sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Työttömyyskatsaus 8/2019

Jatkuu ainakin jo kolmatta kuukautta: väittely aktiimallin poistamisesta. Ainakin pääministeri Antti Rinne (sd), työministeri Timo Harakka (sd) ja sosiaali-ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) ovat luvanneet poistaa aktiivimallin leikkureineen niin nopeasti kuin lainsäädäntöteitse on mahdollista, mutta valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk) tarttuu sitkeästi hallitusohjelman kirjaukseen, jonka mukaan "aktiivimallin leikkurit ja velvoitteet puretaan, kun työllisyysvaikutuksiltaan vastaavista toimenpiteistä on päätetty."

Keskustapuoluetta hallitusneuvotteluissa edustanut Vesa Vihriälä on samoilla linjoilla Lintilän kanssa:

"Tiedot siitä, että hallitus kaavailee aktiivimallin sanktioiden purkamista ilman korvaavia toimia, heikentävät työllisyyspolitiikan uskottavuutta”, vaikka työministeri Timo Harakka sanoi joheinäkuun alussa, että aktiivimalli voidaan purkaa heti, eikä sitä tarvitse kompensoida uusilla työllisyystoimilla, sillä ”aktiivimallille ei ole voitu laskea työllisyysvaikutuksia”. (Ilta-Sanomat 12.8.2019)

Timo Harakka tosin käytti äärettömän onnetonta sanavalintaa lehtihaastattelussa:

"Valmistelemme lainsäädäntöä, joka varmistaa, että on velvoite noudattaa työllistymissuunnitelmaa. Meillä on myös sosiaaliturvan varassa olevilla velvoite ja toimeentuloturvan leikkuritkin on olemassa. Keppi on aina käden ulottuvilla” (Kauppalehti 24.8.2019)

Tuosta lausumastaan Harakka ansaitsisi ainakin virtuaalista keppiä.

29.8.2019 ilmestyneessä Seurassa on juttu "Yhdeksän euroa päivä: näin kunta myy työttömiä firmojen alihankkijoiksi".

Toimittaja ja kuvaaja kävivät minuakin tuota juttua varten haastattelemassa jo 27.6. (toimittaja oli löytänyt Työteekkiä koskevan blogikirjoitukseni) mutta en maininnut asiasta kuin yhdelle henkilölle ennen jutun julkaisupäivää. Sain sinä päivänä tekstiviestin: "Hei! Pahoittelut, mutta toimituspäällikkö lyhensi tekstiä niin, että sinua ei mainita. Tiedoistasi oli silti iso apu taustatietoihin. Juttu on ilmestynyt tänään."

No, ei siinä lehtijutussa mainittu kenenkään muunkaan Työteekissä olleen tai olevan nimeä, paitsi johtajan.

 "Kun Tiina Leppäniemi kuulee, että olemme jo käyneet Työteekissä, hän sanoo soittavansa välittömästi lakimiehelle.

Kunnasta otetaan yhteyttä Seuran toimituksen johtoon heti vierailumme jälkeen. Sastamala pelkää, että sen työllisyyspalvelun toiminnasta syntyy turhaan outo kuva, koska samanlaisia toimintatapoja on muuallakin." (Seura 29.8.2019)

Vaikka on jo 13 vuotta siitä, kun olin Työteekissä, niin ei ainakaan Leppäniemen toimintatavat ole muuttuneet; edelleen on innokkaasti haastamassa oikeuteen kaikki Työteekkiä kritisoivat.
Seura on kyllä rohkeasti ja ansiokkaasti tarttunut aiemminkin työttömien epäoikeudenmukaiseen kohteluun.

Oma asiani, kuntoutuen hylkäys, ei toistaiseksi ole edennyt mihinkään. Viimeisin magneettikuvaus oli 23.8., tätä kirjoittaessani olen jo saanut sen tuloksen ja lähettänyt sekä Kelaan että Varmaan oikaisupyynnön.

Oikaisuvaatimusta perustelen sillä, että hakemukseni käsittelyssä on käytetty B-lausuntoja ajalta 15.12.2017 – 31.5.2018, joissa lähes kaikissa diagnoosini on vaikea-asteinen masennus. Vain vähän yli kaksi viikkoa viimeisen masennusdiagnoosin jälkeen, 16.6.2018, minulta löytyi isokokoinen 50 x 35 mm aivokasvain.

Mikään kasvain ei kasva niin isoksi kahdessa viikossa, ei edes kahdessa vuodessa. Kaikki masennusoireet ovat olleet aivokasvaimen oireita.

Jouduin eläkeselvittelyn ja kotikuntani psykiatrien vaihtuvuuden vuoksi käymään edellä mainittuna aikana neljällä eri psykiatrilla ja lisäksi tavallisella terveyskeskuslääkärillä; jos lääkäri olisi ollut joka kerta sama, hän todennäköisesti olisi huomannut oireiden oikean syyn.

Saa nähdä, miten käy. En kyllä enää jaksa uskoa myönteiseen päätökseen, ja pelkään myös sitä, että koska hakemus käsiteltiin työkyvyttömyyseläkehakemuksena eikä kuntoutustukihakemuksena, en ikinä saa sitä eläkettä (mitä useampi hylkäys, sitä varmemmin saa aina hylkäyksen).

Ote Kelan päätöksestä:

"Arvioimme, että sairaudestanne huolimatta Teillä on vielä työkykyä ja pystytte tekemään Teille sopivaa, kohtuullisen toimeentulon turvaavaa työtä.                                                                                   
Olemme arvioineet, että Kelan ammatillinen kuntoutus ei ole ajankohtaista. Jos tilanteenne muuttuu tai katsotte kuntoutuksen tarpeelliseksi, voitte hakea kuntoutusta. Kelan tarjoamista kuntoutuspalveluista löytyy tietoa osoitteesta www.kela.fi/kuntoutus. Myös terveydenhuolto voi selvittää kuntoutusmahdollisuuksianne."

No, ehkä pari tuntia päivässä pystyisin tekemää töitä, mutta kun en pääse minnekään! Edes ilmaiseksi eivät huoli, eikä ilmaistyö sitä paitsi olisi tuossa mainittua "toimeentulon takaavaa työtä". Kuntouksen ajankohdattomuudesta olen kyllä Kelan kanssa samaa mieltä; mikään kuntoutus ei kuntouta väsymystä ja uupumusta pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti