lauantai 20. heinäkuuta 2013

Pinkki tuoli ja muuta pientä

Kirpparilöytöjä 10

Joskus viime kesänä eräällä kirpparilla oli myynnissä Ikean pinkki Snille-työtuoli, jollaista olin joskus ihaillut Ikeassakin (24,95) ja melkein ostanut. Tuolloin hinta oli 8 euroa, enkä heti ostanut sitä, ja kun parin päivän jälkeen olin päättänyt tuhlata ne rahat tuoliin, niin tietty se oli jo myyty. Perjantaina löysin samanlaisen tuolin Kierrätyskeskuksesta kolmella eurolla, ja pakkohan se oli ostaa, vaikka en yhtään tiedä, mihin sitä tarvitsen.

Alkuviikosta tuli käytyä pyörällä Riihimäellä parilla kirpparilla, mutta ilmeisesti kesän ja lomien vuoksi on niin hiljaista, ettei juuri mitään löytynyt, vain vanhoja vähän pidemmät kävelysauvat lumikenkäilyyn, musta niitein koristeltu trikootunika ja pinkki huppari.

P.S. Tuli ihan viime vuoden työharjoittelut mieleen katsellessa eilistä jaksoa sarjasta Pomo piilossa; USAn isoimmain kaihdinfirman toimitusjohtaja oli "harjoittelijana" asentamassa kaihtimia, ja erään työntekijän mielestä hän oli täysin alalle sopimaton ja sanoipa suoraan, että hidasälyinen.

Siltähän sitä itsestä tuntui melkein kaikissa harjoittelupaikoissa, että muiden mielestä oli vähäjärkinen ja hidasälyinen, kun ei osannut juuri sitä työtä, vaikka olisi osannut paljon kaikkea muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti