskuun tilastokatsausta päästään tarkastelemaan 4. toukokuuta. Tietoportaalin avulla jokainen kuntakokeilusta kiinnostunut voi seurata kokeilujen etenemistä. 

Kuntakokeilu antaa loistavan tilaisuuden yhteistyön kehittämiselle niin valtion ja kuntien välillä kuin myös kuntien kesken. Keskinäiseen sparraukseen ja yhteiskehittämiseen kannustetaan, ja yhtenä työkaluna voidaan hyödyntää juuri avointa tietoa. Arviointi- ja seurantatiedon halutaan liikkuvan kuntien kesken, jotta parhaista käytännöistä, onnistumisista ja epäonnistumisista voidaan oppia kokeilujen kesken."

En nyt vain millään jaksa uskoa, että epäonnistumisista otettaisiin oppia. Vaikka kuinka monta kertaa on jo todettu, että kuntouttavasta työtoiminnasta on hyötyä vain harvoille jos heillekään, niin sitähän taas tullaan käyttämään niinkuin edellisissäkin kuntakokeiluissa.

"Yhteinen kokeilujen seurantatieto päivittyy kuukausittain ja se tehdään näissä kokeiluissa avoimeksi, läpinäkyväksi ja hyvin saavutettavaksi. Työllisyyden kuntakokeilujen julkinen tietoportaali otetaan käyttöön maaliskuussa, ja maaliskuun tilastokatsausta päästään tarkastelemaan 4. toukokuuta. Tietoportaalin avulla jokainen kuntakokeilusta kiinnostunut voi seurata kokeilujen etenemistä."

Mistäköhän tuo Tietoportaali löytyy? Ainakaan tätä kirjoittaessani (sentään jo 10.4.) ei mitään tietoa siitäkään.

Maaliskuun alussa kävin osana väsymystyöryhmää TAYSin neurologian poliklinikallla. Palautin sinne postissa saamani ja kolmen viikon ajan täyttämäni unipäiväkirjan: jokaiselle tunnille ruutu, johon piti merkitä numerolla "vireysaste jokaisen työvuoron alussa ja lopussa sekä jos olen ollut unelias töissä tai vapaa-ajalla". Työvuoron alussa tai lopussa? Selvästikään tämä lomake ei ole tarkoitettu työttömille.

Halukkaat voivat käydä katsomassa lomakkeen ja täyttöohjeet osoitteessa https://www.ttl.fi/wp-content/uploads/2018/10/Lomake_2.pdf.

Muutenkin kävin maaliskuussa 3 kertaa TAYSissa osana väsymystyöryhmän konsultaatiota. 

--------------------------------------------------------------------

En yleensä ole näissä työttömyyskatsauksissa puuttunut muihin ajankohtaisiin asioihin, mutta nyt on pakko: hallitus suunnitteli maaliskuussa ulkonaliikkumiskieltoa. Alun perinkään kieltoa ei olisi ollut tarkoitus määrätä koko Suomeen, vaan vain Helsingin alueelle ja Turkuun. "Kielto" oli muutenkin aivan omituinen sana, koska lain poikkeuksin lähes kaikki liikkuminen olisi kuitenkin ollut sallittua: sai ulkoilla, käydä töissä, koulussa, omalla mökillä (mutta ei vuokramökillä), kaupassa, apteekissa, lääkärissä...vaikka missä.

Laissa olisi ollut kohta "Kuntoilutarkoituksissa ulkoilu olisi sallittua perhepiirissä tai "enintään kahden muun henkilön kanssa", jonka jotkut ääliöt jo ehtivät tulkita kielloksi liikkua yksin. Aivan älytöntä; jos asuu yksin, niin se yksi on lain tarkoittama perhe, eikä kukaan kyselisi yksin ulkoilevalta, onko hänellä kenties muutakin perhettä.

Toinen älyttömyys liittyi muuttamiseen. En valitettavasti enää löydä Ylen sivuilta sitä uutista, jossa kysyttiin, saako käyttää muuttoapua, ja johon joku Ylen haastattelema viranomainen vastasi, että ei saa, muutto kuulemma ei ole välttämätön tapahtuma. No, on se. Ainakin 99 % muutoista on välttämätöntä tehdä juuri tiettynä päivänä tai ainakin muutaman päivän aikana; vuokrasopimukset kun päättyvät tiettynä päivänä, ja omistusasunnoissakin asunto pitää olla tyhjä ennalta sovittuna päivänä. Muuttopäivä ei ole siirreltävissä.

Tämä kysymys-vastaus-artikkeli poistui ilmeisesti Ylen sivuilta samalla, kun Perustuslakivaliokunta ilmoitti pitävänsä liikkumisrajoituksia perustuslain vastaisina ja hallitus perui esityksensä. Mutta kaiken kaikkiaan tästä suunnitellusta ulkonaliikkumiskiellosta uutisoitiin todella paljon enemmän kuin sen peruuttamisesta.

Ville-Juhani Sutinen: Neukkuturismi - Neuvostoliiton matkailun historia

Tämän viime vuonna ilmestyneen kirjan lainasin osittain siksi, että olen kiinnostunut lähes kaikenlaisesta historiasta, sekä siksi että olen itse käynyt Neuvostoliitossa, ja myös isoäitini teki sinne ainoan ulkomaanmatkansa.

Kirja alkaa varsinaisesti 1920-luvulta, mutta ainakin minun on melko mahdoton mieltää Neuvostoliittoa miksikään turistikohteeksi 30-luvulla eikä edes oikeastaan ennen 1960-lukua. Oliko turismia ylipäätään yhtään missään vielä 20- tai 30-luvuilla? Rikas yläluokka tietysti matkusteli ympäri Eurooppaa ja rikkaat amerikkalaiset kävivät Lontoossa ja Pariisissa shoppailemassa jo 1800-luvulla, mutta tavallisella kansalla ei ollut aikaa eikä varaa matkustella.

Kirjassa kyllä mainitaan, että matkailua tuolloin, 20- ja 30-luvuilla, oli todella vähän ja enimmäkseen sekin kotimaanmatkailua, mutta silti kirjoittaja on saanut siitä kirjoitettua kymmeniä sivuja. Tässä ja monessa muussakin kohdassa kirja olisi kipeästi tarvinnut kustannustoimittajaa: samoja asioita toistetaan vähän eri tavalla luvusta ja kappaleesta toiseen.

Joitain hauskoja kohtia sentään:

"Kartat tuottivat muutenkin ongelmia matkailijoille. Niitä oli kyllä saatavilla, mutta niihin ei ollut merkitty kaikkia paikkoja - ja joskus niissä oli liikaa paikkoja. Neuvostoliittoon turistimatkalle lähtenyt saksalainen kommunisti Wolfgang Leonhard saapui Moskovaan vuonna 1935. Tuorein kartta, jonka Leonhard sai käsiinsä, oli vuodelta 1924, ja se oli tietenkin auttamattomasti vanhentunut uudenaikaisen sosialistisen pääkaupungin kuumeisen rakennustyön timmellyksessä.

Lopulta Leonhard onnistui hankkimaan vastapainetun kartan. Sitä käyttäessään hän kohtasi kuitenkin toisenlaisen ongelman: karttaan oli sosialismin valoisan tulevaisuuden hengessä merkitty sellaisetkin paikat, asemat ja tiet, joiden oli määrä valmistua vuoteen 1945 mennessä. 

Suunnistaminen Moskovassa oli kummankin kartan avulla mahdotonta, mutta käyttämällä yhdessä molempia, 10 vuotta vanhaa ja 10 vuotta eteenpäin katsovaa, Leonhard onnistui viimein navigoimaan haluamiinsa kohteisiin."

Sutinen käyttää myös sanoja, joita en muista aiemmin kuulleeni, kuten "turistisoitu" ja "turistisimmillaan". Sanat ovat kuitenkin ymmärrettäviä, ja googlettaessani niitä löysin ainakin Kerran elämässä -matkailublogista Antti Helinin kirjoittaman lauseen "jos totta puhutaan, on matkailu Dubaissa joka tapauksessa kokonaisuutena turismia kaikkein turistisimmillaan".

Neuvostoliitosta muihin maihin suuntautunutta turismia oli vähän; vasta 60-luvulla venäläiset saivat matkustaa Itäblokin maihin ja Suomeen:

"Vielä 1980-luvullakin sanottiin joidenkin neuvostoturistien kuvittelevan, että suomalaisten kauppojen näyteikkunat ovat lavastettuja, eikä tuotteita ollut todellisuudessa saatavilla. Toiset matkalaiset taas ajattelivat tavaramäärän olevan osoitus siitä, ettei kapitalismi toiminut: tavaroita oli röykkiöittäin juuri sen vuoksi, ettei kenelläkään ollut varaa ostaa niitä."

Kirjasta löysin myös yllättävä tiedon: vain 5 %:lla oli oma auto Neuvostoliiton hajotessa 1991. Tämä oli kyllä paljon vähemmän kuin olisin arvannut.

Kirja oli kyllä ihan luettava, mutta niinkuin jo mainitsin, toistoa oli hieman liikaa.

Minä kävin Neuvostoliiton Sotshissa vuonna 1981. Lomamatkoilla oli matkakohteina Mustanmeren rannikolla myös Suhumi, Jalta ja Odessa; minä olisin halunnut joko Jaltalle tai Odessaan, mutta jostain syystä äitini päätyi valitsemaan Sotshin, joka minun mielestäni oli mitättömin noista neljästä, ja luultavasti viikon matka jokaiseen maksoi suunnilleen saman verran.

No, Suhumissa käytiin päiväretkellä ilmatyynyaluksella ja pari muutakin retkeä tehtiin, ainakin Dagomysiin teeviljelmille.

Asuimme vuonna 1973 rakennetussa hotelli Zhemchuzhinassa (suomeksi Helmi) aivan meren rannalla. Hotelli on edelleen paikallaan, nimeen vain on lisätty sana "Grand" ja kuvista päätellen siellä on tehty paljon remontteja 80-luvun alun jälkeen. Hotellissa oli sisällä uima-allas, josta oli suora uintiyhteys isoon ulkoaltaaseen. Minäkin siellä täysin uimataidottomana muutaman kerran kävin reunoista kiinni pidellen. Hotellissa oli myös Berjozka-myymälä, josta sai ostaa turistirihkamaa muistaakseni Suomen markoilla. Todella paljon oli edellisenä vuonna USA:n ja 46:n muun länsivaltion boikotin vuoksi myymättä jäänyttä olympialaistavaraa. Mieleenpainuva "muisto" oli myös se, kun paluulennon Leningradin kautta Helsinkiin oli tarkoitus lähteä Adlerin lentokentältä (n. 30 km Sothsista) hyvin aikaisin, mutta olikin 7 tuntia myöhässä! Siellä sitten odoteltiin tosi kuumassa, v. 1956 rakennetussa alkeellisessa lentokenttärakennuksessa ilman vettä, ruokaa tai WC:tä.

Isoäitini osallistui työpaikkansa järjestämään Saimaan kanava-Leningrad -risteilyyn v. 1973. Lähtö Kotkasta, Leningradin ja Viipurin kautta Lappeenrantaan, 3 yötä laivalla. Näistäkin risteilyistä oli Neukkuturismi-kirjassa oma luku.