Tämä kirja oli herätelaina: kirjastoon mennessä en tiennyt tästä kirjasta mitään, mutta siinä se oli uusien tietokirjojen hyllyssä, ja lainasin.
Alussa oli jonkin verran tylsiä tilastoja, ja olin jo vähällä lopettaa lukemisen mutta sitten kirja muuttui mielenkiintoisammaksi. Paljon erilaisia teorioita nälänhätien syistä selostettiin tarkkaan.
Thomas Malthusin (1766 - 1834) teorian mukaan rajoittamaton väestönkasvu johtaa lopulta suureen katastrofiin. 1830-luvulla Malthusin kirjoituksilla oli suuri vaikutus whig-puolueen suorittamiin uudistuksiin, joilla karsittiin sosiaaliavustuksia, koska kasvavan väestön ongelman nähtiin koskevan lähinnä työläisiä ja köyhälistöä. Eli jos köyhille annetaan vähemmän (tai ei mitään), he lisääntyvät vähemmän.
Taloustieteen nobelistin Amartya Senin (S. 1933) teorian mukaan nälänhädät eivät johdu ruoan pulasta vaan sen oikeudenmukaisen jakamisen haasteista. Senin mukaan nälänhädät eivät vain tapahdu, vaan niiden nimenomaan annetaan tapahtua.
Paul R. Ehrlichin (s. 1932) mukaan väestöräjähdys johtaisi pian valtaviin joukkonälänhätiin. Vuonna 1967 vierailtuaan Intiassa hän esitti, että apua pitäisi antaa vain niille maille, jotka kykenevät ruokkimaan väestönsä.
Historioitsija David Arnold huomautti parikymmentä vuotta Paul L. Ehrlickin Intia-kokemusten jälkeen, että puhe liiallisista ihmismääristä usein kertoo lähinnä puhujan enemmän tai vähemmän piilotetusta näkemyksestä liiallisesta määrästä vääränlaisia ihmisiä ja heijastelee siksi vastenmielisyyttä ja ymmärtämättömyyttä eri kulttuureita ja ihmisryhmiä kohtaan. Ehrilickillä on toki edeltäjänsä. Vääriä ihmisiä oli ollut liikaa ennenkin.
Nälkään ja köyhyyteen on länsimaissa vuosisatoja liittynyt kristillinen "ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä" -eetos. 1780-luvulta alkaen seurakunnat pystyivät käytännössä estämään muuton alueelleen, mikäli oli syytä uskoa, että muuttajat turvautuisivat seurakunnan köyhäinapuun.
Seuraavillakin vuosisadoilla on edelleen uskottu köyhyyyden olevan köyhien oma syy. Päivättären viimeisessä numerossa 30.12.1865 julkaistiin kirjoitus, jonka mukaan ”lahjaleiwässä, olkoon se annettu kuinka hyvällä sydämmellä ja kuinka suuressa hädässä hywänsä, aina wähän karwas ja alentava maku kuin se werrataan ansaittuun leipään, waikka tottunut kerjäläinen ei voi tätä makua erottaa”. Tottunut kerjäläinen on lehden mukaan niin tottunut ilmaisen leivän makuun, ettei ymmärrä sen olevan "karvasta ja alentavaa". Kuinkahan on nykypäivän leipäjonoissa?
Voin suositella kaikille historiasta ja erityisesti köyhyyden historiasta kiinnostuineille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti