lauantai 28. elokuuta 2021

Teatterissa: We Will Rock You

Liput tähän Queen-musikaaliin ostettiin jo elokuussa 2019. Alunperin esitys piti olla huhtikuussa 2020 Helsingin Messukeskuksen Amfi-teatterissa, sitten Helsingin Jäähallissa toukokuussa 2021 ja nyt lopulta se toteutui elokuussa, tarkemmin sanottuna 21.8. Jäähallissa. Kaikkiaan musikaalia esitetään vain vähän reilut 4 viikkoa, 6.8. - 4.9.

En ole mitenkään kova Queen-fani, eikä ajatus lähteä tätä katsomaan ollut minun. Mutta ei tämä huono ollut, todella hyvä valoshow ja lavastus, joka tosin oli enimmäkseen toteutettu digitaalisesti. Vaikka liput oli alun perin ostettu Amfi-teatterin toiseen riviin, jostain syystä nämä Jäähallin liput oikeuttivat paikkoihin vain ns. piippuhyllyllä, eli todella kaukana lavasta. Näkyvyys ei siis ollut paras mahdollinen, äänentoisto kyllä toimi, ja sanoistakin sai enimmäkseen selvää. Kappaleet oli tosin suurelta osin käännetty suomeksi, joten ne kuulostivat oudoilta englanninkielisiä kuunnelleelle. Ja vaikka esitystä sai kuvata ja sen olisi voinut taltioida vaikka kokonaan, ei ainakaan minun puhelimeni kameralla kummoisiakaan kuvia saanut.

Vasta 17.8. varmistui, että pääsemme katsomaan tämän esityksen. Sähköpostiin saapunut ohjeistus saapumisesta esitykseen osoittautui kyllä turhaksi; paikan päällä ei ollut oikein minkäänlaista opastusta tai valvontaa. Myöskään tietoa siitä, oikeuttiko lippu seurue- vai lohkopaikkaan ei ollut missään, mutta vaikka näille olikin eri ovet, katsojat sekoittuivat kuitenkin heti ovien jälkeen. Varsinkin kun sähköhäiriö esti "seuruepaikoille" tarkoitetun oven avautumisen, ja kaikki ensimmäiset tulijat päästettiin sisään samasta ovesta. Ja vaikka Jäähallin sisällä katsomoon johtavat kulkuaukot oli peitetty verhoilla, jotka avattiin puoli tuntia ennen esitystä, moni katsoja ehti livahtaa verhojen raosta. Kunnes yksi järjestyksenvalvoja huomasi ja kiersi sitten tyhjentämässä koko katsomon!

Tämä(kin) ongelma olisi ollut helppo ratkaista sillä, että järjestäjät olisivat hankkineet tarpeeksi valvojia, joka ikiseen kulkuaukkoon. Vaikka sitten vapaaehtoisia, joille olisi voitu antaa palkkioksi parin tunnin seisomisesta liput esitykseen. Ja sitten kun ne verhot avattiin, katsojat päästettiin vapaasti etsimään paikkoja pimeään katsomoon. Sanottiin vain, ettei paikkanumeroista tarvitse välittää, saa istua mille paikalle tahansa, kunhan jättää turvavälit. Pari naista ei löytänyt mitään paikkoja eikä heitä kukaan tullut opastamaan, istuivat sitten portailla ensimmäisen puoliajan.

Esityksen toteutuminen näytti lähes viime tippaan melko epävarmalta: torstaina 12.8. ilmoitettiin, että koronarajoitukia tiukennetaan 20.8. alkaen Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten alueella. Sisätiloissa järjestettäviin tapahtumiin saisi ottaa vain 25 henkilöä ja ulkotiloihin 50. Koko viikon yritin sitten kuunnella uutisista, josko asiaa jotenkin tarkennettaisiin, mutta puhuttiin paljon vain siitä, ovatko lasten ja nuorten sisäharrastukset kielletty vai sallittu. Helsingin juhlaviikot ilmoitti peruuttavansa suurimman osan tapahtumistaan. Helsingin kaupunginteatterin johtaja Kari Arffmanin kommentti rajoituksiin Helsingin Sanomissa: "ehkä seuraava toimenpide on se, että muutan maasta. Olen harkinnut sitä tänään. Tai ainakin lopetan nämä hommat. Tämä on ihan tolkutonta”.

Tietyllä tavalla hupaisinta oli Kansallisoopperan käyttäytyminen. Oopperassa oli 20.8. Cavalleria Rusticana & Pajatso -oopperan ensi-ilta. Ooppera ilmoitti uhmaavana AVIn määräyksiä, erityisesti niitä, jotka koskivat katsomon jakamista lohkoihin ja vaatimusta järjestää erillinen WC joka lohkolle. Kapellimestari Hannu Lintu kommentoi Iltalehdessä 17.8. mahdollisuutta, että poliisi keskeyttäisi oopperan esitykset kantamalla yleisön ja esiintyjät pois salista: "Nythän se testataan, onko se mahdollista edes. Jos niin käy, niin sitten niin käy. Mikäänhän ei pue oopperaa ja balettia niin hyvin kuin skandaali, Lintu toteaa."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti