tiistai 18. helmikuuta 2014

Lehdistä leikattua

Lokakuussa kirjoitin Marimekosta yhtenä pahimmista muoti-ilmiöistä. Edelleen se on sitä, tänään vain sain yllättävän vanhaa vahvistusta asiaan: Aamulehden pikkujuttu viidenkymmenen vuoden takaa kertoo, että "Marimekot ovat aitoa suomalaista muotia, joka parhaiten sopii pitkille ja solakoille, nuorille ja vanhemmillekin, jos he ovat pitkiä ja solakoita." Erityisesti sitä markkinoidaan kuitenkin keski-ikäisille pönäköille keskiluokkaisille, vaikka vuosikymmeniä sitten jo todettiin sen sopivan vain "vähän erikoisille tytöille".

Ja sitten työttömyyslehtikatsaus:

Apulaisille apulaisia (Voima 1/2014 ja Seura 4/2014)

Sosiaali- ja terveysministeriö on vaihvihkaa isommille medioille tiedottamatta julkaissut muistion osallistavan sosiaaliturvan järjestämisestä. Osallistava sosiaaliturvahan tarkoittaa sitä, että työtön ei enää saa senttiäkään ilman muutaman viikkotunnin orjatyötä.

Voima-lehti on saanut käsiinsä myös muistion aiemman version, jossa ehdotetaan käsiteltäväksi työttömien työllistämistä työehtosopimuksen alittavalla palkalla. Tämä kohta on jätetty pois uudesta muistiosta, samoin kuin toteamus: "Osallistavassa sosiaaliturvassa hyväksytään se, että työvoimassa on olemassa aina tietty marginaalinen väestönosa, jolle avoimille työmarkkinoille työllistyminen on erittäin epätodennäköistä tai mahdotonta työmarkkinoiden rakenteellisista muutoksista johtuen". Tätä tosiasiaa ei haluta virallisessa muistiossa mainita jostain syystä...

Mistä suunnasta tahansa katsoen suunnitelma osallistavasta sosiaaliturvasta (mikä sanahirviö!) on täysin älytön. Ihan niin kuin Rauman sosiaalijohtaja Antti Parpo toteaa: "Sanotaan nyt rumasti. Kuntapuolella aina sanotaan, että yksi kaivaa ja neljä katsoo vierestä. Laitetaan viides seisomaan siihen viereen".

Todella pahalta kuulostaa myös se, että työt tulevat nähtäville osallistavan sosiaaliturvan kalenteriin, josta työttömät itse saavat valita itselleen tehtävät. Aktiivisemmat saavat "parhaimmat" työt, vaikka ne pitäisi jakaa koulutuksen ja aiemman kokemuksen mukaan. Ja tietysti tässä tullaan käyttämään myös suhteita, kaikki hommat eivät edes kalenteriin päädy, vaan suoraan kavereille.

Sisar määräsi veljensä töihin, jotka salattiin viranomaisilta (Aamulehti 17.2.2014)

Kankaanpään työttömien työpajalla esimiesasemassa toiminut nainen määräsi veljensä tekemään seitsenpäiväistä työviikkoa loma-asunnon rakennuksella työmarkkinatuella. Veli oli virallisesti työpajalla kuntouttavan työtoiminnan sopimuksella 4 h/päivä, 1-3 päivää viikossa.

Tähän uutiseen reagoi helposti kysymällä, miksi veli ei kieltäytynyt. Mutta siksi ei, että siskolla oli päätösvalta hänen toimeentulostaan: jos hän olisi kieltäynyt, sisko olisi ilmoittanut Kelaan veljen kieltäytyneen työtoiminnasta, jonka jälkeen olisi seurannut ties kuinka pitkä karenssi ilman rahaa.

Veljen mukaan Kankaanpään ja Porin TE-toimisto ja Kela eivät reagoineet asiaan mitenkään, ja siksi hän lopulta päätti kertoa asiasta lehdille. Nyt asia on poliisitutkinnassa.

Tämä juttu vain esimerkkinä, miten työpajoilla ja kuntottavassa työtoiminnassa olevia työttömiä voidaan kohdella uhkailun ja kiristämisen avulla.

P.S. Kirpparista vielä: Kyllä otti päähän, kun näin kirpparilla myynnissä saman(laisen) H&M:n pinkin vetoketjumekon, joka minulta siellä varastettiin syyskuussa. 95 %:n varmuudella se oli sama mekko; eikö sopinutkaan varkaalle vai kolkuttiko varastetun mekon käyttö liikaa omaatuntoa?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti