torstai 29. kesäkuuta 2017

Juhannus tänä vuonna

Vähän erilainen juhannusmatka kuin aiemmin; sitä ei edes aiottu tehdä, koska Heidi ei saanut lomaa tähän kohtaan. Mutta sitten päätettiin mennä kuitenkin; minä menin junalla jo maanantaina ja Heidi autolla töiden jälkeen torstaina. Sunnuntaina sitten yhdessä takaisin.

No maanantai meni sitten melkein kokonaan junassa istuessa, ensin Hyvinkäältä Helsinkiin ja sieltä IC-junalla Joensuuhun, mistä vielä autolla Tuupovaaraan 50 km. Perillä aika myöhään, mutta vielä aurinkoista...ja ensimmäinen kerta, kun näin omenapuut kukassa! Aina ennen ne olivat jo juhannukseen mennessä kukkineet.

Tiistai ja keskiviikko semmoista perinteistä työ/lomailua: saunan lämmitystä (+ polttopuut ja vedet), tiskivuoroa, siivousta... Vasta torstaina "shoppailemaan" eli ruokakauppaan ja nopeasti parille kirpparille Ilomantsiin. Ja myös käynti Ilomantsin Nukke- ja nalletalossa. Mielenkiintoinen kokoelma nukkeja ja nalleja ja vain muutama muu pehmoeläin noin syrjäisessä paikassa, ja avoinna vain kolme kuukautta vuodesta. Takapihalla myös erillisessä talossa melko tyhjänpäiväinen lottanäyttely.

Juhannusaatto sitten melkein perinteinen, ei niin kylmä ja sateinen kuin joskus mutta ei lämmin eikä aurinkoinenkaan. Leivoin raparperipiirakan päiväkahville.

Lauantaina paistoi aurinko ensimmäisen kerran maanantain jälkeen, juuri sen verran että sain muutaman valokuvan. Niitä ei kyllä tullut viikon aikana kovin paljon otettua.

Sunnuntaina sitten takaisin, ajoreittivalintana itärajaa pitkin Ylämaalle ja sieltä etelärannikon suuntaisesti Porvooseen saakka. Ylämaalla poikettiin Jalokivimuseossa, jossa innokas opas (taisimme olla päivän lähes ainoat kävijät) kertoi aika perusteellisesti erityisesti spektroliitista, joka muualla tunnetaan labradoriittina. Kaivos olisi ollut siinä lähellä, mutta kivikaupasta ostettu kolmen markan pala riitti.
Vasemmalla Jalokivimuseon lattia, jossa esitelty eri kivilaatuja; keskellä Nukke- ja nallemuseon ärtsyilmeinen nalle ja
oikealla omenapuu kukassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti