maanantai 21. tammikuuta 2019

Meni sitten pieleen sekin...

Kirjoitin viime viikolla Aamupostiin mielipidekirjoituksen epäonnistuneesta terveyskeskuksen vaihdosta. Se julkaistiin lehdessä perjantaina:

Pieleen meni terveyskeskuksen vaihto

Viime lokakuussa vaihdoin terveyskeskusta kotikuntani Janakkalan Tervakosken terveysasemalta Riihimäen terveyskeskukseen. Sehän on ollut lain mukaan mahdollista vuodesta 2014 lähtien. Täytin ja tulostin tarvittavat lomakkeet Hoitopaikanvalinta.fi:n sivustolta ja lähetin ne molempiin. Mitään varmistusta vaihdosta ei koskaan tullut. Joulukuussa halusin uusia erään reseptin Omakanta.fi:n kautta, ja se tarjosi vaihtoehdoksi ainoastaan Tervakosken terveysasemaa. Uusiminen kyllä onnistui siellä.

Kävin Riihimäen terveyskeskuksessa kysymässä, näkyykö tieto vaihdosta siellä. Vaihto kuulemma tapahtunut 30.10.2018. Joulukuun lopulla kävin siellä terveydenhoitajalla, ja 4.1. lääkärillä korvani vuoksi, ei mitään ongelmia.

Mutta maanantaina 14.1. kävin taas lääkärissä, koska tarvitsin lausunnon kuntoutustukihakemusta varten. Tämä lääkäri alkoikin väittää, että olen väärässä terveyskeskuksessa, hän ei hoida kuin riihimäkeläisiä, ja osoitti moneen kertaan tietokoneen näyttöä, jossa kotikuntani oli Janakkala. Yritin moneen kertaa selittää, että vaihdoin syksyllä terveyskeskusta, mutta ei mennyt perille. Lääkäri vain suuttui, enkä edelleenkään tiedä mikä sen lausunnon tilanne on.

Olen siis pudonnut jonkinlaiseen kahden terveyskeskuksen väliseen loukkoon. Omakanta tarjoaa edelleen reseptien uusimispaikaksi Tervakoskea, mutta nyt juuri ei ole uusimistarvetta, niin en voi kokeilla onnistuisiko vielä siellä.

En olisi sitä vaihtoa tehnyt, jos olisin tiennyt näin käyvän. Muutenkin todella huonoja kokemuksia terveyskeskuksista, ja olen viimeiseen saakka yrittänyt välttää niiden käyttöä. Tällainen ei ainakaan paranna tilannetta.

Vaihtoon pettynyt

Tuli loppuviikosta eräs toinenkin asia esillle: silloin kesällä, kun aivokasvain löytyi magneettikuvauksessa Kanta-Hämeen keskussairaalassa, sain suoraan lähetteen TAYSin neurologian vuodeosastolle ja leikkaukseen, pääsin sinne eräänlaista ohituskaistaa. En siinä välissä käynyt millään poliklinikalla, jälkitarkastus oli neurokirurgian poliklinikalla. Ja sen jälkeen putosinkin tavallaan tyhjän päälle

Jos olisin jossain vaiheessa päätynyt potilaaksi onkologian poliklinikalla, minulla ehkä olisi se nyt puuttuva hoitosuhde, hoitava lääkäri ja hoitosuunnitelma, johon kuuluisi lähetteitä terapiaan, fysioterapiaan, jopa seksuaaliterapiaan tarvittaessa... Ja varmaan jonkinlainen koordinoitu jälkiseuranta, jota nyt ei ole. Tietenkin on hyvä, ettei minulla oli vain kasvain eikä syöpä, mutta silti...Nyt kenelläkään ei ole kokonaisvastuuta hoidostani.

Osittain tästä johtuivat myös ne ongelmat maksusitoumuksen saamisessa peruukkia varten, joista kirjoitin lokakuussa. Kanta-Hämeen keskussairaalan apuvälinekeskuksessa kun sanottiin, että heille nämä pyynnöt tulevat aina onkologian polin kautta, ja heiltä meni kauan selvittää, että voi sen maksusitoumuksen muutakin kautta saada.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti