Kesäteatterissa: Niskavuoren Heta

Eilen kävimme katsomassa näytelmän Niskavuoren Heta. Kyseessä oli ensi-ilta ja paikka uusi: Knehtilän luomutilan lato Jokelan Palopurolla. Sitä oli varautunut siihen, että tulee kylmä niin kuin muina kesinä ulkokatsomoissa, mutta viikon kovaa hellejakso oli lämmittänyt ladon kohtuullisen lämpimäksi.

Ja sitten se näytelmä: alussa vietetään Hetan (Riitta Lantela) ja Akustin (Arto Vedenpää) häitä, joita ei näytetä; vain pahoinvoiva Heta ja pari muuta naista, ja katsojan annetaan ymmärtää, että Heta on raskaana eikä todennäköisesti sulhaselleen Akustille.

(Kuva: Olavi Saarinen)

Heta päättää lähteä kesken häiden Akustin hänen myötäjäisillään hankkimaan Muumäen taloon, vaikka muut vieraat vastustelevat. Hetan veljeä Juhania esittävä näyttelijä (Niilopekka Anturaniemi) ja hänen vaimonsa Loviisa (Satu Prittinen) ovat niin nuoria, että voisivat olla Hetan lapsia, mikä vähän hämää katsojaa. Muutenkin näyttelijöiden iät eivät aina täsmää heidän esittämiensä roolihahmojen ikään. Eivätkä he vanhene tai muuta edes vaatteitaan, vaikka aikaa kuluu 1800-luvun lopulta vuoteen 1922. Ainakin minua tämä häiritsi jonkin verran.

Hetan käytös on koko avioliiton ajan hyvin tylyä miestään ja lapsiaan kohtaan: hän käskee ja komentaa; ei anna lasten käydä koulua, koska kotona tarvitaan  työntekijöitä pellolle ja keittiöön. Heta myös kuvittelee, että kaikki vuosien aikana kertynyt omaisuus olisi hänen myötäjäisrahojaan, eikä suostu ymmärtämään, että Akusti on rikastunut hänen selkänsä takana metsä- ja osakekaupoilla.

Akusti putoaa kevätjäihin kalastaessaan ja saa ilmeisesti keuhkokuumeen. Hänen jo maatessaan kuolinvuoteellaan Heta ei suostu edes antamaan hänelle vettä ennenkuin tytär Aliina (Ella Kämäräinen) ja Akusti korottavat äänensä.

Viimeisessä kohtauksessa Akustin hautajaisista on viikko ja pidetään perunkirjoitukset. Akustilla on koko ajan ollut mystineen arkku, joka nyt avataan. Ilmenee, että arkussa on paitsi jotain tavaroita, niin myös vino pino kauppakirjoja, velkakirjoja, pankkikirjoja ja osakkeita, joiden arvoksi vallesmanni arvioi 2 miljoonaa markkaa, mikä taitaa olla nykyrahassa noin 810 000 euroa eli aika paljon rahaa kuitenkin. Vasta nyt Heta ymmärtää, kuinka paljon Akusti onkaan tehnyt ja murtuu. Näytelmän viimeiset sanat ovat itkevän Hetan: "Akustia ei enää ole".

Minun mieleeni jäi päällimmäisenä Hetan tylyys ja suoranainen ilkeys ja se, ettei hänelle sanonut kukaan vastaan. Kaikki vain alistuivat hänen komenteluunsa. Näytelmää ei voi sanoa hauskaksi; ei todellakaan mikään kesäinen komedia! Mutta voin silti suositella sitä, jos aihe vähänkin kiinnostaa.

Näytelmän on kirjoittanut Hella Wuolijoki vuonna 1947 ja siitä on tehty elokuvat vuosina 1952 ja 1987. Kirjana sitä ei ole koskaan julkaistu.