Vaikka ajatus kuulostaa aivan järjettömältä, se kuitenkin toteutettiin. Ensin siepattiin Choi Eun-Hee eli Madame Choi, näyttelijätär jonka parhaat päivät ja suosituimmat elokuvat olivat jo takanapäin, ja sitten hänen ex-aviomiehensä, ohjaaja Sank-ok Shin. Madame Choita kohdeltiin melko hyvin koko ajan, mutta Shin joutui aluksi vankilaan ja häntä kidutettiin.
Vuosina 1984 - 1985 he kuitenkin tekivät yhdessä kuusi elokuvaa Pohjois-Koreassa ja Shin seitsemännenkin. Vuonna he saivat matkustaa Wieniin, jossa he pääsivät pakoon vartijoiltaan Yhdysvaltain suurlähetystöön, minkä jälkeen he asuivat muutaman vuoden Yhdysvalloissa mutta palasivat lopulta takaisin Etelä-Koreaan.
Kirjan tekijöiden, Tukholman taideteollisen korkeakoulun professori Magnus Bärtåsin ja kirjailija, käsikirjoittaja Fredrik Ekmanin aikomus oli seurata siepatun pariskunnan jälkiä, mutta kaikkien muiden Pohjois-Koreaan matkaavien tapaan he joutuivat lähes täsmälleen samaan propagandapyöritykseen kuin muutkin turistit.
Samat mausoleumit, patsaat, metroasema...tyhjät hotellit, joissa vain pari kerrosta on käytössä...tulematta jääneen turistiryntäyksen varalle rakennetut rantalomakohteet ja laskettelukeskukset (joita vain Pohjois-Korean eliitti saa käyttää)...lentokentät, joissa päivän ainoa lento on turistiryhmää kuljettavan koneen nousu tai lasku ja joihin hetkeksi ilmestyy turistirihkamamyymälä...vierailu "aidon" korealaisen perheen kotiin, joka ei ole mitään aitoa nähnytkään...
Vaikea ymmärtää, että ihmiset sitkeästi matkustavat Pohjois-Koreaan kuvitellen olevan jotenkin erityisiä, jotka pääsisivät oikeasti lähestymään oikeita ihmisiä ja saisivat jotain todellista informaatiota maan tilasta, vaikka luulisi jo kaikille olevan selvää, ettei se ole kenellekään mahdollista. Pohjoiskorealaiset on syntymästä saakka aivopesty uskomaan Kimien ihmeellisyyteen ja erityisesti USA:n haluun tuhota heidät, he saisivat kuolemantuomion jos sanoisivat ulkomaalaisille jotain negatiivista maastaan ja johtajistaan.
Kirja toistaa samaa kuin aiemmatkin lukemani Pohjois-Korea -aiheiset kirjat. Onneksi se oli ohuehko ja nopeasti lukettu. Suosittelen silti niille, joita aihe kiinnostaa, mutta erityisesti heillekin, joille Pohjois-Korea on täysin vieras.
"Pohjois-Koreassa ei pystytä järjestämään ruokaa kansalle, mutta harhojen luomisen maailmanmestaruuteen siellä kyllä ylletään. Muuan U.S. Department of the Treasuryn virkamies sanoi New York Timesin julkaisemassa haastattelussa voimattomana, että pohjoiskorealaiset sadan dollarin setelit voidaan ehkä erottaa aidoista yhdellä tavalla: ne ovat paremmin tehtyjä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti