lauantai 21. syyskuuta 2013

Kinuskikakku ja kamalin koulukiusaamisvähättely

Eilen oli tarkoitus tämä päivitys kirjoittaa, mutta väsymys iski...

Jääkaapissa sattui olemaan lähes täysi kinuskikastikepurkki, jota ei kuitenkaan tulisi käytettyä mihinkään, joten etsin jonkinlaisen peruskakkuohjeen (http://www.myllynparas.fi/portal/suomi/reseptit/makeat_leivonnaiset/
kahvikakut/helppoja_kahvikakkuja_moneen_makuun/) ja tein tämän:

5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2½ tl leivinjauhetta
2½ tl vanilliinisokeria
1 dl kinuskikastiketta
1dl maitoa
½ dl vettä
2 munaa
½ dl juoksevaa margariinia

Kaikki aineet vain sekaisin, kakkuvuokaan ja uuniin 175 asteeseen noin tunniksi.

Alkuperäisessä ohjeessa oli 2½ dl kermaa, joten siitä tuo maidon ja veden määrä. Vesi ei ollut ehkä oikea ratkaisu, koska taikinasta tuli hyvin vetelää, vaikka jätin lisäksi pois yhden munan ja 1 dl:n appelsiinimehua. Lisäksi voitelin vuoan huonosti, ja kakku tarttui yläosasta osittain kiinni ja hajosi irrotettaessa. Maku oli silti erittäin hyvä.

Eilen aamulla sattui korvaani radiossa uutinen Turun yliopistossa tehdystä väitöskirjatutkimuksesta. Sen mukaan tyttöjen ja poikien välistä koulukiusaamista vähätellään sanoen sen olevan "tykkäämistä". Järkyttävää, mutta ei mikään uutinen. Näinhän on tehty iät ajat.

Voisin toivottaa alimpaan h...tiin sen henkilön, joka ensimmäisen vähätteli kiusaamista käyttäen sanontaa: "Rakkaudesta se hevonenkin potkiin". Ei muuten potki. Hevonen potkii joko pelosta tai puolustaakseen itseään, laumaansa tai paikkaansa laumassa; huonosti kohdeltu ja vihainen hevonen myös vihasta.

"Kiusaamisen ja tykkäämisen välille ei pidä vetää yhteyttä. Kiusaaminen tulisi aina nähdä vakavana lasten- tai nuorten välisenä suhteena, jossa kiusattua pyritään alistamaan tavalla tai toisella, (väitöskirjan tekijä Miia) Sainio painottaa." (Turun Sanomat 13.9.2013)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti