Työttömyyskatsaus 1/2018

Jaahas, on taas aika kirjoittaa tammikuun työttömyyskatsaus. Mitä uutta? Ei yhtään mitään! Olen
lukenut jo niiiin moneen kertaan samat jutut "faktoineen" aktiivimallista, että ne pursuavat jo korvista; Sipilä sitä ja Vartiainen tätä ja Mattila on edelleen kateissa...

No, maanantaina sain sentään hetken "helpotuksen", Kela myönsi sairauspäivärahan noin kuuden viikon odotuksen jälkeen. Eli olen nyt virallisesti sairauslomalla vielä helmi- ja maaliskuun, en kesäkuun loppuun niin kuin alun perin oli tarkoitus: lääkäri viittasi lausunnossaan paperiin, jota en ole toimittanut Kelaan, koska siinä ei ollut mitään rastia ruutuun Kelalle...

Mutta asiasta toiseen: Ylen Ykkösaamussa kolumnoi Mona Mannevuo 1.2.2018 seuraavasti:

"Loputtomien reformien ja aktivointitoimenpiteiden suossa rämpivä kansalainen alkaa väkisin jossakin vaiheessa kyseenalaistaa sitä, onko tässä mitään tolkkua.

Samalla kun reformien kierrokset kasvavat, kansalaisiin potkitaan enemmän vauhtia. Poliitikot käyttävät tästä aktivoinnin alalajista nimitystä otetaan koppi.

Kopin ottamiseen liittyvää retoriikkaa on ollut tapana käyttää syrjäytymisvaarassa olevista nuorista. Ilmeisesti jokainen kansalainen kuuluu valtion näkökulmasta riskiryhmään jos ei koko ajan raportoi itsestään ja terveydentilastaan jollekin alustalle.

Kyllä, suhtaudun monien muiden tavoin epäilevästi uuteen aktivointimalliin.

Ei, kyse ei ole siitä ettei työttömän tulisi hakea aktiivisesti töitä. Tietysti töitä pitää hakea, kunnon kansalainen rakastaa työntekoa. Sitä paitsi suomalaiset ovat talkookansaa.

Valtioon sen sijaan olen pettynyt. Epäluuloisuus kansalaisia kohtaan tuntuu uskomattomalta. Näyttääkö vallan huipulla todella siltä, että jokainen kansalainen tekee kaikkensa välttääkseen työn tekemistä?

Tyly kepittäminen ja keskiluokkaisten unelmien ivaaminen viittaa siihen, että valtion näkökulmasta kansalaiset tarvitsevat kurinpalautusta. Kenties haaveissa on paluu 1950- ja 1960-luvuille, jolloin työttömyys ratkaistiin lapiolinjalla(* eli jokaiselle osoitettiin tehtävä."

Muutamaa päivää aiemmin (26.1.2018) Juha Siltala kyseli kolumnissaan Miksi aktivointimalli aktivoi vastustamaan?

"Työttömät on myös nähty vastuullisina riittämättömästä tai sopimattomasta koulutuksesta, jolloin on voitu vaatia osallistumista työvoimakoulutukseen. Koulutus ei ole määritelmällisesti saanut olla oikeaa opiskelua vaan konsulttivetoista hakemuksentäyttämis- ja itsensäbrändäämisvalmennusta.

Niihin osallistuneet kertovat, kuinka on leikelty kuvia lehdistä pahville tai opeteltu ohjatusti sanomaan käsipäivää. Aikaansa valmennuksissa päivärahan menettämisen uhalla viettäneet ovat mieltäneet ne lähinnä rangaistukseksi päivärahan nauttimisesta.

Moraalitaloudessa hyveen pitäisi saada palkinto ja paheen rangaistuksensa. Ahkeran pitäisi voittaa ja laiskan hävitä. Talousliberalismin keskeinen oppi-isä Friedrich von Hayek pohti, oliko oikein uskotella nuorille, “että kun he vain riittävästi yrittävät, he onnistuvat”, vaikka palkinnot markkinakilpailussa “perustuvat vain osaksi suorituksiin ja osin puhtaasti sattumaan". Tällöin von Hayekin mukaan "vääjäämättä jotkut arvottomat menestyvät, kun taas jotkut arvolliset epäonnistuvat”.

Ihmiset eivät kuitenkaan hänen mielestään motivoitusi kilpailuun, elleivät uskoisi kaiken olevan kiinni omista suorituksista. Sattuman vaikutuksen tunnustaminen romahduttaisi moraalin.

Työmarkkinatuen tai toimeentulotuen saajia nuhdellaan näissä keskusteluissa tuhlailusta, jos näillä on koira ruokittavanaan. Köyhät kieltävät toisia köyhiä valittamasta, jos he itse samastuvat tarinoihin, joissa ahkeruus kyllä lopulta palkitaan.

Viimekätinen sosiaaliturva herättää kitsaudestaan huolimatta eniten väärinkäyttöepäilyjä, sillä sen tarvitsijaksi keskiluokkaan mielessään samastuva enemmistö ei yleensä kuvittele itseään.

Aktivointi passivoi, jos työttömät kokevat aktivoinnin tekevän heistä paarialuokkaa. Ei kannata innostua pelistä, jos peli jo asemoi osallistujan pysymään häviäjänä. Häväisty vetäytyy ihmisten parista ja voi masentua uskomaan, ettei ainakaan hänen kannata yrittää enää mitään.

Työvoimapoliittisten toimenpiteiden kohde kokee menettäneensä kontrollin elämäänsä nähden. Voimaantuminen taas edellyttää uskoa siihen, että voi omilla toimillaan parantaa asemaansa. Jos saa ansaita lisätuloja lyhyillä keikoilla, harjoittaa yrittäjätoimintaa tai opiskella mielekkäästi, työttömyyskorvauksen yhdistäminen toimintaan toki kannattaa."

Näin vuoden aluksi. Tähän lienee paljonkin lisättävää, mutta en nyt jaksa.

*)Kirjoitin tästä aiheesta blogitekstin Marko Nenonen: Lapiolinjalla - työttömät pakkotöissä 1948 - 1971, joka kannattaa lukea.