Kirja alkaa varsinaisesti 1920-luvulta, mutta ainakin minun on melko mahdoton mieltää Neuvostoliittoa miksikään turistikohteeksi 30-luvulla eikä edes oikeastaan ennen 1960-lukua. Oliko turismia ylipäätään yhtään missään vielä 20- tai 30-luvuilla? Rikas yläluokka tietysti matkusteli ympäri Eurooppaa ja rikkaat amerikkalaiset kävivät Lontoossa ja Pariisissa shoppailemassa jo 1800-luvulla, mutta tavallisella kansalla ei ollut aikaa eikä varaa matkustella.
Kirjassa kyllä mainitaan, että matkailua tuolloin, 20- ja 30-luvuilla, oli todella vähän ja enimmäkseen sekin kotimaanmatkailua, mutta silti kirjoittaja on saanut siitä kirjoitettua kymmeniä sivuja. Tässä ja monessa muussakin kohdassa kirja olisi kipeästi tarvinnut kustannustoimittajaa: samoja asioita toistetaan vähän eri tavalla luvusta ja kappaleesta toiseen.
Joitain hauskoja kohtia sentään:
"Kartat tuottivat muutenkin ongelmia matkailijoille. Niitä oli kyllä saatavilla, mutta niihin ei ollut merkitty kaikkia paikkoja - ja joskus niissä oli liikaa paikkoja. Neuvostoliittoon turistimatkalle lähtenyt saksalainen kommunisti Wolfgang Leonhard saapui Moskovaan vuonna 1935. Tuorein kartta, jonka Leonhard sai käsiinsä, oli vuodelta 1924, ja se oli tietenkin auttamattomasti vanhentunut uudenaikaisen sosialistisen pääkaupungin kuumeisen rakennustyön timmellyksessä.
Lopulta Leonhard onnistui hankkimaan vastapainetun kartan. Sitä käyttäessään hän kohtasi kuitenkin toisenlaisen ongelman: karttaan oli sosialismin valoisan tulevaisuuden hengessä merkitty sellaisetkin paikat, asemat ja tiet, joiden oli määrä valmistua vuoteen 1945 mennessä.
Suunnistaminen Moskovassa oli kummankin kartan avulla mahdotonta, mutta käyttämällä yhdessä molempia, 10 vuotta vanhaa ja 10 vuotta eteenpäin katsovaa, Leonhard onnistui viimein navigoimaan haluamiinsa kohteisiin."
Sutinen käyttää myös sanoja, joita en muista aiemmin kuulleeni, kuten "turistisoitu" ja "turistisimmillaan". Sanat ovat kuitenkin ymmärrettäviä, ja googlettaessani niitä löysin ainakin Kerran elämässä -matkailublogista Antti Helinin kirjoittaman lauseen "jos totta puhutaan, on matkailu Dubaissa joka tapauksessa kokonaisuutena turismia kaikkein turistisimmillaan".
Neuvostoliitosta muihin maihin suuntautunutta turismia oli vähän; vasta 60-luvulla venäläiset saivat matkustaa Itäblokin maihin ja Suomeen:
"Vielä 1980-luvullakin sanottiin joidenkin neuvostoturistien kuvittelevan, että suomalaisten kauppojen näyteikkunat ovat lavastettuja, eikä tuotteita ollut todellisuudessa saatavilla. Toiset matkalaiset taas ajattelivat tavaramäärän olevan osoitus siitä, ettei kapitalismi toiminut: tavaroita oli röykkiöittäin juuri sen vuoksi, ettei kenelläkään ollut varaa ostaa niitä."
Kirjasta löysin myös yllättävä tiedon: vain 5 %:lla oli oma auto Neuvostoliiton hajotessa 1991. Tämä oli kyllä paljon vähemmän kuin olisin arvannut.
Kirja oli kyllä ihan luettava, mutta niinkuin jo mainitsin, toistoa oli hieman liikaa.
Minä kävin Neuvostoliiton Sotshissa vuonna 1981. Lomamatkoilla oli matkakohteina Mustanmeren rannikolla myös Suhumi, Jalta ja Odessa; minä olisin halunnut joko Jaltalle tai Odessaan, mutta jostain syystä äitini päätyi valitsemaan Sotshin, joka minun mielestäni oli mitättömin noista neljästä, ja luultavasti viikon matka jokaiseen maksoi suunnilleen saman verran.
No, Suhumissa käytiin päiväretkellä ilmatyynyaluksella ja pari muutakin retkeä tehtiin, ainakin Dagomysiin teeviljelmille.
Asuimme vuonna 1973 rakennetussa hotelli Zhemchuzhinassa (suomeksi Helmi) aivan meren rannalla. Hotelli on edelleen paikallaan, nimeen vain on lisätty sana "Grand" ja kuvista päätellen siellä on tehty paljon remontteja 80-luvun alun jälkeen. Hotellissa oli sisällä uima-allas, josta oli suora uintiyhteys isoon ulkoaltaaseen. Minäkin siellä täysin uimataidottomana muutaman kerran kävin reunoista kiinni pidellen. Hotellissa oli myös Berjozka-myymälä, josta sai ostaa turistirihkamaa muistaakseni Suomen markoilla. Todella paljon oli edellisenä vuonna USA:n ja 46:n muun länsivaltion boikotin vuoksi myymättä jäänyttä olympialaistavaraa. Mieleenpainuva "muisto" oli myös se, kun paluulennon Leningradin kautta Helsinkiin oli tarkoitus lähteä Adlerin lentokentältä (n. 30 km Sothsista) hyvin aikaisin, mutta olikin 7 tuntia myöhässä! Siellä sitten odoteltiin tosi kuumassa, v. 1956 rakennetussa alkeellisessa lentokenttärakennuksessa ilman vettä, ruokaa tai WC:tä.
Isoäitini osallistui työpaikkansa järjestämään Saimaan kanava-Leningrad -risteilyyn v. 1973. Lähtö Kotkasta, Leningradin ja Viipurin kautta Lappeenrantaan, 3 yötä laivalla. Näistäkin risteilyistä oli Neukkuturismi-kirjassa oma luku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti