tiistai 21. toukokuuta 2013

Catherine Horwood: Worst Fashions

Kirja viikossa, osa 14

What we shouldn't have worn...but did

Eli Kamalimmat muodit: Mihin meidän ei olisi pitänyt pukeuta...mutta pukeuduimme silti

Kirjoittaja on todennäköisesti (en löytänyt tietoa mistään) syntynyt 1960-luvulla, ja siksi kirjan esimerkit kammottavista muoti-ilmiöistä ovat pääosin 70- ja 80- luvuilta, eli ajalta jolloin hän on alkanut seurata muotia.   Muutamia esimerkkikuvia on myös 60- ja 90- luvuilta (kirja vuodelta 2005).

Olen kirjoittajan kanssa ehdottomasti samaa mieltä mm. alaspäin levenevien lahkeiden, rusettikaulusten, Crimplenen ja korokepohjakenkien kauheudesta, mutta eri mieltä säärystimistä, legginseistä (aina ja ehdottomasti jonkin pepun peittävän kanssa!) ja toppatakeista. Olen aikanaan myös käyttänyt hiihtohousuja ja edelleen omistan neulemekkoja ja camokuosisia vaatteita, joten en laske niitäkään kovin kamaliksi.

Nämähän ovat makuasioita, joista jokaisella on oma mielipiteensä. Noin yleensä en ymmärrä ajatusta, että kaikki joka on ollut joskus tosi muodikasta, olisi parikymmentä vuotta myöhemmin todella kammottavaa, mutta sitten taas arvokasta retroa tai vintagea.

Kirjalla (tai kirjoittajalla) on myös oma nettisivusto http://worstfashions.com/. Lisäksi kirjassa on linkkejä aihetta sivuaviin sivustoihin, esim. http://www.retroland.com/  ja http://www.badfads.com/.

Koska kirja on englanninkielinen, minulle selvisi lopultakin muutaman vaatekappaleen suomenkielinen nimi: Dungarees tarkoittaa lappuhaalareita ja Knickerbocker polven alapuolelle ulottuvia housuja, jotka ennen vanhaan tunnettiin golfhousuina. Ja englanninkielessä voimistelupuvusta käytetty nimi Leotard tulee trapetsitaiteilija Jules Leotardin nimestä. Hän suunnitteli yksiosaista asua esityksiinsä jo vuonna 1859. Ja golfkenttä on todellakin huonon maun linnake.

Kirja myös innoitti minua aloittamaan tässä blogissa sarjan omasta mielestäni kauheimmista muoti-ilmiöistä. Palaan asiaan, kunhan ehdin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti