Anssi Ylirönni: Valintamme ei kohdistunut sinuun - Työttömyyden monet kasvot

Heti 11.5., kun kirjastojen varausmahdollisuus avautui, huomasin, että tämä kirja oli vapaana Hyvinkään kirjastossa. Varasin sen ja hain pari päivää myöhemmin.

Kirjassa ei ollut kovinkaan paljon sellaista asiaa, jota en olisi tiennyt, eikä kovin paljon uutta muillekaan työttömille, jotka ovat edes vähän seuranneet työttömiin liittyvää uutisointia.

Työttömyyden historiasta kirjassa on jonkin verran, mutta nykyisenkaltaista työttömyyttä ei ollut ennen teollisuusyhteiskuntaa. Pitkään puhuttiin irtolaisista, joita sijoitettiin työ- ja ojennuslaitoksiin, missä heitä rangaisiin ankarammin kuin rikollisia.

"Rikollisia ei pakotettu raskaaseen työhön, vaan heidän pääasialliseksi tehtäväkseen jäi ajan tappaminen. Uskottiin, että työ kohottaa vankien siveellistä tasoa, mutta rikollisia pidettiin luultavasti liian paatuneina, jotta työllä olisi ollut vaikutusta heihin. Irtolaiset voitiin vielä kovalla kurilla ohjata oikealle tielle ja parantaa laiskuudesta."

Historioitsija Marko Nenosen työttömien siirtotyömaista kertovasta kirjasta Lapiolinjalla: Työttömät pakkotöissä 1948 - 1971 olen minäkin kirjoittanut blogiini, ja tämän kirjan mainitsee myös Anssi Ylirönni:

"Työttömien siirtotyömaat on unohdettu aihe, josta ei ole tehty akateemista tutkimusta. Myöskään poliitikot eivät mainitse työttömyystöitä muistelmissaan, sillä jälkikäteen kukaan ei halua muistella puolustaneensa historian roskakoriin päätynyttä politiikkaa.

Työttömyystöitä järjestettiin lähinnä talvisin, mutta teiden viimeistelytyöt oli pakko tehdä kesällä. Tämä johti siihen, että tiet eivät valmistuneet, ja työttömyyden lisääntyessä keskeneräiset työt kasaantuivat entisestään. Vuoden 1957 lopussa keskeneräisiä maanteitä oli kertynyt 3000 kilometriä."

Kuinkahan paljon Suomesta löytyy edelleen noita keskenjääneitä, nyt jo metsittyneitä maanteitä?

Kirjassa on luku myös kuntouttavasta työtoiminnasta, jossa ei ole mitään uutta vaikkapa Uuninpankkopoika Saku Timosen blogia lukeneille. Tähän voisin kuitenkin lainata pätkän erään ”kuntoutujan” kokemuksesta:

”Minulla on fibromyalgia-diagnoosi ja lääkärin kehotus välttää seisomatyötä ja usein ”kuntoutukseni” on nimenomaan sellaista työtä, jossa joudun olemaan jaloillani. Uskon kuntouttavan työtoiminnan tarkoituksen olevan se, että työtön laitetaan niin matalaksi, että hän joko sairastuu tai poistuu tilastoista.”

"Päinvastaisesta tarkoituksestaan huolimatta kuntouttava työtoiminta voi vahvistaa marginaalisuutta ja edistää syrjäytymistä, etenkin silloin kun työtön juuttuu loputtomaan aktivointitoimien kierteeseen."

Suurin osa kuntouttavaan työtoimintaan joutuneista voi allekirjoittaa nämä sanat. Silti kuitenkin aina kaikkiin kuntouttavasta työtoiminnasta kertoviin uutisjuttuihin löytyy haastateltavaksi työpajoilla aivopestyjä henkilöitä, joiden mielestä kuty on ehdottomasti tarpeellinen ja hyvä asia.

Myös nyt jo haudatusta aktiivimallista kirjoittajalla on näkemys, sama kuin minulla ja monella muulla:

"Sanktioilla ja kannustimilla pyritään piiskaamaan työnhakijoita töihin, mutta keskeisenä ongelmana ei ole työnhakijoiden halukkuus tai aktiivisuus, vaan työvoiman vähäinen kysyntä. Töitä on tarjolla vain pienelle osalle työttömistä. Jos aktivoitu työnhakija sattuisikin saamaan paikan, se on tavallisesti pois joltakin muulta. Työllisyys ei lisäänny sillä, että yhtä paikkaa hakee sadan hakijan sijasta viisisataa hakijaa.

Työnhakija on täysin ulkoisten tekijöiden armoilla, sillä hän voi haluta työllistymistä kuinka paljon tahansa ja tehdä kaikkensa sen eteen, mutta jäädä silti työttömäksi. Usko karisee ajan mittaan kovaluonteisemmastakin hakijasta, ja vallan ottaa voimattomuuden tunne."

Jossain vaiheessa tulee eteen se hetki, ettei enää jaksa. Ei jaksa tuloksetonta työnhakua; kun ei ole edes ilmaiseksi ole kelvannut (Kelan vaatimaan) työkokeiluun, niin miten sitten kelpaisi palkatuksi työntekijäksi? Koska Anssi Ylirönni on terve ja työkykyinen (silti määrätty kuntouttavaan työtoimintaan), hänellä ei tietenkään ole kokemusta työkyvyttömien työttömien kohtelusta.

"Työtön ajautuu lähes väistämättä tarkastelemaan itseään ja tilannettaan paljon enemmän kuin hänellä olisi syytä, tarvetta tai aikaa kuin jos hän olisi töissä. Työtön ei ole pelkästään tietoinen erilaisuudestaan, vaan jatkuva itsetutkiskelu myös tekee hänestä yhä erilaisemman toisiin nähden."

Itsekin olen tarkastellut tilannettani todella paljon. Tämä kirjan luettuani olen yrittänyt myös muistella sitä, kysyikö kukaan minulta lapsena, mikä minusta tulee isona? En muista kenenkään kysyneen, ainakaan en muista, mitä olisin vastannut. Joskus eka-tokaluokkalaisena ajattelin opiskella opettajaksi, mutta viimeistään kolmannella luokalla kiusaaminen yltyin niin pahaksi, että se ajatus jäi; aloin pelätä muita lapsia, ja ajatus opettajan ammatista oli sen jälkeen täysin mahdoton.

Mutta vielä pari sanaa itse kirjasta. Niinkuin jo alussa kerroin, ei kovinkaan paljon uutta asiaa, mutta vähän yli sataan sivuun tiivistettyä tietoa työttömyydestä ja erityisesti työttömien kohtelusta Suomessa. Ja työnantajien asenteista:

"Työnantajat palkkaavat mieluiten niitä, jotka ovat jo töissä jossain ja haluavat vaihtaa työpaikkaa. Työttömyys, etenkin pitkäaikaistyöttömyys, leimaa ihmisen työkyvyttömäksi."

Se osa työttömistä, joka edes vähän seuraa omaan tilanteeseensa liittyvää uutisointia, tietää lähes kaiken kirjassa kerrotuista asioista; tietenkin heillekin voin tätä kirjaa suositella. Mutta erityisesti kaikille työttömiin eriasteisen negatiivisesti suhtautuville, mutta heillehän ei tulisi mieleenkään tätä kirjaa lukea. Valitettavasti.