Kirjassa Tara Westover (s. 1986) kertoo omasta nuoruudestaan seitsenlapsisen (5 poikaa ja 2 tyttöä) mormoniperheen nuorimpana. Perheen vanhemmat ovat paitsi mormoneja, myös survivalisteja; erityisesti perheen isä uskoo lujasti lopun aikojen koittavan hetkenä minä hyvänsä ja varautuu hankkimalla aseita, polttoainetta sekä kultaa ja hopeaa.
Seuraava kohtaus on uudenvuodenaatolta 1999, kun moni muukin uskoi maailmanlopun tulevan, kun tietokoneet eivät kuulemma tunnistaisi vuosilukua 2000:
"Isän suosikkiohjelma oli The Honeymooners, ja sinä iltana sen jaksoja esitettiin peräperää. Me katselimme ja odotimme Loppua. Vilkaisin kymmenen ja yhdentoista välillä kelloa aina muutaman minuutin välein, ja siitä keskiyöhön sitten muutaman sekunnin välein. Jopa isä, joka ei juuri koskaan antanut ympäröivän todellisuuden vaikuttaa itseensä, vilkuili kelloa vähän väliä.
23:59.
Pidätin hengitystä. Vielä minuutti, ajattelin, ja sitten kaikki loppuu.
Keskiyö tuli. Televisio pysyi päällä, sen valo heijastui mattoon. MIetin, mahtoiko kellomme edistää. Menin keittiöön ja panin hanan päälle. Sieltä tuli edelleen vettä. Isä istui paikoillaan ja tuijotti ruutua. Minä palasin sohvalle.
0:05.
Kuinka kauan kestäisi, ennen kuin sähköverkko pettäisi? Oliko jossain varasähköä, jonka turvin sinniteltiin vielä muutama minuutti?
0:10.
Odotin, että ruutu alkaisi välkkyä ja pimenisi. Yritin pysyä mahdollisimman tietoisena kaikesta, viimeisestä yltäkylläisyyden hetkestä - kirkkaan keltaisesta valosta ja patterin lämmöstä. Uumoilin jo nostalgiaa aiempaa elämääni kohtaan, sitä elämää jonka menettäisin hetkenä minä hyvänsä, kun maailma menisi sijoiltaan ja alkaisi tuhota itseään.
Istuin paikoillani, hengitin syvään ja koetin imeä sisääni langenneen maailman viimeistä tuoksua, mutta huomasin ärsyyntyväni kaiken jatkumisesta koko ajan enemmän. Nostalgiani muuttui väsymykseksi.
Isäni olemuksesta huokuva pettymys oli niin lapsekasta, että minä mietin, kuinka Jumala oli saattanut riistää häneltä sen hetken. Isä oli uskollinen palvelija, joka antautui kärsimykseensä yhtä auliisti kuin Nooa rakensi arkin. Mutta Jumala ei lähettänytkään vedenpaisumusta."
Perheen vanhimmat pojat ovat käyneet jonkin verran koulua, mutta nuorimmat eivät: heidät on opetettu kotona lukemaan, kirjoittamaan ja auttavasti laskemaan, eikä juuri muuta. Perheen isä ei hyväksy kouluja eikä lääkäreitä, sairaaloita tai lääkkeitä. Äiti valmistaa yrteistä homeopaattisia lääkkeitä, joilla uskoo parantavansa kaikki vammat ja sairaudet. Näitä vammoja perheenjäsenille tulee paljonkin; äiti saa aivovamman, kun auto suistuu liukkaalta tieltä eikä isä hyväksy turvavyön käyttöä; Taran veli Luke saa pahan palovamman jalkaansa romuttamolla, jossa lapset työskentelevät isänsä kanssa. Tara itsekin loukkaa selkänsä pudottuaan romuttamolla (isä ei usko turvavaljaisiinkaan); veli Shawn putoaa myös ja lyö päänsä pahasti (tämä mahdollisesti pahensi hänen muutenkin jyrkkiä mielialavaihteluitaan).
Pahiten kuitenkin loukkaantuu isä: hän käyttää hitsauspilliä purkaessaan autoa, jonka tankissa onkin vielä bensaa. Bensa räjähtää, isä saa erittäin pahoja palovammoja, mutta pystyy puhumaan sen verran, että kieltäytyy ehdottomasti menemästä sairaalaan. Lopulta, parin kuukauden jälkeen, hän kykenee kuitenkin jälleen liikkumaan ja yli puoli vuotta myöhemmin jopa ajamaan autoa.
Kirjan alkupuoli oli hyvä; kertomus "erilaisesta" lapsuudesta, josta minullakin on kokemusta, tosin täysin erilaista kuin Taralla. Kirja muuttuu epäuskottavaksi (vaikka tositarina onkin) siinä vaiheessa, kun Tara, joka ei ole päivääkään käynyt koulua, päättää lähteä opiskelemaan yliopistoon. Hän opiskelee kotona kirjoista ACT(1-testiä varten, ja lopulta pääseekin Brigham Young -yliopistoon Utahissa. Lopulta nuori nainen, joka ei 17-vuotiaana ollut koskaan kuullutkaan sanaa holokausti saati tiennyt sen merkitystä väittelee 28-vuotiaana historiantutkimuksen tohtoriksi Cambridgen yliopistosta!
En tiedä amerikkalaisesta koulutusjärjestelmästä ja yliopistoista kovin paljon enkä tiedä, miten tämä on mahdollista, mutta sen tiedän, ettei Suomessa onnistuisi; ainakin peruskoulun (vaikka sitten kotikoulussa käydyn) päättötodistus sekä lukion tai ammatillisen oppilaitoksen todistukset vaaditaan pääsykokeen lisäksi. Osaan yliopistokoulutuksista pääsee jopa suoraan todistuksella ilman pääsykokeita.
Kirjan toisessa osassa myös Taran suhde perheeseen alkaa rakoilla, osittain sen vuoksi, ettei isä hyväksy hänen opiskeluitaan, ja erityisesti sen vuoksi, etteivät vanhemmat usko Taraa tämän kertoessa tulleensa usein veljensä Shawnin pahoinpitelemäksi. He painostavat Taraa myöntämään, että tämä valehtelee ja jossain vaiheessa Tara alkaa epäröidä myös omia muistojaan. Muistaako hän kuitenkin väärin?
Lopulta Tara päättää olla tapaamatta isäänsä enää koskaan, koska kaikki tapaamiset päättyvät ahdistavaan väittelyyn ja painostamiseen. Ja koska hänen äitinsä ei suostu lähtemään minnekään ilman miestään, hän ei tapaa myöskään äitiään eikä osaa muista sukulaisistaan, joiden kanssa välit menivät poikki viimeistään tämän kirjan tullessa julki.
Tätä blogikirjoitusta kirjoittaessani löysin tiedon, että Taran äiti LaRee Westover on myös kirjoittanut kirjan nimeltä Educating(2. Kirjassa hän tietysti yrittää kumota Taran väitteitä, mutta koska kirjaa ei ole Suomessa saatavilla olen lukenut siitä vain tämän blogikirjoituksen https://mrsladywordsmith.com/educating-memoir-laree-tara-westover/. Sivulla on myös pari valokuvaa Westoverien kotitilasta. LaRee ja Val Westoverilla on myös yritys nimeltä Butterfly Expressions, joka valmistaa ja myy mm. homeopaattisia lääkeaineita.
Goodreads-sivustolla Taran kirjaa kommentoivat myös mm. hänen veljensä Tyler ja toisen veljen Luken vaimo Stephanie. Sivusto on ilmainen, mutta vaatii kirjautumisen.
1) ACT (American College Testing), standardoitu koe, jota käytetään yliopistojen sisäänpääsyvalinnoissa.
2) Taran kirjan nimi Educated on suoraan suomennettuna Koulutettu, hänen äitinsä kirjan nimi on suomeksi Kouluttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti