torstai 6. elokuuta 2020

Päivä Varkaudessa

Viime viikon tiistaina eli 28.7. kävimme Varkaudessa. Matkan pääkohde oli Mekaanisen Musiikin Museo, mutta kävimme myös katsomassa Taipaleen kanavan ja Kanavamuseon.

Mekaanisen Musiikin Museo oli ihan mielenkiintoinen tapaus, museona ja muutenkin. Museon perustivat Tuusniemelle suomalais-saksalainen pariskunta Liisa ja Jürgen Kempf vuonna 1981. Vuonna 1988 se muutti nykyiselle paikalleeen, entiseen vanhainkotiin Varkauteen.

Kokoelmassa on museon omien sivujen mukaan nelisensataa soitinta. Opastetulla kierroksella näistä esiteltiin vain osa, ja ainakin meille jäi sellainen käsitys, ettei kierroksen jälkeen oikein olisi saanut jäädä museoon niihin esittelemättä jääneisiin tutustumaan. Sitä ei kyllä sanottu ääneen, eikä sitä ollut missään erikseen kielletty(*. Soittimissa vain muutamassa oli esittelyteksti, joten ei niistä omin päin paljon irti saanut.

Museon omistajat ovat myös selvästi kiinnostuneita linnuista. Museolla oli aivan elävä harmaapapukaija, joka istuskeli sisäoven päällä rappukäytävässä. Vaikka ulko-ovi oli auki aivan lähellä, se ei tehnyt elettäkään lentääkseen ulos. Lisäksi museolla oli maalauksia, joissa klassikkoteosten ihmiset oli korvattu lintuhahmoilla; näistä kuvia Facebook-sivuillani.

Ja kuten alussa mainitsin, kävimme myös Taipaleen kanavalla. Alkuperäinen, vuonna 1835 valmistunut kanava ei ole enää käytössä, vaan museoitu. Uudempi, vuonna 1871 valmistunut ja 1960-luvulla modifioitu puolen kilometrin pituinen kanava Unnukan ja Haukiveden välillä on edelleen käytössä. 

Alueella oli myös pääsymaksuton Kanavamuseo, jossa oli jonkin verran kanavan rakennukseen, historiaan ja tukinuittoon liittyvää aineistoa. 

Tietenkin myös museokauppa, jossa oli myynnissä parkkikiekkoja tekstillä "Matkalla jossakin päin Suomea". Hauska sattuma, koska juuri menomatkalla Varkauteen muisteltiin 70-80 -luvuilla eli aikaan ennen kännyköitä radiossa yleensä kesäisin kuuluneita tiedotteita, joissa pyydettiin henkilöä, joka on matkalla jossakin päin Suomea (ja mainittiin yleensä myös henkilön nimi, auton merkki ja ehkä rekisterinumero) ottamaan yhteyttä johonkin tiettyyn paikkaan, kotiin tai kotipaikkakunnan viranomaiseen.

*)Yleensä ne museot, joissa ei saa liikkua omatoimisesti, ilmoittavat asiasta selvästi esim. nettisivuillaan. Näin teki ainakin Tehdas- ja alkoholimuseo Rajamäen Ryyppi, jossa kävimme 3 vuotta sitten. Nythän sielläkin on jo pari vuotta saanut liikkua myös ilman opastusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti