Emily Brontë: Humiseva harju

Kuuntelin Yle Areenasta Kulttuuriykkösen 13.2.2020 julkaistua jaksoa "Miksi Pikku naisia ja Sanditon ovat nyt in?", jossa keskusteltiin siitä, mikä 1800-luvun kirjailijoiden Jane Austenin ja Emily Brontën maailmankuvassa vetää nykyajan ihmistä puoleensa. Jaksossa tietenkin mainittiin Emily Brontën (1818 - 1848) ainoa julkaistu romaani eli Humiseva harju (Wuthering Heights, 1847).

Keskustelua kuunnellessani en millään pystynyt loihtimaan minkäänlaista mielikuvaa kirjasta, vaikka olen nähnyt siitä vuonna 1992 tehdyn elokuvaversion ja aivan varmasti muitakin. Siksi päätin lainata sen kirjastosta. Ilmeisesti elokuvaversioista on yritetty väkisin tehdä romanttisia rakkaustarinoita enkä sen vuoksi tunnistanut sitä; minä en löytänyt kirjasta mitään romanttista, vain kuvauksen vihasta, katkeruudesta, ilkeydestä ja täysin järjettömästä kolmiodraamasta.

Vähintään joka toinen kirjan päähenkilöistä sairasti jotain riuduttavaa sairautta, todennäköisesti keuhkotautia eli tuberkuloosia. Mitään normaalia kukaan ei tuntunut koskaan tekevän, kaikki olivat koko ajan joko äärimmäisen rakkauden huumassa ja seuraavassa hetkessä taas näännyttämässä itseään nälkään tultuaan torjutuksi.

Kirja lienee sen verran klassikko, että voin tehdä juonipaljastuksia. Kirjan kaikki tapahtumat liittyvät  kahteen naapurikartanoissa asuvaan sukuun, Earnshaweihin ja Lintoneihin. Alussa molemmissa perheissä on kaksi lasta, Catherine ja Hindley Earnshaw sekä Edgar ja Isabella Linton. Catherinen ja Hindley isä tuo taloon epämääräisen kasvattilapsen, Heathcliffin, jota hän myös suosii poikansa Hindleyn kustannuksella.

Catherine rakastuu Heathcliffiin, mutta menee naimisiin Edgar Lintonin kanssa. Hän kuitenkin vaatii Edgaria hyväksymään hänen ystävyytensä Heathcliffin kanssa. Heathcliff sen sijaan menee naimisiin Edgarin sisaren Isabellan kanssa. Avioliitto on aivan käsittämätön; miksi Isabella menee naimisiin miehen kanssa, josta häntä on varoitettu? Miksi Heathcliff menee naimisiin naisen kanssa, jota hän alusta asti vihaa ja inhoaa? Kummallakaan ei ole sukulaisia järjestämässä liittoa, ei minkäänlaista pakottavaa tilannetta.

”Olittepa mitä mieltä hyvänsä Edgar-herrasta, ette voi epäillä tuoreen rouvan tunteiden syvyyttä. Eihän hän muuten olisi luopunut hienosta ja mukavasta kodistaan ja sukulaisistaan ja tyytynyt asettumaan teidän kanssanne tällaiseen pesään kuin tämä" (kirjan "kertojaääni", taloudenhoitaja Nelly Dean).

- Hän luopui niistä harhakuvitelmien vallassa, vastasi Heathcliff. – Hän näki minut romanttisena sankarina, jolta odotti saavansa osakseen loputonta palvelua. Voin tuskin pitää häntä minään järkiolentona. Mutta nyt alkaa vaikuttaa siltä, että hän alkaa tuntea minut. Minun ei enää tarvitse katsella sellaisia vastenmielisen typeriä hymyjä ja ilmeitä kuin alussa, eikä hän enää järjettömästi kieltäydy uskomasta minun olevani tosissani, kun sanon peittelemättä mielipiteeni hänestä ja hänen hullaantumisestaan minuun. Aluksi oli tosiaan vaikeaa saada hänet uskomaan, että en rakasta häntä."

Isabella kuitenkin lähtee, minne, sitä ei mainita.

Sillä välin Catherine sairastuu, kutsuu Heathcliffin luokseen ja seuraa omituista raivoisaa vuodatusta:

”Sinä ja Edgar olette murskanneet sydämeni, Heathcliff! Ja te molemmat tulette vaikeroimaan minulle, aivan kuin minun pitäisi sääliä teitä. Mutta minä en sääli teitä! Sinä olet surmannut minut – ja varmaankin hyötynyt siitä. Miten vahva sinä oletkaan! Miten monta vuotta aiot elää sen jälkeen kun minä olen lähtenyt?

Kunpa voisin pitää sinut luonani siihen saakka, kunnes olemme molemmat kuolleet, hän jatkoi katkerasti. – En välittäisi siitä että kärsisit. Miksi sinä et saisi kärsiä? Minä kärsin! Unohdatko minut – oletko onnellinen sitten kun olen maan povessa?”

Tämän raivoisan kohtauksen jälkeen Catherine pyörtyy, vaipuu tajuttomuuteen, synnyttää tytön ja kuolee saman yön aikana. Raskaudesta ei ole kirjassa aiemmin minkäänlaista mainintaa; lapsi, tyttö joka saa nimekseen myös Catherine, vain syntyy ja sen äiti kuolee. Kuolemasta kuultuaan on Heathcliffin vuoro raivota:

”Missä hän on? Ei hän ole täällä – tai taivaassa – ei helvetissä – missä sitten? Älkööt Catherine Earshaw levätkö rauhassa elinaikanani. Sanoit, että minä tapoin sinut. Vainoa siis minua. Ole luonani aina – ilmesty missä muodossa tahansa – tee minut hulluksi, kunhan vaan et jätä minua tähän hornan kuiluun, jossa en voi löytää sinua! Oi Jumala, tämä on sietämätöntä! En voi elää ilman elämääni! En voi elää ilman sieluani!”

Kirja hyppää ajassa noin 12 vuotta eteenpäin; Isabella on kuollut ja Edgar noutaa hänen poikansa, Lintonin, josta kirjailija jostain käsittämättömästä syystä antaa lukijalle heti negatiivisen ensivaikutelman:

”Riisuin Lintonilta lakin ja viitan ja vein hänet istumaan pöydän ääreen, mutta heti istumaan päästyään hän alkoi uudestaan itkeä. Isäntäni kysyi, mikä häntä vaivasi.

- En voi istua tuolilla, poika vastasi.

- Siirry sitten sohvalle. Nelly tuo sinulle teen sinne, vastasi hänen enonsa kärsivällisesti.

Käsitin, että herra Lintonilla oli varmaan matkan aikana ollut paljon vaivaa oikuttelevasta heikosta holhokistaan.”

Linton siis ilmestyy kirjaan melkein tyhjästä ja on heti "oikutteleva ja heikko"? Lukijan käsitystä hänestä vahvistetaan myöhemmin, kun hän on muuttanyt isänsä Heathcliffin luo ja hänen serkkunsa, Catherine yrittää ystävystyä hänen kanssaan:

”Nyt hän on jo kiltti ja kärsivällinen. Hän alkaa käsittää, että tänä iltana minä olen paljon onnettomampi kuin hän, jos uskon että käyntini on tehnyt hänet sairaammaksi. Silloin en uskaltaisi tulla uudestaan. Sano totuus, Linton, sillä en voi tulla, jos olen tuottanut sinulle vahinkoa.

- Sinun täytyy tulla parantamaan minut, Linton vastasi. – Sinun on pakko tulla, koska olet tehnyt minulle vahinkoa, tiedät erinomaisen hyvin tehneesi. Tullessasi en ollut yhtään niin sairas kuin nyt – sehän sinun täytyy myöntää.

- Mutta te olette tahallanne tehneet itsenne sairaaksi itkemällä ja kiihtymällä, virkoin minä.”

Heathcliff pakottaa nuoret (serkukset!) naimisiin keskenään perintöasioiden vuoksi, koska tietää Lintonin olevan kuolemansairas ja näin hän saisi myös Catherinen omaisuuden, koska Edgar on myös sairas. Näin käy, Edgar kuolee vain jonkin verran ennen Lintonia, kaikkien omaisuus siirtyy Heathcliffille, joka kuolee itsekin vain muutaman kuukauden kuluttua.

En ole mikään 1800-luvun alkupuolen kokemusasiantuntija, mutta sen verran olen muita aikakauteen sijoittuvia kirjoja (mm. Jane Austenin kirjat, Turhuuksien turuilla jne.) lukenut, että en usko missään päin Englantia olleen niin eristyksissä eläneitä ihmisiä kuin tässä kirjassa.

Humiseva harju jäi 30-vuotiaana kuolleen Emily Brontën ainoaksi romaaniksi. Hän kasvoi pienessä maalaispappilassa tätinsä kotiopetuksessa. Lukuunottamatta lyhyttä ranskanopintojen vuoksi Brysselissä viettämäänsä aikaa hän eli hyvin suljettua ja rajoitettua elämää. Ilmeisesti pappilan kirjasto oli kuitenkin laaja, koska Humisevan harjunkin omituiset ja todellisuudelle vieraat tapahtumat ovat saaneet alkunsa sen kirjoista ja tietysti Emilyn mielikuvituksesta.

Emily Brontë kuoli tuberkuloosiin kuten myös hänen molemmat siskonsa Anne ja Charlotte sekä heidän veljensä Branwell, joten ei ihme, että myös lähes kaikki Humisevan harjun henkilöt kuolevat samaan sairauteen. Se tunnettiin myös nimellä lentävä keuhkotauti, ja sen aiheuttava bakteeri löydettiin vasta 1882. Mitään erityistä hoitoa tautiin ei vielä vuosikymmeniin ollut olemassa, sairastuneet haluttiin eristää keuhkotautiparantoloihin. Pitkään oli olemassa myös käsitys, ettei tuberkuloosi olisi tarttuva, vaan perinnöllinen tai asuinoloista johtuva sairaus.

Mitäkö mieltä olin kirjasta? Keskinkertainen, ihmettelen todella paljon, miten se on saanut "klassikkokirjan" arvon. Aika nopeasti sen silti luin, enkä voi sanoa, että se olisi ollut kovin huonokaan. Kannattaa lukea, jos historiallinen ajankohta vähänkin kiinnostaa.

Työttömyyskatsaus 2/2020

Helmikuun alussa Yle Areenassa julkaistiin Logged In -dokumenttisarja. Sarja kertoo viidestä 22-33 -vuotiaasta miehestä, joita yhdistää verkkopelaaminen. Kaikilla on taustalla koulukiusaamista, mielenterveys- ja päihdeongelmia. Ja kaikki ovat työttömiä. Tämä työttömyys ja Kelan tukirahoilla eläminen olivatkin sitten ainoita asioita, joihin dokumentin kommentoijat tarttuivat.

"Sarjassa on muutama suuri puute. Siinä ei millään tavalla tuoda esiin sitä, että näiden nuorten miesten, kuten jokaisen meistä, pitäisi ottaa vastuuta omasta elämästään. Sarjassa ei myöskään tuoda kunnolla esiin sitä kylmää faktaa, että päähenkilöt elävät yhteiskunnan tukien varassa eli veronmaksajien varoilla. Kelan Iltalehdelle laatima esimerkkilaskelma kertoo, että yhteiskunnan kannustimet nuorten loisimiselle ovat kohdallaan." (Iltalehti 15.2.2020)

Myös tukien määrä on laskettu tahallisesti väärin. Kirjoittaja Mika Koskinen luettelee työmarkkinatuen, asumistuen ja toimeentulotuen, mutta ei ota huomioon, että näistä tuista on maksettava vuokra ja kaikki muut kulut, eikä toimeentulotukea koskaan saa täyttä määrää työmarkkinatuen päälle. Työmarkkinatukikaan ei ole Koskisen mainitsema "noin 580 €", vaan alle 540 €.

Koskinen sai kirjoitukselleen sekä kannattajia että vastustajia.

"Toimittaja Koskinen perää tässä ”arvovalintoja”. Ensimmäinen arvovalinta voisi olla vaikka se, että ammattitoimittajat eivät vuonna 2020 rinnastaisi ihmisiä loisiin. (Pahoittelut tunteellisesti muotoilusta, mutta jos jokin saa minut tunteelliseksi, niin se, kun itse hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa oleva henkilö alkaa vihjailla muiden ”loisimisesta”.) (Anna Kontula Facebookissa 15.2.2020)

Iltalehti jatkoi aiheesta pääkirjoituksessaan pari päivää myöhemmin:

"Etenkin terveiden nuorten kohdalla yhteiskunnalla pitäisi olla nollatoleranssi vastikkeettomilla tuilla elämistä kohtaan. Tässä kohdin tarvitaan myös rajoja, eli tulevien sosiaalitukien pitää sisältää nykyistä enemmän velvoittavuutta tehdä töitä tai opiskella." (Iltalehti 17.2.2020)

Samassa lehdessä esiteltiin myös kolme työvoimapulasta kärsivää yritystä.

"Yhtälö näyttää selvältä: kaikki työttömät ja erityisesti nuoret ovat liian hyvällä sosiaaliturvalla loisivia laiskureita, jotka on tukia alentamalla pakotettava näihin avoimiin työpaikkoihin. Ongelma on ratkaistu." (Uuninpankkopoika Saku Timonen 18.2.2020)

Täysin eri asia on se, ettei yksikään näistä työvoimapulaa valittavista työnantajista huolisi töihin ainuttaaan näistä dokumentin miehistä. Mutta sehän ei sosiaaliturvasta valittajia kiinnosta.

Sanomalehti Kaleva tarttui myös aiheeseen 18.2.2020:

Syrjäytyneet miehet herättivät moraalipaniikin – "Elämän rakentaminen nollasta uudelleen ei ole kaikkein helpoin tehtävä"

"Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden dekaani ja sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari sanoo, että mitä kauempaa syrjäytyneitä, erilaisten vaikeuksien keskellä eläviä ihmisiä katsotaan, sitä laiskempina nämä ihmiset nähdään.

– Kun keskusteluissa aletaan puhua sosiaalipummeista, on hyvä huomioida se, että elämän rakentaminen nollasta uudelleen ei ole se kaikkein helpoin tehtävä, Saari sanoo.

Jos syrjäytyminen ei koske omaa elämää millään tasolla, ymmärrystä on vaikea löytää. Silloin on helppo nähdä laiskuutta ja itsekurin puutetta sielläkin, missä sitä ei ole. Menestyneiden ja heikosti menestyneiden ihmisten vertailu keskenään ei välttämättä ole reilua, koska jokaisen elämänpolku ja lähtökohdat ovat erilaiset. Se, mikä tepsii toiselle, ei tepsi kaikille.

Sitäkin voi joskus miettiä, onko oma menestys vain ja ainoastaan oman ponnistelun tulosta, vai olisiko senkin takana julkisin varoin maksetun hyvinvointiyhteiskunnan luomat mahdollisuudet kouluttautua ja edetä omien kykyjensä mukaan?"

Ja tällä erää vielä pari aiheeseen liittyvää lainausta, Työttömien Keskusjärjestö ry:n toiminnanjohtaja Jukka Haapakosken blogista 20.2.2020:

"Äänessä on nyt paljon niitä, jotka toteavat, että katsokaa – näin antelias sosiaaliturva passivoi. Tämä on toinen puoli tarinasta. Toinen puoli on palvelujärjestelmässä ja avussa, jota tarjotaan, mutta liian vähän ja osittain liian myöhään. Tämä on mielestäni se tärkeämpi näkökulma. Sosiaaliturvan tason leikkaaminen vain pahentaisi heidän ja monen muun tilannetta.

Mikäli leikataan syrjäytymisvaarassa olevien nuorten sosiaaliturvaa ja palveluita, nuoret voivat jäädä rikollisten hoivattaviksi. Silloin yhteiskunta maksaisi vielä kalliimpaa laskua kaikin tavoin."

Sitten vähän "perinteisempiäkin" aiheita. Oikeistomedia on helmikuussakin ollut nykyisen hallituksen kimpussa. Tekipä hallitus pääministereineen mitä tahansa, se on väärin. Hallituksen toimia (erityisesti työttömyysasioita) koskevat otsikot tehdään tahallisesti virheellisiksi, koska suurin osa ihmisistä lukee vain otsikot ja näin saadaan taas runsaasti kommentteja, joissa työttömiä haukutaan laiskoiksi ja työhaluttomiksi, esimerkkinä Iltalehden otsikko 2.2.2020:

Marin väläytti Ylellä kovia keinoja työttömien töihin saamiseksi

Itse jutussa pääministeri Sanna Marin (SDP) ei väläytellyt mitään erityisen kovia keinoja, vaan muistutti, että Suomessa on jo velvoittava työttömyysturvajärjestelmä, eli tukea saadakseen ihmisen pitää olla valmis hakemaan töitä.

"-Velvoittavuutta ei ole kukaan esittänyt tämän hallituksen puitteissa purettavaksi, joten myös velvoitepuolta pitää tarkastella, mutta jos velvoitteita pitää tarkistaa, silloin myös palveluita pitää samalla kohdentaa.”

Ydinsana tässä on nimenomaan ”kohdentaa”. Ei siis kaikille työttömille samoja toimenpiteitä.

22.2.2020 Ilta-Sanomat keksi valittaa siitä, että työttömät muuttavat - eivät työn perässä (niin kuin heidän pitäisi) vaan työttömiksi. Eli pääkirjoituksen kirjoittajan mielestä työttömien pitäisi asua kotipaikkakunnallaan, etsiä tietenkin koko ajan töitä, käydä haastatteluissa kenties kaukanakin ja olla valmis muuttamaan lyhyenkin pätkätyön perässä muualle, mutta vain työn keston ajaksi mahdollisimman halpaan vuokrakämppään ja palata heti työn loputtua takaisin. Ja sama tarvittaessa uudelleen. Ei kuulosta kovin järkevältä.

Tammikuun lopulla minulla oli pieni palaveri Kelan ja TE-toimiston virkailijoiden kanssa. He kehottivat tekemään hakemuksen ammatilliseen kuntoutusselvitykseen; tein, ja sanoinkin, etten mistään tällaisesta ole koskaan kieltäytynyt, olen kieltäytynyt ainoastaan masennuslääkityksestä (unohdin sanoa, että kieltäytyisin myös kuntouttavasta työtoiminnasta, jos minulle sellaista ehdotettaisiin).

Yllätys oli, kun hakemukseen tuli myönteinen päätös vain parin viikon käsittelyn jälkeen. Vieläkään en osaa sanoa, oliko se hyvä vai huono asia; hylkäyspäätös olisi ollut sillä selvä, nyt joudun kenties kuukausia odottelemaan epävarmuudessa, mitä tuleman pitää. Ainoa asia, mitä kuntoutusselvityksestä tiedän on se, että se järjestetään Hämeenlinnassa Verve-nimisessa paikassa.

Kelan kirjeen mukana olleessa liitteessä oli vain teksti:

"Ammatillinen kuntoutusselvitys sisältää alku-, jatko- ja seurantavaiheen. Alkuvaihe kestää vähintään 2 ja enintään 4 kuntoutuspäivää. Sen perusteella arvioidaan mahdollisen ammatillisen ja lääkinnällisen kuntoutuksen tarve. Jatkovaiheen pituus määräytyy kuntoutujan tarpeiden mukaan ja on enintään 9 kuntoutuspäivää.

Jatkovaihe on tarkoitettu kuntoutujille, joiden ammatillisen suunnitelman laatimiseen tarvitaan tarkempia ja laajempia selvittelyjä. Seurantavaihe on vähintään 1 ja enintään 3 kuntouspäivää ja siihen sisältyy myös 1-6 puhelinyhteydenottoa."

Pelkään, että "jatkovaihe" saattaa olla jonkinlainen työkokeilu paikassa, jonka joutuisin etsimään itse. Ei tule mitään, ei ole tullut ennenkään mitään itse etsimisestä. Toisaalta 9 päivää on aika vähän, ehkä se onkin jotain muuta. Tai todennäköisimmin jo alkuvaiheessa selviää, että olen kaikkien kuntoutustoimenpiteiden ulottumattomissa, eikä muita vaiheita tulekaan. Ja tämä on kuitenkin vain "kuntoutusselvitys", jonka pitäisi johtaa "ammatillisen suunnitelman laatimiseen..."

Ja aivan kuun lopussa tuli myös Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan ratkaisu. Valitukseni kuntoutustukihakemukseni (lautakunta käytti tässäkin termiä "työkyvyttömyyseläke") hylkäämisestä hylättiin.