maanantai 2. lokakuuta 2017

Marko Nenonen: Moottoritie Tampereelle

Liikenne ja aluerakenteen muutos valtatien varrella keskiajalta 2000-luvulle

"Hämeeenlinnaan saakka moottoritien teko eteni suotuisasti. Maassa oli nousukausi, jonka taitteen katkeruus paljastui niin myöhään, että se ei vaikuttanut jo hyväksytyn hankkeen toteuttamiseen."

Luettuani noin vuosi sitten Marko Nenosen kirjan Lapiolinjalla - Työttömät pakkotöissä 1948-1971 etsiskelin hänen kirjoittamiaan kirjoja, ja nyt löysin tämän, Tielaitoksen tilausteoksen vuodelta 2000.

Kannessa ei ole tekijää, eikä kansikuvaa löytynyt Googlen kuvahausta. No, näitä on varmaan jaettu aikanaan kaikille tienteossa mukana olleille.

Tilausteos kun selvästi on, niin sivumäärästä (vähän!) ja toistosta näkee, että kiireessä on tehty. Kyllähän tästä selviää, mikä milloinkin oli tärkein kuljetusreitti; maantie, rautatie vai vesitie. Mutta sama asia toistetaan jopa samassa kappaleessa useaan kertaan, rasittavaa lukemista. Muutama mielenkiintoinen yksityiskohta, mutta noin yleensä en suosittele.

P.S. Jos joku odottelee Kirpparilöytöjä-postausta, niin tiedoksi: niitä tuskin on tulossa vähään tai pitkään aikaan, nyt kun olen todennut että tavaraa on aivan liikaa. Mitäpä sitä lisää ostamaan. Ja niin, kahdeksan viikon kirpparipöytävuokraus on takana, ensimmäinen kerta kun sain rahat tilille, ja niitäkin jouduin viikon odottamaan.

Kuva oikealla: syyskuun kirpparilöytö eli seeprakuvioinen torkkupeitto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti