”Meillä on pitkäaikaistyöttömyys ollut pitkään korkealla tasolla. Pitäisi mennä katsomaan, mitkä ovat yksilötasolla niitä todellisia työllistymisen esteitä. Syitä on toki monia, mutta siellä korostuu työkykyyn liittyvät ongelmat. Ja toki siellä näkyy myös ulosotossa olevien ja ylivelkaantuneiden kannustinongelmat. Ne eivät ratkea työttömyysturvan leikkauksilla.”
Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas.) viittaa esimerkiksi taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n näkemykseen, jonka mukaan sosiaalietuuksien tason sijaan keskeisiä syitä työttömyyteen Suomessa ovat työttömien terveysongelmat – erityisesti mielenterveyden ongelmat – ja sopivien työmahdollisuuksien puute. Sarkkinen ei silti kiistä, että taloudelliset kannustimetkin voivat vaikuttaa työllistymiseen.
”Mutta niin kauan kun meillä on hyvinvointivaltio ja sosiaaliturvajärjestelmä, niin aina on jonkinlaisia kannustinloukkuja jossain kohdin. Siksi meidän pitäisi minusta keskittyä muuhunkin kuin vain tähän yhteen asiaan, joka ei välttämättä ole edes merkittävin osa työllisyyspolitiikkaa.”
Työllistymiseen vaikuttaa eniten työpaikkojen puute. Piste. Ja ainakin minun ja ehkä monen muunkin kohdalla tunnustamattomat terveysongelmat; minun väsymykseni halutaan toistuvasti diagnosoida masennukseksi, mutta koska kieltäydyn syömästä masennuslääkkeitä, mitään työkykyongelmaa ei ole!
Hämeen ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelija Tuovi Hakola on tehnyt (ilmeisesti hyväksytyn) opinnäytetyön kuntouttavasta työtoiminnasta. Eniten ja ensimmäiseksi minua todella ihmetyttää, että HAMK on hyväksynyt opinnäytetyöksi tekeleen, jossa on haastateltu vain viittä henkilöä. Viittä! Hämeenlinna ei kuitenkaan ole ihan mikään pikkukaupunki, ja aivan varmasti siellä on kuntouttavassa työtoiminnassakin moninkertainen määrä työttämiä.
Kohdassa 3.3. Aineistonhankinta lukee mm. "ennen haastatteluita opinnäytetyön tekijä lähetti yhteistyöhenkilölle saatekirjeen". Ja kukahan tämä yhteistyöhenkilö mahtoi olla, sitä ei mainita. Todennäköisesti joku kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja, joka tiesi jo valmiiksi, kuka suhtautuu kuntouttavaan positiivisesti ja kuka negatiivisesti, ja ehdotti haastatteluun vain näitä positiivia. Entäs se yksi, joka ensin suostui, mutta keskeytti sitten osallistumisensa tutkimukseen? Oliko hänellä mahdollisesti vääriä mielipiteitä ja painostiko joku hänet keskeyttämään? Ainakin Vammalan Työteekissä tämä olisi ollut täysin mahdollista, mitään negatiivista ei olisi ollut hyväksyttävää kertoa ulkopuolisille.
"Jokainen kuntouttavan työtoiminnan asiakas koki kuntouttavan työtoiminnan oikeaksi paikaksi itselleen, vaikka asiakkaat hakeutuivat jokainen eri tahoiltaan" ja "asiakkaiden kokemukset kuntouttavasta työtoiminnasta olivat pääasiassa positiivisia ja rakentavia, lukuun ottamatta muutamaa negatiivista kokemusta".
Positiivisia kokemuksia korostetaan, negatiivisten mainitaan liittyvän ympäristön rakenteisiin ja työvälineisiin, sekä tiloihin, joiden koettiin olevan ahtaat ja epäkäytännölliset ryhmätoimintoihin.
Hämmästyttävän paljon puhutaan "ryhmistä", "ryhmäytymisestä" ja mainitaan myös "isot retket" (s.20), joten ainakin minusta tuntuu, etteivät nämä haastateltavat ole lainkaan olleet sellaisessa kuntouttavassa työtoiminnassa kuin minä ja tuhannet muut, siis jossain työpajalla, jossa pakotetaan tekemään alihankitöitä yrityksille ja käsitöitä myytäväksi, vaan jossain keskustelukerhossa. Ja mistään ryhmäytymisestä olisi ainakin Työteekin tapauksessa turha puhua; yksi ohjaaja jopa kielsi keskustelun, koska se hidasti liikaa "työtä".
Myöhemmin löytyi myös toinen opinnnäytetyö, jossa oli käytetty vain viittä haastateltavaa, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta vuodelta 2020, ViaDia Mikkelin tilaustyö.
Toisin kuin HAMKin opinnäytetyössä, joka esitteli kuntouttavan työtoiminnan vain positiivisessa valossa, tässä sentään kerrottiin rehellisesti, kuinka "81 % kunnista ilmoitti yleisimmäksi vaihtoehdoksi asiakkaan siirtymisen uudelle kuntouttavan työtoiminnan jaksolle ja vain 3 % työllistyi". Ja todettiin myös, että "haasteena on usein asiakkaalle sopivan työpaikan löytyminen kuntouttavan työtoiminnan jälkeen, näin ollen saavutetut kuntoutumistulokset voidaan menettää nopeasti." Nauraisin, ellei tämä oikeasti olisi todella surullista.
"Kaikki haastateltavat kokivat kuntouttavaan työtoimintaan osallistumisen mielekkäänä." Paitsi yksi, joka "koki ilmapiirin huonoksi ja kuvasi ViaDialla olevan pieniä ryhmittymiä ja selän takana puhumista". Mahdollista on, että mielekkäänä pitämiseen vaikutti se, että ViaDiasta sai ilmaiseksi ruokaa, jopa kotiinvietäväksi. Näinhän ei ole kaikissa paikoissa, Työteekissä ei saanut mitään ilmaiseksi, kahvista täytyi maksaa ja jos halusi maitoa kahviin, se maksoi ainakin tuplasti. Sokeria ei saanut rahallakaan; jos sitä halusi, se piti itse tuoda.
Työllisyyden kuntakokeilun helmikuun uutiskirjeessä kiinnitti huomiota seuraava kohta:
"Etsitkö työtä? Oletko 55-64 vuotias ja aloittanut juuri työn tai ollut pitkään jo työttömänä?
Työsuhteen ajaksi voit saada valmentajan, joka auttaa ja tukee työssä. Valmennus sisältää 15 tapaamista työpaikalla. Valmennus kestää 4-6 kuukautta. Valmennus toteutetaan osana Kelan 55-64 –vuotiaiden työttömien kuntoutuksen kehittämisprojektia. Valmentajina toimivat Eezy Työllisyyspalvelut sekä KK-Verve Oy."
Siis jos 55-64 -vuotias on löytänyt työpaikan ja aloittanut siellä, hän voisi saada valmentajan, joka kävisi siellä työpaikalla 15 kertaa? Miksi ihmeessä? En minä ainakaan mitään valmentajaa tarvisisi, jos olisin saanut työpaikan.
25.2.2022 sitten lopultakin väsymystyöryhmään osallistunut
lääkäri soitti. Mitään muuta ei selvinnyt, mutta lähettävät Kelaan B-lausunnon
kuntoutushakemusta varten (TULES-kuntoutus), ja samalla lausunnolla voisin hakea Kelan työllistymistä edistävään ammatilliseen kuntoutukseen ja sitä
kautta työkokeiluun.
Nämähän ovat molemmat ehdollisia; haen kyllä molempiin, mutta Kela päättää, hyväksyykö hakemukseni vai ei. En edes tiedä, kauanko hakemusten käsittely kestää, joka tapauksessa menee reilusti yli 2 kk, ennen kuin pääsisin siihen TEAK-kuntoutukseen, ja vielä ties kuinka kauan, ennen kuin työkokeilupaikka löytyisi. Lääkäri ei lainkaan ottanut huomioon sitä, että mitä teen sitten, jos hakemukset hylätään.
Mainitsin kyllä lääkärille toukokuun alussa voimaantulevasta pohjoismaisen työnhaun mallista, mutta hän ei ilmeisesti ollut siitä ikinä kuullutkaan. Sairauslomastakin kysyin, mutta siihen ei ollut kuulemma sopivaa diagnoosia; ehdottomasti kieltäydyn hakemasta mitään etuutta masennusdiagnoosilla.
Tuon perjantaisen puhelun jälkeen en kyllä pystynyt viikonloppuna keskittymään mihinkään. Yritän sopeutua ajatukseen, että en koskaan pääse eläkkeelle. En ainakaan työkyvyttömyyseläkkeelle, koska jo sen hakeminen edellyttäisi 300 päivän sairauspäivärahajaksoa. Eli seuraavat 13 ja ½ vuotta kituuttamista työmarkkinatuella, jos edes sen saisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti