Samoihin aikoihin, kun luin tätä kirjaa, Yle Teema esitti pariosaisen dokumenttisarjan Manson ja pahuuden kultti (joka on nähtävissä Yle Areenassa vuoden 2021 loppuun). Elokuussa 1969 Manson yllytti 3 "perheensä" jäsentä murhaamaan näyttelijä Sharon Taten ja neljä muuta ihmistä. Tate ja hänen puolisonsa Roman Polanski asuivat vuokralla talossa, jonka aiempi vuokralainen, levytuottaja Terry Melcher, oli kieltäytynyt tuottamasta Mansonin levyn. Manson todistettavasti tiesi asukkaiden vaihtuneen, mutta ei luopunut suunnittelemastaan verilöylystä. Mansonin perhe surmasi myös 5 muuta ihmistä.
Kirjan kertoja on 14-vuotias Evie, joka päätyy kesällä 1969 epämääräiseen Russell-nimisen miehen johtamaan kommuuniin. Russell-hahmon taustalla on aivan selvästi Manson, ja kirjassa kuvattu kommuuni hänen pahamainenen "perheensä".
Kirjassa Melcher on Mitch Lewis, kuuluisa muusikko, "lihavampi kuin olisin odottanut julkkikselta" (esikuvana ehkä Elvis). Esikuvansa tapaan hän kieltäytyy tuottamasta Russelin levyä, mikä johtaa neljän täysin syyttymän ihmisen murhaan.
Erityisen huono kirja ei mielestäni ollut. Se oli sujuvasti kirjoitettu ja myös sujuva lukea. Mutta kirja kuvaa nuoruutta ja Evien huomionkaipuuta tavalla, johon en osaa samaistua enkä olisi osannut 14-vuotiaanakaan.
"Tyttöys oli jatkuva projekti, joka tuntui vaativan täsmällisiä ja kummallisia hoitotoimia. Sitä juhlaa ja kärsimystä, jota meidät opetettiin odottamaan maailmalta, kuvalehtien päiväkohtaisia ohjelmia, joissa meitä opastettiin valmistautumaan ensimmäiseen koulupäivään kuukautta etukäteen.
Päivä 28: Tee kasvonaamio avokadosta ja hunajasta.
Päivä 14: Tee testimeikki erilaisiin valaistuksiin (luonnonvalo, toimistovalo, iltahämärä.
Kaiken sen ajan, minkä olin käyttänyt valmistautumiseen - olin lehdistä oppinut, että elämä on pelkkä odotushuone, kunnes joku huomaa - pojat olivat käyttäneet omaksi itsekseen kasvamiseen."
En oikein ymmärrä, miksi kirjoittaa näennäisesti fiktiivinen teos selkeästi tosiasioiden pohjalta? Onko se kirjailijalle helpompaa, kun ei tarvitse niin millintarkasti välittää yksityiskohdista, vai mikähän siinä on taustalla? Tämänkaltaisia kirjojahan on varmasti vaikka kuinka paljon, itse olen lukenut ainakin Joyce Carol Oatesin (s.1938) kirjoittaman ja vuonna 2000 julkaistun kirjan Blonde (suomennettu v. 2001 nimellä Blondi), joka on aivan ilmiselvä Marilyn Monroen elämäkerta ja jonka kannessakin on Marilynin kuva, mutta muiden päähenkilöiden nimet ja ammatit on muutettu, kuitenkin selvästi tunnistettavasti.
Myös Harold Robbins (1916 - 1997) on kirjoittanut useampiakin tositapahtumiin perustuvia fiktiivisiä teoksia, joista olen lukenut ainakin kaksi: Rahantekijät (The Carpetbaggers, 1961), joka kertoo Howard Hughesin elämästä sekä kirjan Where Love Has Gone (1962), jonka juoni pohjautuu Hollywood-tähti Lana Turnerin ja tämän teini-ikäisen tyttären Cheryl Cranen tosielämän tapahtumiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti