tiistai 4. huhtikuuta 2017

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin

Lainasin tämänkin, koska luin pari vuotta sitten Marja Björkin kirjan Poika. Ja tämä käsittelee samaa aihetta eli sukupuolenkorjausta. Tietysti varsinkin nuorille, joita tämä asia tavalla tai toisella koskee, on ihan hyvä tuoda asiaa esille fiktiivisilläkin kirjoilla (ja tämäkin oli nuortenkirjaosastolla).

Siri Kolu on tunnetuin Me Rosvolat -lastenkirjasarjasta, ja on hän kirjoittanut aikuisillekin. Mitään tietoa minulla ei ole siitä, miten paljon tässä kirjassa on omia kokemuksia edes tuttujen tai perheenjäsenten kautta.

Kirjan päähenkilö on Peetu, joka on jo alaikäisenä päässyt korjausprosessiin ja käyttää hormoneita, nyt hän odottaa 18-vuotispäiväänsä ja pääsyä leikkauksiin. Prosessi on hänelle selvässä vaiheessa: enää ne leikkaukset syksyllä ja sitten kaikki on toisin. Ongelma on se, että hän haluaa vain muuttua itse, ja vaatii muilta samana pysymistä, mikä tietysti on mahdotonta.

"-Mä en käsitä. Olen ollut hoidoissa iänkaiken. Kun mä täytän 18, hoidot jatkuu niin että meen siihen leikkaukseen ja sitä kohti on menty. Teille kaikki oli muka tosi jees paitsi ettei oikeasti olekaan. Te ette ole ajatelleet, mitä siitä seuraa."

Näkyviä ongelmia on tyttöystävä Aamun kanssa, ja erityisesti äidin:

"Juuri niihin kysymyksiin, joihin se haluaisi vastauksia, mä en uskalla vastata, koska pelkään, että se käyttää niitä vastauksia väärin. Ja juuri niitä kysymyksiä, joihin äiti tarvitsisi vastaukset voittaakseen tietämättömyytensä, äiti ei uskalla itse kysyä."

Ohuessa (112 sivua) kirjassa on todella paljon tyhjänpäiväistä lätinaa purjelentämisestä; sitä käytetään kehyksenä ja tuntuu, että vähän täytteenäkin. Kaikkea verrataan purjelentoon; tosi harva harrastaa sitä oikeasti, eikä oikein ymmärrä vertauksia.

Enpä tiedä, kenelle kirja on tarkoitettu; ehkä jonkun korjausprosessissa olevan siskolle, veljelle tai ystävälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti