torstai 28. heinäkuuta 2016

Cheryl Strayed: Villi vaellus

Kirja viikossa, osa 80:

Olipas todella hyvä kirja. Voisin sanoa, että yllättävän hyvä, ellen olisi lukenut muutaman vuoden takaisesta amerikkalaiseta Voguesta katkelmaa tästä kirjasta, ja päättäneeni lukea sen jos vain saisin käsiini. Ja saihan sen kirjastosta...

Cheryl Strayed on nuori nainen, jonka maailma romahtaa äidin kuollessa. Ilman juuri minkäänlaista vaellus- ja retkeilykokemusta hän päättää lähteä vaeltamaan 1 700 kilometriä Pacific Crest Traililla; alkuperäisen suunnitelman mukaan Mojaven autiomaasta Kalifornian ja Oregonin rajalle, mutta Sierra Nevadan lumisuuden (ja bussimatkan) vuoksi matkan määränpääksi tulee Cascade Locks Oregonin ja Washingtonin rajalla.

Cheryl myy lähes kaiken omaisuutensa ja ostaa lähes kaikki retkeilykaupan suosittelemat tarvikkeet, muttei testaa niistä mitään ennen lähtöä, ei kenkiä eikä edes rinkan pakkaamista.

"Kun kaikki kannettavani oli vihoviimein löytänyt paikkansa, minulle tuli miltei harras olo. Olin valmis aloittamaan. Laitoin kellon ranteeseen, pujotin aurinkolasien vaaleanpunaisen neopreeninauhan kaulaan, panin hatun päähän ja katsoin rinkkaa. Se oli yhtä aikaa jättikokoinen ja kompakti, hivenen hellyttävä ja pelottavan itsenäinen. Se vaikutti jollain tavoin elävältä. Sen seurassa en tuntenut olevani aivan yksin. Pystyssä se ulottui minua vyötäisiin. Tartuin siihen ja kumarruin nostaakseni sen ilmaan.

Se ei hievahtanutkaan.

Kyykistyin, otin tukevamman otteen rinkan kehikosta ja yritin uudestaan. Se ei liikahtanut vieläkään. Ei sentin senttiä. Seuraavaksi menin polvilleni ja yritin nostaa sitä kietomalla molemmat kädet sen ympärille. Pinnistelin ja ponnistelin voimieni takaa, mutta vaikka kuinka yritin, se ei vain noussut. Yhtä hyvin olisin voinut nostaa kuplavolkkaria. Se näytti niin söpöltä, niin nostettavalta, ja silti se ei noussut."

Tästä tulee heti aluksi ongelmia; rinkka hankaa ihon rikki useasta kohdasta, liian pienet kengät rikkovat jaloista ihon ja kynnet, vääränlainen polttoaine tukkii retkikeittimen.... Cheryl joutuu poikkeilemaan reitiltä usein, liftailemaan lähikyliin ja käyttämään vähät rahansa yllätysmenoihin. Ja siihen 700 kilometrin bussimatkaan, jolla on pakko ohittaa ennakoimattoman luminen vuuoristo-osuus.

Cheryl ei sentään kanna kaikkia sadan päivän retkimuonia mukanaan; ystävä Portlandista lähettää hänelle parin viikon välein täydennyspaketin sovittuihin paikkoihin (yleensä leirintäalueita) matkan varrella. Paketeissa on ruokaa, puhtaat vaatteet, vähän käteistä ja kirja. Luetut kirjat Cheryl polttaa sivu kerrallaan nuotiossa turhan kantamisen välttämiseksi.

Vaikka hän ensimmäisillä viikoilla kerran jo päättääkin lopettaa, hän kävelee kuin käveleekin matkan loppuun asti. Ilman isompia onnettomuuksia tai sairastumisia, eikä rahanpuutekaan haittaa erämaassa, jossa ei ole mitään ostettavaaa.

Cheryl vaelsti reitin vuonna 1995, jolloin kännykät ja pankkikortit eivät vielä olleet niin yleisiä kuin nykyisin, mobiilidatasta puhumattakaan. Informaatio kulki reitin varrelle sijoitetuissa "lokikirjoissa", joihin vaeltajat kirjoittivat merkintöjä matkastaan. Vastaavia on edelleen käytössä.

Kirja on kirjoitettu vuonna 2012, eli reilusti matkan jälkeen, mutta lukija huomaa sen perustuvan eläviin muistikuviin ja aitoihin päiväkirjamerkintöihin. Lisäksi Cheryl Strayed on opiskellut kirjallisuutta ja julkaissut pari muutakin kirjaa, eli kirja on erittäin "luettava".

Ehdottomasti suositeltava luettava, vaikka ei olisi tippaakaan kiinnostunut vaeltamisesta.

P.S. Kirjasta on tehty elokuva vuonna 2014, jonka pääosassa on Reese Witherspoon. En ole sitä nähnyt, mutta jotenkin en mitenkään voi kuvitella Reeseä Cherylin osaan.... Toivottavasti se tulee joskus TV:stä, aion kuitenkin katsoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti