tiistai 13. elokuuta 2013

13. päivä

Vaikka olikin tiistai eikä perjantai, niin epäonnen päivä kuitenkin. Ei ihme, että jo aamuviideltä heräsin puristavaan tunteeseen rinnassa.

Olin siis tekemässä aktivointisuunnitelmaa. Joka ei oikeastaan ole mikään suunnitelma, vaan määräys: jos en syyskuun loppuun mennessä löydä työ- tai työkokeilupaikkaa, minut määrätään kuntouttavan työtoiminnan sopimuksella Vammalan työpajalle. No, en mene. Sen lupasin itselleni silloin kun pääsin sieltä kerran pois.

Nyt pitäisi vain löytää se viimeinen oljenkorsi, johon tarttua tällä kertaa; viimeksi se oli opiskelu, mutta nyt ei onnistu sekään. Aika toivoton tilanne.

Työkokeilu kuulostaa järkevältä, mutta oikeasti on yleensä myös yhtä tyhjän kanssa. Mol.fi:n mukaan:

Työnhakija voi osallistua työkokeiluun, jonka tarkoituksena on selvittää ammatinvalinta- ja uravaihtoehtoja tai tukea paluuta työmarkkinoille. Työkokeilun ajalta maksetaan taloudellista tukea.
  • Sopimuksen allekirjoittavat työkokeiluun osallistuva, työ- ja elinkeinotoimiston edustaja ja työkokeilun järjestäjä. 
  • Kyseessä ei ole työsuhde. 
  • Työ- ja elinkeinotoimisto hankkii työkokeilupaikan, mutta sen voi hankkia myös itse."
Nyt minulle ainakin sanottiin, että työkokeilupaikka pitäisi etsiä itse. Aika mahdotonta. En usko, että kovin monet työnantajat edes tietävät, mikä on työkokeilu, eivätkä ota hakijaa sellaiseen. 

Työteekki kuulemma pystyisi järjestämään työkokeilupaikan Sastamalan kaupungilta (tietysti, kaupunkihan omistaa Työteekin), mutta kenen kannalta siitä olisi hyötyä: työn oppisi tekemään parin tunnin perehdytyksen jälkeen, se olisi joko jotain tylsää rutiinihommaa kuten arkistointia tai jonkun sairas- tms. lomalla olevan ilmaista sijaistamista, ja sitten parin kolmen kuukauden sopimusjakson jälkeen se olisi kiitos ja näkemiin. Ei millään tavalla motivoivaa tehdä ilmaistyötä samojen ihmisten kanssa, joiden kanssa muutava vuosi sitten teki palkkatyötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti