"Esimerkiksi hoiva-alojen työntekijöillä on korkea kynnys kiristää itselleen palkankorotuksia lakkoilemalla, koska heidän työllään on suora vaikutus ihmisten hyvinvointiin. Syy lastentarhanopettajien mataliin palkkoihin ei siis ole työn vähäpätöisyys vaan pikemminkin sen tärkeys. Lastentarhanopettajien ja sairaanhoitajien on vaikea kieltäytyä työstä, jos lakkoon meneminen tarkoittaa, että hoidettavat jäävät heitteille. Lakkoilun esteet näkyvät palkoissa, jotka ovat matalat hoivatyön vaativuuteen ja arvostukseen nähden."
Onhan kirjassa muitakin hyviä oivalluksia, esimerkiksi ilmaistyötä vastustetaan seuraavalla argumentilla:
"Mitä enemmän teemme maksamatonta työtä, sitä enemmän kasvatamme työnantajien valtaa määrätä elämistämme, ja mitä enemmän työnantajien valta kasvaa, sitä enemmän joudumme tekemään maksamatonta työtä."
Myös TE-toimistojen valtaa kritisoidaan:
"Köyhän voimat kuluvat aivan turhiin asioihin. Kyttäämisen ja vaikeuttamisen sijasta TE-toimisto voisi keskittyä mahdollisuuksien luomiseen. Olisiko se liian vallankumouksellista, että köyhään luotettaisiin, eikä vaadittaisi hyppimään, kierimään ja noutamaan saadakseen hänelle kuuluvat pennoset?
Nykyisen tilanteen valossa näyttää kuitenkin siltä, että TE-toimenpiteiden aiheuttama henkinen kuormitus ei ole työttömyysturvajärjestelmän sivutuote, vaan täysin keskeinen osa työttömyyspolitiikkaa. Työttömyyspoliittisten toimenpiteiden ensisijainen tarkoitus ei ole auttaa työllistymisessä tai kouluttautumisessa, vaan tuottaa eräänlaisia ”alamaisia” ja pelotella ihmisiä hyväksymään huonot työehdot ja palkat."
Tästä olen täysin samaa mieltä kirjan kanssa. Ja vaikka en koskaan ole kieltäytynyt tarjotusta työstä (*, voin osittain allekirjoittaa myös seuraavan lainauksen:
"Koska avoimia työpaikkoja on reilusti vähemmän kuin työnhakijoita, on vähistä työpaikoista kova kilpailu. Sinnikkäinkään työnhakija ei välttämättä onnistu työllistämään. Vastentahtoinen työttömyys ja pitkittynyt työnhaku voi olla uuvuttavaa ja nöyryyttävää. Näissä olosuhteissa vapaaehtoistyöttömyys tarkoittaa kieltäytymistä arvottaa itseään ja elämäänsä työmarkkinoiden tarpeiden mukaan. Se tarkoittaa palkkatyöarjelle vaihtoehtoisten elämänsisältöjen löytämistä ja luomista. Vapaaehtoistyöttömälle kysymykseen ”Mitä teet työksesi?” vastaus ”En mitään” on ylpeyden aihe."
Muutoin kirjan kohdelukija taitaa olla lapseton helsinkiläinen hipsteri, joka on opiskellut jotain humanistista alaa yliopistossa eikä koskaan löytänyt (eikä edes yrittänyt löytää) vakituista työtä, koska raha elämiseen tulee varakkaalta perheeltä. Näin voisi päätellä kirjan kohdasta, joissa haastatellut "työstäkieltäytyjät" kertovat, mitä he tekevät:
"Olen järjestötoiminnan aktiivi"
"Hoidan verkostoja ja ihmissuhteita, kuntoilen ja teen töitä omista lähtökohdistani"
"Minulla on aina aikaa aloittaa keskusteluja esimerkiksi satunnaisten vanhusten kanssa"
"Käyn vapaaehtoistöissä ajoittain, olen luottamustoimessa nuorisojärjestössä"
"Olen mukana mielenosoituksissa, järjestän lautapeli-iltoja, käyn kirjastossa"
"Liikun luonnossa ja käytän hyväkseni luonnon antimia"
Onhan osa noista jutuista ihan kivaa tekemistä, mutta jos suku tai perhe ei elätä, ainoa mahdollisuus saada edes jonkinlainen toimeentulo on työttömyyskorvaus. Ja vaikka itse olenkin elänyt suurimman osan elämästäni todella pienellä työmarkkinatuella (ja maksanut siitä aina vähintään 20 % veroa, ymmärrän kyllä hyvin, että maailma ei pyöri niin ettei kukaan tee töitä (edes niitä alussa mainitsemiani yhteiskunnan kannalta välttämättämiä).
Perustuloa tämäkin kirja kannattaa, mutta ei esitä mitään järkevää laskentamallia sen toteuttamiseksi. Itsekin haluaisin perustulon, mutta en niin että sama summa kaikille, koska kaikkien (edes kaikkien työttömien) elämäntilanne ei ole samanlainen.
*) Nyt voin tunnustaa, että olen 90-luvulla kieltäytynyt kolmesta työpaikasta. Olivat kaikki ns. yhdistelmätukipaikkoja, nykyisin käytettäisiin termiä 100 %:n palkkatukityöpaikka, ja niistä kieltäytyessä ei saanut silloin karenssia. Työpaikat ja kieltäytymisen syyt olivat seuraavat:
- Työ erään opiston asuntolassa yövalvojana. Työhön olisi kuulunut myös toimiminen opiston uima-allasosaston valvojana iltaisin. Kieltäydyin, koska tuolloin en osannut uida metriäkään, enkä vieläkään osaa uida niin hyvin, että ketään pystyisin pelastamaan.
- Työ ala-asteen iltapäiväkerhon valvojana. Kieltäydyin, koska aiemman koulukiusaamistaustani vuoksi en tule toimeen lasten kanssa.
- Työ naapurikunnan kylätalossa, jonne edestakainen päivittäinen työmatka olisi ollut 34 km eli 170 km viikossa. Kieltäydyin, koska palkka ei olisi riittänyt bensakuluihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti