perjantai 21. lokakuuta 2016

Historian havinaa, osa 1

Eräs yritys oli ilmoittanut hakevansa uutta työntekijää ja sai yli 100 vastausta. Johtaja istui pino kädessään ja pohti hetken. Sitten hän heitti puolet pinosta paperikoriin! Tämän nähnyt sihteeri ihmetteli: - Minkä takia te noin teitte? Ettehän ole lukenut niitä lainkaan! – No entä sitten! Ne joiden hakemukset heitin pois olivat huono-onnisia, ja huono-onnisille ei ole mitään käyttöä tässä yrityksessä!

Niinpä! Näin jo vuonna 2005. Ainakin silloin tämän olen tallentanut tietokoneelleni.

Aikani kuluksi selaisin tietokoneesta toiseen siirrettyä ja varmuuskopioitua kansiota nimeltä "15 vuotta työttömänä" ja löysin tämän ja toistakymmentä aiheeseen liittyvää tekstitiedostoa, joista olin jopa ajatellut koota kirjan, varmaan sitten vuonna 2007, jolloin se 15 vuotta olisi tullut täyteen. Sattuman oikusta jäi tekemättä, ja olin jopa tuolloin töissä.

Muutaman noista julkaisen nyt näissä blogikirjoituksessa, yllä tuo vitsi ja alla Talouselämä-lehden pääkirjoitus, julkaistu 27.9.2002.

Työllisyys tarvitsee porkkanaa, ei keppiä (Heidi Hammarsten)

"Lukuisat tutkimukset vahvistavat Suomen työttömyyden perusongelman: kouluttamaton, heikosti tuottava työvoima tulee työnantajille liian kalliiksi. Kyse ei siis ole työhaluttomuudesta tai kannustinloukuista, vaan työvoiman kysynnän puutteesta.

Siksi työttömyysongelman hoitoon ei tepsi keppi vaan porkkana. Viimeaikaisista työllistämisneuvojen esittäjistä ovat oikeammilla jäljillä ne, jotka puhuvat veronkevennyksistä ja työnantajamaksujen kevennyksistä tai porrastuksista.

Työttömyysturvan porrastusta esittänyt Valtion taloudellinen tutkimuslaitos Vatt puhuu kyllä järkeä ihmetellessään, voiko kukaan olla työtön työnhakija kymmeniä vuosia. Tällaiset tapaukset eivät kuitenkaan muutu kurantiksi työvoimaksi sillä, että heiltä lopetetaan työttömyyspäiväraha. He ovat eläkkeen, koulutuksen tai kuntoutuksen tarpeessa.

Kelvottoman työvoiman siivoaminen kortistosta kyllä kaunistaa työttömyyslukuja, mutta työllisyyttä se ei paranna eikä tuo talouteen lisää jaettavaa. Sitä syntyy vasta, kun entistä useampi tekee töitä.
Vattin porkkanalinjaa edustaa tutkimusprofessori Jaakko Kiander. Hänen mielestään kykenemme nostamaan itsemme tukasta ylös suosta keventämällä verotusta ja lisäämällä julkisia menoja. Ihan näin helppoa työllistäminen tuskin on.

Pienituloisten veronkevennyksissä on se tekninen ongelma, että kaikista vähiten tienaavat eivät maksa muuta kuin kunnallisveroa. Täällä lähenee jo piste, jossa on mentävä negatiiviseen verotukseen eli pienituloisten tukemiseen.

PTT-Yrittäjät-akselin Vesa Vihriälä ja Pasi Holm nostivat tällä viikolla esiin usein ehdotetun työnantajamaksujen porrastamisen. Heidän versionsa siitä on ilahduttavan konkreettinen ja hyvin perusteltu.

Poliitikkojen ja ekonomistien kiinnostus työllisyyspolitiikkaan on kasvanut sitä mukaa kuin talouskasvu on hyytynyt ja taantuma venynyt. Pitkän kasvukauden jälkeen työttömyysprosentti huitelee yhdeksän tienoilla ja työllisyysaste jää edelleen tavoitteista. Nyt on vihdoin pakko tunnustaa, ettei talouskasvu hoida työllisyysongelmaa pois vaikka kuinka odottaisi."

Kirjoitus oli asiallinen jo tuolloin, mutta välittikö kukaan? Ja vaikuttiko se keneekään mitenkään?

Seuraaava lainaus on Jukka Hankamäen kirjasta Työttämän kuolema: Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan (Yliopistopaino 2005, uudistettu versio Books On Demand 2010):

"Ongelma on, että ihmiset yritetään pakottaa tekemään työtä, jota ei ole. Ongelma on, että poliittinen valta ei myönnä tiettyä tosiasiaa: yhteiskunnassamme ei enää tarvita niin paljon työtä, että sitä olisivat kaikkien kädet täynnä. Ongelma on, että virkakoneisto ja puolueet kiistävät sen, minkä ne jo tietävät: talousjärjestelmämme pyörii vain sen tosiasian varassa, että yhteiskunnassamme on pysyvä joukko ilman palkkatyötä olevia ihmisiä, jotka ilman vastiketta ja vaatimuksia tekevät suuren osan yhteiskunnan toiminnalle välttämättömästä koti-, hoito-, tutkimus-, kulttuuri- yms. työstä, samalla kun väestöä jaetaan taloudellisissa suhteissa kahtia takaisin kohti rikkaista ja köyhistä koostuvaa luokkayhteiskuntaa.

Ihmiset, jotka mitä nuhteettomimmin ja kuuliaisimmin toimivat ns. työelämässä sijoittuen virkahierarkioiden huipulle, eivät useinkaan tee enempää henkisiä kuin materiaalisiakaan arvoja tuottavaa työtä. Toisaalta ne ihmiset, jotka toimivat missä tahansa elämää ylläpitävissä tehtävissä työelämän ulkopuolella, saattavat tehdä yhteiskunnan kannalta hyvinkin välttämätöntä työtä. Ilman heidän panostaan virkamiesten, poliitikkojen ja muiden luokkayhteiskuntamme edunsaajien edellytykset käydä palkkatyössä kerta kaikkiaan romahtaisivat. Silti he eivät saa uhrautumisestaan ansaitsemaansa korvausta. Miksi?”

Tässäpä pohdiskeltavaa. Kuinkahan moni työtön on yhteiskunnan kannalta hyödyllisempi ja tuottavampi kuin moni huippupalkkaa nauttiva työtä näennäisesti tekevä työntekijä? Ehkäpä kunnon työttömyysturva olisi hyvinkin perusteltua."

Niinkuin näkyy, kirjoitukset pyörivät samoissa aiheissa kuin tänäkin päivänä. Silti mikään ei ole muuttunut. No, jos mahdollista, ehkä työttömiä syyllistetään ja demonisoidaan enemmän päivä päivältä ja vuosi vuodelta.

Jatkuu seuraavassa numerossa...







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti