keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Caitlin Moran: Kuinka olla kuuluisa

Lainasin tämän, koske olen lukenut Caitlin Moranin kolme aiempaa kirjaa: How To Be a Woman oli loistava, Moranthology ei niin hyvä ja Ja näin minusta tuli tyttö, Moranin ensimmäinen fiktiivinen teos, jolle tämä nyt lukemani oli selvästi jatko-osa.

Nyt Moranin alter ego Johanna Morrigan on jo 19-vuotias ja kirjan alussa edelleen töissä kuvitteellisessa musiikkilehdessä. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1990-luvun alkuun; paljon puhetta brittipop-ilmiöstä, joka ainakin minulle on lähes tuntematon. Tunnistan sen ajan bändien nimiä, mutta en niiden musiikkia. Kirjassa Johannan ihastuksen kohde on laulaja-lauluntekijä John Kite, joka ehkä perustuu todelliseen henkilöön, mutta en tiedä, keneen. Kun hain Googlesta britpop-hakusanalla genren esiintyjiä, tuloksena oli vain bändejä.

No, juontahan tässä kirjassa ei juuri ole, mitä nyt jossain vaiheessa Johanna lopettaa työn musiikkilehdessä ja alkaa myydä kolumnejaan jollekin toiselle lehdelle. Ja niinkuin jo Moranin "Näin minusta tuli tyttö" -kirjan arvostelussani kirjoitin, niin tässäkin "seksistä ja viinasta (ja lisäksi huumeista) kerrotaan niin suoraan ja usein, että ainakin osalle nuortenkirjojen kohderyhmästä se voi olla liikaa (suoraan sanoen kirjallista pornoa). Aikuista lukijaa vain ihmetyttää välillä."

Jossain kirjan mainoksessa (ja näkyy lukevan myös kannessa) sanotaan, että kirja "naurattaa ääneen". No, minä en ainakaan nauranut kertaakaan. Kirja vain ei ollut hauska, vaan melko naivi. En erityisesti suosittele kenellekään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti