maanantai 17. tammikuuta 2022

Työttömyyskatsaus 12/2021

11.12.2021 hyväksyttiiin Eduskunnassa laki pohjoismaisen työnhaun mallista (HE 167/2021 vp); lähes kaikessa hiljaisuudessa niin kuin laki aktiivimallista aikoinaan. Lakiesityksestä kirjoitin jo edellisessä työttömyyskatsauksessani, joten ei siitä tällä kertaa enempää.

Joulukuun alussa Työttömien Keskusjärjestö ry:n toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski kirjoitti blogissaan:

"Yksi ajatus on leikata sosiaaliturvaa ja julkisia menoja mukaan lukien palkkatukea, jotta työn tarjonta lisääntyisi avoimilla työmarkkinoilla. Ajatus on kansantalouden peruslogiikalla ymmärrettävä, mutta pitkäaikaistyöttömyyden kohdalla hakoteillä.

Etenkin pitkäaikaistyöttömät ovat usein taloudellisesti jo erittäin ahtaalla ja moni varsinaisessa köyhyysloukussa. Intoa töihin olisi, jos olisi itselle sopivaa työtä tarjolla.

Pitkäaikaistyöttömät jäävät yhä enemmän syrjään, koska he eivät varsinaisesti hyödy lisääntyneestä haastattelumäärästä pohjoismaisen mallin logiikan mukaisesti. Pitkäaikaistyöttömien palveluohjaus jää nykyiselle erittäin alhaalle tasolle (n. 7–15 % aktivointiaste).

Hallitus tekisi viisaasti, kun skaalaisi joko pohjoismaisen mallin palveluvelvoitetta alaspäin tai lisäisi tuntuvasti virkailijoiden määrää." (Työttömien Keskusjärjestön blogi 1.12.2021)

Yksikään työtön, oli sitten lyhyt- tai pitkäaikaistyötön, ei työllisty käymällä TE-toimiston haastatteluissa. Ja edelleenkin ainakin minulle on epäselvää, kenestä puhutaan, kun sanotaan, että "ensimmäinen haastattelu tulee järjestää viiden päivän sisällä työnhaun alkamisesta"? Puhutaanko siis vain niistä, jotka jäävät työttömiksi uuden lain voimaan tultua? Koska on täysin mahdotonta järjestää haastattalu kaikille niille työttömille, jotka ovat tuolloin (2.5.2022) työttömiä, ja joiden työnhaun alkamisesta saattaa olla todella paljon enemmän aikaa kuin viisi päivää.

Työvoiman ulkopuolella elää unohdettu kansanosa, johon hallituksen toimet eivät yllä

"Sanna Marinin (sd) hallitus on tehnyt paljon positiivisia toimia työttömien aktivoimiseksi, kuten lakiesityksen pohjoismaisesta työvoimapalvelumallista. Silti voidaan sanoa, että työvoiman ulkopuolella elää iso unohdettu kansanosa, johon hallituksen toimetkaan eivät yllä.

Tosin poikkeuksena on mainittava osatyökykyisten työllistämistä luotu Työkanava-yhtiö, jonka avulla yritetään ensi vuodesta alkaen työllistää noin 30 000 työvoiman ulkopuolella olevaa osatyökykyistä.

Ongelmana kuitenkin on, ettei kukaan tavoita näitä ihmisiä. Rinne tiivisti tilanteen kaksi vuotta sitten toteamalla, että ”emme edes tiedä, missä he ovat”." (Iltalehti 3.12.2021)

Tämänkään pääkirjoituksen kirjoittajalla Kreeta Karvalalla ei ole mitään käsitystä työttömyydestä tai työttömistä; hän sekoittaa ne täysin työvoiman ulkopuolella olevat, joista Antti Rinne on sanonut ”emme edes tiedä, missä he ovat”, ja ne, joille Työkanava saattaisi olla mahdollisuus työllistyä. Nämä viimeksimainitut lähes varmasti ovat jonkun tahon kirjoissa ja kansissa, eli tiedetään, missä he ovat. Heitä vain ei ole yksikään työnantaja suostunut työllistämään.

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen on kirjoittanut Työttömien Keskusjärjestön #työttömät -verkkolehteen 7.12.2021 artikkelin otsikolla Vaikuttamista työttömien hyväksi tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan

"Työttömyyden on kuviteltu ratkeavan sillä, että työttömyysturvaa leikataan ja työttömien asemaa heikennetään. Tiedämme kaikki, että se lääke ei ole toiminut, ja nyt tarvitaankin uusia reseptejä. Työllisyyspolitiikan suunnanmuutos on mahdollinen ja se on välttämätön.

Yksi esimerkki uudesta työllisyyspolitiikasta on osatyökykyisiä työllistävän valtionyhtiön perustaminen. Ajatuksena on edistää etenkin vammaisten oikeutta palkkatyöhön, joka esimerkiksi Ruotsissa on pitkään toteutunut meitä paremmin.

Tulevaisuudessa tätä ajattelua tulisi soveltaa myös laajemmin, ja pyrkiä takaamaan jokaiselle ihmiselle oikeus työhön, silloin kun työttömyys uhkaa pitkittyä."

Hän on oikeassa siinä, että työttömyys ei ratkea työttömyysturvaa leikkaamalla ja työttömien asemaa heikentämällä, mutta Iltalehden pääkirjoituksen kirjoittajan Kreeta Karvalan tavoin väärässä Työkanava Oy:n suhteen: tai no, myöntäähän hän kyllä, että mainitun yrityksen on tarkoitus "parantaa vammaisten oikeutta palkkatyöhön", ei kaikkien osatyökykyisten, niin kuin välillä annetaan ymmärtää.

Edelleen todella paljon ihmettelen, miksei melkein yksikään polittikko tai toimittaja ole kunnolla perehtynyt tähän Työkanavaan, jonka ei aluksi ole edes tarkoitus työllistää kuin 400 ja myöhemminkin vain 700 pääosin vammaista työtöntä. Mistä Hullun hatuntekijän hatusta on vedetty luku 30 000?

Ja vielä lopuksi omasta tilanteestani: jouduin viime talvena ja keväänä käymään pari kertaa psykiatrilla ja muutaman kerran keskustelemassa psykiatrisen hoitajan kanssa, nämä käynnit koin äärimmäisen turhauttaviksi, mutta oletin väsymystyöryhmän edellyttäneen niitä, ja myös niitä psykologisia testejä (kolmannet viiden vuoden sisällä), joihin lopulta pääsin joulukuun alussa. Mutta sitten luinkin OmaKannasta, että väsymystyöryhmä ei edellytä niitä, sille riittää 3 vuotta sitten Kanta-Hämeen keskussairaalassa tehdyt! Eikä myöskään niitä psykiatri- ja hoitajakäyntejä! Jotenkin todella raivostuttavaa; en ymmärrä, miksi minulle väkisin ajetaan masennusdiagnoosia, vaikka olen selvästi joka kerta sanonut, etten suostu syömään minkäänlaisia masennuslääkkeitä eikä Kela tämän vuoksi myönnä sairauslomaakaan kuin pari kolme kuukautta eikä missään tapauksessa työkyvyttömyyseläkettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti